Aurinkokunnan Planeettojen Liitto

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Aurinkokunnan Planeettojen Liitto (perustettu 2030[1]) on Aurinkokuntamme puolustus- ja kauppaliitto jonka tarkoitus ja päämäärä ovat YK:n ja NATO:n toiminnan tavoin hyvin pitkän tähtäimen projekteja.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

APL pyrkii yhdistämään Aurinkokunnan diplomatialla luodakseen toimivuutta ja pyrkien nousuun Galaksin politiikassa. Liittoon kuuluvat jokainen Aurinkokuntamme älyllistä elämää sisältävä planeetta ja kiertolainen lukuunottamatta Saturnusta, joka jättäytyi kokonaan sen ulkopuolelle, Maapalloa, joka ei planeettana ole jäsen, koska kaikki sen valtiot eivät ole mukana, ja Plutoa, jota ei päästetty mukaan. Konflikteja ja muita APL on estänyt hyvin ja hartaasti pelastaen lukuisia elämänmuotoja ja kansoja.

Kauppatoiminnaltaan APL on onnistunut lähes yhtä hyvin kuin EEC aikanaan, sekä luoden tullivapaata että sujuvaa ja tuottavaa toimintaa rikastuen tehokkaasti galaksin muiden sivilisaatioiden kustannuksella tehden vakaan pohjan toiminnalleen. Tämä olikin APL:n perustusasiakirjan ensimmäinen direktiivi parannustoiminnassaan.

Sotilaallinen siipi taas ei ole yhtä onnistunut. APL:n sotilasosastoon eivät typerän vapaan joukkojensijoituspykälän vuoksi ole valtioiden pakollista antaa läheskään kaikkia joukkojaan tai kalustoaan yleiseen käyttöön. Tämän vuoksi ainoastaan GigaCorp ja Uranus[2] ovat antaneet joukkojaan tähän osastoon.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsinaisesti APL:ssä päättävät sen jäsenvaltiot. Sen sisäisistä elimistä tärkeimmät ovat Aurinkokunnan planeettojen neuvosto, jossa on yksi edustaja kultakin jäsenplaneetalta, sekä APL:n yleiskokous, jossa on on kaksi edustajaa, talousedustaja ja sotilasedustaja, kultakin APL:ään kuuluvalta itsenäiseltä poliittiselta entiteetiltä, oli se valtio tai planeetta. Kummassakaan ei äänestetä, vaan päätökset tehdään konsensuspohjalta. Planeettaneuvosto päättää strategiasta ja suurista linjoista ja yleiskokous toteutuksesta. Yleiskokous on harvoin koolla, ja toimii yleensä jakaantuneena kahteen siipeen: talousosastoon ja sotilasosastoon.

Planeettaneuvosto nimittää Aurinkokunnan Planeettojen Liiton presidentin, ja yleiskokous pääsihteerin, joka on presidentistä arvossa seuraava. Pääasiallisesti presidentti vastaa APL:n jäsenten välisistä asioista ja edustaa liittoa ulospäin, ja pääsihteeri on vastuussa liiton sisäisistä asioista ja sen toiminnasta. Pääsihteristä arvossa seuraava on Aurinkokunnan Planeettojen Liiton ylikomentaja, jonka yleiskokouksen sotilasosasto nimittää. Hän toimii APL:n joukkojen ylimpänä sotilaskomentajana.

APL:n presidentti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

APL:n presidentti on APL:n nimellinen johtaja, jonka varsinaiset valtaoikeudet ovat rajoitetut, eikä presidentti voi juuri puuttua yksittäisten planeettojen toimintaan elleivät nämä uhkaa interplanetaarista tasapainoa. APL:n presidentti hallitsee 6 GigaCorpin vuotta kerrallaan[3], ja yksittäinen henkilö voi toimia virassa korkeintaan yhden kauden[4].

APL:n presidentteinä toimineita:

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Aiemmin pelkkä löyhä liiton tapainen, perustamisesta oli käyty jo useita keskusteluita vuosien varrella.
  2. kumma kyllä Uranuksella riittää jokaiselle liitolle ja järjestölle satoja vapaaehtoisia.
  3. GigaCorpin vuodet ovat hieman Maan vuosia pidempiä, mutta paljon lyhyempiä kuin ulkoplaneettojen pitkät vuodet.
  4. Yrityksistä kusettaa systeemiä identiteettiään muuttamalla saa ikibännit kaikista APL:n hallintotehtävistä.
Avaruuden Unionin jäsenvaltiot
Aldebaranin ja Betelgeuzen yhdistynyt kuningaskunta | Aurinkokunnan Planeettojen Liitto | GigaCorp | Jetonia | Mustan Aukon Maa | Nokia | Sirius | Suitsi | Telia | Universalia
Universumin planeetat ja kiertolaiset
Aurinkokunta: Merkurius | Venus | Maapallo (Kuu | Perilas | Porilas) | GigaCorp-planeetta | Mars | Apokalypsia | Jupiter | Saturnus | Uranus | Neptunus | Pluto | Nemesis | Planeetta X | Velorex

Muu Linnunrata: Sirius | Universalia | Jetonia | Mustan Aukon Maa | Aldebaranin aurinkokunta | Betelgeuzen aurinkokunta | Spektronia | Erebos | Kolosseus

Muu Universumi: Surtur | Tc'bjezz'nnmg | Myodanzo | Tluyaian | Planeetta Y | Planeetta Z