Puolustajat: Kristallinen uhka

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Puolustajat

Puolustajat:Kristallinen Uhka (Defenders: The Chrystal Threat) on Puolustajat-supersankariryhmän kolmas tehtävä, joka tapahtui jälleen vuonna 2062.

Alustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustajien kokoonpano ei ollut kokenut muutoksia edellisen tehtävänsä jälkeen. Sankareina hääräili edelleen tuttu viisikko, eli Kapteeni Aurinkokunta, Rautaröhmö, Viimeinen Kennedy, Herra Tähti ja Zetto.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt hyvin, sillä USA:n hallitus koki, että Puolustajista koitui vain menoja. He olivat pelastaneet viiden vuoden sisällä maan kahdesti ja vaikka he olivatkin tuoneet rahaa kotiin suosituilla TV-sarjoillaan, kuten Big Brother: Superhero Edition ja Survivors: Arctic Superhero Survive, päätti hallitus ottaa heidän Fort Knox-kultaluottokorteiltaan luoton pois. Tämä näkyi oitis Puolustajien jokapäiväisessä elämässä. Ei enää shoppailua Tiffany'ssilla tai bilettämistä yömyöhään klubeilla (ainakaan omaan laskuun).

Puolustajat saivat jatkaa työtään maapallon suojelijoina, mutta he joutuivat näin säästökuurille, jonka takia kaikki heidän elämänsä glamour katosi. Elämä myös muuttui aika harmaaksi, mistä Zetto ei pitänyt, sillä hän ei edes halunnut olla ryhmän jäsen. Välit Puolustajien kesken kiristyivät siis entistäkin tiukemmiksi.

Samaan aikaan uusi vastusta, joka tunnettiin nimellä Kristallikallo kokosi voimiaan ja ilmestyisi pian Puolustajien tietoisuuteen...

Tehtävä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki alkaa jälleen Empire State Buildingistä, Puolustajien tukikohdasta. Kattohuoneisto oli tyhjillään, sillä Puolustajat olivat joutuneet myymään suuren osan irtaimistostaan saadakseen rahaa ruuan kaltaiseen ylellisyyteen. Zetton maha möyrysi kuin kehnosti käyvä moottori ja murisi, ei tapansa mukaan hymähdellyt, Kennedy oli sammutettuna nurkassa, sillä häneen ei ollut varaa ladata energiaa. Rautaröhmö itki vessassa sitä, ettei enää voisi kuunnella Beethovenin yhdeksättä täydellisellä akustiikalla samalla, kun Herra Tähti haisteli levottomana kainaloitaan ja pohti, olisiko jo tarpeeksi likainen, jotta päivän vesikiintiön voisi hyvällä omatunnolla käyttää kylpyyn. Yhtäkkiä kaikille Puolustajille heräsi sama kysymys mieleen, ja se kuului, missä on Kapteeni Aurinkokunta?

Kapteeni oli Merkin Muffleyn kanssa ravintolassa syömässä äyriäisiä. Merkinillä oli hänelle asiaa. Kun Kapteeni oli ahtamassa kolmatta mustekalaa suuhunsa, Merkin paljasti uskomattoman paljastuksensa.

”Luke... ei kun... tota... Jack, minä olen isäsi!”

~Merkin Muffley

Kapteeni sylkäisi mustekalat päin Merkinin naamaa ja kerättyään itsensä alkoi itkeä johtuen valtaisan mielenliikutuskohtauksen voimasta. Saman valtaisan mielenliikutuskohtauksen johdosta Kapteeni lähti juoksemaan ulos ravintolasta, New Yorkin kaduille sateeseen vollottaen kuin pieni vesiputous. Hän lähti sanomatta sanaakaan takaisin Muffleylle, joka jäi pöytään lopettelaan hummeriaan tryffelikastikkeessa pingviininmunien kera.

Kapteeni vietti koko seuraavan yön kaduilla. Hän pummasi rahat viinapulloon ja itki itsensä uneen eräälle kujalle. Aamulla hän heräsi sanomalehtiin kääriytyneenä ja ryöstettynä sekä helvetinmoisessa kankkusessa. Siitä huolimatta Kapteeni käveli Empire State Buildingin kotiinsa, ja koska oli krapulaisena tyhmä, hän käveli kaikki 2631 porrasta ylös päästäkseen kattokerrokseen, jossa muut Puolustajat jo odottivatkin kärsimättöminä kotiin saapuvaa tuttavaansa. Alkoi kovan luokan ristikuulustelu. Kapteeni sidottiin tuoliin ja Kennedy puristi hänestä aiemmin illan tapahtumat ulos puhalluslampulla ja styroksilla. Kapteeni kertoi olleensa ravintolassa ja Muffley oli paljastanut olevansa hänen isänsä. Odotetusti muut Puolustajat pieksivät Kapteenin, koska tämä oli ollut syömässä oikeaa ruokaa kertomatta heille ja sitten tukivat tätä kuin parastakin kaveria, siis kaikki paitsi Zetto ja Kennedy, jotka olivat kykenemättömiä tunteelliseen lässyilyyn.

Sillä aikaa New Yorkin kansainvälisellä lentokentällä, nousi ulos Itä-Euroopasta saapuneesta lentokoneesta Kraken Von Humboldt. Hän hieraisi vahasta tehtyjä kasvojaan ja tuntien päästä pääsi kävelemään kaupunkiin. Kukaan ei voinut arvata, että oikeasti hän olisi superroisto, joka ilman vahasta tehtyä naamariaan tunnettaisiin kansainvälisenä terroristina ja entisenä SS-miehenä, Kristallikallona!

Humboldt oli sopinut tapaamisen Merkin Muffleyn kanssa tämän kotona. Muffley otti hänet vastaan heti ja yritti ylpeänä esitellä vasta kiillotetttua kaljuaan Humboldtille. Tämä ylpeys oli kuitenkin vain kuorta, sillä tosiasiassa Muffleyta häiritsi se, ettei Kapteeni ollut koko aamuna vastannut hänen puheluihinsa. Olisiko hänelle sattunut jotain? No, ei tietenkään, sillä lukijathan tietävät hänen olevan Tukikohdassa lohduttavien ystävien ympärillä, mutta ei siitä sen enempää. Humboldt kertoi Muffleylle olevansa halukas sponsoroimaan Puolustajia. Hän sanoi olevansa Puolustajien suuri fani ja halunneensa itsekin ryhtyä supersankariksi lapsena. Se vain ei ollut oikein toiminut. Muffley kertoi Humboldtille myös halunneensa lapsena supersankariksi, mutta muut koulukaverit sanoivat, ettei varhaiskalju, Munapääksi kutsuttu Muffley voisi ikinä olla supersankari, sillä sankareilla on hiukset. He avasivat pullon skottilaista, lauloivat ryyppylauluja ja kolmannen pullon jälkeen Muffley lupasi sopia tapaamisen Humboldtin ja Puolustajien kesken, jolloin sponsorisopimuksesta voitaisiin puhua. Sitten itkettiin ja laulettiin jälleen, kunnes kello näytti 23 ja viimeinenkin pullo oli tyhjä. Humboldt lähti nukkumaan huoneeseensa Hilton-hotellissa Muffleyn jäädessä kotiinsa. Kännipäissään hän soitti Kapteeni Aurinkokunnalle ja sanoi olevansa pahoillaan siitä, että totuus hänen isyydestään oli käynyt näin ilmi. He päättivätkin selvittää asiat seuraavana aamuna yhteisellä aamiaisella, josta luonnollisesti ei mainittu muille Puolustajille.

Seuraavana aamuna, samalla, kun Merkin ja Kapteeni setvivät välejään todella rasvaisten ja ravitsevien pekoniviipaleiden ja kananmunakokkeleiden ympärillä, näkivät muut neljä Puolustajaa nälkää Tukikohdassa. Zetto erehtyi jopa kerran puraisemaan Rautaröhmöä, mutta menetettyään kaksi hammasta, hän oppi läksynsä. Kennedy kävi jo vara-akulla ja hiki alkoi haista Herra Tähden vaatteista, mikä sai hänet oksentamaan ja häpeämään elämäänsä. Zetto takoi järkeä Tähden päähän Ikea-sohvan muodossa ja oksentelu loppui. Yhtäkkiä sisään astui Kraken Von Humboldt mukanaan kymmenen herkkukoria kantavaa miestä. Korit olivat täynnä banaaneja, karkkia ja viinaa. Mitään kysymättä kaikki neljä kävivät herkkukorien kimppuun ja kaluttuaan ne tyhjiksi hampaillaan, istuutuivat he vähän mätkitylle Ikea-sohvalle ja alkoivat keskustella Humboldtin kanssa tämän suunnitelmista.

Humboldt paljastui armottomaksi Puolustajat-faniksi, joka oli aina halunnut tavata heidät. Hän näytti mukaansa ottamiaan kaikkia tuotantokausia sarjasta "Big Brother: Superhero Edition" ja pyysi niihin nimikirjoitusta jokaiselta Puolustajalta. Häntä ei vaivannut Kapteeni Aurinkokunnan poissaolo, vaan hän sanoi suoraan Puolustajille ryhtyvänsä yhdellä ehdolla heidän sponsorikseen. Sen jälkeen Puolustajille olisi luvassa tämän kaltaisia herkkukoreja joka päivä viidesti. He suostuivat kuuntelematta ehtoja. Humboldt paljasti haluavansa heidän DNA:taan, jotta voisi tehdä itsestäänkin supersankarin, mikä oli hänen lapsuuden unelmansa. Hän kertoi traagisen tarinan siitä, kuinka hän kerran lapsena oli pukeutunut Hjassaniksi koulun naamiaisiin ja kuinka luokkatoverit olivat hakanneet häntä norjalaisten metsäkissojen kanssa sen jälkeen ja nauraneet. Tuo kertomus sai kaikki Puolustajat (jopa Zeton, joka kuitenkin teki sen salassa nurkassaan) itkemään vuolaasti kuin putous. He suostuivat empimättä ehtoihin.

Sillä aikaa Merkin ja Kapteeni lopettelivat aamiaistaan ja alkoivat puida ongelmallista isäsuhdettaan. Muffley lupasi korvata kaikki isättömät vuodet Kapteeni Aurinkokunnalle, joka oli isähahmon puutteen takia värväytynyt Psi-sodassa yhdeksi Soluttautujistakin vain itsemurhahakuisuutensa takia, joka juontui isään puutteeseen (juttu selitetty Psi-Sota artikkelissa, vaikkei se kyllä silloin ihan noin mennyt...). Kaikki päätettiin siis korvata. Ensimmäiseksi nämä kaksi, isä ja poika, menivätkin puistoon ja Merkin opetti, ehkä noin kolmekymmentä vuotta liian myöhään, Kapteenin ajamaan polkupyörällä. He söivät jäätelöäkin, jonka Kapteeni kuitenkin tiputti maahan, mutta ei hätää, sillä hyvänä isänä Merkin osti uuden. Niin alkoi Kapteenin uusi elämä.

Sillä aikaa olivat Zetto, Rautaröhmö ja Herra Tähti menneet Tiffany'ssilla katselemaan näyteikkunoista koruja ja vaatteita, joihin heillä ei ollut varaa. He olivat jättäneet Kennedyn Tukikohtaan kärsimään virranpuutteestaan. Silloin Humboltd sattumalta ilmestyi koputtamaan oveen. Hän kertoi tulleensa tervehtimään Puolustajia, ja pettyneensä huomatessaan vain Kennedyn olevan kotona. Sitten hän veti esiin tuliaisiksi tuomansa auton akun, jonka avulla Kennedy alkoi ladata itseään tyytyväisenä. Silloin Humboldt kertoi luottamuksellisesti Kennedylle pitävänsä tätä kaikkein cooleimpana Puolustajien jäsenistä, ja ihmettelevänsä, miksi tämä ei ollut ryhmän johtaja. Kun hän viimein lähti lievästi pirullisesti myhäillen takaisin Hilton-hotelliinsa, jäi Kennedy Tukikohtaan hautomaan synkkiä mietteitään tietokoneaivoissaan, jotka vahvistivat todeksi Humboldtin väitteen. Siinä ei todellakaan ollut järkeä. Heti Humboldin lähdettyä päätti Kennedy olla kertomatta muille Puolustajille mitään tapahtuneesta.

Samaan aikaan kaukaisella planeetalla The One, Rautaröhmön nemesis seurasi tapahtumia huippukalliista Neptunuslaisesta plasmanäytöstään, ja hekotteli itsekseen, mutta se ei kuulu tähän mitenkään, joten palataan takaisin maahan.

Maassa Merkin Muffley ja Kapteeni Aurinkokunta saapuivat nauraen Tukikohtaan, jossa muut Puolustajat odottelivatkin jo myrtyneinä kuin Zetto:

”Hmmmpphh...!”

~Zetto, Rautaröhmö, Herra Tähti ja Viimeinen Kennedy yhteen ääneen
Kennedy miettii, millainen hän tulee olemaan sen jälkeen, kun hänestä tulisi maailman vahvin olento.

Merkin kertoi, että hän ei ollut vain tullut tuomaan poikaansa kotiin vaan myös kertomaan tärkeää asiaa. Uusi rikollinen, Kristallikallo, joka oli tullut tunnetuksi pelättynä Natsi-Saksan SS-upseerina, oli ryöstänyt Washingtonin tiede-instituutin genetiikan-osastolta hyperkalliin kloonauskoneen. Merkin paljasti, että ilmeisesti Kristallikallon tavoitteena on luoda uusi Hitler, mitä hänen kerrottiin suunnitelleen jo kymmeniä vuosia. Zetto kysyi, kuka oli Hitler, sillä hän ei maan ulkopuolisena asukkaana tiennyt. Merkin sanoi hänelle, että Hitler oli nykymittapuullakin aika paha mies. Ehkä maailman pahin olento Teletronin ja Ultimate Leaderin jälkeen, jos voimajärjestystä ei katsota. Zetto ymmärsi asian olevan vakava, eikä malttanut odottaa tilaisuutta päästä ottelemaan tämän Hitlerin kanssa!

Sillä aikaa New Yorkin satamassa Kristallikallo järjesteli varastorakennukseen omaa Päämajaansa. Hän asensi kloonauskoneen nurkkaan ja päätti toteuttaa mestarisuunnitelmansa. Hän soitti Puolustajille kännykällään. Puhelimeen vastasi Rautaröhmö, jolloin Kristallikallo kysyi puhelimeen Kennedyä. Kun Kennedy oli puhelimessa, kysyi Kristallikallo (jota Kennedy luuli Humboldtiksi) että haluaisiko tämä olla maailman vahvin olento? Kennedy vastasi neutraalin innostuneesti tahtovansa, jolloin Kristallikallo pyysi tätä toimittamaan muiden Puolustajien DNA:ta hänelle Hilton-hotelliin. Ja Kennedy suostui. Hän nyhtäisi jokaiselta Puolustajalta hiuksen irti (paitsi Rautaröhmöltä, joka sen sijaan menetti palasen peltiään) ja lähti ulos Tukikohdasta sanomatta sanaakaan. Hilton-hotellin aulassa hän luovutti hiukset ja pellinpalasen Humboldtiksi jälleen pukeutuneelle Kristallikallolle, joka lupasi soittaa Kennedylle seuraavana päivänä.

”Mwuahahaa!”

~Kristallikallo tyytyväisenä mestarisuunnitelmansa onnistumisesta

Seuraavana päivänä Puolustajat hälytettiin Saksaan. Muffley kertoi Kristallikallon ryöstävän Hitlerin hautaa, jonka salaisen paikan tiesivät vain Yhdysvaltain ja Saksan salaiset upseerit, jotka oli sodan jälkeen lukittu bunkkeriin, jonka avain oli hukattu. Kristallikallo oli ainoa bunkkerin ulkopuolella oleva henkilö, joka tiesi haudan paikan yhdysvaltain puolustusministerin lisäksi, joiden virassa tämä tieto tiettävästi periytyi. Puolustajat lensivätkin Saksaan, jossa Kristallikallo uusnatsijoukkoineen oli jo kantamassa ruumista ulos. Seurasi armoton taistelu, kun uusnatsit ampuivat lenteleviä Puolustajia konepistooleilla. Sillä aikaa Kristallikallo sai ruumiin vietyä huomaamatta helikopteriin, joka pakeni paikalta. Puolustajien tajuttua tämän (kun kaikki uusnatsit oli pantu nätisti pakettiin) he palasivat takaisin New Yorkiin.

New Yorkissa kävi kuitenkin ilmi karmea totuus. Muffley paljasti, että myös Josif Stalinin mausoleumi ja Napoleon Bonaparten hauta oli ryöstetty. Ruumiit oli viety ja syyllinen oli Kristallikallo! Puolustajat vetäytyivät hiljaa piiriin pohtimaan, mikä oli motiivi? Rautaröhmö tajusi juonen ensimmäisenä: Kristallikallo aikoo herättää henkiin maailman tunnetuimmat sodanlietsojat ja valloittaa maailman heidän avullaan! Suunnitelma olisi estettävä...

Sillä aikaa New Yorkin satamassa sijaitsevassa varastohallissa oli Kristallikallo onnistunut luomaan kloonit Hitleristä, Stalinista ja Napoleonista. Hän oli tyytyväinen ja lisäsi klooneihin napinpainalluksella suoraan suoneen kaikkien Puolustajien DNA:ta. Lietsojat oli luotu! Kaikki kolme otettiin ulos ammeistaan, joissa ne olivat muhineet klooniliemessään (joka koostui pääosin kanakeitosta) ja kiittivät yhteen ääneen Kristallikalloa heidän henkiin herättämisestään ja uusista voimistaan. Kallo myhäili tyytyväisenä ja neuvoi Lietsojia-aloittamaan maailmanvalloituksen Puolustajien tukikohdasta.

Siellä kaikki Puolustajat istuskelivat toimettomina lattialla. Oli kylmä, sillä sähköä ei ollut, eivätkä he vieläkään täysin ymmärtäneet uutta vihollistaan Kristallikalloa. Rautaröhmö oli mennyt todella epätoivoiseksi ja luki Hitlerin Taisteluni kirjaa nurkassa värjötellen. Hän luki sitä jo kolmatta kertaa (niin tylsää oli) ja oli juuri aikeissa oksentaa, koska ei ollut ikinä lukenut moista sontaa, kun hän tajusi lämpimän hengityksen paljastavan kirjasta uuden, piilotetun luvun. Hän lämmitti kirjaa muiden Puolustajien olohuoneen keskustaan kyhäämän nuotion avulla ja luki koko salaisen luvun, joka kertoi Hitlerin salaisista apureista. Sieltä hän löysi Kristallikallosta maininnan ja paljastuksen hänen henkilöllisyydestään. Kraken Von Humboldt!

Juuri silloin Lietsojat - Hitler, Stalin ja Napoleon - murtautuivat Empire State Buildingin katon läpi ja alkoi taistelu:

”Vittu, se saatiin juuri korjattua The Onen vierailun jäljiltä!”

~Viimeinen Kennedy

Taistelun tuoksinnassa paljastui, etteivät Puolustajat voineet mitään Lietsojille, joilla oli heidän kaikkien supervoimat. Rautaröhmö näki Viimeisen Kennedyn tunteettomilla kasvoilla tyrmistymisen häiveen ja tajusi jutun. Hän päätti kuitenkin piestä Kennedyn vasta tilanteen ollessa ohi. Super-Hitler paiskoi Kapteeni Aurinkokuntaa pilvenpiirtäjien läpi ja Super-Napoleon paiskasi Zetton päin kuuta, jolloin siihen ilmestyi uusi kraatteri. Samaan aikaan Herra Tähti yritti vältellä Stalinia, joka lensi hänen perässään aseinaan sirppi ja vasara. Hädissään Rautaröhmö soitti Merkin Muffleylle ja kertoi Kristallikallon oikean henkilöllisyyden. Hän käski tätä pysäyttämään hänet. Ja Muffleyhan lähti, ehkä vähän tyrmistyneenä, mutta lähti silti.

Kraken Von Humboldt katseli sillä aikaa Hilton-hotellin asunnostaan Puolustajien ja Lietsojien taistelua. Silloin Merkin Muffley astui sisään ja mitään sanomatta kävi kiskaisemassa vahanaamion irti Humboldtin kasvoilta paljastaen Kristallinkirkkaan totuuden. Kristallikallo ei jäänyt epäröimään asioiden muutosta vaan laukaisi kallostaan Gammasäteen, joka paiskasi Muffleyn seinää päin. Kallo meni hänen vierelleen tarkistamaan, oliko Muffley kuollut, jolloin erikoisjoukkojen koulutuksen saanut Muffley potkaisi tätä kiveksille. Kallo vetäytyi lattialle hänen viereensä vikisemään sikiöasentoon. Viimeisillä voimillaan Muffley soitti KHV:n paikalle ja sitten hän menetti tajuntansa.

Sillä aikaa Empire State Buildingin katolla Rautaröhmö haukkui Kennedyä tämän teosta samalla, kun muita Puolustajia piestiin oikein olan takaa. Kennedy jossakin syvällä robotin mielessään häpesi tekoaan ja päätti hyvittää sen. Hän haki alakerrasta uuden, vastakehitetyn Hypertaistelupanssarin, jota ei oltu aiemmin testattu edes törmäystesteissä ja lähti sen vahvojen rakettimoottorien avulla lentoon. Hän kouraisi kaikki Lietsojat hyperpanssarinsa kainaloihin ja tiesi sen akun riittävän vain yhteen iskuun, joka kuitenkin muuttaisi paljon. Oli nimittäin yksi syy, miksi Kennedy ei ollut voinut käyttää tuota pukua aiemmin...

Kennedy nousi taivaalle ja joutui kaikin voimin pitämään kurkuista kiinni kaikista kolmesta Lietsojasta. Hän nousi ilmakehän yläpuolelle ja teki siellä U-käännöksen aloittaen suoran laskeutumisensa maata kohti. Kennedy sulki silmänsä Super-Hitlerin, Super-Napoleonin ja Super-Stalinin kirkuessa, kun panssari iskeytyi maahan ja räjähti suurella voimalla, joka tuhosi kaikki kolme kloonia, aiheuttaen tosin samalla Elektromagneettisen pulssin, joka sammutti Kennedyn akun. Muut Puolustajat kaivoivat hänen ruumiinsa ulos kasasta ja totesivat taistelun olevan ohi. Puolustajat olivat voittaneet ja pelastaneet maailman, vaikkakin siinä sivussa olivat tuhonneet New Yorkin ydinkeskustaa ja pimentäneet koko kaupungin pulssillaan. Silloin juhlinnan jo alkaessa he saivat tiedon, että Merkin Muffley oli jouduttu vaivuttamaan koomaan, jotta hänet kyettäisiin pelastamaan saamistaan vammoista. Kristallikallo oli joutunut hetkeksi poliisien huostaan, mutta oli sitten paennut käyttämällä kallostaan leiskuvia Gammasäteitä.

Kapteeni Aurinkokunta juhli sinä iltana voittoa vailla tietoa huomisesta ja meni seuraavana päivänä katsomaan isäänsä sairaalaan kevyessä krapulassa. Isänsä poika.

Palatessaan sairaalasta Päämajaan, hänelle paljastui karu totuus: ensinnäkin, räjähdys oli vahingoittanut Viimmeisen Kennedyn koneistoa niin pahoin, että hänet oli jouduttu säilömään styroksiin ja pakkaamaan KHV:n varastoon. Sitten tulivat vielä huonommat uutiset: nyt, kun Kraken von Humboltd aka. Kristallikallo oli poissa, eivät Puolustajat enää saaneetkaan päivittäisiä herkkukorejaan. Uutisten yhteisvaikutus oli liikaa Kapteeni Aurinkokunnalle, ja hän pyörtyi ikkunan (Josta hän oli tullut sisään) eteen.

Jälkipyykki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kennedyn osien hautaamista suunniteltiin, mutta presidentti ei halunnut tehdä poikkeusta sääntöön, jonka mukaan Arlingtonin sankarihautausmaalle ei saa haudata kuin ihmisiä (Säännön hyväksymisestä äänestettiin kongressissa, kun presidentti Franklin D. Roosevelt oli ehdottanut Lassien hautaamista sinne). Mutta lopulta Kennedyn ruumiille löydettiin sijoituspaikka: Hänestä itsestään tehtiin patsas, joka pystytettiin Detroitiin, paikkaan, jossa Kennedy oli rakennettu. Hänen patsaansa jalustassa lukee: LAJINSA VIIMEINEN - USA:N SANKARI. Patsaan paljastustilaisuudessa Herra Tähti parahti vollottamaan ja joutui Zetton lohduttamaksi, mikä ei ollut mukavaa. Myös Rautaröhmö ja Kapteeni olivat surkeina. Vain he olivat enää jäljellä ryhmän legendaarisesta alkuperäiskokoonpanosta.

Mutta oli yksi, joka ei ollut suruissaan: The One, Draconeuvoston ylipappi. Hän oli onnistunut hankkimaan pimeiltä markkinoilta itselleen Big Brother: Superhero editionin kaikki jaksot DVD:llä, ja jokaisen katsomansa jakson jälkeen hän oppi lisää Puolustajien vahvuuksista... ja heikkouksista.

”Mums mums mums...”

~The One mussuttaa popcornia ultrakalliin, täysplatinaisen DVD-soittimensa ääressä.