Aikajana

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Aikaparadoksihuomautus: Sisältää runsaasti aikaparadokseja. Tämän vuoksi aikalinja voi olla hieman Lähde? sekava.

Vilkaise myös Maapallon yksityistä ja erityistä aikajanaa.

Muinaisajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinaisajoiksi lasketaan kaikki nykyisen universumisyklin alun ja Universumin synnyn väliin jäävät ajat. Muinaisaikoina elämä oli yleisesti ottaen huomattavasti nykyistä kiinnostavampaa ja mahtavampaa, mutta noista ajoista ei ole säilynyt kuin vähän tietoja. Osa Hömppäuniversumin vanhimmista hahmoista ja ryhmistä on syntynyt muinaisaikoina.

  • Universum Majora, Kaaos, Rautakynsi, Nigel ja Valon Herra syntyivät. Ensimmäinen Universumin alkuräjähdys tapahtui.
  • Kivi-paperi-sakset syntyi.
  • Ensimmäinen testisykli, ns. Alfa-sykli päättyy. Toinen alkuräjähdys tapahtuu.
  • Toinen testisykli, ns. Beta-sykli päättyy. Kolmas alkuräjähdys tapahtuu.
  • Universumin testiajot loppuivat Gamma-syklin loppuessa ja ensimmäinen varsinainen universumisykli alkoi. Neljäs maailmankaikkeuden alkuräjähdys tapahtui.
  • Mahtien Mittelö alkoi.
  • Joskus Mahtien Mittelön aikana Kilpavarustelun tuloksena syntyvät ensimmäiset lohikäärmeet ja eläinhenget. Mahdit apinoivat toisiaan, ja erilaisia variaatioita syntyy.

Mahtien Mittelö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    • Azuroooc, Yksi Vanhimmista Kaaoslohikäärmeistä, syntyi.
    • Takatsuke Yoko'zo syntyy.
    • Takatsuke Yoko'zo menee naimisiin Shiromayi Nibizu'mun kanssa.
    • Kuroi Yoko'zo syntyy.
    • Viides alkuräjähys tapahtuu.
    • Enkelikuningas Adam pakenee omasta romahtavasta universumistaan Universumin tähän sykliin. Koska tämän uuden universumin perusolemus poikkeaa aivan helvetisti hänen oman universuminsa perusolemuksesta, hän uhraa suuren osan voimistaan luodakseen jälkimmäisen kaltaisen tasku-universumin, Aaghammadin. Koska tämän universumin Majoravoima poikkeaa hyvin suuresti hänen kotiuniversumissaan soveltamastaan Järjestyksen energiasta, hän ottaa hitaasti pitkän aikaa, vannoen kuitenkin uskollisuutta paikalliselle Järjestykselle, Universum Majoralle.
    • Kuudes alkuräjähdys tapahtuu.
    • Kugaya syntyy.
    • Maryu ja Sengetsu Yoko'zo syntyvät.
    • Seitsemäs alkuräjähdys tapahtuu.
    • Enkelikuningas Adam katsoo palautelleensa tarpeeksi ja rupeaa hiljalleen tekemään aspekteistaan replikaatteja; Ensimmäiset Angelus Nobilikset saavat alkunsa.
    • Kahdeksas alkuräjähdys tapahtuu.
    • Energia- ja elementaalilohikäärmeiden väliset Lohikäärmesodat päättyvät Tiamatin voittoon. Elementaalilohikäärmeiden johtajat vannovat uskollisuutta Draconeuvostolle.

Yhdeksäs universumisykli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Yhdeksäs alkuräjähdys tapahtui.
  • Takatsuke Yoko'zo surmasi Kugayan.
  • Enkelikuningas Adam päättää nostaa itsensä ja Angelus Nobilisten selviytymismahdollisuuksia tässä universumissa integroimalla koko olemuksensa siihen. Monestakin syystä seuraukset ovat katastrofaaliset.
  • Universum Majora ja Spurgu yhtyvät tarkoituksenaan luoda uusia sotilasrotuja operoimaan Keskimaailmassa Järjestyksen tarkoitusperiä silmälläpitäen.
    • Projekti arkistoidaan tuloksettomana. Projektin tuloksena syntynyt nuori Hjassan rahdataan maapallolle odottamaan mahdollista askensiota.
    • Projekti unohdetaan täysin.
  • Mahtien Mittelö julistettiin loppuneeksi.
  • Arveluttavien kokeiden seurauksena syntynyt Bydo rupeaa riehumaan Keskimaailmassa. Syyttävät sormet heiluvat ympäriinsä ja Universum Majoraa painostetaan Järjestyksen toimesta selvittämään ongelma.
  • Universum Majora käy Bar Universissa etsimässä päätöksentekoapua kaaospontikasta. Universi Majora vihjaa hänelle omassa universumissaan tapahtuneesta hyvin samankaltaisesta tapahtumasta.
  • Hyvin vähän myöhemmin: Universum Majora ilmoittaa virallisesti rusauttavansa koko Keskimaailman ennenaikaisesti. Kompensaatioksi hän järjestää Universumisyklin Päättävät Bileet ja lupaa monille tahoille pelastaa näiden omistukset Keskimaailmasta ennen rusausta. Ehdotuksen vastustus rusautetaan.
    • Yllätys! Valon Herra, Nigel ja Kivi-Sakset-Paperi saivat kuulivat bileistä ja päättivät tulla kuokkimaan.
    • Universum Majora, Valon Herra, Nigel ja KSP päättävät mennä "tuonne ulos" (keskimaailmaan) selvittämään asioita.
    • Keskimaailma hajoaa pirstaleiksi ja suuret määrät tavaraa imeytyy universumien väliseen tyhjyyteen [nimi haussa].
  • Viimeiset mattimyöhäset pakenevat romahtavasta Keskimaailmasta, näiden joukossa bydo-ytimen jahtaama Hyogan S/S Potkustartti. Seurue pakenee viime hetkellä, mutta Bydo pönkittää itsensä sulkeutumassa olevan Dimension Gapin keskelle. Joukkion tulivoima ei riitä Bydon taltuttamiseen ja Hjassan uhraa itsensä sen takaisin iskemiseksi.
  • Keskimaailma romahtaa kokonaan (viimein).

Nykyinen universumisykli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen universumisykli on aika, johon suurin osa Hömppäpedian tapahtumista sijoittuu. Elämme tätä sykliä juuri nyt. Tämä sykli alkoi viimeisimmästä alkuräjähdyksestä ja tulee päättymään seuraavaan loppurysäykseen. Tästä ajasta on saatavilla kaikkein eniten tietoa.

Kaukainen esihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaukaiseksi esihistoriaksi katsotaan hyvin varhaiset ajat, jolloin Keskimaailmassa ei tapahtunut juuri mitään ja jokainen Suuntaumus keskittyi rakentamaan omia voimiaan Mahtien Mittelössä keräämällään tietoudella. Kaukaista esihistoriaa luonnehtivat erityisesti synnyt ja alkukonfliktit. Synnyillä viitataan siihen, että tänä aikana syntyi suuri osa myöhempien aikojen mahtiolennoista ja alemmasta Voimajärjestyksestä. Alkukonfliktit taas tarkoittavat edellä mainittujen tahojen välisten suhteiden muotoutumista erilaisissa kahinoissa. (Aeonit 1-4?)

Muinaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinaisuudeksi kutsutaan kymmenennen syklin alkuaikoja, jolloin Suuntaumukset olivat saaneet valmistella valmiuttaan rauhassa ja Keskimaailma oli saanut kypsyä hyvän aikaa ilman kummempia häiriötekijöitä. Tätä aikakautta täplittivät Suuntaumusten varovainen eteneminen Keskimaailman maailmoihin, monien humanoidivarianttien synty/luominen sekä muutamat suuremmat kahinat ja niihin liittyvä sotatekninen kehitys ja menetettyjen korkean profiilin hahmojen uusiutuminen. Keskimaailman verkkaisen energiankulutuksen takia tälle ajanjaksolle mahtuvat kahden suuren Suuntaumustekijän aiheuttamat Sattumukset, ja Muinaisuuden katsotaankin alkavan Viivan saapumisesta Universumiin. (Aeonit 5-8)

Sankareiden aika aka. Rauhan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sankarien aika viittaa Muinaisuuden vähäistenkin sotimisen rinnalla rauhalliseen aikaan, jona Suuntaumukset keskittyivät Keskimaailmasta valloitettujen alueidensa linnoittamiseen ja monet korkean profiilin hahmot Suuntaumuksista riippumatta seikkailivat pitkin Keskimaailmaa. Tätäkin aikaa luonnehtivat synnyt, tällä kertaa suurimmassa määrin kuolevaisten tai muuten vähäisempien olentojen synnyt, joukossa muutamia merkittäviä tekijöitä. Myös "Rauhan ajaksi" kutsuttuna aikakautena rakennettiin pohja lähes kaikelle sille, mitä myöhemmät sodat sisälsivät. Tämä aikakausi päättyy Hjassanin noustua Mahdiksi. Aeonit (8-10)

  • Varjovartija pakenee Aaghammadista possessoimansa Angelus Minor Nobiliksen avulla.
  • Keisari yrittää valloittaa Rufuksen valtakunnan. Hjassan ja Rufus torjuvat yrityksen täpärästi. Hjassan menettää vasemman kätensä ranteesta eteenpäin.
  • Keisarin armeijasta inspiraation saanut Hjassan aloittaa Armada Force -yksityisarmeijan valmistelun.
  • Tämä pieni entree symboloi ennen massiivista kirjoitusurakkaa kaikkea sitä, mitä Hjassan kikkaili voimistuakseen.
  • Zaru herää miljardien vuosien unestaan.
  • Hjassan ratsaa elementaalitasot tappaen johtohenkilöstöä ja varastaen heikkojen manojen perusolemukset itselleen. Universaalia kaaosta esiintyy.
    • Caminus muodostaa liiton Ykkösen kanssa, välttäen täpärästi edellisen tapahtuman reperkussiot.
  • Varjovartija ilmestyy maailmaan toisen kerran. Hjassan voittaa hänet.

Suursotien aika aka. Kultainen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ns. Suursotien ajan eli Kultaisen kauden katsotaan alkaneen suurinpiirtein siitä, kun Hjassan perustamat Armada Force ja Gommandoryhmä saavuttivat universumin osapuoliin verrattavissa olevat mittasuhteet ja niiden omistaja saa kolmannen tosinimensä. Tätä aikaa luonnehtivatkin juuri aikakauden katalystinä toimineen Hjassanin itsekorostavat tempaukset, Majoroiden sotkeutuminen universumin asioihin ja monet suuret sodat, joissa Mahdit tai näitä voimiltaan vastaavat tahot ottivat yhteen äärimmäisen tuhoisin seurauksin. Energiakulutus Keskimaailmassa kasvoi tyystin hillittömiin mittasuhteisiin, ja Suuntaumusten näkökulmasta tämä aikakausi kesti hyvin lyhyen aikaa. Tämä kausi loppui toiseen universumin sotaan. (10-17)

Taantumuksen aika aka. Post-US2 era[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suuntaumukset huomaavat sotien aikana tapahtuneen jatkuvan ja suurimittaisen energiakäytön aiheuttaneen vakavia ongelma paitsi Keskimaailmalle, myös koko Universumille. Omasta selviytymisestään huolestuneet Suuntaumukset jättävät epävirallisessa Bar Universin nolostelussa rajoittamatta Suuntaumusten toimintaa Keskimaailmassa sekä armeijoiden kilpavarustelua.

Ennen seuraavaa universumisykliä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuleva universumisykli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tulevasta universumisyklistä ei luonnollisesti tiedetä paljoa, sillä A) se ei ole vielä tullut B) loppurysäyksen yli tulevaisuuteen katsominen on ylivoimaista jopa Hikipedian luovalle tietohallinnolle. Siltä odotetaan kuitenkin suuria ja tiedetään, että ainakin nykyiset Mahdit tulevat selviytymään siirtymästä. Jotkut odottavat jopa uuden kultaisen kauden tuloa.

  • Lopun jälkeen: Viimeinen Taistelu on päättynyt ja universumi tuhoutuu, mutta uusi universumi syntyy todennäköisesti sen tilalle. Toiveita uuden universumin paremmuudesta edelliseen nähden on jo jätetty Universum Majoran postilaatikkoon (kyllä, sellainenkin on: se sijaitsee eräällä etäisellä atollilla naulattuna kiinni palmuun). Viimeisen Taistelun voittaja saa sääntöjen mukaan päättää, millainen on seuraava maailmankaikkeus. Yhdestoista maailmankaikkeuden alkuräjähdys tapahtuu.

Henkilöt ja tapahtumat joiden syntymäaika/tapahtumisaika on tuntematon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaaoksen Mestari syntyi.