Puolustajat: Ensiaskel yöhön
Tämä artikkeli odottaa uudelleenkirjoitusta! Toisin sanoen, joku voi olla juuri nytkin muokkaamassa sitä. Ole hyvä äläkä poista tai tee suuria muokkauksia tähän artikkeliin juuri nyt.
Puolustajat: Ensiaskel yöhön (Defenders: First Step into the Night) on Puolustajien neljäs suuri tehtävä, joka tapahtui vuoden 2064 aikana.
Alustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edellisessä tehtävän, Kristallisen uhan, lopussa Viimeinen Kennedy oli sammunut aiheuttamansa pulssin voimasta ja näin uhrannut itsensä maapallon puolesta. Tämän vuoksi Puolustajat, entinen viisikko, oli muuttunut kvartetiksi, sillä huolimatta Merkin Muffleyn toiveesta Patrioottia ei oltu saatu liitettyä ryhmään. Puolustajien jäseninä jatkoivat siis tässä tehtävässä Kapteeni Aurinkokunta, Rautaröhmö, Herra Tähti ja Zetto.
Edellisen tehtävän jälkeen USA:n hallitus suostui myöntämään Puolustajille määrärahat, jotka riittivät ruokaan jokaiselle jäsenelle, Rautaröhmön haarniskan ruostesuojaan ja Herra Tähden shampooseen. Zetto, joka ei ollut saanut USA:n hallitukselta liian kalliina pidettyä painovoimakammiota harjoittelua varten, oli joutunut ottamaan KHV:n kautta yhteyttä GigaCorpiin, joka suostui lahjoittamaan Zettolle painovoimakammion, mutta vaati vastapalvelukseksi saada 3000 Coca-Cola Companyn osaketta. Tähän suostuttiin. Valtion tuesta huolimatta Puolustajien rahallinen tilanne ei ollut kehuttava. Puolustajien välit olivat kuitenkin parantuneet (jonkin verran ainakin). Koska Viimeinen Kennedy ei enää ollut nurkissa, Herra Tähti pääsi tomuttamaan vapaammin, ja painovoimakammion saatuaan Zettokin oli hieman mukavampaa seuraa, kerran hän jopa vastasi "Huomenta" Rautaröhmön hyvänhuomenenetoivotukseen.
Tehtävä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pimeässä luolassa, Yhdysvaltain länsiosassa Seattlen lähettyvillä nukkui jokin. Se ei ollut mikään olento; sitä ei voinut kutsua sellaiseksi. Mutta se oli kerran ollut osa erästä olentoa, erästä hyvin voimakasta ja vaarallista olentoa - ja se kantoi mukanaan sen olennon viimeistä tahtoa. Mikä oli se tahto? Tuho ja Kaaos kaikelle olevaiselle. Mutta tämä päivä tulisi olemaan erilainen tuolle jollekin, sillä juuri tänään kaksi ihmistä oli laskeutunut tänne syvään luolaan tutkimaan sitä.
Toinen miehistä katsahti pikaisesti ympärilleen tässä luolakammiossa, ja hänen kypärässään olevan lampun valokiila pyyhkäisi kammion seinää ja lattiaa. Hän pysähtyi hetkeksi, ja kääntyi sitten hitaasti takaisin. Hän oli huomannut jotain erikoista. Se oli jonkinlainen kummallinen... sitä oli vaikea kuvata. Se oli kuin kivi, mutta ei kuitenkaan ollut. Se oli pieni, mutta kuitenkin suuri. Se kiilsi, mutta oli kuitenkin matta. Se oli hyvin hämmentävä. Hän ojensi kätensä kohti mystistä kappaletta. Tämä oli viimeinen asia mitä hän elämässään teki, sillä hänen kosketuksensa herätti tuon mustanpuhuvan jonkin pitkästä unestaan.
Se oli hereillä. Ja se janosi kaaosta.
Herääminen ei jäänyt huomaamatta kahdelta hyvin erilaiselta olennolta, jotka vahtivat tätä muuten syrjäistä planeettaa, molemmat omista syistään. Toinen olento istui kaukana kylmässä avaruudessa, Pluton kiertoradan tuolla puolen, mukavasti linnamaisessa avaruuslaivassaan, josta sen tehtävä oli valvoa tätä Aurinkokuntaa. Kun tämä voimakas ja viekas olento havaitsi kaaosenergiapiikin, sen matelijamaiset, purppuralta hohtavat silmät välähtivät ahneutta ja pahansuopuutta, ja se pisti liikkeelle erään Maapallolla toimivista vähäisemmistä heijastuksistaan, ottaen samalla mukavamman asennon lepuualustallaan ja kurottaen kohti vieressä olevaa maljaa, jossa oli rapeaksi paistettuja molokin suikaleita. Se myhäili omahyväisesti omaa oveluuttaan. Kortit oli jaettu, ja sillä oli pelipöydän paras käsi.
Toinen näistä kahdesta erikoislaatuisesta olennosta oli itse Maapallolla, ja heti aistiessaan tämän erityisen väreilyn, hymyili pahaenteisesti. Tämä oli hänelle mitä erinomaisin tilaisuus nousta kunniassa ja arvossa herransa silmissä - vahtivuoro pienellä kiviplaneetalla ei vastannut hänen henkilökohtaisia käsityksiään siitä, mikä oli hänen arvolleen sopivaa työtä. Hänen tulisi ehdottomasti saada haltuunsa tämän kaoottisen voiman lähde. Hän pallotteli päässään erilaisia suunnitelmia valmistautuessaan noutoretkelle, jonka hän oletti olevan helppoa kuin karkin varastaminen lapselta. Koska rehellisesti - kuka tällä planeetalla olevista heikoista ääliöistä muka olisi pystynyt häntä edes estämään?
Puolustajat: Matkaan![muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puolustajien päämajassa KHV:n kuuman linjan vastaanotin alkoi hälyttää. Kolme huonessa sillä hetkellä olevaa Puolustajaa (Zetto oli yksin harjoittelemassa uudessa, GigaCorpilta lahjoituksensa saadussa painovoimakammiossaan) syöksyivät kuin yhtenä olentona sitä kohti. Kapteeni Aurinkokunta kampitti ohitseen ryntäävän Herra Tähden maahan, survaisi kyynärpäällään Rautaröhmön kauemmaksi, ja tarttui toisella kädellään luuriin. Linjan toisessa päässä oleva KHV:n johtaja Merkin Muffley kertoi hänelle, että Puolustajia tarvittiin Seattlessä, ja että asialla oli kova kiire. Heille kerrottaisiin tehtävästä tarkemmin matkalla. Kapteeni Aurinkokunta kuittasi, sulki vastaanottimen, ja selitti tilanteen Rautaröhmölle ja Herra Tähdelle muutamalla kliseisellä sanankäänteellä. Kiskottuaan Zetton ulos äänieristetystä kammiostaan Puolustajat kiipesivät kiireenvilkkaa Empire State Buildingin tukikohtansa katon tuntumassa leijuvaan Defenderforce Oneen, joka otti suunnan kohti Seattleä.
Koneessa Puolustajia odotti, pilotin lisäksi, valkoiseen laboratoriotakkiin, farkkuihin ja varsin syväänuurrettuun paitaan pukeutunut, persialaiselta näyttävä ruskeahiuksinen nainen, joka esittäytyi Sinnis Rabishuksi, ja kertoi olevansa KHV:n tutkija-asiantuntija. Hän selitti Puolustajille KHV:n havainneen aiemmin tarkemmin erittelemätöntä "ekstranormaalia aktiviteettiä", kuten Rabishu sitä kutsui, Seattlen kaupungin lähistöllä sijaitsevasta luolasta, ja että nyt yhteys asiaa tutkimaan lähetettyihin KHV:n agentteihin oli menetetty. Kapteeni Aurinkokunta arveli omassa mielessään, että tästä tulisi helppo tehtävä, koska tuollainen ekstranormaali aktiviteetti ei kuulostanut hirveän pahalta uhalta hänen kaltaiselleen mahtimiehelle; olihan hän sentään supersankareiden numero yksi. Hän oikaisi asentonsa rennommaksi tuolillaan ja ojensi jalkansa, antaen asiantuntijanaisen sanojen kulkea toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään.
Samaan aikaan Seattlen lähettyvillä, lähellä erään tietyn luolan sisäänkäyntiä, hieman itäaasialaisen näköinen mies, jolla oli melko huomiota herättävät meripihkaa väriltään muistuttavat silmät, seisoskeli tuumaillen toimintasuunnitelmaansa. Hän nautti suunnattomasti monimutkaisten suunnitelmien laatimisesta ja vielä enemmän hän nautti siitä, että joukko ötököitä jäi kiinni hänen kuvainnollisiin verkkoihinsa. Siksi hän päätti tarttua tällä kertaa tilaisuuteen pitää hieman hauskaa maakalaisten kustannuksella. Hän sulki silmänsä keskittyneesti ja pian jotain hyvin erityislaatuista tapahtui. Hetken kuluttua mies avasi jälleen silmänsä ja peilasi itseään vieressään olevasta lammikosta. Lammikon tyynestä pinnasta häntä vastaan katsoivat siniset silmät, ja mies hymyili.
Defenderforce One laskeutui jylisten metsään muutaman kilometrin päässä luolan sisäänkäynnistä, ja Puolustajat jalkautuivat. Rabishu osoitti heille suunnan, ja ojensi vielä Rautaröhmölle jotakin, mitä muut Puolustajat eivät kunnolla nähneet.
Puolustajat saapuivat luolan suulle odotettujen viiveiden jälkeen, eli tapeltuaan siitä, kuka saisi lukea karttaa, ja kuljettuaan puoli kilometriä väärään suuntaan ennen kuin Rautaröhmö oli huomannut Kapteeni Aurinkokunnan pidelleen karttaa väärinpäin.
Luolan suuaukko oli hieman kliseisesti kallionseinämässä pienen puron muodostaman vesiputouksen ja sen vedestä syntyneen lammikon takana. Paikka olisi toisenlaisissa olosuhteissa voinut olla kaunis, mutta juuri nyt Puolustajat eivät kyenneet antamaan sille arvoa; Herra Tähti inhosi periaatteessa kaikenlaisia maakoloja ja epäpuhtaita puroja (niissä ei hänen mielestään ollut tarpeeksi fluoria), Zetto vain murahti tyypilliseen tapaansa, ja Kapteeni Aurinkokunta, joka oli toivonut kohtaavansa matkalla karhun, jotta voisi todistaa sankaruuttaan voittamalla sen painissa, vilkuili edelleen ympärilleen siinä koko ajan kapenevassa toivossa, että metsästä ryntäisi esiin vaikkapa verenhimoinen antilooppi. Rautaröhmöstä taas paikassa vaikutti olevan jotakin perustavalla tasolla väärää; koko matkan ajan hänellä oli ollut alati paheneva ennakkoaavistus, ja nyt kun luolan suu oli hänen edessään, hän oli tuntevinaan jonkin synkän ja iljettävän huokuvan siitä.
Ehkä juuri nämä seikat veivät Puolustajien huomion toisaalle siten, että he eivät huomanneet heitä lähestyvää miestä ennen kuin tämä rykäisi aivan heidän takanaan. Äänen kuullessaan Puolustajat pyörähtivät ympäri valmiina hyökkäämään, näkivät miehen siistin tumman puvun ja fedoran, päättelivät tämän olevan KHV:n agentti, ja rentoutuivat hieman. Kysyttäessä ekstranormaalista aktiviteetista, yhteyden menettämisestä, ja siitä, mitä hänen parilleen oli tapahtunut, agentti viittasi kädellään luolan suuaukkoa kohti ja sanoi:
”Parasta, että tulette itse katsomaan.”
Kapteeni Aurinkokunta, Rautaröhmö ja Zetto seurasivat miestä luolaan. Erityisellä lialta ja pimeydeltä suojaavalla kokovartalopuvulla varustettu mutta silti vastentahtoinen Herra Tähti empi sekuntin verran ja lähti heidän peräänsä. Puolustajia johdattava agentti liikkui ketterästi ja varmajalkaisesti pimeän luolan liukkaalla ja kuhmuraisella lattialla, johdattaen Puolustajia yhä syvemmälle luolaan. Silloin tällöin mies pysähtyi tunnustelemaan luolan seinää kädellään. Kun häneltä kysyttiin, mitä hän teki, hän vastasi, että hän halusi varmistua luolan rakenteen vakaudesta. Rautaröhmön mielestä luola näytti kyllä tarpeeksi vakaalta, mutta hyväksyi selityksen. Liiasta varovaisuudesta tuskin olisi haittaakaan.
Ryhmän laskeuduttua syvälle luolaston uumeniin Puolustajia johdattanut agentti väläytti hymyn puhtaanvalkeilla hampaillaan. Pimeässä luolassa sitä ei oikein huomannut, mutta miehellä oli tavallista pitemmät ja terävämmät kulmahampaat, ja hetken olisi lamppujen valossa melkein voinut luulla, että hänen silmänsä välkähtivät meripihkan väriä. Hän osoitti luolan perällä olevaa tummaa kulkuaukkoa.
”Olemme perillä. Tästä pääsee kulkemaan suoraan kohteeseemme. Olisi parasta, jos te menisitte edeltä; tiedä mikä siellä odottaa, joten on parasta, että supervoimaiset menevät ensin.”
Puolustajat menivät kapeasta kulkuaukosta yksi kerrallaan; Kapteeni Aurinkokunta ahtoi ensimmäiseksi, Zetto seurasi heti perässä, Rautaröhmö meni kolmantena ja viimeisenä meni epäröivä Herra Tähti, jonka saatteli matkaan KHV-agentin valkohampainen hymy. Jos Herra Tähti ei olisi ollut muutenkin jo niin hermostunut kaikesta tästä liasta ja pimeydestä, miehen ilme olisi voinut huolestuttaa häntä, sillä se näytti vähän turhankin iloiselta sellaisen miehen kasvoille, joka oli johdattamassa supersankareita potentiaalisesti vaaralliseen paikkaan.
Kulkuaukon takapuolella avautui laaja kammio, jonka täytti enimmäkseen suuri mustavetinen maanalainen järvi. Herra Tähti irvisti. Tuo vesi oli taatusti tavattoman likaista ja täynnä kaikki rumia, limaisia maanalaisia otuksia, joihin päivänvalo ei ollut konsanaan koskenut. Rautaröhmö käänsi valonheittimiään ympäriinsä, yrittäen etsiä jotain erikoista ja yrittäen samalla aistia, olisiko tässä kammiossa hänen aikaisemmin tuntemansa pahansuovan läsnäolon lähde.
Hän aistikin jotakin: vahingontahtoisen välkähdyksen, kuin sytytettyä lyhtyä peittävä kangas olisi hetken huolimattomuudessa pyyhkäisty silmänräpäykseksi syrjään. Se ei kuitenkaan ollut sama painostava uhka jonka hän oli aistinut aikaisemmin: se oli terävämpi ja vähemmän syvä; se ei ollut inhimillinen, mutta eri tavalla epäinhimillinen; eikä se ollut tullut kammion sisäpuolelta.
Rautaröhmö pyörähti ympäri juuri parahiksi nähdäkseen, kuinka Herra Tähti astui sisään, kuinka heidät saattanut agentti kosketti kammion suuaukon reunaa ja lausui komentosanan. Maa tuntui värähtävän - ei liikahtavan mihinkään tiettyyn suuntaan, vaan sykähtävän kuin sillä olisi ollut pulssi -, kiinteä kivi virtasi kuin neste, ja hetkessä kammion sisäänkäynnin paikalla oli umpikiveä. Viimeinen asia, jonka Puolustajat näkivät kammion ulkopuolelta oli Rautaröhmön valonheittimen heijastuma agentin hymystä.
Hetkeen kukaan ei sanonut mitään.
”...Se ei tainnut olla KHV:n agentti?”
~Herra Tähti
Zetto murahti joko myöntymystä tai ärtymystä (hänen tunnetilojaan oli aina hiukan vaikea arvioida) ja valmistautui iskemään kammion seinään uuden kulkuaukon, mutta Rautaröhmö pysäytti hänet sanoen, että seinän kaataminen saattaisi romauttaa koko luolan heidän niskaansa. Herra Tähti värähti ja veti syvään henkeä rauhoittaakseen itseään edes hiukan. Hän piti tästä hyvin, hyvin vähän. Hän katsahti maanalaisen järven tummanpuhuvaa pintaa ja huomasi yllätyksekseen sen liikkuvan.
Kapteeni Aurinkokunta oli myös hermostunut, mutta lähinnä koska hän pelkäsi mahdollisuuden sankaritöihin menevän sivu suun.
”Kuinka sitten pääsemme ulos? Emme voi vain jäädä odottamaan, että meitä tullaan etsimään.”
~Kapteeni Aurinkokunta
”Hmph.”
~Zetto
”En usko että sekään toimisi.”
~Rautaröhmö
”Entäpä jos...”
~Kapteeni Aurinkokunta
”Hmf.”
~Zetto
”Taidat olla oikeassa.”
~Kapteeni Aurinkokunta
Kolmikon neuvottelun keskeytti Herra Tähden kiihtyvällä vauhdilla paniikin rajaa lähestyvä ääni.
”Kuulkaa...”
~Herra Tähti
Aurinkokunta kääntyi ympäri, mutta mitä hän sitten olikin aikonut sanoa katosi hänen mielestään. Herra Tähti ei ollut nähnyt väärin - vesi oli liikkunut. Puolustajien keskittyessä suunnittelemaan poispääsyä se oli liikkunut lisää: suuri osa siitä oli kerääntynyt usean metrin korkuiseksi, jotenkin paikoillaan koossa pysyväksi patsaaksi, josta saattoi heikosti erottaa eräänlaiset raajat ja päätä muistuttavan kohouman. Vesiolento liukui hienoisesti liplattaen ylös järvestä kammion kivilattialle ja kohti Puolustajia ilmeisin aikein. Herra Tähti päästi pienen vinkahduksen ja perääntyi. Mitä lähemmäksi vesi tuli, sitä epähygieenisemmältä se näytti. Muut kolme mittailivat kohti aaltoilevaa uhkaa katseillaan.
”Miten vettä vastaan tapellaan?”
~Zetto pukee sanoiksi sen, mitä kaikki ajattelevat
Aikaa taistelutekniseen palaveriin ei jäänyt, sillä samalla hetkellä vesiolento näytti päättävän, että hidas, uhkaava lähestyminen sai riittä ja hyökyi Puolustajien päälle kuin, no, hyökyaalto.
Rautaröhmö valitsi ilmeisen lähestymistavan ja kärvensi hyökkääjää liekinheittimellään. Olento päästikin sihahduksen, joka saattoi olla kivun ulvahdus tai vain pakenevaa höyryä, ja sen hyökkäys pysähtyi hetkeksi. Mainittu höyry levittäytyi virtausmekaniikan sanelemalla tavalla täyttämään huoneen kuumana ja näkyvyyttä haittaavana. Zetto reagoi vaistonvaraisesti ja hyökkäsi käyttäen hyväkseen vihollisen hetkellistä heikkoutta. Vaisto ei kuitenkaan ollut kehittynyt taistelussa nestemäisiä vihollisia vastaan, ja jetonialainen päätyi sukeltamaan suoraan tämän sisään. Kapteeni Aurinkokunta suoritti superaivoillaan salamannopean mutta valitettavasti täysin väärässä mittakaavassa toteutetun taktisen analyysin ja alkoi kiireen vilkkaa kaivella trikoidensa kätköistä juomapilliä. Herra Tähti, jonka hipiä oli jonkin verran herkempi kuin kollegoidensa vetäytyi sikiöasentoon suojaan polttavalta höyryltä.
Rautaröhmö ei uskaltanut käyttää aseitaan siinä pelossa, että osuisi tovereihinsa, ja hänen oli tyydyttävä väistelemään vesiolennon vuoksimaisia iskuja niin hyvin kuin luolassa pystyi yrittäen samalla tihrustaa rubiinisilmillään höyryn, veden ja heiluvien valokeilojen lävitse. Zetto kamppaili vimmatusti vesiolennon sisällä, sekä päästäkseen pinnalle että siinä toivossa, että voisi näin jotenkin häiritä sen sisäisiä virtauksia. Aurinkokunta yritti hiipiä pilli käsissään olennon taakse, mutta tuli huomatuksi, ja äkkitulvan tavoin iskevä uloke paiskasi hänet vasten luolan seinämää. Veden loiskeet ylsivät Herra Tähteen asti. Tämä säikähti ja sinkosi vienosti helähtävän, valkean energiasäteen ei erityisesti minnekään. Säde ei myöskään osunut erityisesti minnekään, mutta sillä oli odottamaton sivuvaikutus: sen mennessä höyryyn syntyi hetkeksi aukko, koko kammio peittyi pehmeään, valkeaan valoon. Välähdyksenomaisen hetken ajan kontillaan pilliään kammion lattialta etsivä Kapteeni Aurinkokunta, päätään puolelta toiselle kääntelevä Rautaröhmö, jotenkin ylösalaisin päätynyt Zetto sekä heidän villisti pyörteilevä, kolmen rintaman vesisotaa käyvä vastustajansa saattoivat kaikki nähdä selvästi.
Hetki oli kaikki mitä tarvittiin. Rautaröhmö liukui kaksiulotteinen kylki edellä vastuksetta olennon lävitse ja kiskaisi Zetton mukanaan vapaaksi. Herra Tähti häiritsi olentoa toisella energiasäteellä. Kapteeni Aurinkokunta näki juomapillinsä sekä vesilammikon pintaan heijastuvasta kuvajaisestaan sen, mitä vesi oli tehnyt hänen kampaukselleen, imaisi raivostuneena superkeuhkonsa täyteen ilmaa, työnsi pillin toisen pään suuhunsa ja toisen vesiolentoon, ja puhalsi kaikin voimin.
Kuiville päässyt ja tukevamman asennon saanut Zetto keräsi energiaa nyrkkiinsä ja syöksyi. Suora linja vei hänet vesiolennon lävitse ja päin kohtaa, jossa kammion sisäänkäynti oli ollut. Kapteeni Aurinkokunnan synnyttämien kuplien heikentämä vesiolento ei tarjonnut vastustusta vaan hajosi lukemattomiksi pisaroiksi. Jetonialainen kohtasi kiviseinän, ja kiviseinä antoi periksi. Muut kolme Puolustajaa pyrähtivät aikailematta Zetton perään, ulos syntyneestä aukosta ja yhteen läjään lattialle kammion ulkopuolelle - eikä hetkeäkään liian aikaisin, sillä aivan kuten Rautaröhmö oli epäillyt, aukko romahti heidän jäljessään.
Pölyn laskeuduttua ja Puolustajien selvitettyä, mikä raaja kuului kenellekin, he kömpivät pystyyn. Kapteeni Aurinkokunta otti oitis esille naarmuuntumattoman peilin ja matkakamman. Zetto murahti. Herra Tähti tarkkasi sortuman ulkopuolelle selvinnyttä vesilänttiä.
”Kuoliko se?”
~Herra Tähti
”Parasta ettemme jää ottamaan selvää.”
~Rautaröhmö
Puolustajat kiiruhtivat vale-agentin perään. Se oli helpommin sanottu kuin tehty, sillä luola oli monihaarainen ja sokkeloinen. Ei kuitenkaan tarvittu kovin kummoista genretietoisuutta sen oivaltamiseen, että valeagentin päämäärä oli luultavasti Rautaröhmön jo luolan suulla tunteman pahansuopuuden lähde. Suunnistamalla sitä kohti Puolustajat onnistuivat aikansa törmäiltyään
Luolan perimmäinen kolkka oli kaksiosainen: pitkänomainen, hiukan viettävä galleria edempänä, ja sen päässä kapeamman kohdan siitä erottama kammio. Rautaröhmön jo luolan suulla tuntema pahantahtoinen läsnäolo täytti tilan sankkana ja kitkeränä. Taemmasta kammiosta Puolustajien valonheittimet tapasivat valeagentin, kyykyssä piirtämässä jotakin kammion lattiaan. Puolustajien saapuessa hän nousi pystyyn ja kääntyi ympäri. Nyt kun hänen ei enää tarvinnut pettää Puolustajia, hän oli antanut valeasunsa lipsua: hänen silmänsä kiiluivat valossa meripihkanvärisinä, ja hänen päänsä sivuilta kasvoivat ketun korvat. Puolustajat tiesivät nyt, mikä KHV:n agenttia esittänyt olento oli - he olivat kohdanneet sen kaltaisia kerran aikaisemminkin, ja tuo kohtaaminen oli ollut vähällä päättyä heidän kannaltaan ikävästi. Mies oli ihmishahmoinen yhdeksänhäntäinen kettu!
”Selvisitte vesielementaalistani? Olen yllättynyt! Tappionne on silti väistämätön, itikat.”
~Yhdeksänhäntäinen kettu
Kettu napsautti sormiaan, ja etukammion lattiassa Puolustajien edessä tähän asti näkymättömissä olleet riimut syttyivät eloon. Puolustajat vetäytyivät puolustusasentoihin tietämättä, mitä odottaa. Riimujen peittämä kiven kohta kohosi, vääristyi, rakentui uudelleen; siitä muotoutui epämääräinen massa, jolla oli ikäänkuin raajat ja jokin, mitä olisi hyvällä tahdolla voinut pitää naamana. Se muistutti maanalaisen järven vesioliota, mutta oli sitä kulmikkaampi ja koostui kivestä veden sijaan. Se ei myöskään tuhlannut aikaansa pahaenteiseen liplatukseen, vaan iski odottelematta oikean koukun Zetton, joka oli lähimpänä, leukaan. Zetto otti iskun vastaan kuin jetonialainen, pudistaen vain hiukan päätään.
”Hmph.”
~Zetto
Hänen vastaiskunsa lennätti kiviolennon nurin. Se ponnisti heti takaisin pystyyn näyttäen siltä kuin videonpätkä romahtavasta kivipinosta olisi toistettu takaperin, ilmeisen taistelutahtoisena.
Kivielementaalin keskittyessä Zettoon muut kolme kiiruhtivat kammion poikki kohti kettua. Lähemmäksi tullessaan he saattoivat erottaa, mitä tämä oli ollut tekemässä: kaivertamassa riimukuvioista piiriä kammion lattialle. Piirin keskellä makasi... jokin, jokin vaikeasti kuvailtava, kammottava... elävä? Se oli luolasta huokuvan synkkyyden lähde, ja, ei ollut lainkaan vaikea arvata, syypää "ekstranormaaliin aktiviteettiin". Sitä ei ollut aikaa jäädä ihmettelemään. Yhdeksänhäntäinen kettu elehti, ja stalaktiitit luolan katossa murtuivat ja syöksyivät ammusten lailla Puolustajia päin.
Rautaröhmön, Kapteenin ja Tähden väistellessä kettu kumartui piirtämään viimeisen kuvion outoa esinettä ympäröivään piiriin. Taikaympyrä sulkeutui, ja esineestä virtaavan voiman vuo heikkeni, mutta ei täysin tyrehtynyt, sen vaimentamana.
Stalaktiiteista selviytynyt Herra Tähti laukaisi energiasäteen, jonka kettu väisti; kettu otti askeleen ja katosi tyhjään ilmaan sen puolivälissä. Toiselta puolelta lähestynyt Kapteeni Aurinkokunta oli nähnyt saman tempun ennenkin, ja osasi odottaa kettua, kun se ilmestyi aika-avaruusvääristymän toisesta päästä hänen taakseen. Kettu antoi myöten hänen lyöntinsä alla, hyppäsi etäämmälle, ojensi molemmat kätensä sormet levällään ja lausui haukahtavan komentosanan. Kustakin sormenpäästä materialisoitui vesinoro, joka kiemursi kohti Kapteenia. Saavuttaessaan hänet ne katkesivat, ja niiden vesi virtasi hänen ihoaan myöten kerääntyen hänen päänsä ympärille hengittämisen estäväksi kuplaksi. Herra Tähti ampui toisen energiasäteen; sitä kettu ei onnistunut kokonaan väistämään, vaan sai raapaisevan osuman kylkeensä. Zetto iski kivielementaalin maahan, eikä se enää kohonnut.
Rautaröhmö, jonka oli onnistunut kiertää ketun selustaan, havaitsi tilaisuutensa tulleen, ja lähetti kevyen telepaattisen pulssin kaksiulotteisella kädellään lepäävään, sameanvalkeaan kristalliin, jonka Sinnis Rabishu oli hänelle antanut. Signaalin saaneena kristalli menetti kiinteytensä ja muuttui nestemäiseksi. Nestemainen kristalli loikkasi ruoskaniskun lailla kohti kettua, saavutti sen, ja uudelleenkiinteytyi pannan kaltaiseksi renkaaksi tämän kaulan ympärille, kaikki yhdessä silmänräpäyksessä.
Jälkipyykki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tapauksen seurauksena Puolustajille päätettiin tehdä oma vapaasti tositapahtumiin pohjautuva animaatiosarja The Defenders televisioon, ja se saavuttikin nopeasti lasten ja nuorten keskuudessa suosion, ja sarjaa myytiin ympäri maailmaa. Sarjan tuottamat tulot kasvattivat mukavasti Puolustajien pankkitiliä ja onnistunut tehtävä nosti Puolustajien arvoa presidentin silmissä.
Puolustajien välit olivat yllättäen parantuneet, sillä vaikea tehtävä oli auttanut heitä paremmin sietämään toistensa heikkouksia ja arvostamaan toistensa vahvuuksia. Zetto oli reilu ja antoi muillekin luvan käyttää halutessa hänen painovoimakammiotaan.
Seattlen lähelle ilmestyi kuumia lähteitä ja geysirejä, jotka yhdessä taistelupaikan kanssa tuottivat mukavasti matkailutuloja.
