Ktooniset Voimat

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Termi Ktooniset Voimat viittaa joukkoon Mahtien Mittelöä edeltävältä ajalta peräisin olevia esijumalallisia, Pahuutta palvelevia olentoja. Ktoonisiin Voimiin luettavat olennot muistuttavat etäisesti nykyisiä jumalia, mutta ne eivät ole samalla tavalla riippuvaisia uskosta, vaikka ne voivatkin käyttää sitä voimistuakseen. Johtuen muinaisesta alkuperästään ja yleisestä jääräpäisyydestään Ktoonisilla Voimilla on hyvin arkeeinen suhtautumistapa pahuuden harjoittamiseen ja levittämiseen, ja ne noudattavat vielä tähänkin päivään kaikkein vanhimpia pahanteon toimintamalleja. Tästä johtuen Ktoonisten Voimien vaikutus ja näkyvyys nykypäivänä on verraten pieni.

Ktooniset Voimat syntyivät osana Nigelin ensimmäistä yritystä luoda Pahuudelle kattava jumalpantheon tulevaa Universumin valloitusta varten[1]. Koska Universumi oli kuitenkin vielä hyvin varhaisessa kehitysvaiheessa, Nigelin luomista esijumalista tuli hyvin jäykkiä, eivätkä ne kyenneet sopeutumaan Universumin tuleviin muutoksiin, minkä takia ne siirrettiin pois aiemmista viroistaan. Koska Ktooniset Voimat ovat kuitenkin myös äärimmäisen kestäviä ja vastustuskykyisiä, ne säilyivät hengissä nykypäivään asti ja toteuttavat edelleenkin alkuperäistä tehtäväänsä. Ktoonisten Voimien vaikutukselle altistuvat kansat ja maailmat joutuvat usein nopeasti väkivaltaisten, irstaiden ja mitä suurimmissa määrin vanhoillisten kulttien valtaan, kokevat yhteiskunnallisia romahduksia, sotia, nälänhätiä ja joukkoitsemurhia ja lopulta menettävät sielunsa lopullisesti kun Ktooniset Voimat imevät niiden viimeiset kärsivät jäänteet itseensä.

Ktoonisten Voimien vaikutusta on verrattu jälkipolvien analyysissä esimerkiksi Suurten Muinaisten toimintatapoihin, vaikkakaan Ktoonisissa Voimissa ei esiinny samanlaista voimakkaan kaaossävytteistä yleisvirettä.

Ktoonisia Voimia on suuri lukumäärä; jotkut niistä ovat voimakkaampia ja toiset paljon heikompia.


  1. Nigel arvasi hyvin, että uskonto on oopiumia kansalle, ja suunnitteli siten käyttävänsä uskontoa valloitettujen kansojen pitämiseen ruodussa.