Akarui

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Under construction.png
Alla rakentamisen!
Tämä artikkeli on harvinaislaatuisen perseestä, koska se on keskeneräinen.
Ota rukkaset ja vasara käteen ja rakenna sitä hieman valmiimmaksi.

Akarui on Kolmannen Taivaan hallitsija sekä yksi Kakkosen tunnetuimpia valoenergian taitajia. Akaruin kerrotaan ilmestyneen yhtenä ensimmäisistä Valon jumalista tarjoamaan kykyjään Yang-Jistalle edellisen alkuräjähdyksen jälkeen, ja hänet sijoitettiin hänelle hyväksi nähdylle paikalle Taivaan sfääreistä. Akarui aloitti kuitenkin kollegoistaan poiketen pitkän rentoutumislinjan laajojen hyökkäysten suhteen ja tyytyi vain vahvistamaan asemiaan Taivaassa ja iskemään yksin ja odottamatta.

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johtuen kokoaikaisesta valosaasteesta, jota Akarui hohkaa ympäristöönsä, on hänen ulkonäköään mahdoton kuvailla lausahdusta "Jotain kultaista" pidemmälle.

Voimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akaruin voimat perustuvat valon ja valaistukseen liittyvien voimien laajaan hallintaan. Kuitenkin Akarui suosii taistelussa hyvin yksinkertaisia, hyökkäyksen nopeuteen ja voimaan perustavia iskuja.

Luettelo hyökkäyksistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Akarui tapaa yleensä vain täräyttämään spontaanin valoenergiaryöpyn, on hän kehittänyt pari yleishyödyllistä tekniikkaa.

Raitofurai: Valoenergiasta koostuva kipinäsuihku. Laajamittainen ja nopea, muttei kovin tehokas.

Gaitō-bashira: Valosta koostuva heittokeihäs, joka polttaa puhki Pahuuden armeijoiden haarniskat ja seivästää niiden onnettomat omistajat.

Hikari no ōkina bōru: Valtaisiin mittoihin venyvä valopallo. Voidaan käyttää niin heittoaseena kuin lähitaistelussakin.