Ihminen

Kohteesta Hömppäpedia
(Ohjattu sivulta Lilimi)
Loikkaa:valikkoon, hakuun
Ihminen
-
Tieteellinen nimi:Homo Sapiens
Tosinimi:lilim
Voimakkuus:E
Vaarallisuus:D
Älykkyys:C

Ihmiset ovat tuntemattomassa vaiheessa Mahtien Mittelöä luotuja viraalisia elämänmuotoja, jotka on suunniteltu niin, että ne pystyvät lisääntymään hyvin nopeasti ja täyttämään laajoja alueita. Lisäksi niiden geneettiseen koodiin on ohjelmoitu piilotettu ominaisuus, jonka avulla on mahdollista vapauttaa suuria voimavaroja hyvin vähäisellä geneettisellä muuntelulla. Tämän ominaisuuden ansiosta ihmisistä voi myös syntyä satunnaismutaatioiden avulla hyvinkin voimakkaita erikoisyksilöitä, vaikka ihmisten keskimääräinen voimien taso onkin hyvin alhainen.

Ei tiedetä tarkalleen, mikä osapuoli on alunperin luonut ihmiset. Viraalisesta olemuksestaan johtuen ihmisiä tavataan lähes kaikkialla Universumimme keskiulottuvuuden alueella, sekä osassa korkeampia ulottuvuuksia. Arvellaan, että ihmisten alkuperäinen tarkoitus oli toimia nopeana valloitus- ja miehitysjoukkona Mahtien Mittelön aikana, ja heidän toimintaansa tuli säädellä hallittujen geenimutaatioiden kautta, jotta erikoisyksilöitä oltaisiin voitu luoda tarvittaessa. Jossain vaiheessa kontrolli ihmismassojen yli kuitenkin menetettiin, ja ihmisistä tuli keskiulottuvuuden laajimmalle levinnyt älyllinen elämänmuoto. Monella planeetalla olevat olennot ovat polveutuneet samasta ihmisprototyypistä; näitä erilaisiin olosuhteusiin sopeutuneita alkuperäisen protoyypin variantteja kutsutaan usein humanoidi- tai ihmisvarianteiksi.

Variantit[muokkaa]

Ihmisvarianteista ei niiden monimuotoisuuden vuoksi ole käytännössä mahdollista laatia kattavaa taksonomiaa, mutta karkeasti ne voidaan jakaa kahteen ryhmään: yleisluontoisiin ja eriytyneisiin. Yleisluontoiset edustavat varianttien pluraliteettia ja muistuttavat kaikki enemmän tai vähemmän toisiaan vahvassa perheyhdennäköisyydessä, eriytyneet ovat lähelle pseudohumanoidiluokitusta lipuvia, ensiksimainituista anatomiansa, olemuksensa tai molempien osalta jyrkästi poikkeavia populaatioita. Yleisluontoiset variantit ovat suurin osa keskenään lisääntymiskykyisiä, eriytyneet variantit taas voivat lisääntyä lähellä itseään olevien eriytyneiden sekä useimpien yleisluontoisten varianttien kanssa, mutta eivät itsestään poikkeavien eriytyneiden populaatioiden kanssa[1].

Kosmopoliitteja[muokkaa]

Näitä ihmisvariantteja tavataan laajalti keskiulottuvuudessa tai koko Universumissa. Useat tahot laskevat ne siksi omiksi lajeikseen.

  • Perusmalli: Enimmäkseen Maapallon asukkaiden kaltaisia, suunnilleen 1 g:n painovoimaan ja 1 baarin ilmanpaineeseen parhaiten soveltuvia perusmuotoisia ihmisvariantteja.
  • Kääpiöt: Lyhyitä, tanakoita, parrakkaita, vahvoja ja pitkäikäisiä eriytyneitä ihmisvariantteja. Tykkäävät kaivostoiminnasta, metallurgiasta ja jalokivistä. Tunnetaan erikoismerkkiköyhissä maailmoissa nimellä kaapii.
    • Maahiset: Kääpiöiden edelleen kehittynyt alavariantti, jotka osoittavat suurempa kiinnostusta teknologiaan ja magiaan.
  • Örkit: Rumia, iholtaan pikimustia, tummanruskeita, harmahtavia tai vihertäviä eriytyneitä ihmisvariantteja, suosivat useimmiten kaaosta tai pahuutta. Örkit jalosti alun perin Pahuus jalkasotilaikseen. Örkeistä on olemassa useita edelleen jalostettuja alavariantteja, kuten pienikokoisemmat gobot, suurikokoisemmat ogrot, kurinalaisemmat urukit, jne.
  • Puolituiset: Vielä kääpiöitäkin pienempiä ihmisvariantteja, jotka ovat kääpiöitä fyysisesti heikompia ja lyhytikäisempiä. Asuvat omissa oloissaan, joissain maailmoissa tunnetaan enimmäkseen varkaina. Puolituisia oli Maapallolla vielä muutama kymmenen tuhatta vuotta sitten ennen kuin nämä kuolivat planeetalta sukupuuttoon.
  • Kidusmies: Merenalaiseen elämään sopeutunut eriytynyt variantti, jolla on suomut, räpylät, ja nimensä mukaisesti kidukset, joilla ne voivat hengittää veden alla. Ne selviytyvät myös pinnan yläpuolella niin kauan kuin niiden iho ja kidukset eivät pääse kuivumaan. Maapallolla elää jonkin verran kidusmiehiä Atlantiksen raunioilla.

Planeettalaisia[muokkaa]

Planeettalaiset ihmisvariantit edustavat sopeutumista erilaisten planeettojen ja maailmojen ympäristöoloihin.

  • Jetonialaiset: Punatukkaisia, tappelusta tykkääviä pitkäikäisiä humanoideja Jetoniasta. Näiden ominaisuuksien oletetaan periytyvän planeetan asuttaneilta alkuperäishumanoidelta.
  • Marsilaiset: Suurisilmäisiä ja hieman Maapallon ihmisiä pitempiä ja laihempia humanoideja Marsista. Kirkkaan värinen iho, joka vaihtelee etnisestä taustasta riippuen.
  • Apokalypsit: Apokalypsiasta kotoisin oleva ihmisvariantti, joka tunnetaan myrkynvihreästä ihostaan ja voimakkaasta taipumuksestaan Kaaokseen. Ainoa nykyään elävä apokalypsi on Kaaoksen Mestari.
  • Jupiterilaiset: Jupiteria asuttava suurikokoinen (pituus jopa 5 metriä) ihmisvariantti. Toisin kun suuresta koosta voisi olettaa, jupterilaiset ovat yleensä pasifisteja ja hieman pelkurimaisia.
  • Venuslaiset: Venuksen matriarkaalisia humanoidiasukkaita, jotka ovat keskimäärin maakalaisia vahvempia ja hieman pidempiä.
  • Keisarikuntalaiset: Keisarin alaisuudessa Keisarikunnassa asuvia ihmisvariantteja, jotka ovat kehittyneet Keisarin runsaskätisen hiekkaenergian käytön takia muista ihmisistä eroavaaan suuntaan.

Viitteet[muokkaa]

  1. Tämä selittää esimerkiksi sen, miksi on olemassa runsaasit puoliörkkejä ja puolikääpiöitä, mutta häviävän vähän puoliörkki-puolikääpiöitä.