Merkin Muffley

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Merkin Muffley (s. 1958 - ? ) on entinen USA:n presidentin neuvonantaja ja nykyinen KHV:n johtaja. Hänen tavoitteenaan on tunkea nenänsä jokaiseen tulevaan hömppäkriisiin, luoda superjumalasotureita käyttämällä Hjassanin verta ja lopuksi vielä mahdollistaa USA:n asema maailmankaikkeudenpoliisina. Poliittiselta suuntaukseltaan Muffley on Punaniska.

Millainen hän on?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muffleylla on isot pullonpohja silmälasit ja hän on kalju. Hänen päänsä on munan muotoinen (siis kananmunan). Hän osaa kuitenkin kaikkia itämaisia taistelulajeja mustan vyön veroisesti, osaa käyttää kaikkia lyömäaseita vesurista lasermiekkaan ja teurastaa norsua pienempiä eläimiä.

Muffley on käyttänyt jo vuosia Osasto 6:n varastoista löydettyjä, ikääntymistä hidastavia pillereitä, joiden ansiosta hän ei juurikaan vaikuta vanhenevan.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muffley syntyi v. 1958 punaniskaperheeseen Denverissä, Coloradossa. Hän kärsi koko lapsuutensa ajan siitä, kun muut lapset haukkuivat häntä Munapääksi orastavan kaljun takia. Hän otti roolimallikseen televisiossa näkemänsä Kekkosen ja päätti, että nyt loppui pilkkaaminen. Hän karkasi kotoaan Tiibetiin 10-vuotiaana ja opiskeli seuraavat kymmenen vuotta itämaisia taistelulajeja eri puolilla Aasiaa. Palattuaan hän tappoi ensin kaikki entiset koulukiusaajansa ja liittyi sen jälkeen Republiikaaneihin.

Muffley uskoi Jumalaan, olihan hän punaniska, mutta yliopistoaikoinaan Princetonissa hän kiinnostui siellä kulttina levinneestä Lonkerokristuksen palvonnasta. Hän olikin kultissa mukana vuodesta 1978 vuoteen 1980, jonka jälkeen hän totesi sen olevan liian pervoa jopa hänelle. Se oli Muffleyn ensimmäinen kosketus Hömppään.

Muffley asettui kaikkien aikojen nuorimpana henkilönä presidenttiehdokkaaksi kaikissa vaaleissa vuodesta 1984 lähtien. Vuonna 2000 hän pääsi töihin Valkoiseen taloon siivoojana, mutta Bush ylensi hänet piakkoin neuvonantajakseen, koska tajusi hänen olevan pätevämpi kuin puolet kongressista.

Muffley määrättiin Psi-Sotaan USA:n edustajaksi 2014, mikä oli hänen poliittisen uransa siihen asti merkittävin tehtävänsä. Hän määräsi JYTYM-Pommin lähettämisestä ja tajusi sodan jälkeen tahtovansa työskennellä Hömpän parissa. Hän saikin presidentiltä luvan perustaa KHV:n, jonka arkistoihin onnistuttiin jopa hankkimaan vähän käytetty, pokkarimallinen Ensyclopedia Galactica, joka selvensi asioita suuresti.

Varoitus: Oletuslajitteluavain ”Muffley, Merkin” korvaa aiemman oletuslajitteluavaimen ”Merkin Muffley”.