Zetto vs. Jurppa

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Thor.jpg
VAROITUS! – tämä artikkeli on metallimusiikin jumalan, Jurpan suojeluksessa, joten älä vandalisoi sitä, tai hän tulee kännissä riehumaan kotiisi ja pistää paikat tasaisiksi!!!

Zetto vs. Jurppa on vuonna 2064 käyty ottelu, jossa nimen mukaisesti kohtasivat yksi maailman vahvimmista supersankareista, Zetto, ja metallimusiikin jumala Jurppa. Ottelu käytiin pian Puolustajien neljännen tehtävän jälkeen, koska kyseisessä tehtävässä Jurppa ja Zetto eivät saaneet kunnolla ottaa yhteen. Muut Puolustajat, kuin Zetto ja Herra Tähti, eivät kuitenkaan esiinny tässä artikkelissa.

Ennen taistelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Puolustajien neljäs tehtävä Seattlessa oli päättynyt, katsoi Zetto haikaillen, kuinka Jurppa katosi tehtävän suorittamisen jatkojen jälkeen energiaporttiinsa. Hän oli nähnyt kaikki Jurpan voimat ja toivoi voivansa kohdata hänet. Ja niin kävisikin, päätti Zetto, ja julisti itse luomansa Operaatio H.Kn alkaneeksi.


Kaikki alkoi, kun Zetto eräänä päivänä soitti Jurpan kotiin, Suomeen, vastaanottajan laskuun luonnollisesti. Puhelimeen vastasi krapulaansa poteva 011i-androidi, joka kuultuaan asian ilmoitti sen käyvän. Hän sopi ottelupaikaksi Siperian tundran ja että ottelu käytäisiin keskipäivällä. Kun puhelu oli jo katkennut, saapui Jurppa huoneeseen krapulaisena. Hän otti hörpyn tasoittavaa ja sylkäisi ne samantien ulos, kun kuuli 011in sopimasta ottelusta. Piestyään 011in he ilmiintyivät teleportin kautta Siperian tundralle, sillä kuten Jurppa sanoo:

”Kun kutsutaan juhliin, on rumaa jättää tulematta”

~Jurppa

Siperiassa Zetto jo odottelikin Jurppaa. Hän nojaili kevyesti tähtihävittäjänsä kylkeä vasten, kun Jurppa ja 011i ilmiintyivät paikalle ja totesi:

”I'm Zetto, bitch”

~Zetto

Ja niin ottelu alkoi...

Ottelun kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen erä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zetto aloitti vahvasti tarraamalla Jurppaa vatsasta ja heittämällä tämän kaikin voimin päin läheistä metsää. Jurpan lentorata ilman halki aiheutti kymmenien puiden kaatumisen hänen tieltään, kunnes matka lopulta päättyi läheisen vuoren seinään. Zetto jatkoi hyökkäystään edelleen ja tarttui Jurppaan ennen kuin tämä ehti tajuta mitään. Hän alkoi pyörittää tätä vinhasti ilmassa, kunnes lopulta viskasi taivaalle. Jurppa käväisi hetken verran kymmenen kilometrin korkeudessa, kunnes tuli alas valtavalla nopeudella ja iskeytyi maahan. Jurpan Ensiferum-huppari oli putoamisen synnyttämän kitkan takia tulessa ja putoamisvoiman takia maahan oli ilmestynyt suuri kraatteri.

Zetto hymähti tyytymättömänä kraatterin reunalla:

”Tässäkö oli kaikki!?”

~Zetto

Nopea voitto on asia, jota Zetto ei ole ikinä sulattanut, sillä hän kaipasi otteluihinsa haastetta. Miettiessään tulevia, haastavampia otteluitaan, ei Zetto huomannut, miten Jurppa ryömi kraatterin pohjalta ylös ja otti esiin pohjattoman juomasarvensa. Hän joi ensimmäisellä ryypyllä kymmenen litraa viinaa ja tunsi voiman virtaavan ruumiseensa. Autuas humala valtasi hänet, eikä känniraivoa voinut enää pysäyttää. Jurppa hyökkäsi yllättäen Zeton kimppuun ja kaatoi tämän maahan. Hän alkoi hakata Zeton päätä juomasarvellaan samalla, kun hänen polvensa painoi Zeton palleja.

Silloin, ensimmäistä kertaa Puolustajiin liittymisensä jälkeen, Zetto tunsi olevansa alakynnessä. Nivusia kiristi ja tuska oli sietämätön. Jotakin olisi tehtävä! Hän nosti jalkojaan ja potkaisi Jurpan päältään ilmoihin. Tämä oli kuitenkin virhe, sillä tätä Jurppa oli odottanutkin. Hän pudottautui suoraan Zeton päälle saaden tästä ulos ensimmäisen parkaisun, jonka tämä melkein superjetonialainen on koskaan päästänyt.

”Ai.”

~Zetto

Tämän jälkeen taistelu jatkui tasaisena. Välillä toinen oli pääsemässä niskan päälle, mutta aina toinen onnistui kuitenkin estämään lopullisen iskun. Kerran toinen taistelijoista onnistui jopa munaamaan itsensä (Ottelun aikana paljastui, että Zetton puvun sepalus on auki!).

Herra Tähti puuttuu peliin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Silloin New Yorkissa Merkin Muffley kuuli, että Siperiassa oli käynnissä supervoimien mittelö. Hän oli jo ottamassa yhteyttä Puolustajiin, mutta silloin häntä sattumalta tapaamassa ollut Herra Tähti paljasti hänelle asian todellisen laidan. Hän kertoi kaiken Zetton junailemasta superolentojen kohtaamisesta. Muffley kauhistui oitis, mitä Herra Tähti ei ymmärtänyt, ja pyysi tätä selittämään, mikä tässä nimenomaisessa tappelussa oli niin karmeaa. Ja Muffley kertoi. Jos Zetto onnistuisi voittamaan jumalolennon, se saattaisi tehdä hänestä superjetonialaisen, vahvimman olennon, joita Jetoniasta voisi kohota! Tällöin Zetto varmana eroaisi Puolustajista, mutta se ei ollut pääasia, vaan se, että silloin ylimielisestä Zettosta saattaisi tulla jopa Puolustajien vihollinen, ja vihollisiahan ei lisää kaivata. Niinpä Muffley päätti lähettää Puolustajat pysäyttämään ottelun.

Muffley oli juuri tarttumassa puhelimeen, kun Herra Tähti esti häntä. Hän halusi hoitaa asian yksin, sillä hän ei ollut omasta mielestään saanut tarpeeksi suurta osaa Puolustajien viimeisimmissä tehtävissä ja halusi vähän korottaa omaa egoaan. Muffley suostui tähän, mutta lupasi rangaistuksen olevan kaamea, jos Tähti epäonnistuisi. Ja niin Herra Tähti lähti lentämään kohti Siperiaa. Sinne saavuttuaan hän vasta tajusi, mihin oli nenänsä tunkemassa, sillä Zetto ja Jurppa olivat pistäneet Taigan ns. Halki, poikki ja pinoon useiden hehtaarien alueelta. Metsä oli kaadettu, vuoret olivat halkeilleet ja tilalla oli vain jättimäinen kraatteri, jonka pohjalla kaksi kärhämöijää muksi toisiaan. Jurppa yritti epätoivoista iskua. Hän otti etäisyyttä Zettoon, juoksi korkealle kraatterin yläreunalle ja otti vauhtia juostessaan pää edellä päin Zettoa. Hänen kypäränsä sarvet pistivät Zettoa kylkiluiden väliin pään osuessa häneen, eikä teräksinen pää-kypärä-yhdistelmäkään tehnyt hyvää. Iskusta loukkaantuneena vajosi Zetto maahan.

Tämäpä hyvä ajatteli Herra Tähti, sillä Zetto ei näyttänyt olevan voitolla, jolloin hänen ei tarvitsisi puuttua kahakkaan.

Sääli vain, että Zetto tointui pian iskusta ja kun Jurppa oli vetämässä henkeä ja ottamassa hörppyä juomasarvestaan, iski Zetto häntä kovalla nyrkiniskusarjalla päähän. Jurpan teräksinen pääkään ei kestänyt iskuja ja tämä alkoi vaappua kanveesiin rajoilla pystyssä viimeisillä voimillaan. Zetto valmistautui antamaan viimeisen iskun ja veti nyrkkinsä taakse.

Silloin Herra Tähti tajusi, että olisi aika puuttua peliin, mutta miten? Hän ei halunnut pilata muutenkin huteralla pohjalla olevaa toveruussuhdettaan Zettoon, eikä halunnut tämän tietävän juuri hänen estäneen tätä suunnitelmissaan hakata Jurppa. Mutta jotakin oli tehtävä! Ja silloin Herra Tähti keksi sen. Hän lensi suoraan Zetton silmien edestä nopeinta vauhtia, mihin oli ikinä kyennyt ja sokaisi tämän lentäessään jättämällään tähtivanalla. Zetto ei ehtinyt edes tajuta, mikä häneen iski, kun hän jo karjui olevansa sokea. Jurppakin alkoi tointua ja tajusi hetkensä koittaneen. Hän otti juomasarvestaan isoimman ryypyn, minkä oli ikinä ottanut ja tunsi, kuinka suunnaton voima valtasi hänen lihaksensa. Sitten hän jännitti nyrkkinsä ja iski Zettoa leukaan kovempaa, kuin oli koskaan iskenyt ketään. Zetton jetonialainen leuka särkyi rusahtaen ja tämä itse kaatui maahan tajuntansa menettäneenä. Jurppa alkoi juhlia voittoaan ja hyppiä ilmaan iloisesti. Zetton iskusarjan johdosta hänen silmänsä olivat muurautuneet umpeen, nenä oli murtunut ja huuli oli halki, mutta mitäs pienistä.

”YO ADRIAN! I DID IIITTT!!!”

~Jurppa kuvittelee kännipäissään olevansa Rocky

Viiden minuutin päästä Zettokin nousi ylös maasta. Hän oli väsynyt ja Jurppa tarjosi tälle ryypyn juomasarvestaan. He istuutuivat yhdessä kraatterin reunalle ja katselivat aiheuttamaansa tuhoa.

”Aika kova matsi, vai mitä?”

~Jurppa

”Mm-m”

~Zeton vastaus Jurpalle

Ja niin he jatkoivat juomistaan ja tuhojen mittailuaan, kunnes olivat ihan humalassa. Juominkien täyttämän yön jälkeen Zetosta ja Jurpasta oli tullut ylimmät ystävykset.

Jälkipyykki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Herra Tähti oli sillä aikaa lentänyt New Yorkiin tapaamaan Merkin Muffleyta. Hän kertoi tälle innostuneesti, kuinka oli pelastanut maailman ja Muffley yritti rauhoitella häntä. Sitten Muffley kertoi innostuneesti Tähdelle, että oli juuri saanut tehtyä sopimuksen ESPN-urheilukanavan kanssa ottelun lähettämisestä launtai-illan ottelun paikalla täksi viikoksi. Taivaalla leijaillut Yhdysvaltain satelliitti oli nauhoittanut kaiken ja niin KHV:n tulevaisuuteen varattu budjetti olisi takuuvarmasti tulevaisuudessa ylijäämäinen! Ja niin he riemuitsivat yhdessä, kuin Siperiassakin toisiaan jo halailevat ystävykset.

Hömpän tärkeimmät kaksintaistelut
Zetto vs. Jurppa - Takatsuke vs. Kugaya - Sengetsu vs. Maryu - Hjassan vs. Keisari - Tiamat vs. Takatsuke - Azuroooc vs. Tiamat