Puolustajat: Kammottava Kapteeniliiga

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Puolustajat: Kammottava Kapteeniliiga (Defenders: The Calamitous League of Captains) on Puolustajien vuoteen sijoittuva 2062 seikkailu. Nimensä mukaisesti se sisältää Kapteeniliigan ensimmäisen, ja toivottavasti viimeisen esiintymisen.

Preludi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi 2032. Hämyinen syysiltapäivä Yhdysvaltojen syrjäisemmillä asuinseuduilla. Teknologian kehitys ei näy katukuvassa. Maisema muistuttaa 2000-luvun lähiöidylliä. Autioita kenttiä. Huutoa, ivaa, itkua. Jotain suurta on alkamassa. Kiusaajia, Kiusattu. Sortajia, Sorrettu. Rikollisia, Uhri. Lapsia, Lapsi. Piinaajia, Vapahtaja. Tapahtunutta, kuten maailmaa, voi katsoa monesta näkäkulmasta. Mutta yksi asia on varma. Tuolla hetkellä syntyi jotain. Kuka voi sanoa mitä syntyi? Maailmaan synnytään puhtaana. On rikos riistää syntymisen mahdollisuus, ja tuomita syntyvä "pahaksi" ennen kun se syntyy. Vaikka syntyvä määriteltäisiin myöhemmin pahaksi, se ei ole peruste syntymän kieltämiselle.

Kätilön tehtävä on saattaa syntyvä tähän maailmaan.

Primus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyhetki - Kapteeniliigan päämaja
Miehen harjoitettu käsi tarttuu kahvaan ja nostaa Aseen pöydältä. Käden omistaja mulkoilee asetta kuin katseellaan paahtaen ja lopulta murahtaa, ilmeisen tyytyväisenä. Hän kääntyy kohti hämyisen huoneen yhdelle sivustalle sommiteltuja harjoitusvihollisia ja arvioi etäisyydet huolellisesti. Mies liikkuu kuin käärme: Salamannopeita kädenliikkeitä seuraa joukko viuhahduksia ja liikkeitä, joita pelkkä ihmissilmä ei kykene erottamaan. Joka ikinen maalitauluista tuhoutuu, repeää tai hajoaa, miehen kasvoille leviää syvään uurrettu virne.

- "Olemme valmiita", mies julistaa syvällä määrätietoisella äänellä.

Mustat kaavut... niissä on sitä... mystistä.

Huoneessa on kaksi muuta hahmoa puhuneen miehen lisäksi, kumpikin kääriytyneenä kasvot ja tarkat ruumiinmuodot peittäviin tummiin kaapuihin. Hahmot nyökkäävät, mutta eivät sano sanaakaan. Kuinka he eivät voisi olla valmiita? Tämän nimenomaisen... tapahtuman... valmisteluun on käytetty lukematon määrä aikaa ja vaivaa.

Mies peittää esimerkillisesti harjoitetun ruumiinsa ja verhoaa itsensä kaapuun, ja kolmea hahmoa on nyt miltei mahdoton erottaa toisistaan. Vielä hetki sitten huoneen poikki tuhoa kylvänyt ase on kadonnut kuin jäljettömiin miehen verrattaen lyhyen kaavun uumeniin. Jos hahmoja erottaa jokin, se on tämän yhden miehen verrattainen lyhyys. Ja jos huonetta katselevan henkilön silmät tottuisivat tarpeeksi siellä vallitsevaan pimeyteen, hän saattaisi huomata muitakin yksityiskohtia. Kahdella muullakin hahmolla on jotakin uniikkia. Yhden käsi lepää jonkin pyöreän päällä. Toinen taas näyttää purkavan ja kokoavan kiihkeästi jotain kaapunsa uumenissa, näennäisesti siihen kuitenkaan huomiota kiinnittämättä.

Pöydältä Aseen nostanut mies tekee pienen eleen, ja kaksi hahmoa nousevat seisomaan. Mies poistuu huoneesta hahmot vanavedessään. Esirippu laskeutuu.




Välinäytös - Joskus - Jossakin

Mies kamppailee painoa vastaan kaikella voimallaan. Painon suuruudella ei ole väliä. Hän ei jaksa pitää lukua kuinka monetta kertaa hän on taistellut sitä vastaan. "Se on siellä", muulla ei ole ollut enää pitkään aikaan väliä hänen elämässään. Jännittyneet lihakset kimaltelevat hikipisaroista. Pyristely painoa vastaan vahingoittaa miehen ruumista vakavasti. Häntä ajava vimma asettaa moiset pikkuseikat merkityksettömään asemaan.



Nykyhetki - Puolustajien päämaja
Viimeisen Kennedyn sankarillinen poistuminen Puolustajien joukosta oli vielä sen jäsenten tuoreessa muistissa. Viimeisen Kennedyn, sanotaanko konemainen asennoituminen häntä ympäröiviin ihmisiin (sekä jetonialaisiin ja röhmöfantteihin) ei ollut kuitenkaan onnistunut ansaitsemaan hänelle pysyvää paikkaa muiden Puolustajien sydämissä. Niinpä Kapteeni Aurinkokunta hetti Kennedyn ulos sydämestään uskotellen tämän uhrauksen olevan vain yritys loistaa parrasvaloissa edes hetken ajan. Rautaröhmö suri Kennedyä niin paljon kuin kaksiulotteinen kärsäkäs vain pystyi. Herra Tähti koki Kennedyn postumisen hänen toimintavapauksiensa kasvamisena ja Zetto tunsi hieman katumusta siitä, että hän ei ollut ehtinyt taistella vahvana pitämäänsä henkilöä vastaan.

Puolustajien päämajassa vallitsi kuitenkin hätätila. Seinistä esiintyöntyneet punaiset vilkkuvalot muuttivat Puolustajien tukikohdan sisukset helvetilliseksi näyksi. Herra Tähti vikisi lattialla sikiöasennossa sormet korvissa johtuen hälytyssireenien ihmisen mittapuulla hieman liian korkealle kalibroidusta volyymistä. Zetto puolestaan testasi juuri Gigacorpilta saamaansa ultrahienoa täydellisen äänieristettyä painovoimakammiota eikä ollut tietoinen Puolustajien päämajassa vallitsevasta hätätilasta.

Puolustajien päämajan kimppuun oli hyökätty. Lainsäädännöllisten ongelmien takia Rautaröhmön ehdottamia anti-tunkeilija-plasmakanuunoita ei ollut mahdollista sijoittaa pitkin Empire State Buildingin sisuksia ja nyt Kapteeni Aurinkokunta ja Rautaröhmö pystyivät vain katselemaan valvontakameroiden kuvista, kuinka kaapuihin pukeutunut kolmikko niitti tiensä rakennuksen vartijoiden läpi kohti yläkertaa ja Puolustajien päämajaa. Kapteeni Aurinkokunnan silmät kiilsivät kunnianhimosta. Hän saattoi vain kuvitella, kuinka hän yksin puolusti Puolustajien päämajaa tunkeilijoita vastaan muiden Puolustajien ollessa toimintakyvyttöminä. Rautaröhmö sen sijaan teki parhaansa deaktivoidakseen hälytyssireenit, jotka tekivät Herra Tähden toimintakyvyttömäksi.

Viimein kammottava kolmikko päätyi Puolustajien tukikohdan muusta Empire State Buildingista erottavan oven luokse. Kuin tätä juhlistaakseen Rautaröhmö onnistui viimein deaktivoimaan hälytyssireenit ja kääntyi hoivaamaan Herra Tähteä. Kapteeni Aurinkokunta sen sijaan luikki varkain Puolustajien tukikohdan eteiseen ja piiloutui sateenvarjotelineen taakse odottamaan oven räjähtämistä auki. Kapteeni Aurinkokunta suorastaan hytisi odotuksesta.

”Käskyläisiä en piekse. Mutta jos tulee joku pomomies...”

~Kapteeni Aurinkokunnan ajatuksenjuoksua.

Räjähdystä ei kuitenkaan koskaan tullut. Sen sijaan ovelta kuului hento: "Kop kop". Kapteeni Aurinkokunta herkistyi miltei kyynelten partaalle.

”Ah! Viimeinkin vastustajia, jotka todella pitävät meitä vertaisinaan.”

~Lisää sitä samaa.

Kapteeni Aurinkokunta harppoi Puolustajien triplavahvistetulle vanadium-titanium-unobtanium-handwavium-ovelle ja avasi sen leveä hymy kasvoillaan, valmiina käymään kuolettavaan taisteluun sen takana odottavien vihollisten kanssa.