Puolustajat: Simsalabim tai kuole

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Puolustajat: Simsalabim tai kuole (Simsalabim Or Die!) on Puolustajien tehtävä, joka tapahtui pääsiäisenä 2066. Heidän vastassaan oli Bundini.

Alustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustajat valmistautuivat kiireellä pääsiäisen viettoon, sillä he olivat vasta päivää ennen pitkäperjantaita palanneet aiemmalta tehtävältään. Oli kiire. Rautaröhmö oli lähetetty ostamaan rutkasti suklaamunia ja kaikki muut pyrkivät pitämään tapauksen salassa Herra Tähdeltä, joka naiivina lapsitähtenä ja Disney-kasvattina vieläkin uskoi joulupukkiin, pääsiäispupuun ja suureen kurpitsaan. Muut eivät halunneet pahoittaa hänen mieltään kuten silloin kerran ja yrittivät pitää asian salassa häneltä.

Samaan aikaan kaupunkiin saapui itäeurooppalainen taikuri Bundini, jonka esiintymisen piti olla pääsiäisen kunniaksi perjantaina. Puolustajat eivät kuitenkaan tienneet, että Bundinilla ei ollut puhtaita jauhoja pussissaan...

Tehtävä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautaröhmö oli juuri palaamassa kaupasta pääsiäismuniensa kanssa, kun hän yhtäkkiä törmäsi miekkoseen, jolla oli käsissään paperikassi täynnä pääsiäismunia. Munat levisivät tielle ja molemmat alkoivat kerätä niitä hätäillen. Rautaröhmö pyysi anteeksi kömpelyyttään ja selitteli, ettei hänen pukunsa oikein tukenut sivuille tai eteenpäin näkemistä, kuten ei myöskään häiritsevä kaksiulotteisuus. Miekkonen murahti jotain vastaukseksi, keräsi munansa ja lähti. Rautaröhmö ihmetteli moista törkeää käytöstä, mutta jo vuosia New Yorkissa asuneena hän oli ehtinyt tottua kaikkeen.

Samaan aikaan tukikohdassa Zetto ja Kapteeni Aurinkokunta yrittivät pitää levottomana pääsiäispupua odottavan Tähden nahoissaan. Hän hyppeli pitkin seiniä eikä malttanut odottaa aamua, jolloin hän heräisi aikaisin ja lähtisi pikku kori kädessään hyppelemään pihalle ja etsimään pääsiäismunia (piha tarkoitti Central Parkia, jonka Puolustajat olivat valtion rahoilla vuokranneet koko päiväksi). Zetto murahti ja käski Tähden istumaan. Hän ei ymmärtänyt maan ihmisten tapoja, eikä varsinkaan pääsiäistä: Juhlittiinko siinä maan Jumalan kuolemaa, se oli hänen mielestään omituista. He siis istuivat ja alkoivat katsoa TV:tä, jossa alkoi juuri elokuva Harry Potter ja koulu on loppu, osa 2, sarjan viideskymmenes kolmas osa. Tähteä ei kuitenkaan jaksanut kiinnostaa, sillä hän oli näytellyt kyseisen elokuvan pääosassa ja tiesi, kuinka siinä käy. Voldemort paljastuu Harryn isäksi. Zetto murahti ja sulki TV:n. Ainoat asiat, mistä hän oli oppinut maassa pitämään, olivat Tekkenit ja Harry Potter-elokuvat (kirjoja hän ei jaksanut lukea, koska ne olivat vain maan asukkaiden hömpötystä; Vain maan asukkaat ovat voineet olla niin tyhmiä, että ovat keksineet kirjat!).

Silloin Rautaröhmö astui sisään. Zetto tarrasi oitis Herra Tähden kasvoihin ja peitti tämän silmät. Kapteeni otti tätä jaloista kiinni ja yhdessä he kantoivat tämän huoneeseensa. Ilman epäilyksen häivääkään Rautaröhmö jemmasi ostamansa suklaamunat kaappiin. Niistä yksi kuitenkin putosi maahan ja hajosi. Hän jätti sen pöydälle ja suunnitteli sanovansa Tähdelle, että hän oli ostanut sen itselleen, ja syödä sen sitten rauhassa Harry Potteria katsoessaan.

Kun munat olivat turvassa kaapissa, Rautaröhmö pyysi kaikki muut Puolustajat takaisin huoneeseen. He alkoivat katsoa yhdessä Harry Potteria, vaikka Zetto jupisikin Tähden jo spoilanneen loppuratkaisun. Tähti ei vieläkään jaksanut katsoa elokuvaa vaan vetäytyi huoneeseensa. Siellä hän alkoi unelmoida kauneimmasta olennosta, jonka oli koskaan nähnyt. Vaikka vuosi olikin jo kulunut, hän ei onnistunut saamaan Chasmia päästään. Halu puhua tälle kasvoi koko ajan kovemmaksi, eikä hän malttanut odottaa taas tavata tätä. Kunnon supersankarina Herra Tähti tiesi, että vielä jonakin päivänä Void-demonit yrittäisivät jälleen vallata maailman ja silloin hän tapaisi jälleen Chasmin. Jonakin päivänä...


Sillä aikaa Madison Square Gardenin tyhjällä areenalla Bundini, maailman mahtavin silmänkääntäjä ja taikuri huusi avustajalleen. Tämä oli sama mies, jonka Rautaröhmö oli tavannut kadulla. Mies oli toimittanut Bundinille satamasta kolmesataa kappaletta pääsiäismunia, kuten muutkin hänen työntekijänsä, jotta jokaisella esitystä katsovalle voitaisiin tarjota yksi ilmaiseksi. Sääli vain, että Bundini oli tarkastusta suorittaessaan huomannut, että yksi muna olikin tavallista suklaata. Koko juoni saattaisi olla pilalla, jos henkilö, johon työntekijä oli törmännyt, tajuaisi mitä munassa on ennen huomista.

”Minkä näköinen sshe miessh oli?”

~Bundini

Bundinin puhe oli koomista kuunneltavaa. Hän tuli Itä-Euroopasta, maasta jonka nimeä ei kertonut, ja puhui s-kirjaimia vahvasti korostaen, jolloin se kuulosti käärmeen sihinältä. Bundinin laiha ja luiseva olemus tuki tätä kuvaa hänestä matelijana. Työntekijä pelkäsi tätä miestä ja vastasi pelästyneenä.

”Se oli ilmassa leijuva kokometalliseen pukuun pukeutunut kaksiulotteinen ja punasilmäinen elefantti!”

~Työntekijä

Bundini oli jo läppäisemässä työntekijäänsä, kun toinen työntekijä nosti ilmaan käsissään olevan New York Heraldin, jonka kannessa oli kuva Puolustajista. Artikkelissa kerrottiin olennon olevan Rautaröhmö ja yksi USA:n suurimmista supersankareista, jonka Forbes-lehti oli hiljattain listannut maailman vaikutusvaltaisimmaksi kaksiulotteiseksi olennoksi. Työntekijä vahvisti tämän olevan se. Bundini nyökkäsi ja otti lehden. Hän ei voinut mitään supersankareille tällä hetkellä, joten ainoa, mitä he pystyisivät tekemään, olisi toivoa, etteivät he söisi munaa ennen huomista tai johtaisi sitä häneen.


Samaan aikaan Empire State Buildingissa Rautaröhmö otti munan käsiinsä ja alkoi napostella siitä irronneita pieniä suklaan palasia. Zetto ja Kapteeni Aurinkokunta olivat mikroaaltouunin luona paahtamassa popcornia ja heillä oli jo armoton riita päällä: Zetto halusi voin makuisia, Kapteeni taas extra-suolattuja. He eivät huomanneet, kuinka TV:tä yksikseen katselevan Rautaröhmön punaisiin silmiin ilmestyi tyhjän sininen hehku.

Silloin Herra Tähti astui ulos huoneestaan, tarkoituksenaan mennä vessaan käymään todistusaineisto kansiosta leikkaamansa Chasmin-kuvan kanssa, kun hän huomasi Rautaröhmön siniset silmät. Hän kirkaisi pelosta ja se kiinnitti myös Kapteenin ja Zetton huomion. He katsoivat Rautaröhmön synkeän sinisiä silmiä ja menivät heilutteemaan käsiään niiden eteen. Ei reaktiota. Rautaröhmö oli kuin toisesta maailmasta.


Ja toisessa maailmassa hän nimenomaan olikin. Rautaröhmö oli ehkä kadottanut tajuntansa tässä maailmassa, mutta todellisuudessa hänen mielensä samosi outoa, sumuista tasankoa jossakin muualla. Äkkiä hänen eteensä ilmestyi outo olento, joka muistutti hätkähdyttävästi Darth Vaderia. Hän nähtävästi hämmentyi nähdessään Rautaröhmön.

”Kuka.. sinä... olet!”

~Emptyness

Ja niin Rautaröhmö ilmeisen sosiaalisena ja sympaattisena esitteli itsensä. Hän kysäisi myös olennon nimeä, ihan vain keskustelun kannalta.

”Minun... nimeni... on Emptyness!”

~Emptyness

Ja silloin se lävähti. Iso musta voimanpurkaus lähti lentämään Emptynessin kypärästä suoraan kohti Rautaröhmöä. Se kuitenkin lävisti hänet ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Emptyness aukaisi suunsa hämmästyksestä: Koskaan aiemmin vihollinen ei ollut selvinnyt hänen iskustaan. Rautaröhmökin tutki metallista rintaansa suu auki, sillä rautaisen puvun tulisi suojata häntä iskuilta, ei päästää niitä läpi. Vasta silloin hän huomasi, ettei hänellä ollut punaista pukuaan enää yllään. Oli vain sininen, alaston röhmöfantti. Emptyness katsoi edelleen Rautaröhmöä ja pyysi sitten tätä seuraamaan häntä. Hän oletti, että Night haluaisi nähdä tämän.

Yhdessä he astelivat sisään rakennukseen, joka näytti sisältäkäsin jättiläismäiseltä amfiteatterilta. Sen keskellä olevalla aukiolla istui tammisella valtaistuimella Night, siivekäs ja mustahiuksinen Void-demoni. Hän katsoi tulijoita, eikä ymmärtänyt, mitä Emptyness oli tuonut hänelle. Hän kysyi oitis, kuka tulija oli. Rautaröhmö esitteli jälleen itsensä, muttei tällä kertaa enää niin avoimen kuuloisesti, sillä ympäristö ja alastomuus ahdistivat häntä. Night nousi valtaistuimeltaan ja käveli Rautaröhmön luokse. Hän kiersi tämän pariin otteeseen ja katsoi vakavasti. Lopulta hän kysyi, mitä tämä teki Tyhjyydessä? Rautaröhmö oli juuri vastaamassa, ettei tiedä, kun salin toiselta laidalta kantautui huuto.

”Kosto elää!”

~Slicer

Sirppi heilahti ja musta säde lähti kieppuen lähestymään Rautaröhmöä. Mutta kuten Emptynessinkin tapauksessa, se vain lävisti Rautaröhmön aineettoman ruumiin, eikä saanut mitään aikaiseksi. Slicer oli hämmentynyt, kuten muutkin, mutta se loppui lyhyeen, kun Chasm, aina yhtä paholaismaisen kuumana, lähti kävelemään Rautaröhmöä kohti. Hän tutki tämän ruumista tarkkaan ja työnsi kätensä siitä läpi varmistuakseen asiasta. Rautaröhmö oli siirtynyt jollakin henkisellä tasolla tyhjyyteen, mutta oli jättänyt fyysisen tasonsa oikeaan maailmaansa. Mutta miten? Rautaröhmö ei osannut vastata. Night totesi, että kyllä hän vielä kertoisi, vaikka tiesikin, ettei aineettoman kiduttamisesta paljon kostuisi.


Sillä aikaa meidän maailmassamme Kapteeni Aurinkokunta jo tutkikin Rautaröhmön syömän munan jäänteitä. Hän totesi, että ne olisi paras lähettää analysoitaviksi. Zetto murahti, sillä hänen mielestään paras tapa olisi ollut maistaa suklaamunaa, mutta päätti tehdä, niinkuin maassa yleensä tehdään ja ottaa lunkisti asian kanssa. Kapteeni lähti viemään munansirpaleita KHV:n laboratorioon samalla, kun muut Puolustajat vetäytyivät nukkumaan.

Herra Tähti nukahti kaikkein viimeisimpänä, sillä häntä huolestutti Rautaröhmön kohtalo ja se, miten se saattaisi vaikuttaa pääsiäispupuun. Hän kuitenkin nukahti, kun kello näytti viittä vaille keskiyötä. Ja hän näki unta.

Hän oli sumun ympäröimä, joka suunnalla vain sumua. Silmän kantamattomiin, eivätkä ne tässä sumussa pitkälle kantaneetkaan. Äkkiä sumussa näkyi liikettä. Herra Tähden sydän alkoi hakata villisti ja hampaat kalista. Hän huhuili sumun läpi, muttei saanut vastausta. Silti hän oli varma, että sumussa liikkui joku. Hän lähti kävelemään liikettä kohti ja huomasi olevansa kauttaaltaan alasti. Hän ei kuitenkaan jäänyt pitkäksi aikaa miettimään sitä, sillä sumun keskellä oleva liike alkoi tulla häntä kohti. Se lähestyi, kunnes hän erotti rintavan ulkomuodon ja paljastavan asun, sekä sitä korostavat mustat siivet: Se oli Chasm. Hän tuli viekkaasti hymyillen Tähden luokse ja suuteli häntä huulille. Tähti oli hämmentynyt ja yritti peittää alkavan erektionsa. Chasmia se ei kuitenkaan tuntunut vaivaavan. Lopetettuaan suudelmansa hän katsoi Tähteä silmiin ja kertoi tavanneensa tämän ystävän, Rautaröhmön. Hän kertoi tämän ilmestyneen tyhjyyteen ja tarvitsevan Puolustajien apua päästäkseen pois. Tähti kuunteli ja yritti kertoa tunteistaan Chasmille. Huulet kuitenkin vapisivat liikaa. Chasm suuteli häntä vielä kerran ja Tähti sulki silmänsä. Sen tehtyään hän heräsi ja juoksi oitis herättämään Zetton.

Samaan aikaan New Yorkin toisella laidalla Kapteeni Aurinkokunta ja Merkin Muffley katsoivat mikroskoopin läpi suklaamunaa. Ei ollut enää epäilystäkään. Se oli jonkinlaista huumausainetta, joka sai ihmisen tai olennon menettämään fyysisen kontaktin ruumiiseensa ja katoamaan mielensä syövereihin, tai ainakin niin teoriassa. Se esti ihmistä ilmaisemasta itseään enää ulos päin ja sai hänet sulkeutumaan. Tämä saattaisi aiheuttaa asioiden tarkemman ajattelun mahdollistamisen ja mieleen suljettujen asioiden tutkimisen. Mutta vain teoriassa.

Muffley kysyi Kapteenilta, kuinka tämä voi ja tarvitsiko tämä jotakin. Kapteeni sanoi olevansa kunnossa, mutta Muffley ei uskonut. Hän pyysi Kapteenia pistäytymään kotonaan pääsiäisillallisella perjantaina. Kapteeni lupasi harkita. Kolme vuotta terapiaa, mutta siltikään hänen ja hänen isänsä suhde ei ollut vielä kunnossa. Äkkiä puhelimen pirinä katkaisi orastavan keskustelun. Kapteeni vastasi siihen. Soittaja oli Herra Tähti, joka kertoi kuulleensa unessa, että Rautaröhmö oli siirtynyt tyhjyyteen. Puhelun taustalta kuului Zeton unista murinaa. Kapteen meinasi aluksi vain viitata asiaan kintaalla, mutta vuosien varrella omituisiin tapauksiin tottuneena hän kysyi Muffleylta, olisiko mahdollista että Rautaröhmön henkinen puoli olisi aineen voimasta siirtynyt tyhjyyteen? Muffley sanoi sen olevan mahdollista, ottaen huomioon, että Rautaröhmön syömä annos oli ollut suuri. Se saattaisi avata mielen portit tyhjyyteen, olevaisuuden ulkopuolelle, mutta vain teoriassa. Kapteeni sanoi sen olevan paras, mitä heillä oli ja lähti. Kello oli jo kymmentä yli neljä aamulla.


Samaan aikaan Madison Square Gardenin ulkopuolella lipunmyynti Bundinin keikalle aukesi. Ne menivät kuin häkä, sillä pääsiäiseksi oli niin harvoin kunnollista ajanvietettä. Lisäksi ilmaiset pääsiäismunat, joita Bundini oli luvannut yleisölle, houkuttivat. Bundini kiherteli tyytyväisenä areenan nurkassa samalla tarkastamassa taikavälineitään. Jos suunnitelma onnistuisi, hänestä tulisi miljonääri puolen vuoden sisään.


Toisella puolella New Yorkia Rautaröhmö oli viety sairaalaan. Muffley tutki hänen jähmettynyttä ruumistaan, jonka sinisten silmien takana ei näkynyt mitään ajatustoimintaa. Samalla hän mietti, mihin tämän tekijä oikein pyrki?

Samaa miettivät myös muut Puolustajat astellessaan kadulla. He menivät kauppaan, josta Rautaröhmö oli ostanut suklaamunan. Kauppias ei tiennyt mitään munasta, jonka käärepaperia Puolustajat näyttivät hänelle. Hänen mukaansa sellaista ei ollut kaupan valikoimissa. He tutkivat kaupan hyllyt ja tekivät saman havainnon. Hyllyissä olevat munat olivat erilaisia ja niin he lähtivät tyhjin käsin tallustelemaan kohti tukikohtaa.

Kesken matkan heitä vastaan käveli tuntematon mies, jolla oli toisessa kädessään yksi pääsiäismuna. Puolustajat eivät aluksi noteeranneet sitä, mutta sitten he tajusivat. Käärepaperi oli samanlainen. He lähtivät juoksemaan miehen perään. Tämä huomasi heidät ja yritti juosta karkuun. Pian hänkin tajusi, ettei pääsisi karkuun Puolustajia ja tarrasi pikkupoikaan, joka tuli luki lehtikioskin vieressä sarjakuvalehteä. Hän otti taskustaan pistoolin ja tähtäsi poikaa otsaan. Puolustajat pysähtyivät. Mies uhkasi ampua pojan aivot pihalle, jos he seuraisivat. Hän lähti hitaasti ottamaan taka-askelia ja perääntymään Puolustajilta. Zetto murahti. Hän ei ollut ikinä ymmärtänyt empatiaa, jota ihmiset tunsivat toisiaan kohtaan. Kun ryöstäjä oli tarpeeksi kaukana hän iski jalallaan maahan. Siitä lähti liikkeelle jättiläismäinen halkeama, joka levisi suoraan miehen jalkojen alle. Kun hän katsoi alaspäin, jalkojensa välistä menevää halkeamaa, Herra Tähti näki tilaisuutensa tulleen ja lennähti hänen vierestään ja nappasi pojan kainaloonsa. Mies pelästyi ja lähti juoksemaan, mutta Kapteeni Aurinkokunta lensi hänet hetkessä kiinni. He veivät miehen tukikohtaansa kuulusteltavaksi.


Samaan aikaan Tyhjyydessä Night näytti Rautaröhmölle paikkoja, kun ei ollut muutakaan tekemistä. Rautaröhmö ei vieläkään tuntenut oloaan rennoksi Nightin seurassa, mutta alkoi vähitellen ymmärtää, miksi tästä oli tullut niin emo. Kenestä tahansa tulisi näin ankeassa paikassa! Night katsoi Rautaröhmöä ja kysyi tältä, miksi hän kuului Puolustajiin? Se oli aina hämmentänyt häntä.

Rautaröhmö yritti vastata, muttei osannut. Hän ei oikeastaan tiennyt, kuinka oli liittynyt Puolustajiin. Hänen varhaisin muistonsa oli avaruusaluksesta, jossa hänelle oli tehty kaiken maailman kokeita. Mutta ne muistot olivat silppua. Sitten hän muistaa olleensa avaruudessa ja lipuneensa Neptunuksen ilmakehän rajoilla, katselleen sen syvän sinistä pintaa. Sitten hän muistaa sulkeneensa silmänsä ja kun hän oli seuraavan kerran avannut ne, hän oli maannut sairasvuoteella. Sairaanhoitajat kertoivat planeetan olevan Maa. Ja hänen vieressään oli maannut toinen mies, joka oli esitellyt itsensä hänelle Jack D. Ripperinä, mutta tuttujen kesken Kapteeni Aurinkokuntana. Hänelle oli kerrottu KHV:n tutkimuksissa hänen osallistumisestaan Toiseen Röhmögeddoniin, mutta muuta hän ei tiennyt. Häntä oli tutkittu ja hänet oli laitettu psykologin luennoille, mutta hän oli joutunut puhumaan, kukaan ei ollut vastannut hänelle. Lopulta hän oli lakannut kysymästä alkuperästään, sillä kukaan ei kertonut vaan kaikki vain sulkivat asian pois hänen mielestään.

Night katsoi hymyillen viekkaasti Rautaröhmölle, joka tajusi ajatelleensa ääneen. Night kysyi, haluasiko Rautaröhmö tietää alkuperästään. Ja tämä vastasi kyllä. Hän oli odottanut sitä jo kymmenen vuotta, siitä asti, kun oli liittynyt Puolustajiin. Vihdoinkin hän saisi vastauksia. Night vei hänet TV-huoneeseen ja istutti sohvalle sitä vastapäätä. Hän itse kävi laittamassa TV:n päälle. Kävi ilmi, että tyhjyydessä kyettiin luotaamaan ihmisten mielten perukoita tällaisen televisiolähettimen kautta. Näin Void-demonit pystyivät aistimaan ihmisten tuskan ja ruokkimaan synnynnäistä mustuutta sieluissaan. Rautaröhmön mielenperukoita oli kuitenkin ollut huomattavasti vaikeampi luodata, kuin muiden Puolustajien, koska hänen univormunsa metalli ehkäisi tehokkaasti tätä. Nyt, kun Rautaröhmön mieli oli avoin ja pukukin poissa, työn tulisi olla helppo.

TV:n kuva oli alkuun pelkkää lumisadetta. Sitten se kirkastui. Rautaröhmö näki vanhempansa. Hän juoksi pallon perässä. Taivas oli kirkkaansininen ja pallo punainen.. Hänen isänsä oli maalivahti ja koppasi pallon, jonka Rautaröhmö oli potkaissut.

”Hyvä, Röhmö! Hieno potku!”

~Röhmön isä

Hänen äitinsä tuli ulos talosta ja toi kakkua. Oli Rautaröhmön syntymäpäivä. Äiti ja isä ja Röhmö söivät koko kakun ja viettivät hauskan päivän. Night kelasi nauhaa eteenpäin. Nyt oli käynnissä armeija. Univormuun pukeutunut röhmöfanttikenraali kysyi, olisiko kapteeni Röhmö S. Fantti valmis tositoimiin vielä viimeisen kerran? Ensimmäistä kertaa Rautaröhmö kuuli oikean nimensä. Sotilas tarjosi hänelle erikoistehtävää, josta seuraisi mainetta ja kunniaa. Röhmö suostui, mutta halusi ilmoittaa siitä vaimolleen ensin. Lupa myönnettiin ja niin hän soitti vaimolleen puhelun. Vaimon nimi oli Röhmilja. Rautaröhmön silmät alkoivat väkisinkin kostua, sillä hän tiesi, ettei ollut enää tuon jälkeen nähnyt Röhmiljaa. Jälleen Night kelasi.

Nyt oli käynnissä taistelu ja Rautaröhmö tiesi sen olevan nimenomaan Toinen Röhmögeddonin taistelu. Pommeja putoili. Taivaalla lipui Verstaan sota-aluksia. TV:ssä Röhmö kohotti kätensä ja ampui sitä ydinasepistooleillaan. Hän oli pukenut jo pukunsa päälle. Yksi taivaalle ammuttu ydinohjus lensi harhaan. Rautaröhmö tiesi sen osuneen The Onen silmään. Laseraseet välkkyivät kaikkialla ympärillä. Äkkiä Rautaröhmö näki, kuinka hänen ruumiinsa TV:ssä kiepahti ympäri ilmassa ja iskeytyi maahan lähelle osuneen tykistökeskityksen voimasta. Hän menetti tajuntansa ja kuva musteni. Night kelasi eteenpäin. Nyt Rautaröhmö näki ympärillään avaruusaluksen, joka oli hänen varhaisin muistonsa. Tiedemiehet, jotka tutkivat häntä, kutsuivat toisiaan verstaalaisiksi. Nyt hän tiesi olevansa Verstaan lippulaivalla, Perkeleellä. He olivat riisuneet hänen rautapukunsa ja tutkivat sitä. Verstaan Suurmestari astui kuvaan ja otti käsiinsä lääkepiikin. Hän pisti sen Rautaröhmön kylkeen.

”Teidän rotunne pitäisi kaikki tappaa ja niin minä teenkin.”

~Verstaan Suurmestari

Rautaröhmö menetti jälleen tajuntansa. Night kelasi. Nyt hän oli avaruudessa ja leijaili ympäriinsä. Hän näki allaan Neptunuksen. Hän kuuli sanovansa nauhalta jotakin vaikertaen, mikä kuulosti siltä, kuin hän olisi sanonut Isä.. Rautaröhmö näki nauhalta kohottavansa kätensä kohti Neptunusta. Nyt vasta hän näki, että sen pinta oli kuin tulessa taistelun jäljiltä. Äkkiä hän menetti jälleen tajuntansa. Night kelasi ja vihdoin hän näki olevansa uudessa avaruusaluksessa. Merkin Muffley astui näkyviin ja katsoi sidottua Rautaröhmöä.

”Hänestä saamme oivan jäsenen Projekti:Puolustajiin. Viekää hänet aivopesuun!”

~Merkin Muffley

Rautaröhmö muisti karjuneensa jotain, kun häntä vietiin, jotain ihmissioista. Ennen kuin hänet saatiin vietyä huoneesta, hän kuuli Muffleyn sanovan.

”Mikä sääli. Rotunsa viimeinen ja tuollainen temperamentti.”

~Merkin Muffley

Sitten nauha katkesi jälleen. Night kelasi ja Rautaröhmö huomasi nyt makaavansa sairasvuoteella, hänen vieressään oli Kapteeni Aurinkokunta. Rautaröhmö pyysi Nightia lopettamaan. Tämä totteli ja sulki television. Ja niin, aina niin sympaattinen Rautaröhmö parahti itkuun tajutessaan, ettei isää, äitiä, Röhmiljaa tai ketään muutakaan Röhmöfanttia enää ollut.


Sillä aikaa tyhjyyden ulkopuolella tukikohdassa Kapteeni Aurinkokunta hiillosti vankia, mutta tämä ei suostunut puhumaan, sillä hän pelkäsi Bundinia enemmän, kuin Puolustajia. Zetto tutkiskeli huoneen nurkassa avaamatonta pääsiäismunaa, jonka sisältö lähes varmasti oli tätä uutta ainetta, joka Muffleyn tutkimuksissa oli varmistunut Venäjältä peräisin olevaksi uudeksi huumaisaineeksi, josta Venäjän poliisi käytti nimitystä Nuke. Nyt se oli leviämässä pikkuhiljaa Eurooppaan ja näillä näkymin myös Amerikkaan, jos levittäjää ei saataisi selville.

Kapteeni yritti viimeisen kerran pyytää vankia puhumaan, mutta tämä ei suostunut. Kello oli jo kaksitoista, eikä heillä ollut enää aikaa tällaiseen, joten Kapteeni pyysi Zetton kuulustelemaan. Tämä aloitti nyrkiniskuilla poskeen, sitten ohimoihin ja lopulta päätyi potkimaan polvellaan kuulusteltavaa leukaan. Silti puhetta ei tullut. Zetto huokaisi ja poistui huoneesta Kapteenin kanssa. He eivät saaneet tästä miekkosesta mitään irti.


Sillä aikaa Tyhjyydessä Chasm katseli Puolustajien mielenliikkeitä omasta TV:stään. Hän ahmi heidän epätoivoaan, mutta samalla sääli heitä. Hän halusi Puolustajien löytävän Bundinin, koska oli jo salaa Nightilta alkanut suunnitella omaa vierailuaan tyhjyyden ulkopuolelle ja halusi Puolustajien odottavan häntä. Siksi olisi ensisijaisen tärkeää, että he keskittyisivät häneen eivätkä tähän uuteen ihmeaineseen Nukeen. Hän lähti huoneestaan ja tapasi Rautaröhmön itkemässä amfiteatterin keskellä, Nightin tuolista. Hänen vieressään Night hymyili ja ahmi tuota epätoivoa. Chasm ei tiennyt, mitä Night oli Rautaröhmölle tehnyt, mutta luoja tietää, että se teki kipeää. Hän pyysi Rautaröhmön mukaansa. Aluksi tämä oli vastentahtoinen, koska hän ei halunnut nähdä enää mitään mikä tekisi kipeää. Chasm kuitenkin vakuutti sen olevan hyvä asia ja niin Röhmö seurasi häntä.

Chasm näytti omasta vastaanottimestaan Rautaröhmölle, kuinka muut Puolustajat omassa universumissaan olivat turhautuneet vankinsa kuulustelemiseen. Chasm kysyi, haluaisiko Rautaröhmö nähdä vangin sisimmän, jotta voisi auttaa muita, kun hän hetkien päästä palaisi omaan maailmaansa. Rautaröhmö ei ymmärtänyt, joten Chasm selitti. Nuken vaikutusaika kestää vain kolmetoista tuntia, joten tunnin sisällä Rautaröhmö palaisi omaan tietoisuuteensa. Nyt Röhmö ymmärsi ja alkoi katsella TV:stä vangin sisintä. Hän sai tietää, että tämä pitää koiranpennuista ja myi mummonsa Nukesta viitisen vuotta sitten. Hän on murhannut kahdesti ja hänen nykyinen työnantajansa on nimeltään Bundini. Bundini. Katseluun meni huomattavasti aikaa ja pian tuon tajuttuaan Rautaröhmö tajusi avanneensa silmänsä sairaalavuoteessa. Hänen vieressään seisoi joku, mutta kaikki näytti niin utuiselta. Tuo joku kysyi, onko hän nyt varmasti kunnossa. Silloin Rautaröhmö tunnisti hänet äänestä ja hyökkäsi hänen kurkkuunsa. Puhuja oli Merkin Muffley.

”Ihmissika! Ihmissika! Ihmissika!...”

~Rautaröhmö

Muffley huusi tukahtuneella äänellä hoitajia apuun. He pumppasivat Rautaröhmön kehoon rauhoittavia ja hän taantui takaisin petiin. Muffley kysyi heiltä, mitä tuo oli ollut olevinaan ja hoitajat selittivät, että joskus Nuke on Venäjällä aiheuttanut ihmisille äkillisiä mielenliikutuksia aggression tai siirappisuuden suuntaan jälkeenpäin. Olettaen, että sama pätee myös Röhmöfantteihin, tässä oli kyse toisesta. Muffley rauhoittui, mutta silti mietti äskeistä. Hän muisti Rautaröhmön vain kerran aiemmin sanoneen häntä ihmissiaksi.

Tunnin päästä Rautaröhmö heräsi vihdoin lääkehuuruistaan. Puolustajat menivät häntä oitis tapaamaan. He eivät olleet päässeet kuulusteluissaan edemmäs vaan ne olivat juuttuneet paikalleen. Zetto oli jopa alentunut lukemaan Harry Potteria suuttuakseen vangille tosissaan. Rautaröhmö oli heikko ja makasi sängyssä sanomatta sanaakaan ystävilleen ensimmäiseen viiteen minuuttiin. Tuona aikana hän päätti olla puhumatta heille siitä, mitä oli saanut tietää tyhjyydessä. Eihän hän voinut olla varma asioiden todenperäisyydestä, sillä saattoihan koko matka tyhjyyteenkin olla vain aistiharhaa. Hän kuunteli, mitä muut Puolustajat olivat saaneet selville Nuke-tutkimuksissaan ja viimeistään Herra Tähden uni varmisti tämän tosiasian: Hänen kokemuksensa tyhjyydessä olivat oikeita. Kaikki, mitä hän oli nähnyt, oli totta. Eikä mikään enää muuttanut sitä.

Hän kertoi muille Puolustajille siitä, miten Chasm oli paljastanut hänelle heidän vankinsa syvimmät ajatukset. Hän kertoi hänen johtajansa nimen olevan Bundini.

Bundini! Sen niminen taikurihan on saapunut Itä-Euroopasta New Yorkiin! Hänellä on esiintyminen kahden tunnin kuluttua Madison Square Gardenissa! Luin siitä lehdestä eilen. Jokaiselle vieraalle on luvattu ilmaiseksi pääsiäismuna. Ne ovat varmaankin samoja pääsiäismunia, mikä tarkoittaa, että jos emme nyt toimi, New Yorkissa on kohta koko areenan vetoisuudelta väkeä Nuke-riippuvaisina!

~Kapteeni Aurinkokunta

He lähtivät ja jättivät hyvästit Rautaröhmölle, joka jäi makaamaan hiljaa sänkyyn. Hänen sisällään myllersi ja hän tiesi, että olisi vain yksi tapa selvittää, mitä Röhmöfanteille oli tapahtunut. Hän päätti nyt kuitenkin levätä vielä.


Madison Square Gardenissa Bundini seisoi keskellä salia. Hän katseli ylpeänä taikurirekvisiittansa kasaamista. Ennen kaikkea hän odotti työnantajansa lupaamaa 20 miljoonan USD:n palkkiota siitä, että 5 000 newyorkilaista on kohta riippuvaisia Nukesta. Silloin kuului jyrähdys. Bundini katsoi ylös ja näki, kuinka Puolustajat läsähtivät Gardenin katon läpi suoraan hänen eteensä. Bundini käski kätyrinsä heidän kimppuunsa, mutta heistä ei ollut vastusta. Zetto, Kapteeni ja Tähti heittivät heidät seinille ja jatkoivat Bundinin lähestymistä uhkaavasti.

Bundini hymyili velmusti heille ja meni sisään taikurikaappiin. Kapteeni riuhtaisi sen oven auki ja Bundini oli kadonnut. Hän ilmestyi näkyviin Kapteeni takana olevasta toisesta taikakaapista käsissään jakoavain ja iski sillä Kapteenia päähän kaikinvoimin. Kapteeni kaatui maahan pitelemään takaraivoaan.

Silloin Zetto lähti juoksemaan kohti Bundinia, joka veti seinässä kiinni olevasta vivusta. Äkkiä lattiaan ilmestyi aukko juuri Zetton alle ja hän putosi lavan alle. Nyt Herra Tähti oli ainoa, joka saattaisi vastustaa Bundinia.

Bundini nauroi sihisten heille. Herra Tähti katsoi häntä vihaisena.

”Te kuvittelitte voivanne vasshtusshtaa sshuurta Bundinia!”

~Bundini

Tähti lähti juoksemaan kohti Bundinia, joka heitti hihastaan kolme veitsenterävää pataässää. Ne viilsivät Tähden ihoa, mutta hän kesti. Bundini hyppäsi sivuun ja kamppasi tyylikkäästi eteenpäin ryntäävän Tähden, joka kaatui maahan läjähtäen. Sitten hän veti hihastaan liinoista sidottua köyttä ja lausui muutaman maagisen sanan. Köysi kiertyi Tähden ympärille ja muodosti suukapulan hänen huulilleen. Puheesta tuli mahdotonta. Bundini nauroi voitonriemuaan. Silloin joku kopautti häntä olkapäälle. Hän kääntyi ja sai tuntea Zetton nyrkin kasvoissaan. Bundini lensi areenan keskellä olevalta lavalta katsomon penkkien päälle ja ähkäisi kivusta.

Zetto oli murskannut lavan pohjan ja kiivennyt huomaamatta Bundinin taakse. Kapteenikin oli tointunut ja avasi nyt Herra Tähden köysiä. Bundini nousi ylös penkkien päältä ja katsoi lavalla seisovia kolmea Puolustajaa. Ja hän nauroi sihisten.

”Pomoni nappaa teidät ja hän on paljon sshuurempi kuin minä! Hän pieksshee teisshtä passhkat pihalle!”

~Bundini

Puolustajat eivät välittäneet hänen puheistaan vaan lähestyivät hitaasti ja määrätietoisesti häntä. Silloin Bundini kaivoi takataskustaan uuden tempun: Kolme mustaa kyyhkystä, joilla oli punaiset silmät. Hän usutti ne Puolustajien kimppuun ja lähti juoksemaan pakoon, kun ne hyökkäsivät kohti heidän kasvojaan. Kyyhkyset yrittivät nokkia heitä silmiin. Zetto puraisi kimppuunsa käynyttä kyyhkystä kaulaan ja lähti ajamaan Bundinia takaa, kun Kapteeni ja Tähti vielä taistelivat omiaan vastaan.

Bundini ehti aulan oville, kun Zetto sai hänet kiinni. Hän kaatoi tämän maahan ja iski nyrkillään kasvoihin. Bundini vain nauroi, sillä hänen taskustaan karkasi musta rotta, joka puraisi Zettoa kaikkein pyhimpään. Tuskan ulvaisu ja Bundinin pako jatkui. Herra Tähti ilmestyi silloin aulaan ja lähti juoksien ovesta ulos ajamaan Bundinia nyt takaa. Hänen perässään tullut Kapteeni jäi kysymään Zettolta, kuinka tämä voi?

”Mrrh... Älä kysy...”

~Zetto sikiöasennosta

Sillä aikaa kadulla Herra Tähti näki Bundinin juoksevan pakoon väkijoukossa. Hän lähti lentoon, saavutti Bundinin ja syöksyi suoraan tämän kimppuun. Bundini kaatui ja iski päänsä katuun. Hän vaikeroi, kun Herra Tähti taittoi hänen kätensä poliisiotteeseen ja luki tämän oikeudet. Äkkiä Bundini hymyili. Hän kertoi omaavansa vähän meedion kykyjä ja näkevänsä pojan ajattelevan jotakin muuta, kuin lainpuolustamista, nykyään enemmän. Herra Tähti hämmentyi ja vastasi että mitä se hänelle kuuluu.

No, tyttösshi asshuu josssshhakin kaukana. Todella kaukana. Sshinä tiedät miten sshinne päässhee, mutta et ole vielä ajatellut sshitä. Sshinun pitäisi, poikani, sshinun pitäisshi, sshillä tyttösshi, hän ei ole tavallinen tyttö. Hän ei elä, kuten me. Hän ei vanhene, kuten sshinä. Hän on nuori, kun sshinä olet vanha. Etkä sinä ole enää kauan nuori. Muisshta sshe, poika!

Silloin Kapteeni ja Zetto saapuivat paikalle. He onnittelivat Herra Tähteä hyvästä työstä ja veivät Bundinin vankilaan.

Jälkipyykki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bundinin esiintyminen New Yorkissa peruttiin. Hänet tuomittiin maksimituomiolla huumausaineiden maahantuonnista vankeuteen. Myöhemmin hän pakeni ja matkusti rahtilaivalla takaisin Eurooppaan ja palasi ilmeisesti töihin pomonsa luokse.

Tästä päivästä lähtien USA tiesi, että Nuke oli tullut jäädäkseen. Uusi superhuumausaine alkoi vähitellen ilmestyä New Yorkinkin katukuvaan ja vähitellen tätä laitonta huumetta alkoi ilmestyä markkinoille. USA asetti joitakin supersankareitaan torjumaan huumeen leviäminen. Myös Puolustajat asetettiin silloin tällöin näihin tehtäviin.

Tehtävän jälkeisenä päivänä Herra Tähti alkoi miettiä, mitä Bundini oli tarkoittanut sanoillaan. Hän tajusi tietävänsä sen jo. Hän tiesi, että oli ollut Puolustajien jäsenenä jo yli viisi vuotta, eikä ollut enää nuoruuden komea teinitähti. Hän oli aikuinen mies ja hänen täytyi toimia nyt tai ei koskaan tavatakseen taas Chasmin. Hän tiesi myös miten. Hän päätti toteuttaa suunnitelmansa ja varasti Puolustajien todistusainevarastosta viisi kappaletta Nukella kyllästettyjä pääsiäismunia. Niitä syötyään hän alkoi haaveilla ja lopulta vajosi omaan tietoisuuteensa, joka lopulta muuttui tyhjyydeksi. Sumun keskellä hän huhuili Chasmia, joka ilmestyi näkyviin piakkoin. Herra Tähti ilmoitti kypsenneensä viime näkemästä. Hänestä oli tullut aikuinen. Hän paljasti rakastaneensa Chasmia siitä lähtien, kun he olivat nähneet ensimmäisen hetken ajan. Chasm ei tiennyt mitä sanoa, mutta jotenkin mielensä syövereissä hän tiesi, ettei tuo pikku nulikka ollut vielä kasvanut täysin naiiviudestaan ulos. Hänestä voisi olla hyötyä tulevaisuudessa...

Pitkä perjantain iltana Merkin Muffley istuskeli yksin Restaurant Jean-Marcissa. Äkkiä siviilipukuun pukeutunut Kapteeni Aurinkokunta astui paikalle. Hän istuutui samaan pöytään Muffleyn kanssa ja hymyili vähän.

”Oletko jo tilannut... isä?”

~Kapteeni Aurinkokunta