Fenrir

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Fenrir (ei-tosinimeltään Hróðvitnir) on demonin ja tuulisuden hybridisaation tuloksena syntynyt pahamaineinen peto, joka asuu Helheimin, Helvetin seitsemännen kuilun syvyyksissä. Alunperin Fenririlläkin oli lajityypilliseen tapaan siivet, mutta johtuen voimakkaasta tosivahingoittavasta miekkahyökkäyksestä siivet leikattiin irti eräässä Ykkösen ja Kakkosen välisessä konfliktissa. Siitä päivästä lähtien Fenrir on ollut yleisesti hyvin vittuuntunut ja pahantuulinen likipitäen kaikkia muita olentoja kohtaan. Tästä syystä hänet jouduttiin asettamaan osittaiseen arestiin Helheimin perukoille, jossa häntä hyvin yleisesti käytetään terminointimenetelmänä kiinni saaduille Kakkosen vakoojille. Arestissa istuminen tosin ei ole omiaan vähentämään hänen vittuuntuneisuuttaan, pikemminkin päinvastoin.

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fenrir muistuttaa valtavan suurta mustaturkkista sutta. Hänen kyntensä ja torahampaansa ovat tavallista suuremmat, ja hän on normaalia tuulisutta lihaksikkaampi. Hänen silmänsä ovat syvän karmiininpunaiset, mikä olisi puhtaalle tuulisudelle hyvin epätavallista. Alunperin Fenririllä oli suuret, lepakkoa muistuttavat, tummat demoninsiivet, jotka kuitenkin leikattiin irti erään voimakkaan kakkoslaisen valoritarin toimesta. Fenrirllä on päässään myös pienet sarvet, ja ylimääräisiä piikkejä työntyy esiin sieltä täältä eri taipeiden kohdilta ympäri hänen ruumistaan, esimerkiksi olkapäistä, kintereistä ja tassujen takaa. Eroten monista muista kaltaisistaan olennoista, Fenririn ei tiedetä koskaan muuttaneen muotoaan tai haluavankaan tehdä sellaista, sillä Fenrir nauttii siitä, että saa pelotella vihollisiaan normaalilla ulkomuodollaan.

Kyvyt ja voimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fenrir
Fyysinen voima:
55
Nopeus:
47
Ketteryys:
45
Aseeton taistelutaito:
50
Aseellinen taistelutaito:
0
Energianhallinta:
49
Taikuus:
45
Psioniikka:
10
Älykkyys:
45
Tiimityöskentely:
10
Muut kyvyt:
55
Keskiarvo:40


Johtuen demonisesta perimästään ja geneettisestä sattumasta, Fenririn hampaat ja kynnet tekevät tavallista pahempaa vahinkoa jumalia vastaan, mikä on tuonut Fenrirille jumaltensurmaajan maineen. Häneen on jopa liitetty useita profetioita, joiden mukaan hän tulisi Viimeisessä Taistelussa surmaamaan useita merkittäviä jumalia; näiden profetioiden vastapainoksi on esitetty profetioita, että jokin jumala tulisi surmaamaan hänet, mutta kaikki nämä profetiat ovat yhtä luotettavia kuin profetiat keskimäärin (eli ei kovinkaan). Fenririllä on kynsien ja hampaiden käytön tukena suunnattomat fyysiset voimat, joiden avulla hän pystyy repimään vuoristoja juuriltaan ja murskaamaan pieniä taivaankappaleita.

Fyysisten kykyjen lisäksi Fenrir pystyy energian käyttöön sekä tuuli-, salama- ja tulimagiaan. Hän osaa käyttää energiatyypeistä ainakin punaista, mustaa, olemattomuutta, avaruutta ja pahuutta. Hänen taitonsa energiankäytössä saattavat olla laajemmat, mutta nämä ovat ne tyypit joita hänen ollaan nähty käyttävän. Useimmiten hän työtyy syöksemään raakaa energiaa suustaan hengitysaseen muodossa, ja hänen taistelumenetelmänsä perustuvat muutenkin enemmän raakaan voimaan kuin strategiaan.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kerberos, jonka kanssa Fenririllä sanotaan olevan kahdenkeskinen viha/kilpailusuhde
  • Loki, Fenririn isä
Under construction.png
Alla rakentamisen!
Tämä artikkeli on harvinaislaatuisen perseestä, koska se on keskeneräinen.
Ota rukkaset ja vasara käteen ja rakenna sitä hieman valmiimmaksi.