Puolustajat: Seikkailu Tiibetissä

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Puolustajat: Seikkailu Tiibetissä (Defenders: Adventure in Tibet) on eräs Puolustajien seikkailu, joka tapahtui vuonna 20XX. Siinä

Alustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aika: Tuntematon
Paikka: Kalliovuoret

Yö oli tavanomaisen vaitonainen. Kuunvalokaan ei kyennyt rikkomaan taivaankannen peittänyttä pilviverhoa, joka varisi niukkoina lumihiutaleina alas maahan. Hiljaisuuden rikkoi kuitenkin sininen energiapyörre, ja siitä astuva yhdeksänhäntäinen hahmo...


Aika: Joitain viikkoja edellisen Puolustajien suurtehtävän jälkeen
Paikka: Erään teknologiainstituutin päärakennus San Josén laitakaupungilla, Kaliforniassa

Hydrauliset äänet täyttivät huoneen. Levottomat metalliset askeleet ramppasivat edestakaisin kovalla betonilattialla. Ainoastaan lukuisista korkeateknisistä laitteista lähtevä heikko valaistus antoi aavemaisen hohteen kolmelle metalliselle hahmolle. Suurin hahmoista näytti hermostuneella tahdilla rakentavan jonkinlaista muukalaisteknologian epäpyhää mekaanista alttaria kuin tyydyttääkseen jotain muinaista teknologian epäjumalaa lievittääkseen tämän raivoa kahden muun hahmon seistessä asennossa kuin tinasotilaat. Noin metrin korkeudella leijuva metallinen kapseli, joka oli pysynyt näkymättömissä tämän ajan, kohdisti videokameraa muistuttavan silmänsä suurimpaan hahmoon. Nyt kapselin yläosasta kasvoi lyhyt mutta selkeäpiirteinen hologrammi, joka alkaessaan puhua paljastui välittömästi Puolustajien vanhaksi tutuksi.

”Onko biomassa-annihilaattori pian toimintavalmis, kumppani?”

~The Leader

Mutisemalla jotain epäselvää ja hyvin syntetisaattorimaista rautajättiläinen sivuutti The Leaderin kysymyksen ja jatkoi puuhasteluaan. Seuraavana ja viimeisenä vaiheena ennen tuomiopäivänkoneensa valmistumista kohdisti heikosti valaisevaa keltaista hohtavat silmänsä käsissä pitämäänsä peukalon pään kokoiseen osaan. Vaatimaton, lieriönmuotoinen kromivärinen komponentti näytti harmittomalta, vaikkakin edusti Maapallon korkeinta elektroniikkaa ja tulisi olemaan osa sen elämän tuhoa. Asetettuaan tämän pienen osan sillemäärätylle paikalle biomassa-annihilaattorin piirilevyllä virtapiirin sulkeutumisesta syntyvä valokaari valaisi huoneen ja aiheutti särinää The Leaderin hologrammikuvajaiseen.

Lähes samaisella hetkellä voimallinen räjähdys murskasi huoneen pohjoisseinän täyttäen huoneen betonipölyllä. Aiemman huoneen lattialla, lievästi apinaa muistuttava valkotakkinen, koeputkea kourassaan pitävä olento makasi syvässä tajuttomuudessa yritettyään ilmeisen selvästi estää tunkeilijoiden läpikulkua. Kolme kivipölyn peittämää hahmoa seisoi aukon edessä, keskimmäisen pitäessä oikeaa jalkaansa suuren, harmaan ja mustilla piikeillä varustellun otuksen rintakehän yllä. Vasemmalta oikealle Rautaröhmö, Zetto ja Kapteeni Aurinkokunta olivat saapuneet!

Kahden apulaisensa kaatuessa välittömästi ydinasepistoolien ammuksiin ja punaisiin energiapalloihin vain suuri kone ja The Leader-hologrammi jäivät esteeksi Puolustajien ja tuomiopäivänkoneen väliin. Hyppäämällä kohti metallista vastustajaansa Kapteeni lennätti vihollisensa huoneen eteläseinän lävitse, viisi kerrosta alempana sijaitsevaan maankamaraan Rautaröhmön alkaessa välittömästi purkaa vielä epäaktiivista annihilaattoria. Zeton murahtaessa tyytymättömänä hänen pitelemänsä olento tarttui häntä nilkasta ja paiskasi tämän pohjoisseinän valmiista aukosta läheisen kerrostalon katolle seuraten hetken päästä perässä.

Kapteenin taistelu edistyi poikkeuksellisen hyvin, mutta vastustajan laseraseen säteet vaikeuttivat lopetusiskun antamista. Kuitenkin siviiliväestön evakuoimiseen keskittynyt Herra Tähti lehahti yllättäen paikalle KHV:n taistelua varten luovutetun superionisingon kanssa ja sädetti robottia kaikella mitä singosta irtosi. Huolimatta kipinäsuihkuista metallisen hirmun panssariaukoista vastustaja kuitenkin jatkoi kulkuaan ja kohotti asettaan. Putoava, viisimetriseksi turvonnut piikikäs jättiläinen pysäytti koneen, särkien samalla jotain sen pään rakenteista. Samalla sekunnilla Zetto potkaisi vastustajansa robotin päältä jatkaen omaa taisteluaan. Kapteenin ja avuksi saapuneen Tähden harmiksi kone vaikutti seonneen lopullisesti, päätellen mielipuolisesta synteettisestä naurusta, joka kumpusi koneen sisuksista. Tarttumalla Kapteenia vasemmasta jalasta vihollinen lennätti tämän läheisen rakennuksen seinän läpi ja tulitti samalla ankarasti Tähden suuntaan. Muutaman minuutin riehumisen jälkeen maassa makaava verinen Kapteeni oli täysin vihollisen armoilla. Robotin osoittaessa tätä aseellaan kasvoihin Herra Tähti saapui kuitenkin paikalle ja asetti eräänlaisen elektromagneettisen pulssimiinan vastustajan päähän auenneeseen reikään.

Huumaavan räjähdyksen jälkeen olento pysähtyi kuin seinään, ja nipin napin pamahduksesta selviytyneet sankarit palasivat Rautaröhmön ja Zeton tykö. The Leaderin hologrammin paasatessa maailmanlopusta ja kostosta Rautaröhmö sammutti hologrammin ja tuhosi pitelemänsä vakoilulaitteen yhdellä kärsän heilautuksella. Rautaröhmön purettua bioaseen ja Zeton tyrmättyä uudelleen oman vastustajansa oli tehtävä päätynyt, ja Puolustajat kykenivät palaamaan New Yorkiin.


Aika: Aikainen aamu
Paikka: Kalliovuoret

Puuskuttaen yksinäinen vaeltaja kiskoi itsensä harjanteen huipulle. Tällä reitillä oli harvoin patikoijia, ja hän oli lähtenyt liikkeelle jo auringonnousun aikaan saadakseen rauhassa nauttia Kalliovuorten luonnosta. Nyt hän pysähtyi keräämään henkeään, ja kesti hetken, ennen kuin hän kohotti katseensa ja näki, mitä hänen edessään, vuoren huipun tuntumassa oli. Kun hän sitten teki niin, näyn aiheuttama shokki lamautti hänet hetkeksi. Hän kompuroi pari askelta taaksepäin, kääntyi kannoillaan, ja ampaisi väsymyksensä unohtaneena juoksuun.

Tehtävä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustajien henkilökohtainen kuljetuskone, Defenderforce One syöksyi jyristen ilmojen halki. Sisällä koneessa oli huomattavasti hiljaisempaa. Kapteeni Aurinkokunta pelasi pasianssia, Rautaröhmö virkkasi, Herra Tähti luki aikakauslehteä, ja Zetto tuijotti synkkäilmeisenä eteensä. Samassa kone kaarsi jyrkästi toiselle sivulle kallistuen samalla niin, että Kapteeni Aurinkokunnan pelikortit, joihin kaikkiin oli painettu hänen oma kuvansa, liukuivat alas pöydältä. Kapteeni pomppasi moraalisen pahennuksen ja oikeamielisen raivon vallassa ylös, ja vaati pilottia kertomaan, mikä oli kyllin tärkeää hänen pasianssipelinsä häiritsemiseen. Vastauksena hänelle tarjottiin koneessa olevaa Puolustajien kuuman linjan vastaanotinta. Linjan toisessa päässä oli KHV:n johtaja ja Puolustajien esimies, Merkin Muffley. Kapteeni kuunteli käyden hetki hetkeltä kalpeammaksi. Lopulta hän nyökkäsi heikosti, kuittasi, laski puhelimen, nielaisi kerran, ja kääntyi hänen ympärilleen kerääntyneiden, uteliaiden Rautaröhmön ja Herra Tähden (Zetto tuijotti edelleen synkkäilmeisenä eteensä) puoleen.

”Meitä tarvitaan Kalliovuorilla.”

~Kapteeni Aurinkokunta
Kalliovuoret.


Defenderforce One kaarsi yli majesteettisen vuorimaiseman kohti Muffleyn antamia koordinaatteja Puolustajat tungeksivat ohjaamoon nähdäkseen kohteensa.

”Aivan kuin tuolla olisi...”

~Rautaröhmö

Muut ohjaamossa olevat eivät koskaan kuulleet mikä siellä aivan kuin olisi, sillä Rautaröhmön lause katkesi yhdessä koneen vasemman siiven kanssa valtaisan kivenmurikan iskeytyessä päin konetta. Defenderforce One pyörähti ensin ympäri ja kääntyi sitten syöksykierteeseen, joka katkesi metallinkappaleita ympärilleen sinkoavaan törmäykseen lähes pystysuoraan vuorenseinämään.

Viime hetkellä ohjaamosta ulos hyppänneet ja siten karmean kohtalon välttäneet Puolustajat (ja lentäjä) leijailivat laskuvarjojensa varassa kohti alhaalla odottava havumetsää.

”Pysytään yhdessä! Laskeudumme tuolle aukealle ja selvitämme sijaintimme siellä!”

~Rautaröhmö

Rautaröhmö, Kapteeni ja Zetto laskeutuivat tyylikkäästi Rautaröhmön osoittamalle aukealle, ja - hetken suunnasta kinasteltuaan - lähtivät tarpomaan kohti vuorenhuippua.

Lähes kilometrin päässä heistä tilanteen nopean kehityksen vuoksi shokkiin joutunut ja vapaapudotuksella tovereistaan erkaantunut Herra Tähti makasi tajuttomana maassa. Hetken kuluttua raskaat askeleet pysähtyivät hänen viereensä, ja jokin suuri ja karvainen tarttui häntä olkavarresta ja lähti raahaaman häntä metsän siimekseen.


Murahtaen Zetto tarrasi kiinni jyrkänteen reunasta ja kiskaisi itsensä kevyesti sen ylitse. Kapteeni Aurinkokunta laskeutui maahan hänen viereensä, ja pysähtyi puistelemaan pölyä viitastaan. Vasta kun Rautaröhmökin oli laskeutunut heidän rinnalleen rakettirepullaan kääntyi Kapteeni katsomaan heidän edessään olevaa näkyä.

Hänen leukana loksahti auki, ja hetken aikaa hänen aivonsa tapailivat tyhjää. Mitään näin hirvittävää hän ei ollut vielä koskaan nähnyt.

”Kylläpä se on iso... Ja musta...”

~Rautaröhmö

”Se näyttää aivan...”

~Zetto kulmiaan rypistäen

”ÄLÄ SANO SITÄ!”

~Kapteeni Aurinkokunta

Kapteenille oli selvää, miten oli meneteltävä jo ilmankin Merkin Muffleyn hänelle antamia varsin suorasanaisia ohjeita: tuo... rakennelma uhkasi koko kansakunnan moraalista puhtautta, ja oli sitä paitsi luultavasti jonkin maailmanvalloitusta tavoittelevan organisaation rakentama kuolemansädelaukaisin tai vastaava; yhtä kaikki, se oli hävitettävä Vapauden puolesta. Kapteeni korjasi alitajuisesti asentoaan sankarillisemmaksi. Zetto, joka oli tahollaan tullut samanlaiseen johtopäätökseen, joskin eri syistä (joista pienin ei ollut se että hänkin oli saanut tehtävänannon), otti tukevamman asennon, ja veti nyrkkinsä taaksepäin valmistautuen lataamaan siihen energiaa. Omalla tahollaan Rautaröhmö havaitsi telepaattisella "röhmö-aistillaan" jonkin olevan vialla, ja kääntyi ympäri.

”Emme ole yksin.”

~Rautaröhmö

Muutkin Puolustajat kääntyivät katsomaan. Heidän edessään seisoi kaksi vanhanaikaisiin japanilaistyylisiin asusteisiin pukeutunutta nuorta miestä, joista toisen vyötäröllä roikkui tupessa miekka. Molemmilla oli punaruskeat ketunkorvat.

”Miksi en voi saada tavallista maailmanvalloitusta suunnittelevaa organisaatiota? Miksi niiden on oltava furryjä?!”

~Kapteeni Aurinkokunnan ajatuksenjuoksua.

Rautaröhmö otti muutaman askeleen takaviistoon. Oli selvää, että jompi kumpi näistä olennoista oli singonnut kiven, joka oli pudottanut Defenderforce Onen. Hänen vierellään Zetto, joka oli tullut samaan päätelmään, hymyili pahaenteisesti. Hän saattoi tuntea ketunkorvaisista olennoista hyökyvän voiman ympärillään. Jetonialainen rusautti rystysiään ja syöksyi hyökkäykseen.

Olennot reagoivat nopeammin kuin Zetto oli kuvitellut mahdolliseksi. Lähempänä vuorenseinää oleva punaturkkinen olento hyppäsi korkealla ilmaan kadoten Zetton näkökentästä ja toinen syöksyi eteenpäin ottamaan vastaan Zetton hyökkäyksen. Olennon käteen kuin tyhjästä ilmestynyt katana kohtasi jetonialaisen energialla ladatun nyrkin ilmassa ja kiltisti juonen vaatimuksia seuraten pysäytti sen paineaallon ja häikäisevän valonvälähdyksen saattelemana. Zetto pyörähti ympäri, otti tukea maasta ja syöksyi eteenpäin. Hänen vastustajansa laskeutui toiselle polvelleen väistäen hänen iskunsa ja survaisi avoimen kämmenensä hänen ylävatsaansa vasten.

”Ketun nyrkki.”

Zetto pysähtyi, ja yskähti. Hänen leualleen levisi verta. Hitaasti hän taipui kaksinkerroin ja vajosi maahan. Hänen vastustajansa nousi seisomaan ja pujotti toisessa kädessään pitelemänsä miekan huotraansa. Zetto potkaisi häntä leukaan.

”Hrmh!”

~Zetto

Yllättynyt kettuolento menetti tasapainonsa ja kohosi iskun voimasta hetkeksi ilmaan.

Zetto nousi pystyyn ja iski sulavalla liikkeellä molemmat nyrkkinsä päin vastustajaansa, joka sinkoutui päin kallion kivistä kylkeä.

Pysähtymättä Zetto syöksyi hänen peräänsä ja vei toisen kätensä taakseen keräten siihen energiaa.

”Lightning Fist!”

~Zetto

Zetton käsi ja sitä ympäröivä hehkuva energialataus iskeytyivät vasten kallion pintaa iskien siihen metrien syvyisen loven ja saaden sen tärähtelemään ja halkeilemaan.

”Nopea, mutta ei tarpeeksi nopea.”

Kettuolento laskeutui maahan muutaman metrin päähän Zetton taakse, selkää häneen päin ja miekka ojennettuna pitkänä sivulle. Zetton siluetti piirtyi mustana esiin mystistä valonvälähdystä vasten. Sitten hänen toinen olkapäänsä repesi auki lähes vastapäiseen kylkeen asti, ja verisuihku kasteli ympäröivän kiven.

Zetton vastustajan torjuessa hänen iskunsa toinen olennoista laskeutui kolmipisteasentoon muutamia metrejä hänen taakseen. Rautaröhmön olentoa kohti laukaisemat gammasäteet menivät täpärästi ohi Kapteeni Aurinkokunnan kampittaessa niiden lähettäjän. Kapteeni astui maahan vajonneen Rautaröhmön ylitse, asettui niin, että Aurinko paistoi hänen takanaan ja tuuli hulmutti hänen viittaansa, ja otti Asennon. Kettuolento ponkaisi seisomaan ja syöksyi häntä kohti kuin tyhjästä käsiinsä ilmestyneen puinen sauva ojossa. Kapteenin ensimmäinen lyönti ohjattiin sivuun, toinen torjuttiin, ja ennen kuin kolmas ehti lähteä liikkeelle, sauvan toinen pää survaistiin voimalla hänen vatsaansta, ja sitten toinen pää iskeytyi hänen polvitaipeeseensa. Kapteeni Aurinkokunta vajosi maahan, ponnisti vahingoittumattomalla jalallaan, ja iski vastustajaansa leukaan. Samassa hän oli jo pystyssä ja kettuolennon kimpussa. Sillä hetkellä sopivaa tilannetta odottanut Rautaröhmö painoi liipaisinta.

Kapteeni Aurinkokunta heittäytyi maahan hehkuvien liekkien tieltä viitta suojanaan. Kettuolento toi sauvansa eteen torjunta-asennossa pyöräyttäen sitä samalla kierroksen ympäri. Liekkien lähestyessä sauvan kärkien piirtämän ympyrän kehä täyttyi hehkuvista symboleista. Liekit katosivat. Kettuolento pyöräytti sauvaansa toiseen suuntaan, ja kovaäänisen paukahduksen ja lehahduksen saattelemana punahehkuinen vasama iskeytyi päin Rautaröhmöä, joka heittäytyi maahan kaksiulotteiselle kyljelleen.

Kapteeni Aurinkokunta hyökkäsi iskien sauvan sivuun, ja toinen isku osui hänen vastustajansa olkapäähän. Kettuolento heitti sauvan sivulleen, pyörähti kauemmas, ja iski käsillään sormet yhteenpuristettuina ja eteenpäin ojennettuina. Hetkeksi puolustuskannalle ajettu Kapteeni torjui käsivarsillaan vetäytyen samalla pari askelta, ja nojautui sitten eteenpäin.

Hänen vastustajansa loikkasi taaksepäin.

Kapteeni katsoi käsiinsä, havaitsi sormenpäidensä vuotavan verta, ja lysähti maahan.

Zetton veri roiskui laajassa kaaressa hänen olkapäähänsä avautuneesta haavasta.

Rautaröhmö kohotti tähtäintään.

Toisen polvensa varaan laskeutunut, verinen Kapteeni Aurinkokunta nousi pystyyn hänestä poispäin kääntyneen olennon takana.

Kettuolento heilautti kätensä sivulle, ja sauva lennähti hänen kouraansa.

Yhdellä sulavalla liikkeellä hän torjui Kapteenin hyökkäyksen, pyöräytti hänet ympäri ja sinkosi päin Rautaröhmöä, joka kaatui Kapteenin hänen alleen.

Zetto vaipui maahan.

”En tiedä, mitä yrititte tehdä, mutta aikeenne eivät tule onnistumaan! Kunniakas kuolema on enin, mitä ansaitsette.”

~Toinen kettuolennoista

Olento kohotti kättään kohti Puolustajien yläpuolelle kurottautuvaa kallionkielekettä, kun vimmatusti kieppuva, laajeneva sininen energiapyörre ilmestyi hänen taakseen ja nielaisi hänet. Puolustajat kuulivat toisen olennoista haukahtavan, ja kuulivat miekkojen kalahtelun täyttävän ilman. Pyörteen himmettyä valonvälähdyksestä toipuneet Zetto, Rautaröhmö ja Kapteeni Aurinkokunta pystyivät vain katselemaan kimonoon pukeutuneen hemaisevannäköisen naikkosen hahmoa, joka painoi kengällään punaturkkisen ketunkorvan aukiviillettyä rintaa. Tässä vaiheessa edes Kapteeni ei kyennyt huomioimaan ilmestyneen henkilön epäilyttävästi ketunkorvia muistuttavasta kampausta.

Kapteeni Aurinkokunta kömpi ylös Rautaröhmön päältä, joka riensi heti auttamaan Zettoa. Zetto hätisti hänet pois sanoen saaneensa vain lihashaavan, ja kampesi itsensä ylös. Kaikki kolme kääntyivät katsomaan pelastajaansa. Ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, kallionreunaa pitkin kulkevan polun mutkaan takaa kuuluva ääni kiinnitti heidän huomionsa. Heidän katsellessaan esiin ilmestyi näkyviin suunnaton, karvainen jalka, ja sen perässä hieman vähemmän suunnaton mutta silti suuri eikä yhtään vähemmän karvainen ruumis, joka näytti kuuluvan jonkinlaiselle jättiläisapinalle. Otuksen perässä käveli vahingoittumattomalta näyttävä Herra Tähti.

”Minulla olikin sellainen tunne, että olimme unohtaneet jotakin...”

~Kapteeni Aurinkokunnan ajatuksenjuoksua

”Hrmh.”

~Zetto puntaroi, josko tulijan kanssa voisi tapella

Herra Tähti selitti muille karvaisen olennon olevan isojalka, ja että se oli löytänyt hänet tajuttomana metsästä ja tuonut paikalle, jossa Defenderforce One oli törmännyt kallioon. Siellä he olivat kuulleet ääniä kallioilta, ja isojalka oli johdattanut Tähden vuoristopolkua myöten muiden luo. Tähden puhuessa äsken lyödyt ketunkorvaiset otukset olivat hiljaa ryömineet pois kimonoon pukeutuneen naisen kengän alta. Nyt toinen, taas aseeton, teki käsillään jotakin, ja voimakkaan humahduksen säestämänä ilmaan hänen eteensä avautui oviaukkoa muistuttava, suorakulmainen aukko, jonka lävitse näkyi lunta ja jäätä. Punaturkkinen olento pujotti miekkansa takaisin huotraansa, ja sanoi:

”Tämä ei jää tähän!”

Sitten se kääntyi kannoillaan ja molemmat olennot astuivat aukosta läpi ja katosivat lumipyryyn. Aukko näytti vavahtavan, ja alkoi sitten hitaasti sulkeutua.

”Nopeasti, tai portti ehtii sulkeutua! Meidän on mentävä!”

~Kimonoasuinen nainen

”Minne?”

~Rautaröhmö

”Tiibettiin!”

Zetto, jonka kyljen Rautaröhmö oli ehtinyt sitoa, murahti kostonhimoisesti ja syöksyi läpi aukosta. Herra Tähti hyvästeli isojalan ja kiitti sitä avusta, ja meni sitten perässä. Kapteeni Aurinkokunta otti askeleen eteenpäin, mutta kääntyi sitten, ja kysyi kimonoasuiselta, mitä tämä itse asiassa oli ollut tekemässä vuorilla, mihin tämä vastasi olleensa keräämässä simpukoita. Kapteeni nyökkäsi tälle järkeenkäyvälle selitykselle, ja sitten he molemmat hyppäsivät yhä pienemmäksi käyvästä aukosta Rautaröhmö kannoillaan. Hänen sujahdettuaan lävitse portti sulkeutui kokonaan päästäen pienen inahduksen. Isojalka katseli sitä hetken aikaa, tarkasteli kalliolta kohoavaa mustaa objektia, vilkuili vielä ympärilleen, ja lähti sitten tallustelemaan alas vuorenrinnettä.

Tiibettiin![muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustajat tuspahtivat esiin portaalista lumiselle vuorenrinteelle. Kapteeni Aurinkokunta läjähti naamalleen lumeen, Rautaröhmö holahti painavassa haarniskassaan korviaan myöten hankeen, Zetto lennähti syöksyvässä liikkeessä päin lumipenkkaa ja Herra Tähti sokaistui valkeasta lumesta heijastuvasta valosta langeten persauksilleen kinokseen. Saatuaan itsensä pystyyn Puolustajat katsoivat alaspäin, nähden alapuolellaan avautuvan lumenpaljouden keskelläkin vihreänä pysyvän laakson.

”Miksi se on vihreä keskellä tätä lum...”

~Herra Tähti

”Taikuutta.”

~Kimonoasuinen nainen

Nainen lähti etenemään ketterästi rinnettä alas ja kehotti Puolustajia seuraamaan varovaisuutta noudattaen perässään. Pian joukkio pääsi rinteen juurelle. Vihreän laakson keskustaa kiersi muurin tapainen, johon näytti olevan kaiverrettu sinivihreänä hohtavia, mutkikkaita symboleita ja kuvioita. Zetto katsoi muuria arvioivasti ja naksautteli rystysiään, mutta mystinen kimononainen varoitti häntä.

”Tästä ei pääse läpi, yli eikä ali pelkällä raa'alla voimalla.”

~Kimonoasuinen nainen

”Miten niin muka ei pää...”

~Zetto, hivenen loukkaantuneena

”Taikuutta.”

~Kimonoasuinen nainen

*tässä välissä tapahtuu jotain*



Metsän siimeksessä kajahti torvisoitto. Ilman täytti hetkeksi juoksevien askelten töminä joka lakkasi sen aiheuttaneen metsästysseurueen saapuessa ruohokentän laitaan ja ottaessa asemansa. Vanhanaikaiselta samurai-armeijalta näyttävä pienehkö, noin neljänkymmenen taistelijan osasto, jonka jäsenistä suurin osa oli varustautunut keihäin ja jousin, valmistautui samuraihaarniskaisen hevosella ratsastavan johtajansa johdolla ottamaan kohteensa vastaan tämän loivan maankohouman huipulta. Johtajalla oli päässään yksinkertaisesti koristeltu, vihreä ja viekkaasti virnistävän näköinen samuraikypärä joka kääntyi tämän katseen siirtyessä kentän toiseen laitaan. Johtajan ulkomuodon jäädessä haarniskan kätköön hänen seurueensa ulkomuoto taas näytti jossain määrin eläimelliseltä; ihmisen muotoiset, johtajaansa ehkä päätä, kahta lyhyemmät sianpäiset hahmot olisivat saaneet kehet tahansa maakalaisen ihmetyksen valtaan. Vanhimman näköinen, kasvoja peittävät valkoiset haivenet pieneksi letiksi sukinut, siistityn näköinen sikamies lähestyi vihreänaamiosta johtajaansa.

”Olemme juuri aikataulussa, ja valmiita aloittamaan.”

~Olentojen vanhin

Vihreänaamioinen hahmo nyökkäsi lyhyesti, ja valmistautui lausumaan loitsun. Lähes välittömästi suojaavan illuusion langettua joukkojen ympärille alkoi metsän uumenista kuulua torvensoiton säestämiä ratsukoiden askelia sekä hetkeä myöhemmin niitä seuraavaa ulvontaa. Kahden hevosen selässä ratsastavat, vaatimattomasti koristeltuihin samurai-haarniskoihin ja -naamiokypäriin pukeutuneet hahmot soitattivat vuoron perään torviaan saapuessaan aukealle. Pian heidän kannoillaan loikki suuria, vain hieman hevosta pienempiä tummia hahmoja. Susia muistuttavat, hieman ihmismäiset olennot ärisivät ja ulvoivat kahden ratsastajan pysytellessä juuri ja juuri niiden edellä toisen heistä esittäessä samalla sopimattomia käsimerkkejä.

Ratsastajien johdattaessa noin kahdenkymmenen hirviön laumaa kentän halki valmistautuivat mäen päällä odottavat metsästäjät aloittamaan työnsä. Alle minuutissa olivat ratsastajat takaa-ajajineen saapuneet kentän toiselle laidalle. Haarniskaan ja vihreään kypärään pukeutunut hahmo kohotti kätensä ja purki illuusioloitsunsa paljastaen joukkonsa muille osapuolille. Nyt ratsastajat hajaantuivat sivuille susiolentojen hidastaessa vauhtiaan, vain saadakseen nuolien ja keihäiden kuuron niskaansa. Useiden olentojen kaatuessa maahan kymmenkunta vähemmin vahingoittunutta yksilöä kääntyi kannoillaan. Kolme samuraihaarniskaista hahmoa kohtasivat kumpareen alarinteellä. Pian toinen olentoja johdattaneista ratsastajista, nuorehkolta mieheltä vaikuttava alkoi puhua:

”Chichi-ue, sallikaa minun mennä jalan edeltä!”

”Tarou, pärjäätkö varmasti ilman hevostemme apua? Olemme jalostaneet näitä vuosisatoja juuri metsästystä ja taistelua ajatellen, enkä haluaisi sinulle sattuvan mitään.”

~Iäkkäämpi hahmoista

”Olen harjoitellut ankarasti vuosikaudet, ja pyydän nyt lupaanne koetella taitojani aidossa taistelussa. Joten sallikaa minun mennä!”

~Tarou

Nyt kolmaskin, kaikista sirorakenteisin hahmoista käänsi haalean vaaleanpunaisella koristelulla varustetun kypäränsä vanhinta hahmoa kohti. Hetken mietittyään vanhempi hahmo nyökkäsi, mihin nuorempi vastasi kumarruksella. Hänen kääntyi kannoillaan ja lausui loitsusanat. Hänen saappaansa ympäröi sininen hohde, ja hän ampaisi juoksuun sellaisella nopeudella, joka olisi repinyt tavallisen ihmisen kappaleiksi. Hänen mentyään vaaleanpunainen kypärä alkoi puhua:

”Isä, miksi päästitte Taroun yksin matkaan?! Hän varmasti yrittää jotain vaarallista ja-!”

”Ako, vaikka et luotakaan vanhempaan veljeesi, ei se tee hänen taistelutaitojaan tyhjiksi. Joten anna hänen mennä, ja valmistautukaamme itse kohtaamiseen.”

~Vanhempi hahmo

”Tsh..!”

~Ako

Nyt kaksi ratsaille jäänyttä hahmoa kumpikin tekivät omat loitsunsa ja kertoivat aikeistaan ratsuilleen. Aikailematta ratsut aloittivat kiitolaukan joka sai susien juoksun näyttämään hölkältä.

Taroun saavutettua susiolennot lähellä metsänreunaa jatkoi hän matkaansa näiden keskeltä jakaen iskuja esille vetämällään miekalla niin vasemmalle kuin oikeallekin. Ohitettuaan keulilla olleet tummaturkkiset vastustajansa kääntyi hän uudemman kerran kannoillaan ja ampui energia-ammuksen maahan itsensä ja etummaisten olentojen väliin saaden ne pysähtymään. Hetken tauon jälkeen ison olennoista kuitenkin otti ensimmäisen askeleen nousten takajaloilleen. Ilman suurempia muodollisuuksia Tarou iski heilauttaen miekkaansa vasemmalle, mutta olento torjui tassumaisilla kämmenillään vaivattomasti. Nopean iskujenvaihdon jälkeen Tarou yritti pistoliikettä, jonka alta susiolento onnistui sukeltamaan ja potkaisemaan häntä lennättäen hänet useita metrejä taaksepäin taka-alalle jääneiden susien ulvahdellessa innoissaan. Heti jaloilleen päästyään Tarou joutui jo torjumaan vastustajansa uuden hyökkäyksen. Hänen vastahyökkäyksensä kuitenkin pakotti tämän puolustuskannalle, ja muutaman iskun vaihdettuaan hän kykeni pakottamaan olennon perääentymään edellään metri metriltä taemmas. Hänen hyökkäyksensä katkaisi kirkas välähdys joka sokaisi kaikki paikallaolijat hetkellisesti. Kaksi haarniskapukuista metsästäjää loikkasi ilman halki laskeutuen Taroun molemmille puolille ja kääntyivät kohtaamaan metsästettävänsä. Kaikki kolme nyökkäsivät, ottivat kukin vastustajan itselleen ja uskomattomilla iskusarjoilla kaataen jokaisen. Jäljellejääneet hukat huomasivat olevansa heikoilla, ja lähtivät pakenemaan takaisin kohti väijytyspaikkana toiminutta kukkulaa. Olentojen yrittäessä hajaantua kukkulan molemmin puolin sijaitsevaan metsään kaatuivat ne metsän uumeniin vetäytyneiden jalkamiehin uusista piiloistaan ampumiin nuoliin.

Joitain minuutteja myöhemmin metsästysseurue kokoontui uudelleen aukean laidalla sijaitsevien kallionlohkareiden luo. Hetken kuluttua viestinviejä saapui kuitenkin paikalle, kertoen että linnaan on tunkeuduttu. Vanhin haarniskapukuisista istui miettivän näköisenä hetken, kaikkien odottaessa hänen vastaustaan. Pian hän kuitenkin nousi ylös.

”Valmistautukaa lähtöön viiden minuutin kuluessa. Lähden itse tarkistamaan tilanteen.”

Viestinviejä kumarsi syvään, ja lähti sitten viemään sanaa linnaan.



Puolustajien juostessa linnan halki ja aiheuttaessa hämminkiä raivoavan oni-hirviön huitoessaan nuijallaan rikki käytävien seiniä huomasi Rautaröhmö että heitä johtanut kettutyttö oli kadonnut jonnekin. Taiteiltuaan itsensä sisään linnaan ja tultuaan suuren horrostavan vartio-olennon huomaamiksi olivat sankarit onnistuneet paljastamaan itsensä mitä luultavimmin kaikille linnan asukeille, joiden kesti hetkisen rekisteröidä että heidän vuosisataiseen asuinsijaansa oli tunkeuduttu. Pian kolmen puoli-ihmiskettuhahmoisen kimonopukuisen miekkamiehen muodostelma ilmaantui Puolustajien eteen. Kapteeni Aurinkokunta ja Zetto päättivät kerrankin välttää ylimääräistä turpasaunaa ja nyrkeillään tietä itselleen raivaten syöksyivät muut kannoillaan läpi paperiovista käytävän vasemmalla puolella. Puolikettumuodoissaan olevien ja puolialastomien naispuoleisten kettujen kiljuessa ja miespuolisten sankareiden punastellessa ja ottaessa vastaan lenteleviä puuvateja tulivat he siihen tulokseen että olivat löytäneet linnan kylpytilat (tarkalleen ottaen pukuhuoneen). Tässä vaiheessa Kapteeni Aurinkokunta kirosi ankarasti paikallisten henkiolentojen mieltymyksiä hyvin humanoideihin (joskin hieman karvaisiin) hahmoihin jotka saivat hänet epäilemään omia mentaalisia ja naiskauneutta arvostavia suuntaumuksiaan.

Syöksyttyään seuraavaan tilaan ja ylitettyään vesistön, joka hetken tulkinnan jälkeen paljastui kylpyammeeksi, päätyivät sankarit tilan takaovesta uuteen käytävään, jonka varrella oli uusi paperiovi. Kapteeni skannasi nopeasti huoneen röntgenkatseellaan ja totesi sen olevan tyhjä. Epäröimättä Puolustajat käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja tempoaan hidastaen kulkivat ovesta huoneeseen. Huomattuaan sen olevan jonkinlainen vaatevarasto sai Kapteeni Aurinkokunta omasta ja Herra Tähden mielestä nerokkaan ajatuksen: naamioitumalla linnan asukkaiksi kimonoiden ja muiden vaateparsien avulla Puolustajat kykenisivät liikkumaan linnassa jokseenkin huomaamattomasti. Rautaröhmön läimäyttäessä kärsällään kasvojaan olivat muut sankarit jo vetämässä pukuja ylleen, eikä hän enää kehdannut paljastaa mielipidettään suunnitelman tönkköydestä vaan alkoi itsekin sovittaa sopivaa kimonoa.

Pian käytävään johtava paperiovi avautui ja neljä kimonopukuista, suuria viuhkoja kantavaa ja pannoilla viritettävillä irtoketunkorvilla (kukaan ei edes viitsinyt kyseenalaistaa, miksi ihmiskettujen vaatevarastossa olisi irtoketunkorvia) asustettua Puolustajaa astui käytävään. Navigoituaan itsensä tämän suoran käytävän päähän tulivat kolme muuta Aurinkokunnalle osoitetun kysymyksen eteen; mihin halvattuun he olivat suuntaamassa?

Under construction.png
Alla rakentamisen!
Tämä artikkeli on harvinaislaatuisen perseestä, koska se on keskeneräinen.
Ota rukkaset ja vasara käteen ja rakenna sitä hieman valmiimmaksi.