Syvyyden neuvoa-antava demonineuvosto

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Neuvoston kokous. Neuvokset valmistautuvat mumisemaan.

Syvyyden neuvoa-antava demonineuvosto (käytetään joskus myös nimitystä Ykkösen senaatti) on nimensä mukaisesti Syvyydessä kokoontuva nimellisesti parlamentaarinen nimellisesti päättävä elin, jolla ei, edelleen nimensä mukaisesti, ole todellisuudessa mitään päätäntävaltaa. Toisin kuin nimi väittää, kuuluu neuvostoon muunkinlaisia olentoja kuin demoneita. Asian johdosta syntyi Ykkösen alueella pienimuotoinen kansanliike, joka vaati nimen muuttamista korrektimpaan muotoon "olentoneuvosto", mutta ongelma ratkesi, kun pahuuden henkilöstöpäällikkö siirsi kansanliikkeen uusiin tehtäviin niin kauas Neuvostosta ja niin lähelle vihaisia valoenkeleitä, ettei ensiksimainitun nimellä enää ollut relevanssia.

Neuvoston jäsenistö koostuu kullakin hetkellä kolmetoistahenkisestä puhemiehistöstä, (Nigel, yhdeksän bekeriä, Syvyyden executive manager Astaroth, Overlord iniativen vastuuhenkilö ja demoni Adramelech), viidestäkymmenestäneljästä puhujasta (aluehallinnon ja tiettyjen organisaatioiden yliherra-tason johtajisto) ja neuvoksista, joiden tehtävänä on mumista jonkun tärkeän henkilön pidettyä puheenvuoronsa.

Neuvosto kokoontuu Syvyydessä sijaitsevassa, varsin vaikuttavan näköisessä rakennuksessa tasan silloin, kun Nigel haluaa.