Gamma-sykli

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Gamma-sykli oli kolmas ja viimeinen Universumin kolmesta nk. testisyklistä - universumisykleistä, joiden aikana Mahtavat vakiinnuttivat Universumin rakenteen ja luonnonlait ja loivat puitteet kaikelle myöhemmillä sykleillä tapahtuneelle kehitykselle. Gamma-syklin Universumi oli testisykleistä lähimpänä nykyisen kaltaista, mutta se poikkesi silti huomattavasti nykyisestä maailmankaikkeudesta. Tiedot tältä aikakaudelta ovat, kuten aina testisyklien ollessa kyseessä, varsin vähäisiä ja vaillinaisia. Suurimmat syyt tähän ovat yksinkertaisesti ajallinen kaukaisuus, sekä meidät testisykleistä erottava Mahtien Mittelö, joka oli niin tuhoisa, että testisykleiltä säilyneet olennot ja esineet ovat lähes poikkeuksetta äärimmäisen voimakkaita, itsepäisiä, vaikeita hävittää, tai kaikkia kolmea edellämainittua.

Tiettävästi haltiat ja lohikäärmeet saivat alkunsa gamma-syklillä, tehden niistä beta-sykliltä peräisin olevien muodonmuuttajien jälkeen Universumin vanhimpia Suuntaumuksista erillisiä tietoisia rotuja. Nämä gamma-syklin haltiat ja lohikäärmeet eivät olleet identtisiä nykyisten kanssa, vaan ne luokitellaan alkurotuihin ja niitä kutsutaan tästä syystä alkuhaltioiksi ja alkulohikäärmeiksi. Alkuhaltiat ja alkulohikäärmeet olivat molemmat nykysestä poiketen manaltaan tyypittömiä, koska mana itsekin oli tähän aikaan vielä Suuntaumusvoimia lukuun ottamatta tyyppeihin jakautumaton. Alkuhaltioilla ja -lohikäärmeillä, joilla ei ollut tässä vaiheessa sidoksia Suuntaumuksiin, ei siksi ollut myöskään erillisiä tyyppejä. Vasta neljännellä syklillä mana oli lopullisesti jakautunut, ja sekä haltiat että lohikäärmeet jakautuivat useisiin eri alalajeihin kukin oman sielunsa taipumusten perusteella. Tälloin syntyivät myös suuntaumuslohikäärmeet ja suuntaumushaltiat, kun osa lohikäärmeistä ja haltioista lyöttäytyi suuremman voiman ja muiden etuisuuksien toivossa Suuntaumusten kelkkaan, kääntäen oman mana-affiniteettinsa Suuntaumusmanojen piiriin.

Keskiulottuvuuden rakenne gamma-syklillä alkoi muistuttamaan enemmän nykyistä maailmankaikkeutta, kun luonnonlait oli saatu suurimmaksi osaksi asetettua. Tähtiä ja planeettoja tavattiin tiettävästi tänä aikana keskiulottuvuudessa, ja ne olivat enemmän nykyisen kaltaisia kuin beta-syklillä. Koska ihmis- ja henkitasoa ei oltu eritelty (eikä tultaisi erittelemään vielä pitkään aikaan ennen yhdeksännen syklin alkua), keskiulottuvuudessa voitiin kuitenkin tavata myös esoeteerisempia rakenteita, joiden kaltaisia löytää nykyaikana henkitasolta. Näitä olivat mm. niinsanotut "manamaailmat", jotka olivat rakentuneet aineen sijasta gamma-syklin jakamattomasta manasta. Nämä manamaailmat olivat eräässä mielessä gamma-syklin vastine elementaalitasoille, mutta niitä oli huomattavasti enemmän, ja ne olivat yleensä paljon pienempiä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

edeltäjä:
Beta-sykli
Universumisykli seuraaja:
Neljäs universumisykli