Puolustajat: Toisesta maailmasta

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Puolustajat

Puolustajat: Toisesta maailmasta (Defenders: It Came from Another World) on Puolustajat-supersankariryhmän seikkailu, joka tapahtui vuonna 2055.

Alustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyhjään ilmaan ilmestyi halkeama - ei rako missään pinnassa, vaan rako tilassa itsessään. Se laajeni. Jokin työntyi läpi. Jokin pitkä, suippokärkinen, luukyhmyjen peittämä ja taipuisa. Sen keskivaiheille oli kärhömäisin lonkeroin ripustautunut pehmeä, hitaasti sykkivä, orgaaninen möykky. Möykky ojentui hiukan lonkeroidensa varassa, ja sen pintaan avautui tusina kosteankiiltäviä, tummia silmiä. Silmät tarkkasivat ympäristöään. Varsi, johon möykky oli kiinnittynyt, heilui hiukan antaakseen niille paremman näköalan. Hetken kuluttua silmät sulkeutuivat ja möykky vetäytyi. Varsi katosi ja halkeama sulkeutui sen jäljessä.

Hetki kului.

Lähelle sitä kohtaa, jossa äskeinen oli ollut, ilmestyi tyhjään ilmaan halkeama - ei rako missään pinnassa, vaan rako tilassa itsessään. Se laajeni. Jokin työntyi läpi: kaksi käpälää, jotka kiskoivat aukkoa laajemmaksi. Käpälöitä seurasi pää. Sitten muu ruumiis.

Ovi oli auki.

Tehtävä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustajien Empire State Buildingin kattohuoneistossa sijaitsevaan tukikohtaan sijoitettu KHV:n kuuman linjan vastaanotin hälytti. Viimeinen Kennedy kohotti luurin korvalleen, kuunteli hetken, kuittasi mekaanisesti (kone kun oli), ja kehotti muita käynnistämään olohuoneen television. Rautaröhmö totteli, ja ruutuun ilmestyi videosyöte suoraan KHV:n johtajan, Merkin Muffleyn toimistosta.

Muffleyn takana suurella näyttöruudulla pyöri silmukalla vääräväri-satelliittikuva, jossa kartan keskiöön ilmestyi kieppuva, vaaleansininen massa, joka laajeni aluksi nopeasti, sitten hidastuen peittämään siitä enimmän osan. Muffley viittasi näyttöön ja selitti tilanteen:

Kuvassa näkemänne ilmiö ilmestyi Mohave Countyssa Arizonassa kahden aikaan tänä aamuna ja laajeni nopeasti nielaisten lähialueet. Tämän jälkeen sen eteneminen alkoi hidastua, joten loput alueen asukkaista saatiin evakuoitua. Myrsky ei kuitenkaan ole pysähtynyt, ja se uhkaa pian jo ylittää piirikunnan rajat. Kansalliskaarti tai armeija eivät voi sille mitään, satelliitit eivät näe sen läpi, eivätkä ilmavoimien läpilennot miehitetyillä tai miehittämättömillä koneilla ole onnistuneet.

Tässä kohden Muffleyn sävy vaikutti tyytyväisemmältä kuin sisällön perusteella olisi ollut aihetta. Syy selvisi nopeasti:

Niinpä asevoimilla ja kuvernöörillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin luovuttaa tapauksen hoito KHV:lle, ja vieläpä vapaaehtoisesti. Tutkijamme ovat keksineet tavan, jolla te voitte tunkeutua myrskyn sisälle. Tehtävänne on selvittää ilmiön alkuperä, neutralisoida se mikäli mahdollista, ja raportoida takaisin. Olen lähettänyt helikopterin noutamaan teitä - sen pitäisi olla katollanne pikapuoliin.

Puolustajat: Matkaan![muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

KHV:n merkitsemätön, musta helikopteri laskeutui aavikolle viraston samoin mustien pakettiautojen muodostaman kehän sisään ja Puolustajat jalkautuivat. Kehän reunoilla partioi KHV:n kenttäagentteja, jotka säästä ja vuorokaudenajasta riippumatta sonnustautuivat mustiin pukuihin, aurinkolaseihin ja fedora-hattuihin. Kehän vastakkaisessa päädyssä nökötti monimutkaisen näköinen, kauttaaltaan sekalaisten käämien, sojottavien osien ja ilmastointiteipin peittämä rakennelma, jonka ympärillä hyöri pukukoodin vaatimiin valkoisiin laboratoriotakkeihin pukeutuneita KHV:n tutkimusdirektoraatin työntekijöitä. Heidän takanaan, joitakin kymmeniä metrejä edempänä, oli myrskyn reuna.

Läheltä myrsky näytti paljon vaikuttavammalta kuin kuvassa. Piiskaavan tuulen nostattama pöly ja väreen tavoin etenevät avaruusvääristymät haittasivat näkymyyttä, mutta niiden takana myrskyn seinämä - sinisenä, violettina, vihreänä ja muissa, oudommissa väreissä räiskyvien salamoiden väreilevä verho - erottui tiiviinä ja läpitunkemattomana kuin muuri. Ilma haisi otsonilta.

Yksi autojen piirin toisessa päässä olevan laitteen ympärillä pyörineistä tutkijoista tuli Puolustajia vastaan ja tervehti heitä kädenheilautuksella. Koska tutkimusdirektoraatin pukukoodi oli oikeastaan varsin anteeksiantavainen kunhan laboratoriotakki pysyi yllä, hänellä oli omansa alla lyhyet sortsit ja hihaton T-paita, ja päässään suuret aurinkolasit ja leuan alta kulkevalla remmillä päässä pysyvä olkihattu.

”Tämä on --”

~Tutkija laitetta osoittaen

”Avaruusaluksen vetosäde?”

~Rautaröhmö

”Aivan oikein. Olemme tosin tehneet siihen hiukan muutoksia, kuten näette. Jos totta puhutaan, se pysyy koossa yksinomaan ilmastointiteipin ja purukumin avulla.”

~Tutkija

Tutkija summasi lyhyesti laitteen toimintaperiaatteen käyttäen sellaisia sanoja kuin "gravitoni-interferenssi", "käänteinen nadionipolariteetti" ja "aika-avaruustorsioni". Puolustajat nyökyttelivät teeskennellen ymmärtävänsä.

”Joten mikä on suunnitelmamme?”

~Kapteeni Aurinkokunta

”Minä vedän tästä isosta vivusta, vetosäde luo myrskyyn kulun mahdollistavan käytävän, ja te menette läpi. Supervoimattomille en sitä suosittelisi, mutta teillä ei luultavasti ole mitään hätää.”

~Tutkija

”'Luultavasti'?”

~Rautaröhmö

”Menkääpä jo paikoillenne - vetosäde alkaa olla lämmin.”

~Tutkija pirteäsi hymyillen

Puolustajat asettuivat lähtökuoppiin vetosäteen eteen. Kapteeni Aurinkokunta tarkasti kampauksensa naarmuuntumattomasta matkapeilistä ja korjasi viittansa asentoa. Viimeinen Kennedy käynnisteli hänelle varattua Harley Davidson -moottoripyörää. Rautaröhmö varmisti, että hänen pukunsa rakettimoottorin asetukset olivat kohdallaan. Heidän takanaan vetosäde alkoi humista ja ilma sen ympärillä väreillä sen gravimetristen roottoreiden pyörähtäessä liikkeelle. Tutkija kiskaisi kaksin käsin vivun taka-asentoon, ja laite aktivoitui ulvahtaen ja kipinöiden. Aluksi vaikutus näytti olevan päinvastainen kuin aiottu: Puolustajien edessä myrsky yltyi ja sen seinämä pullistui ulospäin, mutta sitten, tempoillen kuin vihaisina, sen pyörteet alkoivat väistyä ja myrskyyn kuroutui käytävä.

Käytävän kauttakin matka myrskyn lävitse oli painajaismainen. Käytävä vääntelehti ja kiemurteli vuoroin laajentuen, vuoroin supistuen ja kahteen otteeseen lähes sulkeutuen. Näkyvyys oli olematon, ja jokaisesta metristä oli taisteltava väkivaltaista, riuhtovaa tuulta vastaan. Puolustajien oli jatkuvasti tarkastettava suuntaansa, jotta arvaamattomat avaruusvääristymät eivät ajaisi heitä erilleen tai päin tunnelin psykedeelisenä hohkaavia seinämiä sekä väisteltävä käytävään hetkellisesti tunkeutuvia pyörteitä ja myrskynkieliä. Kun myrskyn säihkyvä, kieppuva seinämä sitten päättyi, se teki niin äkkiä ja varoituksetta - yhdessä hetkessä Puolustajat kamppailivat sitä vastaan, toisessa se oli heidän takanaan.

Myrskyn sisäpinta oli ulkorajaa paljon selkeämpi, sileämpi ja vakaampi. Myrskyn nostattama tuuli ja hiekka eivät yltäneet sen sisäpuolelle. Täällä ilma oli täysin tyyni, ja kaikki näytti aivan tavalliselta, lukuunottamatta myrskyn moniväristä peittoa, joka rajasi horisonttia kaikissa suunnissa ja kätki taivaan näkyvistä, sekä sen lävitseen päästämää, outoa, sinertävää, häilyvää valoa.

Kapteeni Aurinkokunnan supernenä ilmoitti ilmassa olevan jotakin erikoista. Rautaröhmö analysoi sen koostumusta hetken pukunsa sensoreilla, ja kertoi että otsonin lisäksi sen hengitys- ja jalokaasujen seos oli erilainen kuin Maassa tavallisesti. Oudosta ilmasta ei näyttänyt olevan vaaraa kenellekään Puolustajista, joten he jatkoivat matkaansa kohti paikkaa, josta myrsky oli saanut alkunsa.

Vähän matkaa kuljettuaan Puolustajat alkoivat havaita hiekkaa peittämässä pyöreitä laikkuja kummallista, violetinväristä kasvustoa. Laikkujen reunoista versoi uutta ainesta - ne laajenivat hitaasti, mutta havaittavasti. Muiden kehoituksesta Rautaröhmö kokeili yhteen suuremmista laikuista liekinheitintään. Siinä, missä liekit koskettivat kasvustoa, se käpristyi kasaan ja tuhoutui, mutta heti niiden kadottua jäljelle jäänyt kasvusto alkoi levittäytyä sisäänpäin vallaten palanutta aluetta takaisin. Supersankareiden edetessä violetit saarekkeet kävivät laajemmiksi ja niitä oli tiheämmässä, kunnes pian ne yhtyivät kiinteäksi matoksi, johon Kennedyn pyörän renkaat repivät nopeasti umpeutuvan jäljen.


Ensimmäinen Puolustajien kohtaama merkki siitä, että myrskyn sisällä oli ylipäätään ollut inhimillistä elämää, oli Cactus Bluffsin kyläpahanen, joka kartalla väitti itseään pikkukaupungiksi. Violetti kasvusto peitti joka tuumaa maasta ja oli kiivennyt ylös rakennusten seiniä niellen nekin. Osassa se ei vielä ollut yltänyt katonharjalle asti; osan se oli peittänyt kokonaan. Muutamien rakennusten ulkopuolella oli kasvustossa kumpuja, jotka olivat sen peittämiä autoja. Asukkaista ei ollut jälkeäkään.

Rautaröhmö ja Kapteeni Aurinkokunta laskeutuivat, Kennedy parkkeerasi pyöränsä Rautaröhmön polttamaan kaljuun laikkuun[1], ja Puolustajat jatkoivat jalkaisin.

Rautaröhmön yritykset soittaa asuinrakennusten ovikelloja eivät tuottaneet tulosta - eivät edes ovikellon ääntä. Kennedyn yritykset potkaista ovi saranoiltaan paljastivat tyhjiä rakennuksia, jotka sisältäkin olivat vaihtelevissa määrin oudon kasvuston valtaamia. Kapteeni Aurinkokunta alkoi epäillä, että kasvusto itse oli niellyt Cactus Bluffsin asukkaat, mutta Rautaröhmö kertoi, että hänen kuudes aistinsa olisi ilmaisi, jos täällä olisi tapahtunut massasurma. Nyt hän tunsi jälkiä pelosta, paniikista, ja... jostakin muusta, mutta ei kuolemasta.

Kylän keskeltä Puolustajat vihdoin tapasivat jotakin muuta kuin sammalta. Se oli pitkä, taipuisa, samaa sävyä kuin kasvusto, ja, mikä tärkeämpää, liikkui suurella nopeudella kohti Puolustajia ja päättyi ikävän näköisten hampaiden reunustamaan suuaukkoon.

Kapteeni Aurinkokunta väisti vaistomaisesti pienellä sivuhypyllä[2], ja hampaat puraisivat tyhjää. Toiseen yritykseen niille ei jäänyt aikaa, sillä seuraavaksi Kapteeni nappasi ne jämäkkään kuristusotteeseen Rautaröhmön kärventäessä varren keskikohtaa liekinheittimellään ja Viimeisen Kennedyn avatessa tulen kohti sen alkupäätä. Supersankariryhmän taistelukoordinaatio ei toiminut aivan täydellisesti, sillä tämän kaiken lopputulemana Kapteeni Aurinkokunta päätyi painiskelemaan jo kuolleen, toisesta päästä katki palaneen ulokkeen kanssa, ja sen tynkä vetäytyi riuhtoen iskien Viimeisen Kennedyn kumoon niin että suurin osa tämän laukaussarjasta ei osunut erityisesti mihinkään.

Lonkeron omistaja oli jostakin syystä oli radiomaston, joka jostakin syystä seisoi aivan kylän keskellä, nokassa pullisteleva, hiukan sipulia tai kukan nuppua muistuttava orgaaninen möykky. Pitkin sen pintaa oli kosteina kiiluvia silmiä, jotka olivat kohdistaneet katseensa Puolustajiin, ja sen laella aukko, johon palanut lonkero vetäytyi. Aukko avautui hiukan enemmän, ja esiin ilmestyi kolme uutta, edellisen kaltaista, hammastettuihin suuaukkoihin päättyvää lonkeroa, jotka syöksyivät kohti Puolustajia.

Yksi yhtä vastaan Puolustajien taistelutekniikka puri paremmin. Rautaröhmöä kohti käyvä lonkero sai liekinheittimestä suoraan kurkkuunsa. Kapteeni väisti itseään kohti hyökkäävän kumartuen hienoisesti sen hampaiden tieltä, ja solmi sen sitten vikkelästi näppärään umpisolmuun, johon se jäi sätkimään voimattomana. Kennedy ei vaivautunut väistelemään: häntä kohti syöksyneen lonkeron hampaat kalahtivat kovaan metalliin ja haulikon laukaus katkaisi sen.

Möykky radiomaston nokassa avautui ammolleen paljastaen terälehtiensä sisäpintoja reunustavat kartiomaiset hammaspiikit ja päästi kammottavan, ulvovan äänen, jossa yhdistyivät kirkaisun, hälytyssireenin ja höyrypillin korviaraastavimmat ominaisuudet. Äänen kannoilla esiin ilmestyi vielä neljä terävähampaista uloketta lisää.

”Tee kiinnitätte sen huomion itseenne sillä välin kun minä hiivin takakautta sen kimppuun ja sidon sen lonkerot yhteen, minkä jälkeen...”

~Kapteeni Aurinkokunta selittää suunnitelmaansa

”...tai jos minä vain ampuisin sen?”

~Rautaröhmö esittää oman ehdotuksensa

”No, jos haluat olla tylsä...”

~Kapteeni Aurinkokunta

Rautaröhmö ja Viimeinen Kennedy halusivat. Yksi Rautaröhmön taistelupuvun miniatyyriydinkärjistä päätti sekä ulvonnan että hammaslonkeroiden uhan lyhyeen.

”Olennon ääntely oli luultavasti hälytys vahvistuksille...”

~Viimeinen Kennedy

”Hirviö ulvoi varmastikin kutsuakseen vahvistuksia...”

~Kapteeni Aurinkokunta, lähes samanaikaisesti

Kennedy ja Aurinkokunta keskeyttivät kumpainenkin lauseensa ja jäivät mulkoilemaan toisiaan. Rautaröhmö näki parhaaksi mennä väliin ennen kuin hänen kollegansa ehtisivät tehdä mitään, mitä myöhemmin Merkin Muffleyn nuhtelussa teeskentelisivät katuvansa.

”Poistummeko paikalta ennen kuin vahvistukset ehtivät tänne vai jäämmekö odottamaan?”

~Rautaröhmö

Kennedy ja Aurinkokunta käänsivät katseensa Rautaröhmöön.

”Tosiaan. Tyhmä kysymys.”

~Rautaröhmö

Puolustajat asettuivat piiloon voidakseen väijyttää radiomaston nokan olennon huudollaan kutsumat, oletettavastikin rumat ja verenhimoiset apujoukot. Kapteeni Aurinkokunta irrotti sopivalta vaikuttavan oven saranoiltaan ja meni sen taakse lymyyn. Kennedy, haettuaan ensin moottoripyöränsä kylän laidalta[3], vetäytyi sen kanssa hänkin piiloon. Rautaröhmö ujuttautui kaksiulotteisuuttaan hyödyntäen raosta kolmannen oven taa.

Supersankareiden ei tarvinnut odotella kovin kauaa, kun myrskyn keskipisteen suunnalta alkoi jo näkyä liikettä. Aukiolle nyt saapuvat olennot olivat pystyssä käveleviä, neliraajaisia ja jotakuinkin ihmisen kokoisia. Niiden ihoa peittivät sinisenvioletit panssarilevyt, joiden väleissä näkyi tummempaa, elastista kudosta. Niiden pitkänomaiset päät työntyivät esiin suoraan vahvojen olkapäiden välistä, ja kummallakin puolella oli kolme pientä, mustaa, kosteankiiluvaa silmää, jotka yhdessä kompensoivat niskan puutetta. Kullakin olennolla oli toisen eturaajansa ympärillä joltiseenkin ison iilimadon kaltainen, pitkänomainen, kiemuralle kiertynyt, harmaapintainen väline, josta oli vaikea sanoa, oliko se irrallinen eliö vai jonkinlainen kasvain. Toinen eturaaja oli vapaa ja teräväkyntinen.

Olennot levittäytyivät viuhkamuodostelmaan ja lähestyivät radiomaston tynkää ja sen nokassa istuneen otuksen jäännöksiä. Olioista etummainen huomasi kumartui irroneen lonkeronpätkän kohdalla, ja sen nokan kärjestä työntyi esiin kimppu ohuita, kellertäviä lonkeroita, jotka alkoivat sivellä sen pintaa. Sen toverit kääntyilivät vuoroin kohti toisiaan, radiomaston tynkää, ja ympäröiviä rakennuksia. Ne eivät äännelleet eivätkä elehtineet, mutta vaikutti siltä, että ne olisivat kommunikoineet. Nyt ne jakaantuivat kolmeen ryhmään: kaksi jäi radiomaston olennon jäänteitä, loput kuusi lähtivät kahdessa kolmen yksilön ryhmässä kiertämään aukiota vastakkaisiin suuntiin laajenevassa kehässä.

Toisen partioista ohitettua Kapteeni Aurinkokunnan piilopaikan ja kääntyessä poispäin tämä potkaisi oven auki ja kävi hyökkäykseen. Olennot pyörähtivät ympäri yllättävän vikkelästi ja suuntasivat raajoissaan pitelemänsä (tai raajojaan pitelevät) iilimato-ulokkeet häntä kohti. Rytmikkäästi sykkien ne sylkivät häntä kohti parven nuolen kaltaisia ammuksia. Kapteeni oli odottanut jalkasotilaiden olevan kehnoja tähtäämään eikä vaivautunut väistelemään. Hän saavutti ensimmäisen olennon päälleen ropisevista nuolista välittämättä, pudotti sen kekoon epäkäytännöllisellä, mutta erittäin vakuuttavan näköisellä hyppypotkulla luisuun otsaan, ja jatkoi supervoimillaan ilmaan olentojen yläpuolelle. Hänen äkillinen kohoamisensa yllätti kaksi jäljelle jäävää olentoa vielä pahemmin kuin se täysin mitätön vaikutus, joka niiden aseilla oli häneen ollut, eivätkä ne ehtineet puolustautua tai väistyä tieltä, kun hän pudottautui niiden taakse ja sieppasi taimmaisen vankkaan otteeseen. Kapteeni suuntasi olennon asekäden kohti sen toveria aikeenaan pakottaa se laukaisemaan aseensa tätä päin, tajusi kesken liikkeen ettei tiennyt, miten niiden outoja orgaanisia aseita käytettiin, ja tyytyikin vain sysäämään pitelemänsä olennon päin lajitoveriaan.

Aukion vastakkaisella laidalla lähellä Viimeisen Kennedyn lymypaikkaa toinen kolmen olennon partio havaitsi tovereidensa ahdingon ja oli kääntymässä auttamaan, kun ne keskeytti Harley Davidsonin käyntiin jyrähtävän moottorin ääni. Koska juoni vaati niiltä tässä kohtaa täydellistä itsesuojeluvaiston puutetta, olennot, sen sijaan, että olisivat siirtyneet pois tieltä, kääntyivät ääntä kohden, sillä seurauksella, että Viimeisen Kennedyn kaasuttaessa pyörällään esiin oven läpi yksi niistä litistyi iskeytyvän oven alle ja kaksi muuta lensivät maahan kuin keilat Kennedyn tieltä. Kennedy käänsi moottoripyöränsä poikittaisjarrutukseen olentojen takana, ja tyhjensi kumpaankin piipullisen haulikostaan.

Rautaröhmö liukui hänkin esiin piilosta ja suuntasi ilman sen kummempaa teatteria liekinheittimensä kahteen jäljellejääneeseen otukseen. Tällä oli niihin yllättävän dramaattinen vaikutus: ne leimahtivat ilmiliekkeihin ja käpristyivät pian kuin nuotioon viskatut muovinpalat. Kapteeni Aurinkokunta, joka oli tällä välin nujertanut jäljelle jääneet vastustajansa, pyyhki kätensä (muodon vuoksi, ei koska ne olisivat sanottavasti likaantuneet), ja virkkoi:

”Nehän lakosivat aika helposti.”

~Kapteeni Aurinkokunta

Tämän sanottuaan hän lyyhistyi maahan.

Rautaröhmö juoksi hänen luokseen ja tarttui häntä olkapäistä.

”Jack! Kuuletko, Jack!”

~Rautaröhmö

Kun tämä ei tuottanut tulosta, Viimeinen Kennedy läpsi Kapteenia molemmille poskille.

”Mitä, äiti, onko jo ruoka-aika..?”

~Kapteeni Aurinkokunta kliseisesti mumisten

”Olentojen häneen ampumissa nuolissa on täytynyt olla myrkkyä.”

~Viimeinen Kennedy Rautaröhmölle

”Meidän on paras palata takaisin ennen kuin hänen tilansa huononee.”

~Rautaröhmö nyökäten

Rautaröhmö nyppi Aurinkokunnan pukuun tarttuneet nuolet irti ja pudotti ne näytepussiin, jonka sujautti pukunsa taskuun. Tämä hämmensi Viimeistä Kennedyä, sillä hän ei ollut tiennyt, että Rautaröhmön kaksiulotteisessa taistelupuvussa ylipäätään oli taskuja. Kennedy sitoi Kapteeni Aurinkokunnan sekä yhden panssaroiduista olennoista kuljetushihnalla moottoripyöränsä tarakalle ja Puolustajat ottivat suunnan takaisin kohti myrskyn reunaa.

Myrskyn silmään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapteeni Aurinkokunta heräsi vuoteella ja tajusi olleensa tajuttomana. Hänen mielessään heräsi kamala ajatus: entä jos hän oli ollut koomassa pitkään, kenties vuosia? Ehkä kaikki hänen tuntemansa olivat jo kauan sitten kuolleet, ja hänen olisi yksin taisteltava kaukaisin tulevaisuuden Maapalloa uhkaavia vaaroja vastaan?

”Kuinka kauan olen ollut tajuttomana?”

~Kapteeni Aurinkokunta vuoteen vierellä seisovalta hoitajalta

”45 minuuttia.”

~Hoitaja

”Ahaa.”

~Kapteeni Aurinkokunta pettyneenä

Aurinkokunta ohjattiin ulos sairasteltasta KHV:n mustien pakettiautojen kehän ulkopuolelle pystytettyyn komentotelttaan, missä hän otti paikkansa muiden Puolustajien vierestä pitkän pöydän ääressä. Vastapäätä heitä istui KHV:n työntekijöitä, pöydän toisessa päädyssä Merkin Muffley, ja vastakkaisessa päädyssä kaksi näyttöruutua, joista toisessa näkyivät Arizonan kuvernöörin, toisessa presidentin kansanturvallisuusneuvonantajan kasvot. Muffley painoi kaukosäätimen nappia, ja hänen taakseen pystytetyllä isolla näyttöruudulla alkoi pyöriä Viimeisen Kennedyn aurinkolaseissa olevan kameran kautta kuvattu video, jossa näytettiin Puolustajien kohtaamaa violetinväristä sammalta sekä heidän taistelunsa radiomaston nokassa ollutta olentoa ja sen kutsumia vahvistuksia vastaan. Videon päätyttyä Muffley kelasi sen takaisin kohtaan, jossa iilimatoaseita kantaneet olennot olivat saapumassa Desert Bluffsin keskusaukiolle ja pysäytti kuvan.

Kuten näemme, ei kyseessä ole pelkkä luonnonilmiö, eivätkä Puolustajien myrskyn sisällä kohtaamat olennot ole pelkkiä eläimiä. Ne hyödynsivät opittuja taktiikoita ja kantoivat aseita, jotka, vaikka ovatkin luonteeltaan biologisia, eivät ole osa niiden ruumista. Vastassamme on orgaanista teknologiaa hyödyntävä, järjestäytynyt vihollinen, joka on miehittänyt osan Arizonan maaperästä. Hyvät herrat: me olemme sodassa.

~Merkin Muffley

Tätä ilmoitusta seurasi hetken hiljaisuus, jonka katkaisi turvallisuusneuvonantajan kaiuttimen kautta tuleva ääni.

”Presidentti on valmis antamaan KHV:lle täydet valmiudet tilanteen hoitoon. Millainen on suunnitelmanne?”

~Kansanturvallisuusneuvonantaja

Jälkiselvitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kennedy ei halunnut palatessaan löytää pyöräänsä sammaleen peittämänä.
  2. Hän itse väitti olleensa ensimmäinen kohde koska oli selvästi Puolustajista komein ja tärkein, muut kaksi koska hänellä oli värikkäin ja helpoimmin erottuva asu.
  3. Hän ei halunnut sen joutuvan vihollisten käsiin, jos ne päättäisivätkin lähestyä selustasta.
Under construction.png
Alla rakentamisen!
Tämä artikkeli on harvinaislaatuisen perseestä, koska se on keskeneräinen.
Ota rukkaset ja vasara käteen ja rakenna sitä hieman valmiimmaksi.