KaAoSlOhIkÄäRmEeT

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Chaos league logo 2.svg
Tämä artikkeli käsittelee Kaaosta tai jotain siitä syntynyttä epäsikiötä. Varo henkesi puolesta astuessasi sisään.

KaAoSlOhIkÄäRmEeT ovat viiden ikiaikaisen ja mahtavan mutatoituneen Kaaoksen Suuntaumuslohikäärmeen ryhmä. He ovat Kaaoksen Vanhemmista Lohikäärmeistä vanhimmat ja voimakkaimmat, ja heidän määräysvaltansa alla ovat aina-niin-toimivan vahvimman lain kautta suurin osa Kolmosen lohikäärmepopulaatioista sekä lohikäärmemiehistä, joskin käytännössä heidän komentonsa harvemmin poikkeavat tavanomaisista ryöstö-hävitysretkistä[1].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

KaAoSlOhIkÄäRmEeT saivat alkunsa Kaaoksen Mahtien Mittelön alkupuolella toimittamista kokeista, joissa luotiin Kaaoslohikäärmeitä korruptoimalla elementaalilohikäärmeiden munia kaaosmanalla. Syntyneillä lohikäärmeillä oli paitsi kaoottisia, myös elementaalisia voimia. Lohikäärmeitä käytettiin vaihtelevin menestyksin sotatantereella, mutta sodanaikaiset tappiot, keskinäiset valtataistelut sekä sodanjälkeinen "suuri lohikäärmepuhdistus" karsivat valtaosan ryhmän edustajista. Jäljelle jäivät vain suurimmat, vahvimmat, pisimmälle erilaistuneimmat[2] ja häijyimmät Muinaisaikojen hirmut, jotka Mahtien Mittelön jälkeisellä kaudella vakiinnuttivat[3] valtansa Kaaoksen lohikäärmeiden johtavana eliittinä.

Alkuperäisestä sukupolvesta selvinneen viiden lisäksi on heidän jälkeläisinään, satunnaismutaatioiden kautta tai kaaosmaagien kokeilujen kautta eri aikoina syntynyt muutamia muita KaAoSlOhIkÄäRmEiDeN tapaan elementaalisia voimia omaavia Kaaoslohikäärmeitä, mutta näitä yksilöitä ei lueta itse KaAoSlOhIkÄäRmEiKsI.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • KorrZhax Kylmä: Azurooociakin voimakkaampi[4] jättiläislohikäärme. Kivi-paperi-saksien suosikki, Kaaoksen Lohikäärmevanhin ja KaAoSlOhIkÄäRmEiStÄ julmin, jota jopa muut Kaaoslohikäärmeet pelkäävät. Alkuperäelementti jää, nykyinen sijainti: Kolmosen ja Kakkosen väliin jäävän ulottuvuusmuurin läheisyydessä sijaitseva nimetön jäävaltakunta.
  • Azuroooc: Megalomaaninen sekopää, Kaaoksen rajavartiolaitoksen[5] johtaja ja eräs Universumin tunnetuimpia kaaosmaageja, jonka Kaaoksen sodan alle osuneessa tempauksessa onnistui nousta jumalaksi. Pitää valtansa alla suurinta osaa Kaaoksen laavalohikäärmeistä. Alkuperäelementti tuli, nykyinen sijainti: Chaos Center.
  • Szsysxyyr'rHyirryr: Kaaoslohikäärmeeksikin arvaamaton ja ailahtelevainen KaAoSlOhIkÄäRmE, ja heistä Keskiulottuvuudessa aktiivisin yksilö. Alkuperäelementti tuuli, nykyinen sijainti: Kirkuvien Tuulten Kuiluksi nimetty valtakunta lähellä Keskiulottuvuuden ja Kakkosen ulottuvuudellista kulmaa.
  • ???: Syvällä Kolmosen suovaltakunnissa on tehty havaintoja suuresta Kaaoslohikäärmeestä. Alkuperäelementti luonto, nykyinen sijainti: Sekasorron suot.
  • Varjojen Füithlwg: Viidennen KaAoSlOhIkÄäRmEeN toimista tiedetään vain hyvin vähän, sillä se on niin salamyhkäinen, ettei jätä itsestään juuri jälkiä ulkopuolisille. Kaaoslohikäärmeiden uhkaa tutkiva instituutti uskoo sen käyttävän määrittelemättömin tavoin valtaa useimpien Kaaoksen basiliskien ja varjolohikäärmeiden sekä baslien ja varjodracolimien legioonien yli. Sen elementti on tiettävästi pimeys pimeys ja olinpaikka tuntematon.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mikään korruptoiva voima ei voi viedä lohikäärmeeltä halua ryöstellä ja polttaa maaseutua. Tämän lisäksi monimutkaisemmat operaatiot vain vähentävät alaisten kuuliaisuutta huomattavasti.
  2. Kaaos on Kaaos.
  3. "Syömme sinut joka tapauksessa" on hyvin tunnettu Kaaoslohikäärmeiden motto. Motto on myös aiheuttanut sen, että Kolmosessa tavataan yhä harvemmin Kaaoslohikäärmeiden epäsuosiota nauttivia entiteettejä.
  4. Syynä se, että lohikäärme on painottunut huomattavasti enemmän raakaan voimaan monimutkaisemman tuhon aiheuttamisen sijaan.
  5. "Kaaoksen rajavartiolaitos" saattaa vaikuttaa ristiriitaiselta konseptilta, sillä Kaaoshan inhoaa ja vastustaa kaikenlaisia rajoja ja laitoksia, ja se onkin. Tämän seikan esille nostaminen ei, kumma kyllä, tuo kevyempää kohtelua rajavartiolaitoksen henkilökunnan muodostavilta demoneilta ja kaaosritareilta.