Puolustajat: Paluu Tyhjyydestä

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Paluu tyhjyydestä oli Puolustajien tehtävä ja toinen, jossa oli mukana Emo. Se tapahtui vuoden 2069 lopulla.

Alustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustajien seikkailut jatkuvat.

Tehtävä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustajat Rautaröhmö, Zetto ja Emo viettivät tavalliseen tapaansa aikaansa tukikohdassaan Empire State Buildingin huipulla. Emo oli sulkeutunut huoneeseensa kuuntelemaan nyyhkymusiikkia ja viiltelemään ranteitaan[1], Zetto oli omassaan pelaamassa Tekken 13:sta[2] ja Rautaröhmö oli omassaan ajattelemassa asioita. Rautaröhmön luonnolliset röhmöfantin-psi-kyvyt olivat tänään antaneet poikkeuksellisen epämieluisia etiäisiä; ei mitään selkeää, vain tunteen siitä, että jotain ikävää oli tapahtumaisillaan. Rautaröhmö ei ollut kuitenkaan kertonut tästä vielä kollegoilleen, sillä Zetto varmasti vain sivuuttaisi asian taikauskona ja Emoa ei varmaankaan syvemmin kiinnostaisi koko juttu. Sitten Rauraröhmön yliluonnollisissa aisteissa kuitenkin pingahti jotain. Se ei voinut olla Zetto eikä Emo, joiden huoneista kuului selkeästi seinienkin läpi näiden ääni heidän paneutuessaan harrastuksiinsa, joten Rautaröhmö päätti varmuuden vuoksi virittää ydinkärkiaseensa ja hyödyntäen äänettömyyttään liukui Puolustajien yhteiseen olohuone/käskynjakotila-yhdistelmähuoneeseen, josta värähdys Voimassa oli tullut.

Häntä odotti yllätys. Huoneen seinustalla olevalla sohvalla istui punatukkainen, mustaan pukeutunut mies, jonka Puolustajat olivat tavanneet jo muutamaan otteeseen aiemmin: Maryu Yoko'zo. Maryu tervehti Rautaröhmöä ja kehotti tätä keräämään Puolustajat kasaan, sillä nyt oli tosi kyseessä. Rautaröhmöltä kului pitkähkö aika patistaa Zetto pois peliensä ja Emo musiikkinsa parista, mutta lopulta kaikki olivat koossa olohuoneessa (/käskynjakotilassa). Zetto istuutui nojatuoliin pahantuulisena pelihetkensä katkaisemisesta ja Emo häntä vastapäätä angstaten siitä, että hänen angstaustuokionsa oli näin julkeasti keskeytetty. Maryu nojautui eteenpäin ja alkoi selittää. Voimakasta liikettä oli havaittu Tyhjyydessä; oli selvää, että void-demonit aikoisivat pian tehdä täysimittaisen invaasion Maapallolle.

”Emme vielä tiedä tarkasti, mitä he tavoittelevat tällä kertaa, mutta siitä olemme varmoja, että nyt on tosi kyseessä.”

~Maryu

Zetto piristyi hieman saadessaan kuulla, että luvassa oli ankaraa tappelua, mutta Emo vajosi yhä syvemmälle angstiin, sillä hän inhosi tappelemista[3]. Rautaröhmö oli huolestunut. Katsoipa asiaa miltä kannalta tahansa, Puolustajila ei yksin ollut resursseja torjua kaikkien yhdeksän void-demonin yhtäaikaista invaasiota. Maryu sanoi ymmärtävänsä tämän.

”Ottakaa yhteys johtajaanne, kertokaa hänelle tilanne ja pyytäkää häntä varoittamaan tämän planeetan muita tarpeeksi voimakkaita olioita.”

~Maryu

Rautaröhmö oli yhtä mieltä tämän suunnitelman kanssa, vaikka Zetto tuhahtikin ja sanoi voivansa varmasti pystyä voittamaan void-demonit, mikäli tilanne niin vaatisi. Sillä aikaa kun Rautaröhmö meni puhelimeen ottamaan yhteyttä Merkin Muffleyyn, Maryu kiinnitti huominsa Puolustajaan, jota hän ei ollut aikaisemmin tavannut - Emoon. Maryun psi-voimat eivät olleet kummoiset, mutta jopa niiden avulla oli mahdollista tuntea Emosta hyökyvä epätoivon, surkeuden ja angstin aura. Käyttämällä sitä telepatian taitoa mikä hänelle oli suotu, hän sai pian asiasta yleiskäsityksen. Nuoren supersankarin sisällä asui pieni kaaosdemoni, joka oli pureutunut hänen sieluunsa ja aiheutti sille suunnatonta tuskaa. Tavalliselle kuolevaiselle moinen oli liikaa, ja aiheutti hänen surkeutensa. Maryu ehti jo alkaa tuntea sääliä Emoa kohtan, kun Rautaröhmö palasi ja ilmoitti, että Muffleytä oli tiedotettu asiasta, ja hän oli luvannut ottaa asian vakavasti.

”Mitä sitten tehdään?”

~Zetto

”Emme voi muuta kuin odottaa, että void-demonit tekevät liikkeensä.”

~Maryu

Tyhjyyden invaasio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyhjyydessä Night oli kerännyt void-demonit suureen amfiteatteriin käskynjakoa varten. Kahdeksan demonia istui kivisillä lehtereillä ja Night itse istui karkeasti veistetyllä, valtaistuinmaisella tuolillaan salin keskellä.

Ymmärrätte mitä on tehtävä.

~Night

Se ei ollut kysymys. Se oli käsky, niinkuin aina. Lehtereiltä kuului myöntävää muminaa ja nyökkäyksiä näkyi. Night lopetti istunnon ja määräsi Operaatio Mustan Varjon käynnistettäväksi[4]. Void-demonit astelivat yksi kerrallaan alas lehtereiltä ja avasivat kukin oman rïj'cñè-kz-portaalinsa. Portaalit johtivat eri puolille Maapalloa, tarkasti valittuihin[5] paikkoihin. Yksi kerrallaan void-demonit poistuivat, kunnes Night oli jäänyt yksin amfiteatterin pimeyteen. Hän heilautti kättään, ja hänen eteensä ilmaantui ilmassa leijuva kuva, joka oli joka oli jaettu kahdeksaan pienenpään kuvaan; yksi jokaiselle matkaan lähteneelle. Sitten hän seurasi ja odotti.

Samaan aikaan void-demonit saapuivat kohteisiinsa: Depth laskeutui Kantōn alueelle Japaniin, Abyss Kalliovuorten tienoille, Black Appalakeille, Emptiness Washingtoniin, Chasm Chicagon lähettyville, Soulless Ottawaan, Corrosion New Yorkiin ja Slicer Vatikaaniin.

Maryu säpsähti ulos mietteistään huomatessaan tutunoloisen energiatason lähettyvillä.

”He ovat tulleet!”

~Maryu

Maryu juoksi nopeasti ulos parvekkeelle Puolustajat perässään, ja näki Corrosionin seisovan ilmassa Central Parkin yllä. Hän hyppäsi ilmaan, lennähti Corrosionin luokse ja tiukkasi tältä:

”Missä ovat kaikki muut?!”

~Maryu

Corrosion katsoi häntä ja virnisti rumasti.

”Senhän te haluaisitte tietää! Pelkästään tässä maassa meitä on viisi.”

~Corrosion

Maryu katsahti äkkiä ympärilleen. Hänen sisällään oleva void-demoni teki hänet herkäksi havaitsemaan muiden void-demonien voimia, ja hän havaitsi, että Corrosion puhui totta. Maryu kääntyi äkkiä puhumaan puolustajille, ja selitti nopeasti:

”Hän puhuu totta. Minä pystyn aistimaan maassa olevat void-demonit, ja meidän on hajaannuttava ja pysäytettävä kukin heistä yksin, ennen kuin he pääsevät tekemään mitään pahempaa. Yksi heistä on kaukana lännessä; minä otan hänet hoidettavakseni. Tuttunne Chasm on paikassa, jota kutsutaan Chicagoksi. Tämän maan pääkaupungissa on yksi, mutta hänestä huolehtinee sen paikan oma sankari; mutta täältä lounaaseen vuorilla on vielä yksi void-demoni - ja hän on vahva.”

~Maryu

Zetto hieroi rystysiään ja hymyili.

”Lounas kuuluu minulle.[6]

~Zetto

”Mä jään tänne, ei jaksa lähtee...”

~Emo hiljaisella, mumisevalla äänellä perältä

Rautaröhmö, joka oli reiluna kaverina antanut muiden valita ensin, sanoi lopuksi:

”No, sitten Chicago jää minulle.”

~Rautaröhmö

Sitten Maryu ja Puolustajat lähtivät matkaan. Emo jäi seisomaan ilmaan Corrosionin eteen, kun Zetto löi tiensä seinän läpi varastokerrokseen, jossa hänen avaruusalustaan pidettiin, hyppäsi ohjaamoon, starttasi ja lähti täydellä teholla kohti lounaassa olevaa Appalakkien vuoristoa. Rautaröhmö otti rauhallisemmin, ja kävi hakemassa vastahankitun TurboBoost-lisärakettinsa, köytti sen harteilleen ja lähti itsekin nopeasti matkaan kohti Chicagoa, jossa Chasm odotti häntä. Maryu itse laskeutui takaisin parvekkeelle, luki loitsun ja katosi.

Samaan aikaan muissa paikoissa, jonne void-demonit olivat menneet, olivat näiden alueiden paikalliset supersankarit jo matkalla pelastamaan maataan demoneilta. Kanadassa Vihreä luoti kiisi nimensä mukaisella vauhdilla paikkaan, josta raportti omituisesta, raportin sanoin "helvetin rumasta" otuksesta oli tullut. Vatikaanissa uskon puolustaja, Diablo, seisoi Pietarinkirkon katolla tuima katse silmissään ja katsoi ylös taivaalle, jonne auenneestaa helvetinportista oli tullut esiin jokin saatanallinen olento, joka uhkasi Pyhän Istuimen rauhaa. Washington D.C.:ssä, Amerikan Yhdysvaltain sydämessä, portaalistaan laskeutui Emptiness; mutta häntä vastassa oli Patriootti, valmiina puolustamaan maataan viimeiseen hengenvetoon asti. Japanissa Loimu, mechansa Burster tykönään valmistautui kohtaamaan vastustajansa, joka oli laskeutunut Suur-Tokion alueelle valmiina kylvämään tuhoa.

Maan vastarinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zetto vs. Black: Voima vastaan voima[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zetto löysi oman vastustajansa osuvasti Pohjois-Carolinan Black Mountainsin korkeimman huipun, Mount Mitchellin harjalta, minne tämä genretietoisena oli portaalista astuttuaan hakeutunut. Black, joka oli jo ehtinyt rikkoa vuoren huipulla olevan, sen korkeuden ilmoittavan kyltin ja halkaista ja kaataa Elisha Mitchellin hautakiven, odotti, että Zetto sai avaruushävittäjänsä parkeeratuksi alempana rinteellä olevalle parkkipaikalle, ja kääntyi sitten häntä kohden odottaen tavanomaista animetyylistä esittäytymistä. Zetto puolestaan ei aikaillut, vaan harppasi hänen eteensä ja iski häntä kasvoihin valmiiksi nyrkkiinsä keräämällään energialatauksella. Iskun voima irroitti valmistautumattoman Blackin jaloiltaan, ja sen shokkiaalto lennätti hänet päin huipun näköalatornia, joka ennalta-arvattavasti romahti hänen päälleen.

”I'm Zetto, bitch!”

~Zetto

Black nousi pystyyn singoten tornin jäänteet päältään ja virnisti.

Black, neljäs void-demoni. Tästähän saattaa tulla hauskaa!

~Black

Hän veti miekkansa ja hyökkäsi.

Zetto väisti Blackin ensimmäisen miekaniskun, ja yritti samanlaista lyöntiä kuin äsken, mutta tällä kertaa Black torjui, pakotti Zetton uudella sivalluksella kauemmaksi, ja iski miekallaan. Käyttäen silmää nopeamman liikkeen tekniikkaansa Zetto väisti hänen iskunsa, sukelsi hänen teränsä alta hänen sivulleen, tarttui häneen kiinni ja heitti hänet voimalla olkansa ylitse maata vasten. Black laskeutui tömähtäen toisen polvensa varaan, ja kiskaisi yllättynyttä Zettoa leukaan paljaalla nyrkillään lennättäen hänet päin huippua reunustavia puita, jotka murtuivat ja kaatuivat törmäyksen voimasta. Zetto kierähti pystyyn, tarrasi vieressään makaavaan puunrunkoon ja sinkosi sen päin Blackia. Black halkaisi puunrungon ja sitä seuraavan, mutta ei ehtinyt ajoissa huomata niiden kannoilla häntä kohti syöksyvää Zettoa.

”Lighting Fist!”

~Zetto

Zetto iski molemmat nyrkkinsä vauhdista Blackin rintaan singoten tämän alas vastakkaista rinnettä. Black levitti kätensä sivuilleen jarruttaen kulkuaan viereisistä puista, ja pysähtyi lopulta törmätessään vuoren päälle pystytettyyn pieneen museoon. Hän potkaisi vauhtia kaataen museon jäljellä olevan seinän ja kaapaisten maahan syvän kuopan, ja syöksyi miekka taakseen ojennettuna kohti Zettoa, joka otti hänet vastaan ilmassa. Zetto vältti täpärästi Blackin miekaniskun, joka vain viilsi haavan hänen vasempaan käsivarteensa, mutta ei tämän vapaata kättä, joka iski häntä kasvoihin. Seurasi lyhyt iskujenvaihto, joka päättyi kun Black sai otteen Zettosta ja paiskasi hänet maahan.

Zetto kömpi ylös synnyttämästään pienestä kraatterista, pyyhkäisi verta suupielestään, ja hyökkäsi kohti kraatterin viereen laskeutunutta Blackia.

”Hmph!”

~Zetto

Taistelu jatkui hetken aikaa molempien kierrellessä toisiaan ilman että kumpikaan osui kunnolla toiseen Blackin pakottaessa miekallaan Zettoa askel askeleelta kauemmaksi. Zetton tullessa vuorenhuipun aukion reunalle Black kohotti toisen kätensä ja osoitti häntä.

Void Blast!

~Black

Zetto laukaisi silmistään oman energiapallonsa Blackin pikimustaa olemattomuusenergia-ammusta vastaan. Blackin void blast ohitti ja nielaisi Zetton energiapallon kuin sitä ei olisi ollutkaan, ja jatkoi hidastumatta matkaansa päin sen lähettäjää.

Black käveli hitaasti maassa makaavan Zetton luokse ja kohotti miekkansa korkealle päänsä yläpuolelle antaakseen armoniskun.

Onko tämä parasta mitä tällä surkealla planeetalla on tarjota?

~Black

Zetto, joka oli odottanut juuri tätä, pyörähti käsiensä varaan ja potkaisi void-demonia vatsaan.

”Tämä on vasta alkua!”

~Zetto

Black tarttui miekkansa kahvaan molemmin käsin, ja alkoi nauraa maanisesti.


Zetto vuosi verta lukemattomista erisyvyisistä haavoista, ja oli kohtalaisen varma siitä, että vähintäänkin muutama kylkiluu oli murtunut. Hänen katsellessaan Blackin äskeisessä iskujenvaihdosta kärsimät vammat korjautuivat, ja pian void-demoni näytti taas samalta kuin taistelun alussa. Verta hän ei vuotanut. Zetto arveli kuitenkin demoninkin lähestyvän voimiensa rajoja, vaikkei ulkoisia vammoja ollutkaan.

Black huomasi Zetton katseen, ja koko taistelun ajan hänen kasvoillaan pysynyt ruma hymy leveni.

Luulitko, että tulin yksin? Katso ympärillesi.

~Black

Zetto katsoi, ja näki mustien varjojen hiipivän esiin (huomattavasti entistä matalamman) Mount Mitchellin huipun runnellusta ympäristöstä - lukemattomia tyhjiödemoneja ja pilvenkaltaisia tyhjiöotuksia työntyi esiin ja kerääntyi tiiviiksi piiriksi Zetton ja Blackin ympärille. Void-demoni levitti kätensä ilmaan, ja merkin saaneina tyhjiödemonit ja tyhjiöotukset syöksyivät häntä kohden yhtenä pimeyttä mustempana massana. Black peittyi kokonaan vääntelehtivän, pikimustan massan alle, joka sitten alkoi hitaasti imeytyä häneen epämiellyttävän ryystävän äänen säestämänä. Pilven hälvettyä Black nuolaisi huuliaan ja hymyili taas.

Void blast.

~Black

Tyhjiöenergia mursi Zetton puolustuksen ja hyökyi hänen ylitseen. Hän iskeytyi maahan kyntäen syvän uran soraan. Black harppoi hänen eteensä, tarrasi häntä kaulasta ja kohotti hänet ilmaan yhdellä kädellä samalla kun latasi toista void blastia käteensä. Hiljalleen voimistuva kitaramusiikin ääni kuitenkin keskeytti hänet.

Mitä Nelosta?

~Black

Voimistuva sinisen valon aura ympäröi Zetton, ja kitarasoolon pärähtäessä soimaan täydellä voimalla hänen silmänsä, hiuksensa ja kulmakarvansa muuttuivat sinisiksi, ja hän tunsi käsittämättömän voiman virtaavan jäseniinsä.

Voi paska.

~Black

”Comet Fist!”

~Zetto

Sininen valo välkähti, ja hiljaisuus laskeutui. Zetto vaipui kaikkensa antaneena maahan, ja hänen hiustensa ja silmiensä väri palautui normaaliksi.

Emo vs. Corrosion: Varjosta varjoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huokaisten masentuneesti Emo katsahti taivaalla levitoivaan vastustajaansa, ja lähti vaivaalloisesti lentämään kohti demonia. Hänen noustuaan Corrosionin tasolle kymmenen metrin etäisyydelle hänestä alkoi demoni puhua:

”Tapaamme jälleen! Edellisellä kerralla koin tappion, mutta tällä kertaa voitto on oleva minun! VALMISTAUDU!”

~Corrosion

”Ynh...”

~Tavallistakin masentuneempi Emo

”Saat maksaa kalliisti halveksunnastasi, ihminen!”

~Corrosion

Corrosionin ruumis vahvahti kerran, ja hajosi sitten tummanpuhuvaksi pölypilveksi. Ennen kuin Emo ehti reagoida, pilvi syöksyi häntä päin ja ympäröi hänet. Emo tunsi hetkellistä kipua korvissaan ja sieraimissaan, ja sitten pilvi katosi.

Emon ympärillä mustat pilvenpiirtäjät kurottelivat uhkaavasti rujojen kynsien lailla kohti pilvetöntä, tasaisen verenpunaista taivaankantta joka tuntui puristavan Emoa alleen. Hän tunsi vieraassa ympäristössä jotakin tuttuakin: suurta ahdistusta, joka ei voinut kuulua kellekään muulle kuin hänelle itselleen. Samantyyliseen kirjallisuuteen tutustunut Emo ymmärsi, että void-demoni oli siirtänyt hänet hänen oman mielensä sisälle. Emo katsahti ympärilleen halveksuvasti, mutta kauhistui havaitessaan taivaalla satoja mustia, vuotavia silmiä, jotka tuijottivat häneen herkeämättä. Katsoessaan maahan hän näki miljoonien mustien hyönteisten meren, joka velloi hänen jaloissaan ja sai hänet lamaantumaan.

Mielesi on musta. Mätä. Tämä maisema kuvaa sitä paremmin kuin hyvin. Emo katsahti ympärilleen, mutta ei nähnyt ketään. Pelkosi on mitä suurinta herkkua. Tuuli kävi, ja tummasta usvasta ilmestyi Emon eteen Corrosionin hahmo. Tule. Haluan näyttää sinulle jotain, se sanoi huuliaan liikuttamatta. Emo katsoi Corrosioniin, ja koottuaan hetken itseään nousi seisomaan. Samassaa ympäristö muuttui; Emo ja Corrosion olivat saapuneet kauheuksien kaupungin keskustaan. Katso. Corrosionin osoitti heidän edessään kohoavien, tiivistii pakkautuneiden, epämääräisesti vääntyneiden ilvenpiirtäjien väliin. Aivan Emon mielenmaiseman keskustassa, kiilautuneena irvokkaiden, ylöspäin ojentuvien rakennelmien väliin, oli kymmenien metrien pituinen, etäisesti ihmismäinen mutta luurangonlaiha, sarvekas ja verenpunainen hahmo. Se oli ojentanut valtavat, moninkertaisesti ruumistaan pidemmät kätensä ulospäin, ja sen pitkät, lonkeromaiset sormet porautuivat läheisiin rakennuksiin, maahan ja jopa silmillä varustettuun taivaankanteen, ja sen mädäntyneiden jalkojen lihanriekaleiden seasta ryömi esiin tuhansien ja taas tuhansien kitiinipeitteisten hyönteisten päättymätön vuo, joka virtasi kaduille kuin vesi. Demonin jättimäisten pääkallonkasvojen ontto, tyhjä katse oli suunnattu suoraan Emoon, eikä hän kyennyt kääntämään katsettaan pois kammottavasta olennosta.

Tämä on sisäinen demonisi, Nul. Corrosion sanoi. Se on tähän asti käyttänyt mieltäsi ravintonaan, ja kasvanut suureksi. Sinun on opittava hallitsemaan sitä, tai se kuluttaa mielesi ja sielusi loppuun. Sitten maisema vaihtui uudestaan. Nyt Emo ja Corrosion seisoivat kerrostalon katolla, ja jostakin syystä heillä kummallakin oli käsissään miekat. Emon katsellessa Corrosion alkoi muuttaa muotoaan: demonin silmät upposivat syvälle hänen päähänsä ja hänen kasvonsa sulivat pois jättäen jälkeensä Emon mieltä hallitsevan demonin luiset, punaiset kasvot. Nul-Corrosion astui vasemmalla jalallaan eteenpäin, ojensi miekkansa kohti Emoa ja avasi suunsa ensimmäistä kertaa Emon mieleen saavuttuaan.

Valmistaudu!

~Nul-Corrosion

”Miksi autat minua? Etkö olekaan viholliseni?”

~Emo

Syyni on omani.

~Nul-Corrosion

Olento syöksyi kohti Emoa, joka kohotti oman miekkansa epätoivoiseen torjuntaan yllättyen sen keveydestä. Vielä enemmän hän yllättyi sen pysäyttäessä Nul-Corrosionin iskun kuin seinään.

Mielesi sisällä todellisilla taidoillasi ei ole merkitystä; miekka on osa sinua itseäsi, ja toimii juuri niin kuin sen haluat toimivan.

~Nul-Corrosion

Demoni hyppäsi taaksepäin, ja syöksyi sitten uuteen hyökkäykseen.


Emon oli mahdotonta sanoa, oliko taistelu kestänyt jo viikkoja vai vain muutaman sekunnin. Hänen särkyneen miekkansa palaset varisivat maahan, ja hän lysähti polvilleen. Hänen vastustajansa painoi teränsä hänen kurkulleen.

Jos et kykene puolustautumaan minua vastaan edes oman mielesi sisällä, miten voisit ikinä voittaa demonisi? Hah! Jospa absorboin demonisi ja otan sen avulla ruumiisi ja sielusi hallintaani, ja sitten, kohottuani voimakkaammaksi kuin yksikään toinen void-demoni poltan tämän maailman ja päätän säälittävän olemassaolosi lopullisesti?

~Nul-Corrosion

”Ei...”

~Emo

Nyt, hetkellisen taistelutahdon vallassa Emo sysäsi Nul-Corrosionin miekan syrjään ja nousi pystyyn. Hetken ajaksi hänen ankea kaupunkinsa muuttui kauniiksi ja ikuisesti tuijottavat silmät katosivat. Emon miekan sirpaleet sinkoutuivat ilmaan ja kasaantuivat uudelleen hänen kohotettuun käteensä, ja sitten hän yhdellä voimakkaalla liikkeellä katkaisi Nul-Corrosionin kaulan. Hetken aikaa häikäisevä kirkkaus peitti kaiken alleen.

Valon häivetessä Emo havaitsi leijuvansa New Yorkin yläpuolella, ja pitelevänsä kädessään samaa miekkaa, jolla oli juuri iskenyt demonia. Miekan toinen pää oli syvällä Corrosionin rintakehässä. Viimeinen asia jonka Emo näki oli Corrosionin hymy, sitten kaikki pimeni, ja sekä Emo että Corrosion alkoivat pudota.

Rautaröhmö vs. Chasm: Homma hanskassa, hanskat tiskissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautaröhmön saapuessa Chicagon evakuointi oli jo täydessä käynnissä. Kaikki mahdolliset poliisi- ja sotilasvoimat oli kutsuttu auttamaan kaupungin puolustuksessa ja siviilien poistamisessa sen alueelta. Siellä täällä näkyi KHV:n pukuihin, fedora-hattuihin ja aurinkolaseihin sonnustautuneita, vähän väliä huolestuneina energiamittareihinsa vilkuilevia agentteja lähettämässä joukkueita ja partioita asemapaikoilleen, jakamassa kannettavia ilmapuhaltimia ja vesitykkejä ja valvomassa jättiläismäisten tuulettimien ja ruiskujen asentamista sulkukohtiin. Rautaröhmö laskeutui, ilmoittautui, sai kuulla void-demonin saapuneen mukanaan laumoittain tyhjiön olentoja, joiden odotettiin ehtivän tähän kaupunginosaan milloin hyvänsä, kieltäytyi tarjotusta avusta, ja jatkoi matkaansa. Hän saattoi tuntea void-demonin öljyisen läsnäolon kaupungin laitamilla.

Rautaröhmön ehtiessä Chicagon laitakaupungille Chasmin jäljittäminen helpottui huomattavasti. Void-demonin mukanaan tuomat Kaaosta palvelevat succubukset aiheuttivat paniikkia pahoinpitelemällä eritoten miespuolisia siviilejä puolimetrisillä lonkeroisilla falloksillaan. Tämän brutaalin näyttämön saavutettuaan Rautaröhmö käytti välittömästi ydinkärkiasettaan neljän succubuksen ryhmään. Olentojen palavat jäänteet muuttuivat nopeasti miasmaksi, joka haihtui vienoon länsituuleen lähes välittömästi. Pian aina yhtä sadistisesti naurava Chasm ilmaantui paikalle.

Nelimetrisen, mustan, kitiinikuorisen lisko-demoni-humanoidi-robotti-jonkin vetämiä sotavaunuja ohjastava void-demoni heilautti ruoskaansa kohti Rautaröhmöä. Rautaröhmön väistäessä sivulleen ruoska halkaisi asfaltin kohdasta jossa hän oli juuri aiemmin seissyt.

Varohan, kärsäkkääni <3

~Chasm

Rautaröhmö vastasi kolmen miniatyyriydinkärjen sarjalla: yksi päähän, kaksi rintaan. Chasm väisti ensimmäisen ammuksen päätään kallistamalla ja toisen kiertämällä varttaan tavalla, joka olisi murtanut ihmisen selkärangan. Kolmas osui juuri sinne minne Rautaröhmö oli sen tähdännyt: ei Chasmin vaan hänen vaunujaan vetävän jonkin määrittelemättömään rintakehään lävistäen kitiinikuoren ja räjähtäen olennon sisällä. Räjähdyksen voima pysäytti olennon kuin seinään, mutta sen vetämät vaunut jatkoivat matkaansa sinkoutuen kranaatinsirpaleiden tavoin kaikkiin suuntiin leviävien kitiininkappaleiden mukana ilmaan.

Olento ei kuitenkaan jäänyt siihen. Sen rintakehä oli auki, sen päästä ja kaulasta jäljellä vain epämääräinen tynkä, sen kuori rikki ja muu osa sen ruumiista entistäkin epämääräisempää muhjua, joka näytti pysyvän koossa ainoastaan jostakin olennon sisuksista tihkuvan mustan liman pitelemänä - mutta kuitenkin kasassa. Se alkoi nytkähdellä tai ikäänkuin aaltoilla paikoillaan maassa, ja sitten, ensin hitaasti mutta nopeutuen, sen raajat alkoivat kasvaa uudelleen. Se kohottautui huojuen pystyyn, ja sen pään kasvaessa takaisin se tarrasi rinnastaan törröttävään luun kaltaiseen ulokkeeseen, ja repäisi sen karjaisten irti. Ennen kuin kappale oli vielä kokonaan irti, se alkoi jonkin loitsun vaikutuksesta muuttua - ei enää luu, vaan valtava miekka. Kaikkialle lähiympäristöön levinneet kudoksenkappaleet vaihtaessa suuntaansa ja alkaessa singahdella ilman halki takaisin alkuperäisille paikoilleen olennon ruumiiseen se kohosi ilmaan ja syöksähti kohti röhmöfanttia, joka väisti raketeillaan nopeasti ylöspäin. Chasmin jatkaessa energiavoimiensa vetämillä vaunuilla ratsastamista Rautaröhmö joutui väistämään lentoon lähtenyttä olentoa uudemman kerran. Hän ei enää käyttänyt ydinkärkiään, vaan kärvensi vastustajaansa liekinheittimillään ja väisteli sen miekaniskuja sen regeneraationopeuden alkaessa hiljalleen hiipua.

Yhtäkkiä jonkinlainen musta salama osui olentoon, ja se hajosi mustaksi miasmaksi. Rautaröhmö havahtui Chasmin nousseen kärryineen lentoon ja lähestyvän kovaa vauhtia suunnasta, jonka olento oli aiemmin peittänyt kehollaan. Polkaisemalla vaunuja demoni pysähtyi ilmaan vaunujen iskeytyessä Rautaröhmöön, joka lennähti kohti läheistä rakennusta. Törmäys tuhosi osan betoniseinästä, joka varisi pölypilvenä lähiympäristöön. Rautaröhmön muodostaessa taas näköyhteyden demoniin oli tämä jo laskeutunut maahan ja alkanut hitaasti lähestyä häntä levitoiden maahan sataneen rojun yläpuolella.

Lähetin lemmikkini takaisin. Enhän edes minä viitsisi rikkoa kaikkia lelujani ensimmäisessä leikissä <3

~Chasm

Rautaröhmö nousi pystyyn seinänvierestä ja yritti lentoon; Chasm, joka oli jo korkeammalla, nousi ylemmäs ja pakotti hänet laskeutumaan. Rautaröhmö ampui ydinkärjen; Chasm väisti sen kuin huomaamattaan. Rautaröhmö hivuttautui rakennuksen seinää myöten kauemmas vastustajastaan; Chasm ojensi kätensä, johon tiivistyi mustasta pilvimäisestä tyhjiöstä rivi teriä. Rautaröhmö kohotti ydinkärkiasettaan kuin ampuakseen, mutta mitään ei tapahtunut. Chasm hymyili, toi yhden teristä suunsa eteen ja nuolaisi sitä kuljettaen kieltään hitaasti sen tyvestä kärkeen. Vapaalla kädellään hän piirsi ilmaan jonkinlaisen merkin, osoitti sitten Rautaröhmöä ja lausui:

Bind: Claws from Underworld

~Chasm

Ennen kuin Rautaröhmö ehti reagoida, maasta hänen altaan purskahti esiin mustia käsiä, jotka tarrasivat kiinni hänen jalkoihinsa nauliten hänet paikoilleen. Chasm laskeutui maahan ja otti yhden teristään vapaaseen käteensä valmistautuen iskemään. Hänen suunsa oli auki ja hänen kielensä roikkui ulkona. Rautaröhmö liikkui hyvin nopeasti: hän upotti katsomatta miniatyyriydinkärjen, joiden lipas ei ollutkaan niin tyhjä kuin hän oli antanut vastustajansa ymmärtää, suoraan Chasmin nieluun, vapautti itsensä mustista käsistä yhdellä gammasäteiden välähdyksellä ja luiskahti kaksiulotteisuuttaan hyväksikäyttäen poispäin. Kärjen räjähtäessä hän oli jo ehtinyt asemoitua reuna sitä kohden niin, että oli siltä suojassa.

Tämä ei...

~Chasm

Rautaröhmö ei jäänyt odottamaan lauseen loppua, vaan ampui toisen ja kolmannen ydinkärjen kävellen samalla kauemmas. Chasm vajosi polvilleen. Hänen alaleuastaan oli jäljellä vain riekaleita. Hänellä ei enää ollut silmiä eikä nenää. Kunkin paikalla oli vain... aukko. Suurin osa hänen kaulastaan oli yksinkertaisesti poissa. Hänen päänsä ei ollut luun eikä lihan, vaan muutaman mustan, savumaisen säikeen varassa. Säikeet alkoivat sykkiä ja nytkähdellä, kun void-demonin regeneraatio alkoi toimia. Hän nousi hitaasti pystyyn kuin jonkin ulkoisen voiman vetämänä, huojuen kuin marionetti. Jotenkin hän kykeni yhä puhumaan.

Et pysty... tuhoamaan minua... näin...

~Chasm

”Ehkä en...”

~Rautaröhmö

Rautaröhmö kiersi Chasmin taakse ja upotti kuin ohimennen neljännen ydinkärjen hänen alaselkäänsä. Chasm vajosi takaisin maahan. Hänellä ei ollut juuri vaihtoehtoja.

”...mutta minun ei tarvitsekaan. Teidän vuoronne.”

~Rautaröhmö

Seitsemän kaapuihin pukeutunutta ihmistä käveli Chasmin luo. Kuusi heistä asettui yksi kerrallaan piiriin hänen ympärilleen seitsemännen jäädessä sen ulkopuolelle, ja alkoivat lausua loitsukaavaa. Chasm kiemurteli piirin keskellä. Heikennettynä ja pahoin haavoitettunakin hän tajusi, mitä oli tapahtumassa. Hän ojensi kättään kohti piirin reunaa raahautuakseen ulos, mutta samassa loitsun ensimmäinen vaihe oli valmis. Chasmin ympärille leimahti olemaan valkoista valoa hohtava kuusisakaraisen tähden muotoinen kuvio. Hänen kätensä kimposi näkymättömän voiman sysäämänä takaisin taipuen irvokkaasti.

Seitsemäs, joka oli tähän asti seissyt piirin ulkopuolella astui nyt hohtavan kuvion sisälle Chasmin eteen. Hän osoitti tätä ja sitten tilaa tämän takana, ja lausui:

”C'eh gela tyoib bthnk g'ma'a g'nw g'd'ahog!”

Muut kuusi toistivat hänen sanansa yhteen ääneen. Hän teki käsillään merkin, ja muut kuusi toistivat sen. Valokuvio välähti, ja sen väri muuttui valkoisesta siniseksi. Kirkunaa muistuttavan äänen säestyksellä ilmaan Chasmin takana repesi aukko, joka laajeni reunoiltaan repaleiseksi, mustaksi portaaliksi.

”Nafl g'bkdog shugg! Y'eioth, shogg fhbugog! Uaaah!”

Piirrissä seisovat toistivat taas hänen sanansa. Hän teki käsillään toisen merkin, ja muut kuusi toistivat sen. Kuvio välähti uudelleen muuttuen nyt sinisestä verenpunaiseksi. Sen palaessa yhä kirkkaampana portaali alkoi laajeta. Sen reunan koskettaessa Chasmia alkoi hirvittävä ryystävä ääni, avuton void-demoni imeytyi portaalin sisään ja katosi. Piirin sisällä seisova maagi teki kolmannen merkin, jonka muut kuusi toistivat; portaali sulkeutui, ja punaisena hehkuva tähti haipui. Chasm oli palautettu Tyhjyyteen.

Maryu vs. Abyss: Kaksi teräksestä taottua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maryu laskeutui kevyesti vuoren kiviselle rinteelle ja tuijotti tuimasti eteenpäin, missä naisen näköinen void-demoni seisoi, kuin Maryua odottaen. Naisdemonin silmissä oleva katse oli tarkkaavainen mutta yhtä tunteeton ja tappava kuin muillakin void-demoneilla. Nainen kantoi kädessään paljastettua katanatyylistä miekkaa, ja hänen oranssinpunertavan kaapunsa huppu muistutti leijonan päätä.

”Sinä... sinä olet Abyss. Kolmas void-demoni.”

~Maryu

Kyllä. Ja sinä olet Maryu Yoko'zo, Takatsuke Yoko'zon neljäs lapsi. On oleva minun kunniani tuhota sinut.

~Abyss

Varoittamatta Abyss syöksähti eteenpäin ja heilautti miekkaansa elegantissa kaaressa kohti Maryua. Maryu vastasi hyökkäykseen vetämällä salamannopeasti oman miekkansa, torjuen sivulta tulleen äkkihyökkäyksen. Maryu ei aikonut antaa Abyssille aikaa jatkaa hyökkäystään, vaan ryhtyi heti vastahyökkäykseen. Vapaan kätensä etusormella hän osoitti kohti Abyssia ja keskitti sormeensa nopeasti olemattomuusenergiaa.

”Zero Blast!”

~Maryu

Sädemäinen energia-ammus sinkoutui kohti miekkaansa Maryun kanssa lukittavaa Abyssia, joka ei kuitenkaan paljoa hätkähtänyt tästä hyökkäyksestä vaan vaihtoi kepeästi miekkansa asentoa, jolloin Maryun ampuma ammus osui sen terään ja hajosi harmittomasti tummanpuhuviksi kipinöiksi. Abyss vastasi haasteeseen aloittamalla todellisen hyökkäyssarjan miekallaan, ja Maryu vastasi sen liikkeisiin omalla miekallaan. Taistelupari hyppelehti ja tanssi ympäri vuorenrinnettä samalla kun kipinäsuihkut sinkoilivat heidän kohtaavista miekoistaan, joiden kalke kaikui alapuolella avautuvassa laaksossa.

Loimu vs. Depth: Kaikki otteet sallittu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samaan aikaan Suur-Tokion kattojen yllä kohtasivat Japanin oma supersankari, Loimu sekä Tetsuo: The Iron Man:ista ulkomuotonsa varastanut void-demoni Depth.

Ku ku ku ku...

~Depth

Samalla demoni katosi aavemaisen naurun jäädessä leijuman ilmaan. Pian Loimun poliisiradion taajuuksille viritetty rannetietokone poimi raportin epäilyttävästä henkilöstä läheisessä puistossa. Kuinka kauan tämä ajojahti vielä jatkuu? Loimu mietti. Saavuttuaan lopulta puistoon järkyttävä taistelutanner avautui hänen silmiensä edessä: lähes sata ihmistä, jotka oli yllätetty kesken normaalin puistokäynnin, makasi tajuttomina tuskan ilmeet kasvoillaan maassa. Keskellä ihmisjoukkoa Depth seisoi pitäen kohollaan vasenta kättään, johon ihmisten kehoista ikään kuin virraten tiivistyi harmaanvalkea pallo joka sykki ja vavahteli kuin sydämenlyöntien mukaan.

Heilauttamalla valosapeliaan Loimun onnistui mielipuolisen aninehuutonsa saattelemana katkaista Depthin käsi kyynärvarresta, ja vapauttaa tämän pitelemä energiakeskittymä. Siviileihin palautuvat valkeat energiavirrat kieppuivat ilmassa kuin kirsikankukan terälehdet, luoden mitä sopivimman tunnelman tälle kaksintaistelulle. Depth tarttui ehjällä kädellään irronneeseen raajaansa ja asetti sen paikoilleen, muodostaen sen ympärille mustan savuverhon ja kiinnittäen sen kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Pelastit heidät nyt, mutta pian saat kokea-...

~Depth

Ennen kuin Depth ehti päättää hapuilevan superrikollisen taistelurepliikkinsä rakettityöntöinen ohjus iskeytyi tätä rintaan, lennättäen demonin kymmeniä metrejä siviilien kattamasta aukiosta. Japanin itsepuolustusvoimien taistelulaivue, joka oli päättänyt juuri edellisen hirviöntorjuntaoperaationsa Tokionlahdella oli päättänyt osallistua taisteluun. Loimun kauko-ohjauksessa oleva mecha saapui pian pilottinsa luo, ja Loimun noustua Bursterin puikkoihin lähti etenemään kohti vastustajaansa käyttäen koko mukanaan tuomaansa asearsenaalia. Void-demonilla ei kuitenkaan ollut vaikeuksia torjua suurempaa vahinkoa aiheuttavat raketit ja ottaa vastaan konekivääritulta ja regeneroida sen aiheuttamat vauriot salamnnopeasti. Saavuttuaan lyömäetäisyydelle Loimu vaihtoi taktiikkaa ja heilautti mechan valtavaa valosapelia kohti vastustajaansa pyrkien halkaisemaan tämän kahtia. Hyökkäys pysähtyi kuitenkin kuin seinään Depthin eksentrisen oikean käden torjuttua sapelin terän ja katkaisten sen ylhäältä alas suuntautuneen liikeradan. Osapuolten koeteltuaan voimiaan hetken pienikokoinen risteilyohjus törmäsi äkkiarvaamatta päin void-demonin selkää lennättäen sekä Depthin että Loimun eroon toisistaan. Pysähtymättä uusi Loimu hyökkäyksensä myöhästyen vain sekunnin murto-osan osumasta Depthiin, joka teleporttasi välittömästi taivaalle puiston yläpuolelle.

Nyt void-demoni pyrki pitämään etäisyyttä vastustajaansa tulittaen tätä void-blastien sarjoilla, osumatta kuitenkaan Loimun korkeatasoisten pilotintaitojen ansiosta. Depthin kaatkaistessa pilvenpiirtäjän Loimu menetti hetkeksi näköyhteyden, ja laskeuduttuaan toista pilvenpiirtäjää vadyen nojaavan piirtäjänpuolikkaan katolle valtava void-blast iskeytyi kohtaan, jossa Loimu oli seissyt vain sekuntia aiemmin. Kaikkien taivasta kohden osoittavien ikkunoiden räjähtäessä sirpaleiksi kykeni Loimu vain kiittämään onneaan, ja Bursterin tehokasta ponnistusta joka pelasti heidät varmalta tuholta.

Samalla Loimun verkkokalvoille piirtyi kuva huolestuneen näköisestä keski-ikäisestä miehestä, jonka hän välittömästi tunnisti uudeksi esimiehekseen. Kohteliaisuudet sivuuttaen mies siirtyi suoraan aiheeseen:

”Valtiokokouksen hätäkokous, joka kutsuttiin koolle noin kaksikymmentä minuuttia aiemmin on päättänyt, että mikäli uuden uhan torjuminen ei siviiliväestöä vaarantamatta ole mahdollista, on laivaston lahdella sijaitseva torjuntayksikkö saanut tehtäväkseen keskittää tulivoimansa kaupunkiin nopean ratkaisun aikaansaamiseksi. Kuten hyvin tiedämme, kyseinen laivue on valtuutettu käyttämään antimateria-aseita, mikä todennäköisesti aiheuttaa huomattavan suurta vahinkoa infrastruktuurin ja siviiliväestön osilta. Ehdotukseni koskee siis seuraavaa: kohde tulisi johdattaa mahdollisimman kauas siviiliväestöstä kohti pian lähettämiäni koordinaatteja. Tämä tehtävä on erittäin riskialtis, mutta välttämätön kansalaisten turvaamiseksi. Enempää aikaa tuhlatakseni päätämme tiedonannon tähän. Toimikaa.”

Koordinaateista selvisi, että laivasto olisi valmis tuhoamaan noin neljän korttelin kokoisen alueen Yokohaman sataman vanhasta osasta, ja isku suoritettaisiin viidessätoista minuutissa. Mikäli tämä epäonnistuu, erikoisvalmisteiset hakeutuvat antimateriatäyteiset ohjukset saapuisivat ja tuhoaisivat demonin senhetkisen sijainnin täysin.

Epäröimättä hetkeäkään käynnisti Loimu hyppy-yksikkönsä ja ilmestyi taivaalle kymmenen metriä Depthin taakse. Depth käännähti katsomaan vastustajaansa oikean kätensä sormentapaisten välistä maaninen ilme kasvoillaan.

Uhuhhuhuhuhuhuuu.... Vaikka tiedät ponnistelusi olevan turhaa, et silti suostu luovuttamaan!?!

~Depth

Kliseisen patriotismintäyteisen taisteluhuutonsa saattelemana Loimu syöksähti kohti vastustajaansa, synnyttäen suuren kipinäsuihkun valosapelinsa tullessa Depthin oikean käden torjumaksi. Potkaisemalla ilmaa Depth pyöräytti itsensä ympäri ja syöksyi kohti vastustajansa mechan vertikaalista keskiötä. Yhdellä kätensä heilautuksella demoni leikkasi viisi syvää uraa mechan vatsapanssariin perääntyen välittömästi loitomalle. Loimun näkökenttä värjäytyi punaiseksi Bursterin raportoidessa saaduista vaurioista. Piittaaamatta vaarasta Loimu kuitenkin jatkoi hyökkäystään kuroen välimatkan nopeasti umpeen ja iskemällä demonia uudelleen. Depth ei kuitenkaan edes noteerannut hyökkäystä vaan ohitti vastustajansa leikaten samalla Bursterin oikean mekaanisen alaraajan irti ensimmäisen nivelen kohdalta. Loimun huomatessa taistelun saaman yllättävän käänteen päätti viimein lopullisen strategiansa. Heittämällä salamannopeasti valosapelinsa kohti demonia onnistui hänen yllättää yhä selin kääntynyt demoni täysin. Depthin ähkäistessä ja katsoessa vatsaansa huomasi hän kolmimetrisen energiakalvan puskeutuneen esiin demonin kaapujen välitse. Puristamalla oikealla kädellään hänet lävistänyttä vieraan esineen terää pistoutui se välittömästi kappaleiksi. Samaan aikaan Loimu oli kuitenkin kuronut välimatkan umpeen ja ottanut Depthin kättensä varmaan puristusotteenseen. Kääntämällä mechan ympäri ja ojentamalla kätensä kohti maankamaraa lähti Loimu kiihdyttämään kohti maankamaraa valmiina tuhoamaan itsensä ja demonin samanaikaisesti.

Luuletko tosiaan estäväsi pakoni itsemurhaiskullasi? Huvittavaa. Mutta oli odotettavissa, että kaltaisesi sankari pyrkisi etsimään draamaa viimeiseen suureen seikkailuunsa.

~Depth

”En tullut tänne häviämään. Valmistaudu kohtaloosi, hirviö!”

~Loimu

Syöksyessään ilmojen halki kohti kivenkovaa kamaraa Loimu aktivoi heittoistuimensa ja syöksyi läheisen rakennuksen lävitse lähes vammoitta Bursterin jatkaessa kohti vanhaa satamaa.

Muutamaa hetkeä myöhemmin Depth kohosi pystyasentoon kivimurskan keskeltä. Raajansa menettäneen mechan torso lepäsi muutamaa metriä kauempana hänestä, keltaisten ja punaisten keinovalojen puskiessa sen panssarin halkeamista. Seistyään hetken paikallaan noen ja kivipölyn peittämä Loimu ilmestyi läheisten rakennusten katveesta.

Epäonnistuit. Menetit ainoan apuvälineesi, joka olisi voinut auttaa sinua taistelussa minua vastaan.

~Depth

”Ehkä. Mutta laivaston suurhyökkäys meidän sijaintiimme alkaa 30 sekunnin kuluessa.”

|Loimu}}

Ja miten ajattelit estää minua avaamasta portaalia jonnekin muualle ja pakenemasta vahingoittumatta?

~Depth

”Olin varautunut tähän.”

~Loimu

Valista minua.

~Depth

Loimu otti pienen kauko-ohjaimen pilotinasunsa vyöstä ja kohotti kätensä silmiensä korkeudelle.

”Tämä on mechani itsetuhon kauko-ohjaus. Uskon räjähdyksen riittävän olemuksesi väliaikaiseen tuhoutumiseen, kunnes ohjukset pyyhkivät sinut tästä maailmasta.”

~Loimu

Depthin silmät kapenivat ohuiksi viiruiksi.

Ja olit valmis tuhoamaan itsesi samalla, vieden galaksin ainoan spektraalienegian salaisuudet paljastavan kehosi mukanasi?

~Depth

”En ole täysin varma siitä mitä tarkoitat, mutta aikasi on loppu.”

~Loimu

Samalla Tokionlahden halki kajahti joukko laukauksia, jotka kertoivat antimateriaohjusten lähteneen matkaan. Liipaisimen painalluksesta Loimun uskollinen mecha räjähti aukean peittävänä monivärisenä tulipallona, joka hävisi ilmaan vasta millisekuntia ennen ohjusten törmäystä aukean keskiössä seisovaan, mustasta savusta koostuvaan aineettomaan void-demoniin.

Patriootti vs. Emptyness: Maani puolesta seison[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Patriootti hengitti raskaasti nojaten läheiseen betoniseinään. Lyhyiden iskunvaihtojen jälkeen taistelu void-demonia vastaan oli kääntynyt vuorottaiseksi voimainkoetokseksi näiden kahden välillä molempien heitellessä erilaisia raskaita esineitä toisiaan kohti, sillä lähitaisteluun ei ainakaan Patriootin mielestä vielä ollut vara ryhtyä.

Vihreä Luoti vs. Soulless: Jalkaa toisen eteen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihreä Luoti havaitsi kohteensa taivaalla saavuttuaan kaupungin tuntumaan: pilvenpiirtäjän yläpuolella leijuva Soulless ahmi katseellaan alapuolellaan seisovia kauhun lamaannuttamia ihmisiä. Odottamatta hetkeäkään Luoti kiihdytti kulkuaan, ja hyppäsi kohti pilvenpiirtäjän etelänurkkaa. Hän kosketti kevyesti maankamaraa toisella jalallaan, loikkasi ylös- ja eteenpäin juoksien suoraan ylös pystysuoraa seinää. Hän ylitti katon reunan kymmenen metrin loikalla, ylitti hölmistyneen Soullessin kolminkertaisella voltilla, ja laskeutui vastustajansa taakse. Demonin kääntyessä ympäri hän sanoi:

”Olen Vihreä Luoti, Kanadan oma supersankari! Tulin pysäyttämään ilmeisen vihamieliset aikeesi alkuunsa! Antaudu, tai taistele kanssani!”

~Vihreä Luoti

Soulless katsoi hetken vastustajaansa, kohautti sitten olkiaan ja osoitti kädellään alapuolellaan avuttomina katselevia kansalaisia.

Void Bl...

Vihreä Luoti reagoi salamannopeasti ja töytäisi demonin käden taivasta kohti. Mustan tyhjiöenergia-ammuksen irrotessa hänen kämmenestään Soulless heittäytyi sivulle, pois ilmassa muutama kymmenen metriä pilvenpiirtäjän yläpuolella räjähtävän ammuksen shokkiaallon tieltä. Paniikkiin lamaannuksesta vapauttamien ihmisten alkaessa kirkuen juosta pakoon viittansa takaa esiin nouseva Vihreä Luoti alkoi ajatella, ettei kaupunki ollut paras mahdollinen taistelupaikka.

Typerä kuolevainen! Kukaan ei tule minun, Soullessin, void-demoneista nopeimman ja saaliini väliin!

~Soulless

”Vai nopein void-demoni? Mikäli olet minua nopeampi, tunnustan voittosi. Otamme suunnaksi luoteen - nopein ja ovelin voittaa.”

~Vihreä Luoti

Soulless näytti pohtivan asiaa. Hän katsahti kaduilla juokseviin ihmisiin, sitten Vihreään Luotiin, ja näytti punnitsevan vaihtoehtojaan tarkasti. Lopulta vaakakuppi kuitenkin kallistui Luotiin päin, ja demonin vastenmielisille kasvoille ryömi leveä virnistys.

Hyväksyn haasteesi! Hudsonlahti olkoon maalimme!

~Soulless

Vihreä Luoti nyökkäsi ja otti lähtöasennon. Soulless karjaisi ja hyppäsi alas pilvenpiirtäjän harjalta, Vihreä Luoti tiukasti kannoillaan. Demoni ei vaivautunut kääntämään läheistä kerrostaloa kohti suuntaamaansa loikkaa, vaan iskeytyi suoraan seinärakenteiden lävitse. Luodin laskeutuessa maahan ja juostessa kadulla pysähdyksissä olevien autojen yli void-demoni hyppäsi tekemästään reiästä luotisuoralla linjalla seuraavaan taloon. Tämä on mieletöntä. Aivan kuin hän ei osaisi tai haluaisi muuttaa suuntaansa! Törmäilemällä hän jää minusta jälkeen, mutta noilla nopeuksilla häviän suorilla takuulla! Musta energia-ammus iskeytyi Luodin eteen, ja sitä seurasi kokonainen sarja demonin pommittaessa kilpakumppaniaan, joka väisti hänen hyökkäyksensä helposti. Ylitettyään Ottawa-joen ja kaarettuaan luoteesta virtaavaa Gatineau-haaraa myötäilevälle tielle Vihreä Luoti huomasi Soullessin lopettaneen törmäilynsä ja alkavan hitaasti saavuttaa häntä, pommittaen samalla asfalttia edessään.

Kaupunkiasutuksen ja lähiötonttien harvetessa Soulless saapui Luodin rinnalle.

Hehehee! Yritä pysyä perässä!

~Soulless

Demoni suoristi edessäolevan mutkan lentämällä yli puunlatvojen ja rikkoen kuin vahingossa äänivallin. Nyt Vihreä Luotikin alkoi jälleen kasvattaa nopeuttaan ja siirtyi Soullessin osoittamalle maastoreitille. Hän kiristi tahtiaan pinnistäen voimansa äärimmilleen, ja ilman paukahdellessa hänen ympärillään alkoi taas saavuttaa Soullesia. Rennon näköisesti eteenpäin kiitävä demoni kääntyi ympäri, selkä menosuuntaan, katsahti Vihreään Luotiin, ja tuhahti halveksuvasti. Kuinka kovaa tämä olento kykenee lentämään? 20 machia nopeampaa en enää pysty juoksemaan, Luoti mietti.

Onko tämä todellakin Maapallon käsitys nopeasta? Olen nähnyt sinua vikkelämpiä molokkeja! Olisi pitänyt jäädä tuhoamaan kaupunkia, sillä tämä alkaa käydä TYLSÄKSI!

~Soulless

Vihreälle Luodille ei jäänyt aikaa pohtia, mikä "molokki" oikein oli, kun Soulless laukaisi kämmenistään kolme void blastia häntä kohden. Huohottava Vihreä Luoti onnistui vain vaivoin väistämään, ja hänen huomionsa herpaantuessa Soulless jarrutti (repien maahan uuden kukkulan), tarttui Vihreää Luotia oikealla kädellä rinnuksista ja lähti kiihdyttämään kulkuaan entisestään. Nyt jo edessä siintävä Hudson-lahden laineet värjäytyivät auringonvalon vaikutuksesta kultaisiksi. Puolessa minuutissa parivaljakko saapuisi lahden ylle. Soullessin alkaessa ladata valtavaa Void Blastia vasempaan käteensä Luoti alkoi miettiä pakosuunnitelmaa - ottelu olisi päätettävä yhdellä iskulla, tai Luoti saisi heittää hyvästit supersankarinpäivilleen - ja ylipäätään kaikelle. Sitten hän sai idean. Luoti repäisi auki trikoopukunsa, kutsui esiin viimeiset voimanrippeensä ja hyppäsi eteenpäin. Niissä muutamassa sekunnin murto-osassa, jotka demonilta (ja sen kädessään pitelemältä tyhjiöenergialataukselta) kului saavuttaa hänet, hän laskeutui maankamaralle Soullessin eteen, repäisi samaa liikettä jatkaen valtavan kivenmurikan irti maasta, ja korjasi asentoansa. Soulless huomasi Luodin aikeet, mutta ei ehtinyt jarruttaa tai muuttaa suuntaansa ajoissa. Kiven murskautuessa demonin kalloon ja rouhaisevan äänen kaikuessa halki Hudson-lahden Soulless törmäsi maankamaraan tehden samalla satoja metrejä pitkän kaivannon putoamisreitilleen. Saavuttuaan paikalle Luoti asetti saappaansa tajuttoman vastustajansa takaraivolle ilmaisten täten voittonsa.

Diablo vs. Slicer: Taipuu, vaan ei katkea[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vatikaanissa havahduttiin sinä iltana demoniseen invaasioon. Onneksi Diablo, Vatikaanin sankari, on jo valppaana pieksemään syntisistä heidän turmeltuneet ilmansa ulos. Diablo seurasi tyynesti läheiseltä katolta mukulakivillä hitaasti askeltavaa, lasta kuristavaa demonia. Yhdellä loikalla Diablo astahti maahan noin kymmenen metriä demonin eteen.

”Pysähdy, sinä demoninen epäsikiö! Olen Diab...!”

~Diablo, joka sai lentävän lähdön Slicerin ampumasta energia-ammuksesta

Seinän tuoreesta Diablonmuotoisesta aukosta kömpivä hahmo katsoi demonia vihaisena ja alkoi karjua mielipiteitään kurkku suorana.

Haluatko ottaa minusta mittaa? Hahahahaha! Et pärjäisi minulle hetk...

~Slicer

Tässä välissä Slicer alkoi miettiä, miksi hän edes yritti luoda tappelusarjoista tuttua dialogia, sillä yleensähän sankari saa kornisti jotain sisäistä voimaa ja pieksee pahiksen. Eihän hän haluaisi sellaista! Sitten hän vastoin suunnitelmaa otti viikatteensa, pudotti pitelemänsä lapsen ja survaisi sen puoliterää myöten Diabloon.

”Sinä Luciferin juoksupoika! Helvetin alhainen demoni! Sinä kärs...”

~Diablo

Ai "Helvetin"? HAHAHAHAAA! Koeta ylempää.

~Slicer, kääntäen viikatteensa terän kärkeä ja liu'uttaen sankaria kasvojaan kohti

Sitten Slicer, nopealla ranneliikkeellä, heilautti Diablon kohti Pietarinkirkkoa. Suoran linjan ansiosta yhä sätkivä sankari osui täydellisesti kirkon attikan keskiöön.

VOID BLAST!!!

~Slicer

Diablon ruumiin tuhoutuessa ammuksen voimasta oli Slicer jo matkalla kohti seuraavaa kohdettaan.

Night on tullut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

*Tarvitsemme otsikkoa varten "[LEGION] Taiffuuni approvettaa tämä magic sanavalinta"-palkintomallineen, Biifjorton vosiitko tehdä asialle jotain?*

Jälkipyykki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hänen demoninsa paransi hänen saamansa haavat, joten hetkellistä kivun vihlaisua lukuunottamatta aktiviteetista ei irronnut kovinkaan paljon tyydytystä.
  2. Hän oli hajottanut sillä viikolla jo viisi ohjainta.
  3. Toisaalta, hän inhosi melkein kaikkea paitsi kunnon vampyyriromaaneja ja nyyhkymusiikkia.
  4. Kaaoksen Mestari oli keksinyt nimen.
  5. Kaaoksen Mestari oli edellisenä iltana heittänyt tikkaa Maapallon karttaan.
  6. Hän itse tajusi vasta viisi minuuttia myöhemmin jo matkaan lähdettyään, kuinka hölmöltä tämä lausahdus oli kuulostanut.
Under construction.png
Alla rakentamisen!
Tämä artikkeli on harvinaislaatuisen perseestä, koska se on keskeneräinen.
Ota rukkaset ja vasara käteen ja rakenna sitä hieman valmiimmaksi.