Avaruuskilpikonna
Avaruuskilpikonnat (Testudo spatii) ovat ulkoavaruudessa ja yliulotteisissa tiloissa tavattavia, astronomisen kokoluokan eliöitä, joista suurimmat kantavat kokonaisia pieniä maailmoja selässään.
Avaruuskilpikonnan ruumis on soikea, pyöreä tai ovaalinen, halkileikkaukseltaan linssimäinen, ja erittäin vahvasti panssaroitu. Sen reunoilta erkanee neljä evää tai siipeä, joiden ulommat reunat ulottuvat ohuina ja purjemaisina useita kertoja avaruuskilpikonnan ruumiin pituutta etäämmälle. Ruumiin tylpemmässä kärjessä sijaitseva pää on soikea, ja kantaa ruumiin tason kanssa samansuuntaisesti avautuvaa suuta sekä kahta laakea, koveraa, aistineliminä toimivaa "silmää". Uhattuna avaruuskilpikonnat voivat vetää raajansa ja päänsä kuorensa sisään ja sinetöidä aukot panssariläpillä. Kooltaan avaruuskilpikonnan ruumiin läpimitta voi olla useampia tuhansia kilometrejä.
Avaruuskilpikonnat tuottavat oman, paikallisen keinopainvoimakenttänsä, ja sen määrittämällä ruumiin "yläpuolella" on oma ilmakehänsä sekä avaruuskilpikonnan kuoresta kasvava lito- ja hydrosfääri. Avaruuskilpikonnien kuoret tukevat laajoja ekosysteemejä ja joskus jopa tietoista elämää. Kilpikonnat tuottavat ympärilleen myös luontaisen suojakentän, joka suojelee sen pintaa meteoriiteilta ja säteilyltä sekä estää sen ilmakehää karkaamasta. Avaruuskilpikonnat elävät kantamiensa maailmojen kanssa eräänlaisessa symbioosissa, jossa kilpikonna pitää kuorensa elinkelpoisena ja sen ekosysteemit osallistuvat kilpikonnan elintoimintoihin. Avaruuskilpikonnan kuoren läpitunkemattomuuden ja aineenvaihdunnan suuren skaalan sekä tavattoman hitauden vuoksi niitä mekanismeja, joilla tämä tarkalleen tapahtuu, tunnetaan huonosti.
Ravinnokseen avaruuskilpikonnat käyttävät asteroideja, avaruuden harvaa kaasua, tähtien säteilyä, sekä valtavan ruumiinsa eri osien magneettikenttä- ja lämpötilagradienteista johdettua energiaa. Ne liikkuvat osaksi raajojaan tyhjiöpurjeina käyttäen, osaksi painovoimamanipulaatiolla. Toisin kuin monet ulkoavaruuden eliöt, avaruuskilpikonnat eivät luonnostaan kykene ylittämään valonnopeutta, mutta voivat ajelehtia tähtijärjestelmien välillä tuhansien tai miljoonien vuosien kuluessa.
Vaikka ovatkin millä hyvänsä mittapuulla pitkäikäisiä, avaruuskilpikonnia ei katsota todellisiksi tyypin 1 kuolemattomiksi, ja niitä menehtyy säännöllisesti nälkään, taivaankappaleiden kanssa törmäämiseen, symbioottisen ekosysteemin massasukupuuttoon, petojen[1] hyökkäyksiin tai kun ne ovat kasvaneet liian suuriksi kyetäkseen enää ylläpitämään tehokasta aineenvaihduntaa. Ne lisääntyvät harvakseltaan, tavallisesti vain kerran elinkaarensa aikana, suurissa kohtaamisissa. Munat lasketaan vanhojen, raskaiden tähtien kiertoradoille, ja kuoriutuvat tähden romahtaessa.
Jotkin tähtienväliset lajit ovat "kesyttäneet"[2] avaruuskilpikonnia käyttöönsä asuinpaikkoina, tai, asennettuaan niihin jollakin tapaa hyperajon, tähtienvälisinä kulkuneuvoina.
- ↑ Kuten tyhjiönautilusten, stjernvaalien, planetesiittien, mestariplaneetansyöjien tai hirmuisten tähtivuohten. Galaksinsyöjiä avaruuskilpikonnat pääsevät tavallisesti pakenemaan.
- ↑ On kyseenalaista, onko tavallisen ihmisen skaalassa operoivan olennon edes mahdollista kommunikoida avaruuskilpikonnan kanssa: niiden ajatusprosessit ovat aivan liian suuria ja hitaita, ja niiden kokemusmaailma niin irrallinen mistään ihmisten tuntemasta.
