Kadonnut valtakunta

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Chaos league logo 2.svg
Tämä artikkeli käsittelee Kaaosta tai jotain siitä syntynyttä epäsikiötä. Varo henkesi puolesta astuessasi sisään.

Kadonnut valtakunta on nimensä mukainen; se on äärimmäisen vähän tunnettu ja tutkittu paikka, joka sijaitsee pienessä ulottuvuuspoimussa Kolmosen ja Ykkösen välisten ulottuvuusmuurien väliin jäävässä aukossa. Kadonneen valtakunnan alkuperäisasukkaat olivat sini-ihoisia humanoideja, jotka elivät rauhallista elämää ympärillään muinaisten sukupolvien rakentamat ihmeelliset arkeologiset rauniot, jotka ikävä kyllä myöhemmin tuhottiin, kun Kadonneesta valtakunnasta tehtiin Kolmosen osavaltio. Tämä tapahtui Majora-sodan jälkeen, kun Kivi-paperi-sakset pakeni tähän ennen niin rauhaisaan valtakuntaan.

Osaksi Kaaoksen Valtakuntaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivi-paperi-saksien paikalle saapumisen jälkeen rauha rikkoontui. Imettyään ensin sielut parilta paikalliselta asukkaalta, sini-ihoiselta humanoidilta, jotta saisi palvelijoita, hän vangitsi ja orjuutti loput asukkaat. Hän rakennutti orjillaan paikalle kartanon ja sen ympärlle valtavat muurit, joiden pintaan oli upotettu metrin mittaisia, kaaosmetallista taottuja piikkejä, joissa kulki voimakas kaaossähkövirta. Kivi-paperi-sakset asensi pihalleen myös maanalaisia plasmatykkejä, jotka tunkeilijoiden ilmestyessä nousivat maan alta ja käristivät tunkeilijat. Tämäkään ei vielä riittänyt. Kartanon ympäri kulkee vallihauta täynnä laavaa, jossa uiskentelee lohikäärmeitä, ja taloa ympäröi lisäksi tappokenttä. Talossa on vielä sata ovea, joista vain yksi on oikea ovi, muut ovat ansoja, ja oikeankin oven takana on tunkelijoita varten salaluukku, josta tämä tippuu suoraan skorpionikuoppaan.

Viisaat huhut tietävät kertoa, että koko kartanon puolustusjärjestelyt ovat siellä vain huvin vuoksi, sillä Kivi-paperi-saksien itsensä pelkkä läsnäolo riittää jo suurimmaksi osaksi pitämään poissa kaikki sellaiset tunkeilijat, joille turvajärjestelyistä edes olisi vaaraa. Nykyään maanpakoajan kartano saa toimia Kivi-paperi-saksien loma-asuntona, jossa tämä silloin tällöin viettää aikaa, katsellen ylpeänä kättensä töistä ikuisena muistona olevaa tuhottua maata.

Kivi-paperi-saksien palattua maanpaostaan Kadonneesta valtakunnasta Kadonnut valtakunta liitettiin saman tien Kolmosen osavaltioksi. Sini-ihoisista humanoideista tehtiin orjatyövoimaa Kadonneeseen valtakuntaan rakennettuihin laitoksiin ja tehtaisiin (ei niin, että tehtaita olisi tarvittu mihinkään, paitsi ehkä Kaaosherrojen luonnollisen orjuuttamisentarpeen tyydyttämiseen). Kadonneeseen valtakuntaan tuotiin lisäksi parituhatta haltiaa piiskaamaan orjuutettuja asukkaita, ja koko puljun johtoon pantiin vainolainen nimeltä Kra'chtol.