Puolustajat: Alku

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Under construction.png
Alla rakentamisen!
Tämä artikkeli on harvinaislaatuisen perseestä, koska se on keskeneräinen.
Ota rukkaset ja vasara käteen ja rakenna sitä hieman valmiimmaksi.
Puolustajat

Puolustajat: Alku (Defenders: Beginning), eli tämä artikkeli, kertoo kuinka Puolustajien alkuperäiskokoonpano syntyi Toisen Röhmögeddonin taistelun jälkeen. HUOM: Tämä artikkeli on kirjoitettu monien Puolustajat-seikkailujen jälkeen, joten se ei ole ensimmäinen kirjoitettu Puolustajat-tarina. Siksi sen tyyli voi poiketa muista alkupään seikkailuista huomattavasti. Järjestysnumeroltaan tämä on Puolustajien nollas tehtävä.

Alustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elettiin toisen Röhmöfanttisodan ratkaisun hetkiä. Teletronin johtama Nokia oli voitettu, mutta ratkaiseva välienselvittely odotutti itseään. Toinen Röhmögeddonin taistelu käytiin sodan voittajaosapuolien, Verstaan, GigaCorpin ja Röhmöfanttien välillä. Liittoumia muodostettiin kiivaaseen tahtiin, sillä jokainen osapuoli halusi voittoa.

Samaan aikaan maassa USA:n presidentti allekirjoitti neuvonantajansa Merkin Muffleyn perustuskirjan, jossa päätettiin perustettavasta uudesta järjestöstä, KHV:sta (Kansainvälinen Hömppävirasto), jonka tarkoitus olisi estää nk. Hömppäkriisien leviäminen maapalloa koskeviksi. Näin USA halusi myös korostaa rooliaan maailmanpoliisina. Muffley äänestettiin senaattorien äänestyksessä ylivoimaisesti viraston johtoon ja oli yleinen ihmettelyn aihe, miksi hän suostui työhön. Tokihan Muffley oli pätevin kaikista ehdokkaista ja tunsi Hömppäuniversumin paremmin kuin omansa, mutta silti aihe herätti keskustelua, sillä hänelle oli povattu Psi-Sodan jälkeen loistavaa tulevaisuutta politiikassa, jotkut jopa veikkasivat häntä Republikaanien presidenttiehdokkaaksi vuoden 2060-vaaleissa. Silti viraston johtaminen vei voiton ja syykin kävi myöhemmin selväksi. Muffley tiesi, että hänellä olisi avaimet luoda jotakin aivan uutta. Hömppäuniversumin teknologiaa hyödyntämällä hän voisi toteuttaa unelmansa ja luoda supersankarin!

Taistelu asemasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen työpäivä virastossa. Muffley oli antanut rakennuttaa sen kaikkien odotuksien vastaisesti kauas Washingtonin hälinästä ja korruptiosta, joka oli repimässä sitä hajalle. Se sijaitsi keskellä Kalifornian Death Valleyta, loputonta suola-aavikkoa ja janon maata, jonne kukaan ei uskaltautunut vapaaehtoisesti. Aavikon keskelle rakennettiin sotilastukikohta, joka ympäröitiin paksulla aidalla. Virastoa vartioimaan palkattiin sata sotilasta ja työntekijöitä siellä oli reilu tuhat. Muffleyn työhuone rakennettiin rakennuksen turvallisimpaan paikkaan keskelle sitä, ja sinne rakennettiin uudenaikainen siirtymäjärjestelmä, GigaCorpista mallia ottanut teleportti, jonka vastakappaleet sijoitettiin sekä Muffleyn New Yorkin että Washingtonin asuntoihin, jotta hän voisi tarvittaessa vierailla niissä mahdollisimman nopeasti.

Ensimmäisenä työpäivänään Muffley oli juuri siirtämässä kansioitaan hyllyyn ja asettamassa heiluvaa hula-nukkeaan pöydälle, kun yhtäkkiä ovesta astui sisään jykevähkön oloinen, virallisesti mustaan pukuun pukeutunut mies. Häntä seurasi sotilas, joka kuului viraston työntekijöihin. Hän astui Muffleyn luokse ja kertoi miehen halunneen päästä sisään ja väittävän olevansa Osasto 6:sta. Muffley nyökkäsi ja lähetti sotilaan pois. Hän pyysi miestä istumaan pöytänsä ääreen.

”Tiedättekö, kuka minä olen!”

Mies sanoi ja Muffley alkoi raaputtaa kaljuaan. Hän ei tiennyt, joten mies esitteli itsensä. Hän oli Alf Gannor, Osasto 6:den johtaja, joka oli tullut ilmoittamaan olevansa huolissaan oman virastonsa asemasta nyt, kun KHV oli perustettu. Muffley nyökkäsi. Huoli oli aiheellinen, sillä virastojen toimintakoodit olivat pahasti ristiriidassa keskenään: KHV:n tarkoitus oli estää hömppäkriisien leviäminen, kuten myös Osasto 6:kin, mutta KHV:n linja Hömppäuniversumia kohtaan oli suvaitsevaisempi, kuin vanhoillisen Osasto 6:den, joka vain pyrki salaamaan jokaisen kriisin olemassaolon.

Muffley oli kuvitellut, että KHV:n perustaminen johtaisi automaattisesti Osasto 6:den lakkauttamiseen, mutta kongressin mielestä Osaston säilyttäminen oli tärkeää. Olihan se päässyt tutkimuksissaan Verstaasta huomattavasti pidemmälle, kuin muut. Muffley ei nähnyt päätöksessä mitään järkeä, mutta eihän politiikassa toisinaan ollutkaan.

Gannor vaati, että KHV ja Osasto 6 yhdistettäisiin järjestöksi, josta hän käytti nimeä KHV-6. Näin säästyttäisiin ristiriidoilta ja asiat voitaisiin hoitaa yhteistyössä. Muffley kieltäytyi, sillä hän tiesi Gannorin vain tähtäävän tuon uuden viraston johtoon, jolloin Muffley syrjäytettäisiin. Näin Osasto 6 palaisi takaisin asemaansa, vaikka suuri yleisö ei sitä huomaisikaan. Gannor nyökkäsi kuultuaan Muffleyn mielipiteen ja lähti, mutta lupasi palata vielä.

Seuraavalla viikolla Muffley lähetti kongressiin ensimmäisen vetoomuksensa Osasto 6:den lakkauttamiseksi, mutta vetoomus kuivui kokoon. Kongressi ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa.

Ensimmäinen KHV:n hoitama hömppäkriisi laukesi viikko tämän jälkeen. Presidentti oli saanut uhkauskirjeen ryhmältä, joka vaati Illuminatin salaamisen palauttamista. Tähän ei voitu suostua ja ryhmä, joka käytti itsestään nimitystä Vastustajat hyökkäsi Bostoniin. KHV:n sädeaseista ei ollut apua kolmen supervoimaisen olennon taltuttamisessa ja paikalle rynnännyt Osasto 6 sotki asiat vielä pahemmin. He aloittivat alueen eristämisellä, jonka jälkeen he alkoivat toitottaa häiritsevästi megafoneillaan kaikkialle ympäriinsä, ettei täällä mitään hömppäolentoja ole, eikä niitä ole kuin satukirjoissa. Lopulta Vastustajat onnistuivat tuhoamaan Bostonin kaupungintalon ja lähtivät takaisin salaiseen piilopaikkaansa.

Ensimmäinen hömppäkriisi ei siis ratkennut KHV:lle suotuisalla tavalla. Presidentti antoi Muffleylle virallisen nootin ryhmän toiminnasta, eikä hän tiennyt, mitä tehdä. KHV:n tulisi luoda oma supervoimainen olentonsa, jotta he pärjäisivät Vastustajille. Muuta ei ollut tehtävissä. Ongelmana vain oli, että miten?

Sitten tapahtui jotakin odottamatonta. Kun Vastustajat seuraavan kerran ilmestyivät Chicagoon, ajautuivat Osasto 6 ja KHV avoimeen kylätappeluun. Vastustajatkin hämmentyivät tästä tapauksesta ja päättivät lopettaa riehumisensa siltä päivältä, koska ketään ei kiinnostanut. Tappelu oli lähtenyt käyntiin, kun Osasto 6:n agentti oli halunnut vetää Suljettu poliisitutkinnan ajaksi-liinan siitä kohdasta, johon KHV:n pakettiauto oli parkkeerattu. KHV:n agentti ei suostunut siirtämään autoa, joten Osaston agentti päätti tehdä sen itse ja romutti auton.

Senaattori Owensin järjestämän tutkinnan päätteeksi kongressi totesi Osasto 6:n toimineen KHV:ta häiritsevällä tavalla. Järjestö päätettiin lakkauttaa Merkin Muffleyn antamien lausuntojen perusteella. Alf Gannor vannoi kostoa Muffleylle kesken kongressin kuuntelun ja hänet poistettiin salista. Ja niin oli yhdellä nuijan iskulla päätetty lopettaa yli sata vuotta toiminut järjestö. Ehtona lopettamiselle oli, että KHV ottaisi haltuunsa kaikki Osasto 6:n kansiot ja välineistön ja muutenkin alkaisi valvoa myös heidän osa-aluettaan.

Kapteeni Aurinkokunnan alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapteeni aurinkokunta.PNG

Eräänä päivänä Merkin Muffley tutki Osasto 6:n jälkeensä jättämiä papereita, kun hän yhtäkkiä törmäsi kansioon, jonka päällä luki Superihminen. Hän avasi sen ja alkoi lukea. Kansiosta löytyi tarkka kuvaus muinaisen jumalsoturin, Hjassanin anatomiasta, teoista ja taidoista. Kävi ilmi, että maan pintaa oli joskus tallannut todellinen supersankari. Muffley jatkoi lukemistaan pidemmälle ja löysi merkintöjä, jotka koskivat Hjassanin ruumiin olinpaikkaa, sekä tietoja, joiden mukaan Hjassanin verta johonkin toiseen uuttamalla voitaisiin saada aikaan uusi superihminen. Kansion päälle oli leimattu punaisella musteella SULJETTU: Vastoin Osaston linjaa. Muffley hymyili salaa. Osasto ei ollut voinut oman ohjesääntönsä nojalla luoda supersankaria, joten he olivat päättäneet hylätä koko projektin edes kokeilematta. Mutta Muffleyn virastolla ei ollut samaa ongelmaa! Hän taittoi kansion kainaloonsa ja lähti juoksemaan pois arkistoista.

Sen jälkeen Muffley laittoi KHV:n töihin luodakseen täydelliset puitteet Operaatio:Superihmiselle. Hän alkoi rakentaa KHV:n päämajaan jättimäistä verensiirtoon käytettävää neulapistintä, jota ohjailtaisiin käsin vivuista. Verensiirron onnistumisen kannalta olisi tärkeää, että veri vaihtaisi omistajaa periaatteella "Uusi sisään, vanha ulos", eli pistin pumppasi toisesta erillisestä neulasta vanhan veren pois ja korvasi sen uudella.

Ongelmia tuli vasta, kun KHV alkoi etsiä sopii koekaniinia kohdetta operaatioonsa, sillä Hjassanin veriryhmä oli universaalisti harvinaislaatuinen AOB. Tätä veriryhmää on tavattu ennen Hjassania vasta vuoden 1991 ydiniskujen jälkeen ja silloinkin se on ollut laskeumalla altistuneiden ihmisten keskuudessa harvinainen. KHV:n papereista yritettiin löytää henkilö, jolla olisi tämä veriryhmä, mutta joka samalla olisi todistettavasti uskollinen maalleen. Kaksi vaihtoehtoa löytyi. Salaisen palvelun virkamies Rocky Reynolds ja Psi-Sodan veteraani Jack D. Ripper. Muffley hämmentyi tajuttuaan yllättävän yhteytensä Jackiin, sillä hän oli lapsen avioton isä (Tämä käy ilmi tarinassa Kaaoksen uhrit). Muffleylla oli ollut kännipäissään joskus 1990-luvun alussa suhde Marilyn-nimiseen naiseen ja näin siinä oli käynyt. Muffley oli aina kiistänyt tämän, mutta oli aikaa myöten alkanut katua poikansa hylkäämistä. Nyt hän oli vihdoin löytänyt tämän. Hän ilmoitti haluavansa Jack D. Ripperin kohteeksi tutkimukseen.

Ongelmia kuitenkin oli. Jack D. Ripper oli tottakai Psi-Sodan suurimpia sankareita ja olihan hän Puolustajien eräänlaisen esiasteen, Soluttautujien jäsen. Hän oli myös GigaCorpin ritarikunnan ritari ja oli ansainnut maahan palattuaan useita muitakin tunnustuksia. Silti, hän oli GigaCorpissa sodan voittoa juhliessaan saanut Hyper-Aids-nimellä tunnetun sairauden, joka oli ajanut hänet menettämään keräämänsä omaisuuden ja ajautumaan kadun juopoksi. Nykyään hän eli kodittomana Miamissa. Muffley testasi Hjassanin verta Hyper-Aidsille altistettuihin soluihin ja sai tietää Aidsin hylkivän verta. Se olisi ratkaisu.

Niin Jack D. Ripper etsittiin. Hänet löydettiin Tamba Baysta, sammuneena roskalaatikkoon. Muffley kutsuttiin paikalle ja hän teki Ripperille ehdotuksen. Oli vuosi 2054

Jos haluat, voimme parantaa sinut. Sen jälkeen sinun on kuitenkin luvattava loppuelämäsi meille. Olet kuusikymmentäkolmevuotias, mutta meidän avullamme nuorrut jälleen kolmekymppiseksi ja elät sen mukaan. Aids katoaa kehostasi ja sinusta tulee jälleen nuori, vetreä ja ennenkaikkea sankari. Miten on?

~Merkin Muffley

Ja Jack suostui. Hänet kuljetettiin KHV:n pakettiautolla Washingtoniin ja sieltä Muffleyn asunnossa sijaitsevan telesiirtimen kautta tukikohtaan. Näin sen sijainti jäi salaisuudeksi. Jack katseli ympärilleen astuttuaan sisään tukikohdan valkoisena hohtavaan aulaan. KHV:n virkailijat tunsivat Ripperin maineen hömppäkriisien ratkaisijana ja tekivät hänelle kunniaa. Ripperin ennen niin suuri ego alkoi jälleen paisua. Ensimmäistä kertaa sitten Toisen Röhmöfanttisodan voitonjuhlien hän hymyili.

Muffley vei Ripperin huoneeseen, jossa jättiläismäinen verensiirtolaite oli. Sen nähdessään Ripper oli jälleen aikeissa perääntyä, mutta pyörsi päätöksensä, kun KHV:n virkamiehet sulkivat oven hänen edestään.

”Mikä on päätetty, se pitää.”

~Merkin Muffley

Ripper istui tuoliin koneen eteen. Jättiläismäinen laite työnsi lääkärien ohjastamana kaksi piikkiä hänen ranteeseensa. Toinen pumppasi verta pois ja toinen uutta sisään. Ripper anoi puudutusta ja ulvoi kivusta, mutta toiveeseen ei voitu enää suostua. Puudutusta olisi pitänyt pyytää aiemmin, sillä kukaan ei tämän häslingin keskellä ollut sitä tajunnut antaa.

Muffley poistui huoneesta toimituksen ajaksi, sillä se tulisi kestämään puoli tuntia. Hän katsoi seuraavassa huoneessa sijaitsevaa televisiota. Röhmöfanttisodan ratkaisun hetkiä elettiin juuri, kun Röhmögeddonin taistelu alkaisi. KHV:n johtajana hänen tuli seurata sen kulkua satelliittien kautta. Se alkaisi muutaman tunnin kuluessa.

Muffleylle, kuten monelle muullekkin maan asukkaalle sota oli henkilökohtainen asia: Olihan Teletron pitänyt heidän kaikkien mieliä vankeina liki neljä vuotta! KHV halusi silti pitää tämän viimeisen yhteenoton salaisena, koska Muffley tiesi, että yksi osapuolista tulisi syyllistymään sanoinkuvaamattomaan julmuuteen. Hän tiesi ja halusi suojella ihmisiä siltä.

Hetken päästä lääkäri tuli kertomaan Muffleylle operaation olevan valmis. Hän meni oitis paikalle ja huomasi Ripperin olevan selvästi paremmassa kunnossa. Hänen lihaksensa olivat kasvaneet ja iholle oli palannut terve hohto. Takkuinen parta pitäisi vielä ajaa, mutta senkin harmaa väri oli alkanut jo muuttua kullankeltaiseksi. Muffley herätti Kapteenin ja pyysi tätä luokseen. He pukivat tälle ylleen hänen pukunsa, jonka rinnassa oli atomin symboli ja istuttivat Maan avaruusalukseen, joka oli lähdössä kohti Neptunusta. Kohti Röhmögeddonia. Sinne Ripper sai mukaansa kansion, jossa selitettiin kaikki taistelun osapuolet, heidän vahvuutensa ja heikkoutensa, sekä hänen omien voimiensa oletetut rajat (niitä ei oltu vielä testattu) ja kerrottiin myös, mitä vihollisille tulisi tehdä.

Takahuoneessa oli kuitenkin syntynyt odottamattomia ongelmia. Ripper oli saanut Sankarin verta, ja budjettisyistä Ripperin veri oli kierrätetty takaisin Sankarin ruumiiseen. Sankarin ruumis alkoi säteillä oudoilla taajuuksilla, osoitti abnormaalia aktiivisuutta tietyillä ruumiin alueilla ja pelästytti erään lääkärin pahanpäiväisesti muljauttamalla silmänsä auki ja takaisin kiinni ilman mitään järkeenkäypää syytä. Muffley kuitenkin suhtautui asiaan tyynesti. Hän oli hankkinut asianmukaisia kontakteja sveitsistä. Olihan superihmisten Lähde sentään aivan liian arvokas haaskattavaksi yhteen henkilöön...

Rautaröhmön alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samaan aikaan Neptunuksessa, röhmöfanttien sotilastukikohdassa, SS Fantin kapteenina Toisessa Röhmöfanttisodassa kunnostautunut Röhmö S. Fantti oli juuri vaihtamassa vaatteitaan pukukoppinsa luona. Hän oli vaihtamassa siviiliin, sillä hänen lomansa alkaisi nyt. Hänet oli vapautettu murtuneen kärsän takia palveluksesta vain kaksi tuntia ennen Röhmögeddonia ja luoja tietää, että hän oli huojentunut. Hän oli jo pitkään halunnut tämän turhan sodan loppuvan, sillä hänen mielestään röhmöfanttien ei olisi ikinä pitänyt lähteä siihen mukaan. Sodan ansiosta hän oli kuitenkin onnistunut ylenemään nopeasti ja nousemaan Neptunuksen taistelulaivaston eliittiin. Nyt hän pääsisi vihdoinkin kotiin, jossa rakas Röhmilja, Fantin vaimo, odottaisi häntä vielä syntymättömän lapsensa kanssa.

Kun Fantti oli saanut puettua ja oli juuri lähdössä, hänet yhtäkkiä pysäytettiin. Röhmöfanttikenraali Öhkö seisoi hänen edessään tien tukkeena, eikä ohi päässyt. Tällainen turhautti Fanttia, joka vain halusi päästä mahdollisimman nopeasti kotiin. Kenraali alkoi selittää hänelle jostakin uudesta tehtävästä, johon Fanttia tarvittaisiin, tietenkin, jos tämä itse suotuisi. Fantti nyökkäsi ja sopimus oli sinetöity. Öhkö antoi hänelle bussilipun, jolla hän pääsisi salaiseen laboratorioon Neptunuksen pohjoispuolelle. Fantti lainasi häneltä myös kolikon, jolla hän kykeni soittamaan tyttöystävälleen tilanteiden äkillisestä muutoksesta.

Tyttöystävä itki itsensä unen sinä iltana, vaikka olikin iloinen miehensä puolesta. Tällä aikaa kapteeni Röhmö S. Fantti oli kuitenkin jo matkalla kohti laboratorioita, jotka kuuluivat suomalaiselle yritykselle, GeneXonille. Fantti ei ymmärtänyt, miksi juuri tällä yrityksellä oli lupa toimia Neptunuksessa, joka oli juuri aiemmin sulkeutunut kaikelta Maan ja GigaCorpin toiminnalta ratkaisunhetkiä ajatellen. Miksi juuri tämä yritys?

Salaisuus kävi ilmi laboratorion siisteissä ja huolitelluissa sisätiloissa, jotka olivat kauttaaltaan vaaleansiniset. Kenraali Öhkö ja muut sotilaat, joista yhden Fantti tunnisti majuriksi, selittivät hänelle tilanteen. Röhmöfanttien tilanne taistelun voittoa ajatellen oli lohduton. GigaCorp ja Verstas saattaisivat liittoutua sodan alussa heitä vastaan voidakseen välttää kahden rintaman taistelun ja keskittyä sen jälkeen toisiinsa. Nämä kaksi olivat nöyryyttäneet Röhmöfantteja jo Toisen Röhmöfanttisodan alussa hyökätessään Neptunukseen, mutta nyt hyökkäys ei suurella todennäköisyydellä jäisi kesken, vaan vietäisiin loppuun asti, röhmöfanttien tuhoon. Röhmöfanttien armeijan ongelma oli miesvahvuuden vähäisyys muihin vastustajiin verraten, sillä röhmöfantteja oli muutenkin vähän. Ainoa keino olisikin luottaa tiukkaan yksilöön, joka kehittyneen teknologian avulla tuottaisi suuria vahinkoja muille osapuolille ennen röhmöfanttiarmeijan iskua.

Röhmöfanttien salainen sopimus Suomen kanssa Röhmögeddonin lähestyessä toi heidän käyttöönsä kehittynyttä sotilasteknologiaa täydellisen asehaarniskan muodossa. Suomalaiset huipputiedemiehet olivat suunnitelleet sen alun perin ihmisille, mutta virhearvion takia sille oli kahden jalan ja käden sijasta ilmestynyt neljä jalkaa ja kärsämäinen uloke keskelle kasvoja (suunnitelmat oli todennäköisesti tehty kännissä, mutta koska projekti oli muutenkin salainen, ei epäonnistumisesta haluttu nostaa turhaa meteliä). Röhmöfanttisotilaiden tietoja oli pääesikunnassa käyty läpi pitkään, kunnes yksi täydellisesti pukuun sopiva (ja odotettavien teknisten ongelmien takia uhrattavissa oleva) soturi oli löytynyt. Röhmö S. Fantti oli kunnostautunut soluttautujana maassa ja tunsi ihmismielen kauttaaltaan. Sen lisäksi hän oli pidetty ja sympaattinen, mutta luonteeltaan niin mauton, että hänestä harvoin jäi ihmisille hyvää ensivaikutelmaa parempaa muistikuvaa. Hän oli täydellinen. Tietenkään operaatioon liittyvistä riskeistä ei kerrottu Fantille. Sen sijaan hänelle luvattiin täydellinen taloudellinen riippumattomuus loppuelämäkseen, jos hän onnistuisi tehtävässään, joka oli tuoda Röhmöfanteille se kauan kaivattu sotilaallinen voitto ilman minkäänlaista takapirua (maailmankaikkeudessa maasta Kolosseukselle asti liikkui vitsejä siitä, että Röhmöfanttien kunniakas sotahistoria oli maailman lyhin. Vaikka vitsi oli selvästi ilkeämielisten, selkäänpuukottavien ja vielä huonommin sodissa pärjänneiden verstaalaisten levittämää, ei sitä voitu silti pitää hyvänä brändinä nuorekkaalle röhmöfanttipopulaatiolle).

Niin Röhmö S. Fantti ahtautui kokometalliseen pukuun ja testasi sen kaikkia asejärjestelmiä harjoitusradalle, kunnes osasi liikkua siinä, kuin ei olisi pukeutunut ollenkaan. Tämä oli positiivista, sillä röhmöfantit tiesivät, ettei puvun riisuminen tulisi olemaan läheskään niin helppoa, kuin sen pukeminen. Riisuutuminen asusta saattaisi hyvinkin riistää siihen pukeutuneen fantin hengen tai ainakin tehdä hänestä raajarikon loppuelämäkseen (kärsän menettäminen oli erityinen huolenaihe). Pian tämän jälkeen Röhmö S. Fantti, josta upseerit käyttivät nimitystä Projekti: Teräskärsä 2 ("Mitä tapahtui edelliselle?", "Et halua tietää"), nousi SS Syöksyhampaaseen, joka lähti kiitämään Neptunuksen taivaalle suojakilpien peittäessä sen näkyvyyttä tutkilta. Näin se olisi valmiina pudottamaan fanttien tärkeimmän aseen taistelukentälle, kun tilanne olisi toivoton.

Viimeisen Kennedyn alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]