Yhdeksänhäntäinen kettu

Hömppäpediasta
(Ohjattu sivulta Yhdeksänhäntäiset ketut)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Yhdeksänhäntäinen kettu
Kyuubi2.jpg
Haista paska, maailma
Tieteellinen nimi:Vulpes Novemis
Tosinimi:kiko'i
Voimakkuus:B
Vaarallisuus:B-
Älykkyys:A-

Yhdeksänhäntäiset ketut ovat vittumaisen voimakkaita ja kettumaisen ovelia eläinhahmoisia henkiolentoja, jotka ovat energialohikäärmeiden ikuisia vastustajia.

Hännät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdeksänhäntäinen kettu kasvattaa uuden hännän joka tuhannes vuosi, aloittaen yhdestä syntymässä saadusta hännästä. Täyttäessään tuhat vuotta se kasvattaa toisen hännän, kaksituhatvuotisena sillä on kolme häntää jne. Kasvatettuaan yhdeksännen häntänsä se on täysikasvuinen. Yhdeksän häntää kasvattaneella ketulla on myös yhdeksän etunimeä, sillä kettu saa uuden nimen joka kerta, kun se kasvattaa uuden hännän.

Täysikasvuisia yhdeksänhäntiä on luonnollisestikin melko harvassa, eikä keskenkasvuisia kettujakaan joka kadulla karkeloi.

Järjestäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdeksänhäntäisten kettujen sekava järjetäytymismalli on kuin suoraan yhteiskuntaopin opiskelijan pahimmista painajaisista. Kettujen yhteisöä säätelevät monimutkaiset etikettisäännöt, joiden rikkominen merkitsee kunniansa menettämistä ja arvonalennusta muiden kettujen silmissä. Esimerkiksi säännöt yhdeksän nimen käytöstä ovat tiukat ja jos menee möläyttämään väärän nimen väärässä paikassa, on edessä kunniansa menettäminen.

Tiukan keskinäisen etiketin vastakohdaksi ketut eivät muodosta tiivista yhteiskuntaa vaan keskittyvät tekemään omiaan omissa oloissaan. Kettujen sisäinen jakautuminen on voimakasta, ja kun osa ketuista on pahoja, osa hyviä niin toisinaan sattuvat keskinäiset yhteenotot ovat verraten yleisiä kahden ketun kohdatessa (yhteenotoillakin on tietysti oma etikettinsä).

Hierarkiassa ketun arvon määräävät kolme tekijää: 1) Ketun häntien määrä, 2) ketun ikä, 3) ketun oma kunnianarvoisuus ja 4) ketun perheen kunnianarvoisuus. Vanhinten sukujen vanhimmilla jäsenillä on oikeus kutsua paikalle kokous, johon osallistuvat kaikki täysikasvuiset ketut, mutta kyseinen proseduuri on sieltä harvinaisimmasta päästä.

Yhdeksäntäisten kettujen lukuisista klaaneista ja suvuista seuravia pidetään aatelisina: Yan'za, Nibizu'mu, Yuzu'ma, Radiy'mi ja Yoko'zo. Näiden sukujen vanhimmilla on oikeus kutsua kokoon yhdeksänhäntäisten kettujen korkein päättävä valta, Kettukäräjät, joille osallistuvat kaikki täysikasvuiset yhdeksänhännät.

Aateliset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdeksänhäntäisillä ketuilla on viisi ylempää aatelissukua ja lukemattomia vähäisempiä aatelissukuja. Suvusta toiseen tapahtuu jonkin verran liikettä avioliito kautta. Yleensä jompi kumpi aviopuolisoista siirtyy toisesta perheestä toiseen. Perhettä vaihtava aviopuoliso voi olla kumpaa sukupuolta tahansa, ja aviopari päättää, kumpi vaihtaa sukua. Suvun vaihto tarkoittaa käytännössä sukunimensä muuttamista sekä osallistumista mahdollisiin Kettukäräjiin aviopuolisonsa suvun jäsenenä. Yleensä pyritään vaihtamaan alemmasta perheestä korkea-arvoisempaan. Aatelisten perheiden välillä vallitsee monimutkainen hierarkia, jossa perheen arvon määrää perheen kunnianarvoisuus. Mikäli jonkun aatelisperheen jäsenen epäkunniallinen toiminta uhkaa vaarantaa perheen kunnianarvoisuuden täysin, ko. perheenjäsen voidaan karkoittaa aatelisperheestä ja hänen nimensä tabuttaa eli kieltää sen käyttö iäksi. Tätä pidetään pahimpana mahdollisena rangaistuksena yhdeksänhäntäiselle ketulle. Kun rikkurin nimi on tabutettu, kukaan ei voi enää lausua sitä, vaikka tietäisikin karkoitetun nimen. Karkoitetut korvaavat tämän antamalla itselleen oman nimen tai jopa etsimällä tosinimensä, tosin jälkimmäisen kaltaisesti on tapahtunut vain kerran koko universumin historiassa. Alla on viiden tärkeimmän suvun arvojärjestys ja perustiedot niistä.

Yoko'zon perheen symboli
  1. Yoko'zon perhe.
    • Perheen pää: Takatsuke Yoko'zo. Hänen vaimonsa on Shiromayi Yoko'zo (os. Nibizu'mu).
    • Kotipaikka: Myodanzo
    • Yoko'zon perhe on koko universumin tunnetun historian ajan säilyttänyt paikkansa korkea-arvoisimpana aatelisperheenä. Tämä johtuu suurimmaksi osin perheen jäsenten suurista voimista ja vielä suuremmista teoista.
  2. Nibizu'mun perhe.
    Nibizu'mun perheen symboli
    • Perheen pää: Kurechimayo Nibizu'mu, joka on myös Shiromayi Yoko'zon veli. Hänen entinen vaimonsa Yumigo Nibizu'mu (os. Yan'za) kuoli Mahtien Mittelön aikana silloisen Draconeuvoston ylipapin kynsissä. Tämän vuoksi Kurechimayo kantaa voimakasta kaunaa Draco Energiksiä kohtaan. Kurechimayo ei ole ottanut uutta vaimoa, vaikka Dion Yoko'zon onkin nähty kosiskelevan häntä.
    • Kotipaikka: Shodanzo, kaksoistähtijärjestelmää kiertävä planeetta, joka on tunnettu hienoista auringonlaskuistaan. Sijaitsee etäisessä galaksissa viidensadan miljoonan valovuoden päässä Linnunradasta.
  3. Radiyu'min perhe.
    Radiyu'min perheen symboli
    • Perheen pää: Yamuda Radiy'mi. Hänen miehensä on Kuroi Yoko'zo, Takatsuke Yoko'zon vanhin poika. Avioliitossa kumpikaan ei poikkeuksellisesti vaihtanut nimeään[1]. Suurimman osan ajasta Kuroi ei ole vaimonsa seurassa vaan seikkailemassa ympäri universumia. Tästä huolimatta heidän sanotaan yhä rakastavan toisiaan palavasti.
    • Kotipaikka: Kei-ulottuvuus, pieni tasku-ulottuvuus, jolla ei ole tarkkaa sijaintia, vaan josta voi halutessaan avata portin lähes mihin tahansa kohtaan maailmankaikkeudessa.
    • Radiyu'min perhe on Yuzu'man perheen kanssa toinen korkeammista aatelisperheistä, joita johtaa nainen.
  4. Yan'zan perhe.
    Yan'zan perheen symboli
    • Perheen pää: Totsubo Yan'za. Nykyään Totsubo on kuitenkin pääasiallisesti vetäytynyt toimestaan ja työtä hoitaa hänen vanhin poikansa Mamuro. Totsubon vaimo on Yoko Yan'za (os. Yoko'zo), Takatsuke Yoko'zon kolmas tytär.
    • Kotipaikka: Yokaizo, planeetta lähellä Linnunradan keskusta.
    • Perhe oli aikaisemmin korkeammassa arvossa, mutta Zaru Yan'zan kunniattomina pidetyt toimet alensivat perheen kunniaa. Zaru ei kuitenkaan kärsinyt karkoitusrangaistusta. Huhutaan, että Zarun, joka oli Totsubo Yan'zan pojanpoika, täyskäännös aiheutti Totsubon vetäytymisen syrjään perheen pään tehtävistä. Totsuboa järkytti suuresti myös hänen sisarensa Yumigo Nibizu'mun kuolema.
  5. Yuzu'man perhe.
    Yuzu'man perheen symboli
    • Perheen pää: Yochire Yuzu'ma. Hänen miehensä on Tokuyo Yuzu'ma (os. Yuchi'ze), joka on lähtöisin alempaan aateliin kuuluvasta Yuchi'ze-perheestä.
    • Kotipaikka: Maapallo
    • Yuzu'man perhe on toinen korkeammista aatelisperheistä, joita johtaa nainen.

Kettukäräjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kettukäräjät ovat yhdeksänhäntäisten kettujen tärkein (ja ainoa[2]) päättävä elin. Kettukäräjät tapahtuvat epäsäännöllisesti, sillä ne kutsutaan kokoon tarvittaessa (eli harvoin). Kettukäräjät voi kutsua kokoon vain jonkun viiden ylemmän aatelin perheen pää. Kettukäräjille on velvoitettu osallistumaan jokainen täysikasvuinen eli kaikki yhdeksän häntäänsä saanut kettu. Poissaolo alentaa poisjäävän ketun kunniaa merkittävästi. Kettukäräjät ovat pitkällinen tapahtuma, jonka pelkät valmistelut saattavat viedä vuosia. Kokouksen kokoon kutsunut perhe joutuu myös takaamaan tilat kokoukselle ja majoituksen siihen osallistuville, eli kokouksen järjestäminen ei ole ilmaista huvia. Tämä onkin yksi syy siihen, että se kutsukaan koolle niin harvoin.

Voimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdeksänhäntäisen ketun voima riippuu suoraan sen häntien määrästä: Yksihäntäinen pentu on vielä verraten heikko, mutta täysikasvuisen yhdeksänhäntäisen on väitetty olevan tarpeeksi vahva haastamaan jopa aatelisia energialohikäärmeitä tasaveroiseen kamppailuun. Voimien lisäksi myös kettujen älykkyys ja oveluus kasvaa iän myötä. Kettujen kykyihin kuuluu muotonsa muuttaminen millaiseksi tahansa, mutta yleensä hahmoansa vaihtaneella ketulla säilyy jokin kettumainen piirre, josta ketun voi tunnistaa. Joskus ketut muuntuvat kauniiden naisten näköisiksi ja iskevät silkkaa kettumaisuuttaan ihmismiehiä[3]. Todellisessa muodossaan yhdeksänhäntäinen kettu on loogisestikin ottaen sellainen kerrostalon korkuinen, yhdeksän pitkää häntää omaava kettu.

Aikuiset yhdeksänhännät ovat, kuten jo sanottu, voimissaan tasoissa eliittitason energialohikäärmeiden kanssa. Yhdeksänhäntäisen ketun voimista suurin osa on itse hännissä, joilla ne voivat lanata vuoristoja ja hävittää kaupunkeja maailmankartalta. Ne osaavat myös ampua suustaan jonkinmuotoista energiaa (energian tyyppi vaihtelee kettukohtaisesti, ja jotkut voivat käyttää monia tyyppejä). Niillä on myös likipitäen läpäisemätön iho, ne ovat nopeita ja niillä valtavat fyysiset voimat - eikä sovi unohtaa melkoisen kookkaita kynsiä ja hampaita. Yhdeksänhännillä on myös kettumaiseen tapaan loistava haju- ja kuuloaisti, hyvä liikkeen havaitsemiskyky sekä erinomainen reaktiokyky.

Kettujen heikkouksiin kuuluu epäsosiaalisuus. Jos yhdeksänhäntäinen kettu hyökkäisi energialohikäärmeen kimppuun, lisää lohikäärmeitä tulisi todennäköisesti auttamaan ensimmäistä ja kettu saisi ylivoimalta turpiinsa, koska ketut elävät harvassa ja viihtyvät yksikseen. Jos taas lauma lohikäärmeitä hyökkäisi ketun kimppuun, olisi epätodennäköistä, että paikalle tulisi useampia kettuja, ainakaan muita kuin ensimmäisen yhdeksänhännän lähisukulaisia. Lisäksi koska yhdeksänhäntäiset ketut ovat henkiolentoja, ne eivät vanhene, mutta ne voidaan vangita tai alistaa voimakkaalla loitsulla tai mielenhallinnalla. Tahtoon alistettua kettua on pidettävä silmällä, tai se riistäytyy vapaaksi ja tappaa vangitsijansa. On luonnollisesti helpompaa vangita nuori, vähempihäntäinen ja kokemattomampi kettuhenki kuin täysikasvuinen.

Yhdeksänhäntäisiä kettuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Zaru Yan'za - Zaru oli aikoinaan yksi universumin pahimmista julmuriruhtinaista, ja on yksi voimakkaimmista yhdeksänhäntäisistä ketuista.
  • Takatsuke Yoko'zo - Yoko'zon perheen pää ehkäpä vanhin elävä yhdeksänhäntäinen kettu
  • Maryu Yoko'zo - Edellisen poika

Seikkailuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tämä johtui todennäköisesti siitä, että molemmat ovat melkoisen itsepäisiä.
  2. Siinä mielessä, että Kettukäräjät on ainoa päättävä elin, joka voi päättää koko yhdeksänhäntäisten kettujen rodun asioista.
  3. Joskus, äärimmäisen harvoin, tästä syntyy puoliverisiä kettuhenkiä, jotka omaavat yhtälailla ketun kuin ihmisenkin ominaisuuksia. On huomattu, että puoliveristen yhdeksänhäntien ei tarvitse odottaa tuhansia vuosia kasvattaakseen uusia häntiä, vaan he voivat kasvattaa uusia häntiä tahdonvoimalla.