Tyrmäulottuvuus

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Tyrmäulottuvuus tai tuttujen kesken vain Tyrmä on Ykkösen liepeillä sijaitseva ulkoulottuvuus. Samalla tavalla kuin Tyhjyys sijaitsee Kolmosen "takana" ja Aaghammad Nelosen tienoilla, sijaitsee myös Tyrmäulottuvuus lähellä Ykköstä. Tyrmäulottuvuus on kuitenkin erilainen kuin edellämainitut, ja siksi paljon vähemmän tunnettu ja tutkimattomampi; on nimittäin niin, että Tyrmäulottuvuuteen on yhtä helppo päästä sisään kuin muihinkin ulkoulottuvuuksiin, mutta ulospääsy on paljon vaikeampaa, lähes mahdotonta. Tarkkaa syytä tähän ei tiedetä, mutta oletetaan, että Tyrmäulottuvuudella on omanlaatuinen, sumppumaisesti sisäänpäin suuntautunut ulottuvuusrakenne, joka mahdollistaa sisäänpääsyn, mutta ei ulospääsyä. Ainoastaan hyvin voimakkaat olennot voivat mennä Tyrmäulottuvuuteen ja palata takaisin. Tästä ominaisuudestaan Tyrmäulottuvuus on saanut nimensäkin; sitä on käytetty huppuvarmana vankilana ei-toivotuille vieraille.

Se, millaista tarkalleen ottaen on Tyrmäulottuvuudessa, on jäänyt epäselväksi, sillä jopa Ykkösen Salaisissa Arkistoissa[1] on perin vähän tietoa tästä ulottuvuudesta. Arkisto kuitenkin tietää kertoa, että yksisuuntaisen virtauksen vuoksi Tyrmäulottuvuuteen on jäänyt sisälle massiiviset määrät sinne virrannutta pahuuden alkuvoimaa, joka on jäänyt ulottuvuuteen kykenemättä ilman vapaata tahtoa pakenemaan Tyrmästä. On laskelmoitu, että tästä pahuudesta olisi tiivistynyt joukoittain suunnattoman voimakkaita primaaleja ja muita perin pelottavia pahoja öttiäisiä. Jotkut ovat jopa huhunneet, että tämä on tarkoituksellista, ja Tyrmäulottuvuutta käytetään koelaboratoriona luomaan uusia eliittijoukkoja Ykkösen armeijaan. Se on joka tapauksessa varmaa, että kaikissa tunnetuissa sodissa, joihin Ykkönen on osallistunut täydellä voimallaan, sotaan on aina ilmestynyt koko joukko voimakkaita, laadultaan ennenäkemättömiä pahoja olentoja kuin tyhjästä.


  1. Arkisto sijaitsee Nigelin Syvyydessä sijaitsevan linnan kellarissa.