Puolustajat: Matka Mimakseen
Puolustajat: Matka Mimakseen (Defenders: Destination Mimas) on Puolustajat-nimisen supersankariryhmän tehtävä, joka tapahtui vuonna 2061. Vihollisena debyyttinsä tekivät Tiamarin energialohikäärmeet.
Alustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puolustajat olivat vuonna 2061 saaneet kaksi uutta jäsentä: entinen teinitähti Herra Tähti sekä Zetto, Jetonia-planeetan asukas, jonka toiveena oli todistaa itsensä galaksin suurimmaksi soturiksi. Seitsemäntenä vuotenaan supersankariryhmän uutuudenviehätys oli jo rauennut, eivätkä he muutamista huomattavista onnistumisista huolimatta vielä olleet suorittaneet sellaista sankaritekoa, joka olisi pysyvästi oikeuttanut heidän olemassaolonsa. Puolustajien keskinäiset, vähemmän kuin tiiviit välit olivat yleisessä tiedossa, toisen röhmöfanttisodan jälkeen uutta nousua tekevät muukalaisvastaiset piirit kyseenalaistivat avaruusolioiden, kyborgien ja hyper-AIDS-potilaiden roolin Amerikan etuvartiona ja KHV oli ollut pakotettu etsimään miljardeja dollareita vievälle supersankariprojektilleen vaihtoehtoisia rahoituslähteitä houkuttelemalla yhtiöitä heidän sponsoreikseen sekä kierrättämällä heitä erilaisissa näytöstilaisuuksissa. Kahden uuden jäsenen toivottiin osaltaan nostavan ryhmän osakkeita yleisön silmissä sekä tarjoavan vuonna 2060 virkaan astuneelle uudelle presidentille mahdollisuuden parempiin diplomaattisiin suhteisiin Jetonian kanssa.
Kaiken tämän keskellä maailmankaikkeuden toisella laidalla muinainen, epäinhimillinen pahuus, joka kauan sitten oli pitänyt Aurinkokuntaa omistuksessaan, oli lähtemässä liikkeelle, ja tietämättään Puolustajat tulisivat vielä sotkeutumaan sen suunnitelmiin...
Tehtävä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elettiin vuotta 2061 ja Puolustajat yrittivät jotenkin kestää nyt viisihenkistä ryhmäänsä Empire State Buildingin päämajassaan. Kapteeni Aurinkokunta kusetti pokerissa Rautaröhmöltä rahaa minkä ehti, eikä Rautaröhmö rauhaisana ja sympaattisena sieluna ollut huomaavinaankaan. Kennedy ja Zetto istuivat nurkassa, Kennedy lataamassa akkujaan pistorasiasta ja Zetto murahtelemassa itsekeskeisenä. Herra Tähti oli ottamassa vastaan MTV-Movie Awardia vuoden parhaasta comebackista, ansiona se, että ennen nimellä Bob DeNitro tunnettu Herra Tähti oli ensimmäinen elokuvista supersankariuteen siirtynyt tähti.
Silloin hiljaiselo katkesi, kun pelästyneen näköinen Merkin Muffley ryntäsi sisään Puolustajien päämajan ovesta. Hengästyneenä (hän oli juossut koko matkan ylös, sillä hissi oli epäkunnossa) hän selitti, että yhdysvaltalaisen Cronus Extractions Inc. -yhtiön tukikohtaan Saturnuksen Mimas-kuussa oli hyökätty! Mikään yhdysvaltain hallituksen avaruusalus ei sattunut olemaan tarpeeksi lähellä ehtiäkseen nopeasti apuun, mutta Puolustajilla oli käytössään omansa (Zetton tähtihävittäjä), ja hyökkäykseen epäiltiin liittyvän hömpällinen elementti. Asia oli niin vakava, että Muffley oli tullut henkilökohtaisesti sen sijaan että olisi vain soittanut. Puolustajien olisi heti matkustettava ulkoavaruuteen!
Aivan aluksi syntyi kiista siitä, kuka saisi ohjata: Zetto oli sitä mieltä, että koska alus oli hänen, hän myös ohjaisi, ja Kapteeni Aurinkokunta vaati (omasta mielestään) Puolustajien itseoikeutettuna johtajana, että hän saisi ohjata. Tilannetta pahensi entisestään Viimeinen Kennedy, joka lausui mielipiteensä, että sekä Zetto että Kapteeni Aurinkokunta olivat huonoja ja epäsopivia ohjaamaan avaruusalusta. Puolustajien keskinäiset jännitteet purkautuivat, ja kiista eteni ennalta-arvattavasti nyrkkitappeluksi, joka keskeytyi vasta Rautaröhmön tultua väliin ja ehdotettua, että Zetto ohjaisi aluksen Mimakseen ja Kapteeni Aurinkokunta voisi ohjata sitä paluumatkalla. Näin tappelu saatiin loppumaan, valitettavasti tosin liian myöhään rakennuksen katolle (Empire State Building on se rakennus, jonka katto on neula), johon oli ehtinyt syntyä huomattavan suuri reikä. Kun Herra Tähti vielä oli kiskottu pois palkintogaalasta, tehtävä saattoi todella alkaa.
Kapteeni Aurinkokunnalle, Zettolle ja Herra Tähdelle annettiin avaruuspuvut[1], ja Kennedyn käyttöön luovutettiin Mimasin jäisellä pinnalla liikkumista varten uusi, Honda-Lexus -merkkinen ekstraterrestriaalinen moottorikelkka, joka oli varustettu kahdella minigun-konekiväärillä ja yhdellä lasertykillä sekä rakettimoottorilla. Rautaröhmön oli jätettävä pukunsa tykkien miniatyyriydinkärjet maahan, sillä kansainväliset sopimukset kielsivät KHV:ta kuljettamasta ydinaseita ulkoavaruuteen. Niiden sijaan hänelle annettiin laserkivääri.
Merkin Muffley oli jälleen keksinyt tavan tehdä rahaa tappiota tuottavalla supersankariryhmällään ja ehdotti presidentille uutta ohjelmaideaa, tosi-tv-dokumenttia Survivors: Outer Space Superhero Survival, jota varten jokaiselle ryhmän jäsenistä annettiin mukana pukuun asetettava pienoiskamera, joiden lähettämä materiaali editoitaisiin lennosta televisioon.
Matka alkoi. Honda-Lexus -moottorikelkka ja muut varusteet ahdettiin tähtihävittäjään, joka otti kurssin kohti Mimasta.
Cronus Extractions Inc. keräsi Saturnuksen ilmakehästä helium-3 -isotooppia, jota Maassa ja muualla Aurinkokunnassa käytettiin laajalti fuusioreaktoreiden polttoaineena, sekä kuljetti rikkaita turisteja katsomaan Saturnuksen renkaita, ja Saturnuksen kuista poimittuja kiviä törkeän kalliilla maapallolaisille keräilijöille. Mimaksen etelänavalla sijaitseva tukikohta toimi väliasemana yhtiön aluksille niiden liikennöidessä Saturnuksen ja sen kuiden välillä sekä Saturnuksesta sisempään aurinkokuntaan.
Joitakin tunteja sitten yhteys tukikohtaan oli yht'äkkiä katkennut, ja tutkimaan lähetetty translunaarinen kuljetusalus oli tuhouttu ennen kuin se ehti muodostaa näköyhteyttä. Cronus Extractions peruutti oitis kaikki lentonsa ja hälytti KHV:n apuun. Puolustajien oli toimittava nopeasti jo senkin takia, kuinka paljon rahaa yhtiö menetti joka sekunti kun lennot eivä kulkeneet!
Suunnitelman mukaisesti Puolustajat lähestyivät Mimasta sen etelänavan horisontin alapuolelta, laskeutuisivat sen päiväntasaajan pohjoispuolelle, ja kulkisivat loppumatkan - noin 600 kilometriä - etelänavalle pintaa myöten minimoidakseen havaituksi tulemisen riskin.
Puolustajien aluksen lähestyessä Mimasta sen kolho, ilmaton pinta, puoliksi Auringon valossa ja puoliksi varjossa, tervehti Puolustajia. Herra Tähden suu loksahti auki ja hän alkoi sanoa:
”Sehän näyttää ihan...”
~Herra Tähti
Kapteeni Aurinkokunta keskeytti hänet sohaisemalla häntä kyynerpäällä kylkeen ja sihahti:
”Älä sano! Haluatko, että George Lucasin perikunta haastaa meidät oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksesta? Me olemme sentään suorassa lähetyksessä!”
~Kapteeni Aurinkokunta
Kapteenin varoituksen saatuaan Tähti hiljeni ja keskittyi katselemaan ikkunassa suuremmaksi kasvavaa kuuta. Rautaröhmö tunsi olonsa yllättävän hermostuneeksi, mutta ei pystynyt sanomaan tarkalleen miksi. Hänen telepaattiset aistinsa tunsivat hyvin pahaenteisiä väristyksiä, joiden kaltaisia hän ei ollut tuntenut sitten... hän pinnisti muistiaan palauttaakseen mieleensä milloin hän viimeksi oli tuntenut jotain tällaista, ja lopulta hänen mieleensä palautui yksittäinen muisto: Toinen Röhmöfanttisota. Rautaröhmö värähti haarniskansa sisässä ja jäi paikalleen jähmettyneenä tuijottamaan lähenevää kuuta ikkunasta.
Tähtihävittäjä saavutti tärähtäen Mimaksen pinnan, ja Puolustajat alkoivat purkaa varusteitaan hävittäjästä, mikä oli matalassa painovoimassa helppoa jo ilman supervoimiakin. Kun kaikki varusteet oli purettu ja asetettu valmiuteen, Puolustajat lähtivät kuun pintaa myöden matkaan kohti määrättyä kohdettaan. Puolustajien tietämättä heidät oli havaittu jo ennen kuin he laskeutuivat, ja liikkeellä oleva paha asetti omat pyöränsä pyörimään Puolustajien pään menoksi...
Puolustajat etenivät etelänavan tukikohtaa kohti suorinta ja nopeinta mahdollista reittiä. Lentotaitoiset Kapteeni Aurinkokunta, Rautaröhmö ja Herra Tähti kulkivat lentäen, Viimeinen Kennedy ja Zetto ensiksimainitun moottorikelkalla (Zetto olisi voinut lentääkin, mutta ei halunnut, mikä ei yllättänyt ketään). Pian suoralle reitille tuli mutka: kilometrien pituinen ja ylitettäväksi liian leveä rotko Mimaksen jäisessä pinnassa. Hetken neuvottelun jälkeen Puolustajat päättivät, että Kennedylle ja Zettolle olisi nopeinta laskeutua rotkoon kiertämisen sijasta. Zetto tyytyi murahtamaan. Hänen mielestään tällaisiltä viivästyksiltä olisi vältytty, jos Puolustajat Mimakseen laskeuduttuaan valinneet jonkin muun kuin suorimman reitin.
Kennedy vilkaisi arvioivasti rotkoon ennen kuin painoi kaasua ja ohjasi moottorikelkkansa jyrkänteen ylitse laskeutuen pitkässä kaaressa lähes pehmeästi rotkon pohjalle. Alas päästyään hän ei jatkanutkaan matkaa, vaan nousi kyydistä ja kutsui ilmassa olevia Puolustajia. Heidän laskeuduttuaan hän osoitti huomaamansa painaumariviä maassa. Ne olivat kynnenjälkiä ja Kennedyn arvion mukaan tuoreita. Muilla ei ollut aavistustakaan, miten jälkien tuoreuden saattoi määritellä ympäristössä, jossa ainoa eroosion muoto oli meteoriitin törmäys, joten he eivät väittäneet vastaan.
Rautaröhmö aavisti pahaa, ja oli juuri kertomassa tuntemuksistaan tovereilleen, kun Zetto murahti varoituksen ja hyppäsi syrjään. Kapteeni, Zetto, Kennedy ja Rautaröhmö seurasivat hänen esimerkkiään, Rautaröhmö sympaattisena kiskaisten Herra Tähden mukaansa, ja hehkuva energia-aalto osui maahan siinä, missä he hetki sitten olivat seisseet uurtaen syvän railon jäähän.
Puolustajat eivät kuulleet vaan päättelivät pettyneen karjahduksen (ääni ei tunnetusti kulje tyhjiössä), ja sitten jokin suuri ja kuparinvärinen syöksyi heitä kohti. He ehtivät nähdä vilauksen ulokkeista, jotka olisivat voineet olla siivet ja joistakin, jotka muistuttivat hyvin läheisesti kynsiä. Jokin terävä raapi jäätä, taas ohittaen täpärästi eri suuntiin loikkaavat Puolustajat (kyllä, varmasti kynnet), ja kuparinvärinen olento teki jotakin, minkä olisi pitänyt olla täysin mahdotonta ilman kaasukehää (kyllä, varmasti siivet) ja kaartoi uudelleen ilmaan. Neljä julmilla kynsillä varustettua raajaa. Pitkä, käärmemäinen ruumis. Valtavat, paljaat siivet. Pitkän kaulan päässä raateluhampaiden täyttämä kita.
”Tuohan on lohikäärme!”
~Herra Tähti (tarpeettomasti)
Rautaröhmö vastasi hyvin hiljaa:
”Ei. Se on lohikäärmeen varjo.”
~Rautaröhmö
Herra Tähti vilkaisi häntä kummastuneena, mutta kaksi uutta implikoitua karjahdusta ja kaksi uutta siivilleen kohoavaa kuparinväristä hahmoa veivät hänen huomionsa. Kapteeni Aurinkokunta ja Zetto ottivat valmiusasennot, Herra Tähti kohosi lentoon, Rautaröhmö veti laserkiväärinsä esiin, ja Viimeinen Kennedy vapautti gausskiväärinsä varmistimen ja nousi kelkkaansa.
Alkoi taistelu. Kennedy ampui lohikäärmeitä kohti ohjaten samalla toisella kädellään moottorikelkkaansa. Rautaröhmö tulitti kahta ilmassa olevaa lohikäärmettä laserpulsseilla. Herra Tähti teki jotakin uskomattoman siistin näköistä, mikä ärsytti muita Puolustajia, koska he eivät osanneet sitä. Zetto ja Kapteeni valmistautuivat hyökkäämään ensimmäisen lohikäärmeen kimppuun. Lohikäärme syöksi kidastaan samanlaisen energia-aallon kuin hetki sitten, mutta Kapteeni ja Zetto molemmat väistivät iskun. Zetto oli ensimmäisenä jaloillaan ja loikkasi kohti lohikäärmettä. Kapteeni Aurinkokunta teki sen, minkä parhaiten osaa, eli kamppasi Zeton, päästäkseen yksin lohikäärmeen kimppuun. Siitä Zetto ei pitänyt vaan otti kiinni Kapteenin jaloista kaataen tämänkin Mimaksen pintaan. Alkoi häpeällinen painiottelu Mimaksen tomuisessa jäässä, Zetton ja Kapteeni Aurinkokunnan taistellessa oikeudesta päästä ensimmäisenä kohtaamaan lohikäärmeen.
”Minun, minun!...”
”Minunpas!”
~Zetto murahtaen
Sankarien kieriessä maassa lohikäärme keräsi kitaansa energiaa, ja vapautti sen lopulta edellisen kaltaisena, mutta paljon voimakkaampana aaltona. Supersankarit onnistuivat kierähtämään sivuun juuri oikealla hetkellä välttääkseen pahimman iskun. Heidän sijastaan energia-aalto iskeytyi syvälle Mimaksen jäiseen pintaan. Höyry ja kivensirpaaleet levisivät kipinöivänä pilvenä, joka hehkui energian syödessä sitä sisältäpäin. Maa Zetton ja Kapteenin alla vahvahti, ja jokin syvällä jää- ja tomukerrosten alla antoi periksi. Rotkon pohja repesi auki Mimaksen alhaisesta painovoimasta johtuen dramaattisesti hidastettuna, ja satojen jää- ja kivitonnien saattelemana supersankarit vajosivat syvälle kuun sisuksiin, energia-aallon jäljiltä liian heikkoina tehdäkseen vastarintaa.
Zetton ja Kapteeni Aurinkokunnan vielä painiessa keskenään Herra Tähti tajusi jonkin olevan vialla, kun hänen laukaisemansa energiasäde kulki lohikäärmeen läpi kuin tätä koskettamatta. Hän kohosi ylemmäs ja pyörähti ilmassa levittäen tähtipölyä lohikäärmeiden päälle. Hopeanhohtoinen pölypilvi levisi lähes painottomassa tyhjiössä litistyneen, säkenöivän pallon tavoin ja nielaisi kahden lohikäärmeen hahmot sisäänsä kuin niitä ei olisikaan. Tähti analysoi teinitähden aivoillaan tilanteen ja tajusi että lohikäärmeet ensimmäisenä heidän kimppuunsa hyökännyttä lukuunottamatta olivat illuusioita. Tämän kuullessaan Kennedy viskasi gausskiväärinsä maahan ja lausui:
”Voi vitun perkeleen saatanan kyrpänaama kullinimijä sedännussijat, jumalauta!”
~Viimeinen Kennedy tajuttuaan lohikäärmeiden olevan kuvitelmaa
Kaikki kolme ymmärsivät heti, mistä oli kyse: tämä oli ansa!
Zetto ja Kapteeni Aurinkokunta katosivat pinnan alle.
Rotkon pohja järähteli.
Pylväsmäinen energiavirta laskeutui korkeuksista.
Rotkon pohja romahti.
Jos Mimaksella olisi ollut ilmaa, kolme pitkää huutoa olisi sillä hetkellä täyttänyt sen, kun kolme sankaria vajosi kahden toverinsa tavoin syvyyksiin. Pimeys täytti Puolustajien näkökentän ja mielen, kun energia-aallon isku sumensi sankarien tajunnan pitkän, hidastetun pudotuksen ajaksi. Romahtaneen rotkonpohjan yläpuolella kuparinen lohikäärme katseli alaspäin paikallaan tyhjiössä lekuttaen, ja päätteli tehtävänsä olevan täytetty. Se päästi vielä viimeisen äänettömän karjahduksen, tyytyväisen sellaisen tällä kertaa, ja lähti takaisin kohti etelänavalla olevaa kaivausaluetta.
Zetto puhisi ja sohaisi päällänsä lojuvan Kapteeni Aurinkokunnan syrjään niin, että tämä heitti pienoisen voltin matalassa painovoimassa. Zetto sytytti avaruuspuvussaan olevan lampun ja katsoi ympärilleen, yllättyen näkemästään. Tämä ei näyttänyt miltään luolalta tai railolta, jollaisia saattaisi odottaa jäisessä pikkukuussa. Tämä näytti enemmänkin metalliselta käytävältä. Zetto oli nähnyt elämänsä aikana useiden avaruusalusten sisäpuolia, ja tämä muistutti kovasti yhtä sellaista, tosin paikan estetiikka oli vanhanmallista. Kapteeni Aurinkokunta katseli myös ympärilleen oman lamppunsa valossa. Tämä paikka palautti hänen mieleensä muistoja... muistoja sota-ajoilta. Kauan sitten (no kauan ja kauan, mutta hänestä se tuntui ikuisuudelta) Psi-sodassa hän oli ollut osana tiimiä, joka oli lähetetty soluttautumaan vastustajan taisteluplaneetan sisälle, ja tämä paikka muistutti häntä kovasti tuosta kerrasta.
”Tämä ei ole kuu...”
~Zetto
”...tämä on avaruusasema!”
~Kapteeni Aurinkokunta
Samaan aikaan toisessa paikassa Mimaksen pinnan alla Herra Tähti availi silmiään. Hänen pukuunsa asetettu automaattivalaisin, joka oli säädetty syttymään itsestään, mikäli ympäristö menisi pimeäksi[2] valaisi ympäristöä, joka oli, Herra Tähden suureksi yllätykseksi, suuri metallinen huone. Vieressä Rautaröhmö suoristi kaksiulotteisen olemuksensa lattialta, ja tunnisti tämän ympäristön heti avaruusaluksen sisäpuoleksi. Hänen röhmöfantinaivonsa alkoivat raksuttaa hyvin nopeasti, eikä kulunut kovin pitkää aikaa ennen kuin Rautaröhmö oli muodostanut teorian, että tämä satelliitti ei ollut kuu ensinkään vaan keinotekoinen avaruusasema. Mutta kuka tarvitsisi näin valtavan avaruusaseman, ja mitä tarkoitusta varten? Oliko kyseessä viaton maailma-alus... vaiko kenties tuhoisa taisteluplaneetta? Pitemmälle Rautaröhmö ei ehtinyt päätelmissään, ennen kuin Viimeinen Kennedy keskeytti hänet murahtaen kysymyksen:
”Mikä helvetti tämä paikka oikein on?”
~Viimeinen Kennedy
Rautaröhmö selitti hänelle epäilyksensä. Kennedy mietti hänen sanomaansa hetken ja nyökkäsi. Hän oli itsekin huomannut ympäristön muistuttavan avaruusaluksen sisäpuolta, ja olihan hän sotavuosinaan nähnyt paljon kummempaakin.
Puolustajien ensimmäinen prioriteetti oli nyt poispääsy. Takaa-ajon puutteesta päätellen lohikäärme uskoi heidän kuolleen, ja KHV:lle olisi mahdollisimman nopeasti saatettava tieto Mimaksen todellisesta olemuksesta. Rautaröhmö yritti saada yhteyttä kannettavalla aliavaruusradiollaan, turhaan. Olisi päästävä pinnalle.
Rautaröhmö yritti aluksi avata huoneen ainoaa ovea luottokortilla, mutta kun tästä ei tullut mitään, Kennedy räjäytti koko oven saranoiltaan vara-gausskiväärillään[3], ja he ja Tähti lähtivät etenemään Mimaksen sisuksissa. Vasta kuljettuaan pari kilometriä pinnanalaisissa käytävissä Kennedy tajusi kysyä: missä ne kaksi diivaa ovat?
Ne kaksi diivaa, eli Kapteeni Aurinkokunta ja Zetto, paikkasivat juuri sillä hetkellä haavojaan avaruusaseman taukohuoneessa, johon he olivat onnistuneet murtautumaan. Lyhyen neuvottelun, jonka seurauksena Zettolla oli musta silmä ja Kapteeni Aurinkokunnan nenä oli murtunut, syötyään retkieväänsä ja tapeltuaan siitä, mikä eväsleipä kuului kenellekin, he olivat päättäneet, että aiempien kokemustensa ansiosta Kapteeni Aurinkokunta päättäisi toistaiseksi reitin. Siinä istuskellessaan ja taukohuoneen luultavasti miljoonia vuosia vanhaa juoma-automaattia, jonka lasin he olivat rikkoneet, tyhjentäessään he lupasivat toisilleen (sormet ristissä, luonnollisesti) etteivät enää ikinä antaisi kunniakkaan taistelun päättyä noin nolosti alkuunsa.
Toisaalla Herra Tähti, Rautaröhmö ja Viimeinen Kennedy harhailivat pitkillä käytävillä etsien poispääsyä. Se ei käynytkään aivan helposti. Heidän matkallaan näkemänsä suojakilpijärjestelmien rakenteet ja tykkitornien kannat näyttivät osoittavan enemmänkin taisteluplaneetan kuin maailma-aluksen suuntaan, ja Rautaröhmö alkoikin epäillä, että käytävät oli tahallaan rakennettu sokkeloisiksi ja eksyttäviksi aluksenvaltaajien hämmentämiseksi. Lopulta Viimeinen Kennedy sai tarpeekseen ja viritti plasmamiinan yhden tukipylväistä kylkeen. Tonnettain jäätä valui hitaasti sisään, ja Rautaröhmön sulatettua gammasäteillään reitin jään lävitse kolmikko saattoi lentää ulos.
Omalla tahollaan Kapteeni Aurinkokunta ja Zetto etenivät hyvää vauhtia kohti avaruusaluksen komentosiltaa, jonne he olivat päättäneet suunnistaa. He etenivät tavalliseen tapaan: varastivat infopisteestä vierailijakartan, piiloutuivat käytöstä poistettuun naisten vessaan (Kapteeni Aurinkokunta väitti tämän vaiheen olevan absoluuttisen tärkeä; Zetto epäili), koukkasivat muodon vuoksi kytkemässä Mimaksen valmiustilassa olleen vetosäteen pois päältä (heidän matkakameransa olivat menneet rikki pudotuksessa, joten tekijänoikeusrikkomussyytteitä ei enää tarvinnut pelätä), ja alkoivat sitten etsiä komentosillan luo vievää hissiä tai teleportaatiokoppia, sillä he eivät todellakaan aikoneet kävellä koko avaruusaseman läpi sinne asti.
Ensi töikseen päästyään pinnalle Tähti, Rautaröhmö ja Kennedy siirtyivät viereiseen kraatteriin. Vasta sen jälkeen Rautaröhmö lähetti aliavaruusradiollaan Maan suuntaan lyhyen, koodatun pyynnön lähettää vahvistuksia. Hän ei uskaltanut selittää tilannetta tarkemmin, sillä riski sille, että pidempi viesti kaapattaisiin, oli liian suuri. Hän saattoi vain toivoa, että lyhyt signaali jäisi lohikäärmeiltä huomaamatta. Kun viesti oli lähetetty, kolmikko lähti lentäen kohti etelänapaa, Herra Tähti lentotaidotonta Kennedyä kannatellen, edeten huomatuksitulemisen mahdollisuuden vähentämiseksi lähes maata viistäen. Viimeinen Kennedy osoitti reitin jonkin kahdelle muulle Puolustajalle käsittämättömän periaatteen perusteella, Rautaröhmö ylläpiti kolmikon ympärillä psi-kenttää, jonka piti osaltaan suojata heitä, ja Herra Tähti pohti, olisiko hänen sittenkin kannattanut pysyä elokuva-alalla.
Ensimmäinen Rautaröhmön, Kennedyn ja Tähden kohtaama merkki tukikohdasta oli yksi sen asuinmoduuleista, tai se, mitä siitä oli jäljellä: se oli revitty irti perustuksiltaan, jotka olivat ankkuroineet sen Mimaksen pintaan, leikattu auki lähes halki asti ja singottu kilometrien päähän tukikohdan sijainnista. Ennen tätä tehtävää Puolustajat eivät olisi olleet varmoja siitä, mitä oli tapahtunut, mutta nyt se oli ilmiselvää: lohikäärmeen kynnen isku oli silpaissut moduulin auki, repinyt sen irti jäästä ja lennättänyt sen kauas tukikohdasta.
Kolmikon lähestyessä paikkaa, jossa Cronus Extractionsin tukikohta oli ollut, he kohtasivat lisää samanlaisia jälkiä: hajanaisia rakennuksen osia, jotka oli viilletty auki ja viskattu syrjään kuin ohimennen. Loput tukikohdasta oli yksinkertaisesti kadonnut. Ei pirstaleita tai muita jäänteitä, ei palamisen jälkiä tai räjähdysten uria maassa: vain siistejä painaumia - ei edes kraattereita, niin kuin jokin olisi iskeytynyt maahan, vaan kuoppia, niin kuin jotakin olisi kaapaistu pois - siinä, missä oletettavasti oli aiemmin ollut rakennuksia, kuin ne olisivat vain haihtuneet. Siellä täällä maassa oli samanlaisia kynnenjälkiä kuin kanjonin pohjalla.
Puolustajat etenivät nyt maata myöten, kyyryssä ja hyvin varovasti. Rautaröhmöllä ja Viimeisellä Kennedyllä oli kiväärinsä valmiina, ja Herra Tähdellä paremman puutteessa kädet koholla kuin lännensankarilla valmiina vetämään pistoolinsa. Jonkin matkan päässä heistä, lähellä entisen tukikohdan sijaintia, näytti olevan jyrkänteen reuna. Rautaröhmö viittasi muita pysähtymään, laskeutui kaksiulotteiselle kyljelleen maahan ja ryömi litteänä partaalle. Kennedy ja Tähti näkivät hänen kurkistavan reunan yli ja jähmettyvän hetkeksi paikoilleen ennen kuin viittoi heitä luokseen. Kennedy ja Tähti ryömivät maata myöten Rautaröhmön vierelle ja kurkistivat hekin reunan yli alas.
Kuilu oli vähintään useiden satojen metrien syvyinen, sen seinämät jyrkät ja sileät, ja sen halkileikkaus pyöreähkö. Lähellä sen pohjaa Puolustajat saattoivat nähdä kohdan, jossa Mimaksen jääkuori päättyi ja sen metallinen sisäpinta alkoi. Noin puolimatkassa pohjalle kaksi Puolustajien kimppuun aiemmin hyökänneen kaltaista lohikäärmettä kiersi hitaasti kehää kuilun keskipisteen ympäri, hännät laiskasti heiluen ja siivet liikkumattomina levällään, kuin suotuisten ilmavirtausten päällä leijuen, vaikkei Mimaksessa ollut sen enempää ilmaa kuin virtauksiakaan. Kaksi oranssia valopylvästä välkehti rytmikkäästi lohikäärmeiden availlessa vuorotellen kitojaan, ja aina pylvään nuolaistaessa kuilun pohjaa palanen sitä haipui olemattomiin yhä syventäen kuilua.
”Ne... sulattavat reikää Mimakseen?”
~Herra Tähti
”Ne pyrkivät sisälle. Mimaksen komentokeskus on varmaankin juuri tuon kohdan alapuolella. Ne aikovat vallata tämän taisteluplaneetan.”
~Rautaröhmö tajuaa tilanteen
”Mitä teemme?”
~Herra Tähti
Ennen kuin Rautaröhmö tai Kennedy ehti vastata, energiavirta nuolaisi taas kaivannon pohjaa. Tällä kertaa se paljasti jotakin. Molemmat lohikäärmeet laskeutuivat sulavasti kaartaen kuilun pohjalle. Toinen niistä ojensi kaulaansa tarkastellen hetken Mimaksen panssarikuoreen syntynyttä pientä aukkoa, ja työntyi sitten sisään, ketterästi siitä huolimatta että aukko oli sen ruumista kapeampi. Se ei pusertunut läpi tai muuttanut kokoaan, vaan kulki läpi pikemminkin kuin jonkinlaisessa perspektiivi-illuusiossa, jossa kappale mahtuu toisen läpi vaikka molemmat näyttävät saman kokoisilta, sillä erotuksella että lohikäärme ja aukko todella olivat eri kokoa eivätkä vain näyttäneet siltä. Ensimmäisen lohikäärmeen kadottua aukosta toinen seurasi sitä samalla geometrisesti eksoottisella tavalla.
Puolustajat katsahtivat toisiinsa ja kierähtivät partaan yli lohikäärmeiden perään. Heidän taakseen äänettömästi laskeutunut kolmas, muita paljon suurempi lohikäärme, jonka suomut kiilsivät platinanvalkeina, jäi vielä paikoilleen.
Ennen kuin Puolustajat olivat saavuttaneet kuilun pohjaa (Mimaksessa syvään kuoppaan putoaminen oli lähinnä pitkästyttävä kokemus), molemmat lohikäärmeet vetäytyivät kiireellä takaperin ulos aukosta. Niiden kannoilla kaivannon pohjan läpi työntyi näkyviin jotain, jota ei olisi ollut sallittua näyttää televisiossa ennen Pikku Kakkosta: lohikäärmeitä huomattavasti suurempi olento, jonka epämääräisen muotoinen ja jossain määrin luiseva ruumis liikkui erittäin pitkien hyönteismäisten raajojen varassa heilutellen jonkinlaisen kaulan kannattelemaa irvistävää suurta pääkalloa, joka saattoi olla tämän hirvityksen pää. Sen mustaa pintaa peittivät kymmenet väkäsellisiin teriin, joista jokainen näytti kykenevältä leikkaamaan mitä tahansa vastaantulevaa materiaalia, päättyvät lonkerot. Ehkä vielä sen ulkomuotoakin pelottavampaa oli kuitenkin se, että sen enempää Rautaröhmön kuin lohikäärmeidenkään telepaattiset aistit eivät olleet saaneet siitä minkäänlaista ennakkovaroitusta tai edes havainneet sen läsnäoloa - se kykeni liikkumaan kuin ääneti (siis metafyysisessä mielessä, eihän tyhjiössä ääni kulje muutenkaan).
Aukosta päästyään olento liikkui liian nopeasti edes lohikäärmeiden reaktiokyvylle ja iski kaksi lonkeroa lähimpään näistä. Lohikäärme ulvahti äänettömästi, irrotti hirviön otteen suomupanssaristaan riuhtaisevalla liikkeellä, ja perääntyi vapauttaen kidastaan parven pallomaisia energia-ammuksia sen suuntaan. Samaan aikaan sen toveri yritti sivuttaisliikkeellä kiertää olennon taa. Olento otti energiahyökkäyksen värähtämättä vastaan ja lähetti silmää nopeammin liikkuen kumpaakin lohikäärmettä kohti paksun kimpun vaarallisen näköisiä ulokkeitaan. Vielä haavoittumaton lohikäärme, joka oli yrittänyt kiertää hirviön selustaan, perääntyi lonkeroiden edeltä kynsien ja purren niitä poikki sen toverin noustessa siipiään piesten jahtaavien lonkeroiden luvattoman pitkän kantaman ulkopuolelle onnistuen vain täpärästi välttämään niiden kosketuksen.
Vielä maassa oleva lohikäärmekin nousi sekin siivilleen, ja liskot alkoivat pommittaa vastustajaansa psionisilla hyökkäyksillä, jotka saivat tyhjyyden väreilemään sen ympärillä ja matkankin päästä taistelua seuraavien Puolustajien ohimot vihlomaan. Lohikäärmeet kiersivät tyhjiösssä vastakkaisilla puolilla olentoa yrittäen väistellä tämän lonkeroita. Niiden varovaisuudesta huolimatta onnistui vastustajan kerta toisensa jälkeen antaa niistä jommalle kummalle raapaiseva isku lonkeroillaan. Lohikäärmeiden hyökkäykset sitä vastoin eivät näyttäneet tuottavan suurta vahinkoa hirviölle - päinvastoin muukalaisolento se näytti taistelun edetessä vain voimistuvan, mikä taas antoi ilmi sen että muukalaisolento kykeni käyttämään lohikäärmeiden ruumiista erkaantuvaa energiaa ravinnokseen. Lohikäärmeet vuorottelivat toisen ottaessa lisää etäisyyttä ja toisen kaartaessa sen ja muukalaisolennon väliin suojaamaan toverinsa vetäytymistä. Joka kerralla lohikäärmeet siirtyivät hiukan kauemmas aukosta, josta hirviö oli ilmestynyt, ja se seurasi perässä.
Puolustajat olivat tällä välin saavuttaneet kaivannon pohjan kevyesti (ja äänettömästi) tömähtäen, mutta kaksi kolmasosaa heistä tuskin huomasi sitä: Herra Tähti, jonka katse oli lukkiutunut muukalaisolennon sanoinkuvaamattomaan ilmiasuun koska ei osannut päättää pyörtyisikö, panikoisiko vai oksentaisiko, ja Rautaröhmö koska lohikäärmeiden hirviön päälle sinkoamat psi-hyökkäykset hivelivät hänen ESP:ään kuin yhtäaikainen ilmasota ja noisegrind-konsertti kuuloa. Viimeinen Kennedy, tunteeton kone kun oli, pysyi tyynenä. Hän huomioi lohikäärmeiden yrittävän johdattaa Mimaksen sisältä ilmestynyttä kammotusta poispäin aukosta, tarttui kumpaakin toveriaan kauluksesta, ja lähti raahaamaan heitä sitä kohti - osittain koska katsoi tehtävän suorittamisen vaativan pääsyä Mimaksen komentosillalle, osittain koska kuka tahansa käynnissä olevan taistelun sitten voittikin, hän ei halunnut olla avoimella paikalla kun tämä huomaisi Puolustajat.
Yht'äkkiä lohikäärmeet lopettivat olennon tuloksettomalta vaikuttavan kiertelemisen ja vetäytyivät sen sijaan nopeasti sen ulottumattomiin kadoten kaivannon seinämien taa. Yhä aukkoa kohti kulkevien Puolustajien (Rautaröhmö ja Herra Tähti nyt jo omin jaloin) katsellessa tähtitaivas kaivannon yläpuolella pimeni. Sen oli peittänyt jokin valtavan suuri, punamusta, teräväkulmainen - ja nopeasti lähestyvä. Kaivannon pohjalle jäänyt olento huomasi saman, mutta liian myöhään paetakseen tai piiloutuakseen. Se saattoi vain tuijottaa lamaantuneena ylöspäin kun vuoren kokoinen, tummanpuhuva pyramidi hetkeä myöhemmin saavutti kärki edellä Mimaksen pinnan, joka taipui ja painui törmäyksen alla.
Alueen yllä kaartelevat lohikäärmeet alkoivat pölyn ja jääkiteiden muodostavan pilven hälvetessä ja pyramidin kiskoessa itsensä irti Mimaksen raadellusta pinnasta laskeutua alaspäin ja lähestyä pommittamaansa kohdetta. Kraatterin pohjalla makaava olento ei näyttänyt satunnaisia spastisia nykäyksiä lukuunottamatta juuri minkäänlaisia elonmerkkejä. Lohikäärmeiden saavutettua olennon ruumis avautui sen mustaan kylkeen ammottava halkeama, josta syöksähti kimppu lonkeroita toiseen energialohikäärmeeseen. Ilmeisesti olennon sisällä oli vielä jotain. Kurlaavan mustan massan syöksyessä lonkeroiden perässä kohti lohikäärmettä toinen keskitti valtavan psionisen hyökkäyksen kohti tätä erikoista hyökkäystä vain huomatakseen epämääräisen aineksen saavuttaneen vahingoittamansa lohikäärmeen ja liimaantuneen tämän rinnan suomupanssariin. Tämä reagoi pudottamalla kuin nahkaansa luoden palasia etusuomupanssaristaan ja vetäytymällä nopeasti ylemmäs alkaen välittömästi paikata vammojaan. Irronneet, sirpalemaiset panssarinosat upposivat mustaan massaan. Sykkivä tumma massa absorboi kiinnisaamansa osan lohikäärmettä ja hetken vellottuaan jähmettyi kahdeksankulmaisen pilarin muotoon.
Muutaman pitkittyneen sekunnin jälkeen yksi pilarin sivuista avautui, ja ulos astui pääkallopäinen, erilaisten ulokkeiden peittämä humanoidinkaltainen olento. Ennen kuin lohikäärmeet kerkesivät reagoida oli olento ottanut jälleen nesteenkaltaisen olomuodon ja kulkenut vielä Mimasin kamaralle jääneen lohikäärmeen taa. Ottaen osittain edellisen muotonsa kaltaisen ulkoasun hirviö heilautti sivuttaissuuntaisesti nyt muodostamaansa terävää, käden kaltaista ulokettaan upottaen sen lohikäärmeen suomupanssariin. Lohikäärme kierähti iskun alla muukalaisolennon terän riipiessä sen kylkeen syvän haavan. Ennen kuin Puolustajat olivat ehtineet kunnolla rekisteröidä koko tapahtumaa oli lohikäärme siirtynyt välkähtäen vähän matkan päähän olennosta ja sen kylkeen syntynyt irvokas haava umpeutunut kirkkaana hehkuvien, haavan puolia toisiinsa sitovien säikeiden vetämänä. Se pysähtyi ilmaan etsien katseellaan hirviöolentoa, joka oli kadonnut kaikkien näköpiiristä.
Uusi räjähdys lennätti ilmaan jäätä ja tomua kaivannon sisuksista.
Noin minuuttia aiemmin Kapteeni Aurinkokunta ja Zetto olivat päätyneet jonnekin, joka matkan pituuden puolesta olisi voinut olla vaikka Siriuksessa (ainakin parivaljakon marinasta päätellen). Seuraavasta oviaukosta kuljettuaan he kuitenkin päätyivät huoneeseen, joka olisi voinut olla jonkinlainen komentokeskus. Joitain satoja metrejä halkaisijaltaan oleva pyöreä sali oli ilmeisesti yhä käyttövalmiina, kirkkaasta yleisvalaistuksesta ja piipittävistä tietokoneista tulkiten. Tämän pidemmälle parivaljakko ei kuitenkaan kerennyt, sillä ennen kuin he ehtivät ottaa seuraavaa siirtoaan, iskeytyi komentosillan katon läpi suurella nopeudella suoraan sen keskelle musta massa. Zetton ja Kapteenin takana komentosillan ovi paukahti automaattisesti kiinni ilman paetessa massan mennessään luomasta aukosta.
Ennen kuin pöly oli hälvennyt, valtava, kaareva, mahdottomissa väreissä kiiltävä raatelukynsi viilsi hirvittävän, repivän värinän säestyksellä kammion vastakkaisen seinustan auki. Zetto ja Kapteeni ehtivät nähdä sekavan välähdyksen seinän läpi purkautuvan lohikäärmeen, jonka olisi pitänyt olla aivan liian iso mahtuakseen komentosillalle, platinanhohtoisista suomuista, ennen kuin siitä säteilevä murskaava, polttavan kirkas psioninen paine liimasi heidät paikoilleen. Sitä jotenkin uhmaten karkean humanoidi pääkallopäinen olento, joksi musta massa oli tiivistynyt, syöksyi salin keskustasta kohti suurta käärmettä piikikkäät lonkerot edellään. Lohikäärme otti sen rynnäkön vastaan, ja muutama siivenisku puski molemmat hirmut hirmut läpi komentosillan vastakkaista päätyä hallitsevasta ikkunasta sen takana avautuvaan tyhjään kuiluun, joka toimitti jonkinlaisen jäähdytyskanavan virkaa.
Tässä vaiheessa komentosillalle jääneet Puolustajien jäsenet saivat todistaa jotakin eriskummallista. Mustasta olennosta irronneet pienet tervamaiset kappaleet, joita oli lennellyt kaikkialle huoneeseen, alkoivat imeytyä läpi lattiarakenteiden. Tätä seurasi maanjäristystä muistuttava tärinä, ja lattian läpi puskeutui ylös kymmeniä mustia lonkeroita, jotka yrittivät tarttua Zettoon ja Kapteeni Aurinkokuntaan ilmeisen epärehellisin aikein. Lonkerokasvuston alkaessa repiä lattiaa liikkumakykynsä takaisin saanut kaksikko päätti sanattomalla yhteispäätöksellä suorittaa taktisen vetäytymisen lohikäärmeen tekemän sisääntuloväylän kautta. Jopa heidän mielestään olisi parempi selvittää lattian läpi pyrkivän jonkin aikeet sellaisessa paikassa, joka ei ollut pienen kuun kokoisen taisteluaseman paksujen jääkerrosten peittämien rakenteiden sisuksissa oleva komentosillalla. Heidän jäljessään sillan lattia halkesi auki, päästäen lävitseen olentoja, jotka näyttivät aivan kokovartaloelastaaniin pukeutuneilta humanoideilta. Otusten parvi otti välittömästi suunnan kohti Zetton ja Kapteenin käyttämää poistumisreittiä.
Mimasin pinnalla muut Puolustajat olivat onnistuneet välttämään suoran osuman valtavasta pyramidista, joka leijaili nyt noin kilometrin korkeudessa kaivannon yläpuolella lähes kokonaan peittäen taivaan. Lohikäärmeet kiertelivät vielä osittain laskeutumattomien pölypilvien peittämän maankamaran yllä etsien epämääräistä liikettä. Pienen kumpareen taakse asemiin kaivautuneet Rautaröhmö, Viimeinen Kennedy sekä Herra Tähti tähystelivät vuoroin yläpuolella kaartelevia lohikäärmeitä, vuoroin edessään, noin sadan metrin ammottavaa kaivuuaukkoa. Tämä aukko näytti hieman erilaiselta kuin pilariolennon jättämä porausjälki: se oli huomattavasti suurempi ja näytti pikemminkin sulaneen kuin iskeytyneen läpi kamarasta. Rautaröhmö oli hetken mietittyään päätellyt, että lohikäärmeiden laajempi sulatustyö oli ollut vain karkealuokkaista kartoitustyötä alueesta varsinaisen kohteen sijainnin selvittämiseksi. Nyt siivekkäät hirviöt olivat ilmeisesti löytäneet etsimänsä, ja kahden niistä hämätessä pilariolentoa suorittaneet kaivaustyön loppuun.
Käyttäen hyväkseen lohikäärmeiden huomion kiinnittymistä muualle Puolustajat juoksivat viimeiset sata metriä kaivuuaukolle ja sukelsivat sisään. Rautaröhmö oli juuri kertomassa aiemmasta päätelmästään tovereilleen, kun koko ajan hampaitaan pelosta kalisutellut Herra Tähti huomasi liikettä syvemmällä tunnelissa. Ennen kuin hän oli vapinaltaan saanut sanottua mitään huomasivat myös kaksi muuta hyvinkin tutun parivaljakon juoksevan heitä kohti. Heidän kannoillaan hyökyi kokovartalomustiin pukeutuneita ihmishahmoja muistuttavien otusten massa kädenvastineet ojossa valmiina tarrautumaan heihin.
Zetto ja Kapteeni Aurinkokunta lähes törmäsivät kolmeen sankarikollegaansa. Suoritettiin molemminpuolinen tilannepäivitys:
”Komentosilta!”
~Kapteeni Aurinkokunta
”Kaivanto!”
~Rautaröhmö
”Lohikäärme!”
~Zetto
”Pyramidi!”
~Rautaröhmö
”Ruma hirviö!”
~Kapteeni Aurinkokunta
”Lonkeroita!”
~Zetto
Tummankiiltävät otukset olivat yli-inhimillisestä nopeudestaan huolimatta jääneet juonellisista syistä aivan luvattoman kauas jälkeen, joten kun Puolustajat olivat saattaneet toisensa ajan tasalle, jäi vielä aikaa muutamaan puheenvuoroon.
”Taisteluplaneetta ei saa joutua vihamielisiin käs... kynsiin. Meidän on aktivoitava sen itsetuho.”
~Viimeinen Kennedy
Zetto, Rautaröhmö ja Kapteeni Aurinkokunta nyökkäsivät, kaksi ensimmäistä vakavina, viimeksimainittu vaivoin pidäteltyä intoa tihkuen.
”Minä teen sen. Jotta te selviytyisitte, joudun minä jäämään jälkeen suojaamaan teidän pakoanne.”
~Kapteeni Aurinkokunta
Tässä vaiheessa Zetton elekieli kertoi enemmän kuin tuhat sanaa, joista yksikään ei ollut edellisen puhujan suunnitelmasta hyvillään. Jetonialainen ei myöskään normaaliin tapaansa alkanut väitellä aiheesta, vaan kääntyi kannoillaan ja otti nyrkeillään vastaan ensimmäiset epämääräisen näköiset vastustajansa. Muiden Puolustajien tyytyessä kohtaloonsa ottivat kaikki kliseiset taisteluasennot ja kävivät myös erikoisen näköisten vihollisten kimppuun.
Käytävässä kokomustat minionit osoittautuivat ulkonäköään helpommin lakaaviksi, joskin sitkeiksi ja niljakkaiksi vastustajiksi, ja käytävän estäessä niitä piirittämästä Puolustajia, jäivät ne nopeasti alakynteen.
Käytävän päässä komentosillalle johtavasta aukosta pursusi paksuja, mustia lonkeroita, jotka porautuivat käytävän seinämiin taivuttaen metallia ja murtaen jäätä, ja hamusivat nälkäisesti kaikkea lähelle eksyvää, tässä tapauksessa Puolustajia. Rautaröhmön liekinheitin ja Kennedyn gausskivääri pakottivat lonkerot hetkeksi taemmas paljastaen sen, mitä komentosillasta oli jäljellä: lattia kokonaan kadonnut, seinät ja katto vääristyneet ja halkeilleet esiin tunkevien lonkeroiden paineen alla. Suuri osa tietokonepäätteistä oli tuhoutunut, ja jotenkin ehjinä säilyneet seisoivat yhä pystyssä olevien tukipilareiden tai roikkuivat irtonaisten johtokimppujen varassa.
Kapteeni Aurinkokunta yritti tähyillä nytkähtelevien lonkeroiden välistä itsetuhonappia, jonka muisti nähneensä jossakin komentosillan vastakkaisella seinällä, ja erottikin vilahduksen tummasta lasiruudusta, sen takana harmaan reunuksen ympäröimästä, pyöreästä, punaisesta napista, ja alapuolella punaiselle pohjalle kirjoitetusta varoitustekstistä, jonka sisältöä ei ollut vaikea arvata.
”Tuolla!”
~Kapteeni Aurinkokunta osoittaen
Kennedy kohotti ladatun gausskiväärin olkaansa vasten, tähtäsi - jossakin lonkeroiden alla välähti kirkas, sininen valo. Lonkerot sätkivät kuin tuskissaan, ja koko komentosilta tärähteli - ja painoi liipaisinta. Tärinä heitti laukauksen reilusti sivuun, ja ammus katosi jonnekin lonkeromassan sekaan.
Zetto veti syvään henkeä ja otti valmiusasennon. Punainen energia välkehti hänen ojennetun, nyrkkiin puristetun kätensä ympärillä ja laajeni hetkessä peittämään hänen koko ruumiistaan liekehtivän kotelon tavoin. Muut Puolustajat, jotka tiesivät, mitä oli tulossa, ottivat hiukan etäisyyttä.
”COMET FIST!”
~Zetto nimeää tekniikkansa jetonialaisen soturietiikan mukaisesti
Zetto syöksyi verenpunaisen pyrstötähden lailla lonkeroiden sekaan leikaten niiden lävitse kuin, no, polttavan energia-auran ympäröimä jetonialainen epämääräisen avaruushirviön lonkeroista. Kapteeni Aurinkokunta, jolla ei ollut aikomustakaan antaa mahdollisuuden sankaristöihin mennä sivu suun, syöksyi lentäen jetonialaisen lonkeromuuriin jättämään aukkoon ennen kuin se ehti sulkeutua tämän jäljessä.
Zeton ja Kapteenin liikevoima ei kantanut heitä aivan perille asti, ja lento muuttui painajaismaiseksi painiotteluksi lonkeroiden tummaa, kuristavaa merta vastaan. Muiden Puolustajien antama suojatuli upposi sihisten lonkeroiden sekaan katkoen tai polttaen muutamia, joista jokaisen paikalle kuitenkin pursusi hetikohta kaksi uutta.
Uudelleen sininen valo välähti jossakin lonkeroiden alla, ja sankarien onnistui vapauttaa itsensä taas kivusta tanssivien lonkeroiden otteesta. Kapteeni Aurinkokunta ehti kollegansa edelle, ja oli jo melkein saavuttanut lasin takana odottavan itsetuhonapin, kun erityisen paksu lonkero kietoutui hänen vyötärönsä ympäri ja pysäytti hänen kulkunsa. Zetto oli ohittamassa hänet, mutta muutti mielensä, ja katkaisi lonkeron nopealla energiaiskulla silmistään. Tämän jälkeen hän polkaisi molemmat jalkansa Kapteenin vatsaan, kenties hiukan suuremmalla voimalla kuin olisi ollut tarve, lähettäen tämän syöksyyn kohti nappia. Kapteenin iskeytyi selkä edellä sen suojalasia vasten rikkoen sen, ja läimäytti sen olan yli nyrkkiin puristetulla kädellä pohjaan.
Punaiset varoitusvalot alkoivat välkkyä ja muutamille kaikesta hävityksestä jotenkin ehjänä säilyneille näyttöruudulle ilmestyi nopeasti muuttuva merkkisarja, jota ei ollut vaikea identifikoida itsetuhoon aikaa laskevaksi ajastimeksi.
Puolustajille ei jäänyt aikaa juhlia voittoaan ennen kuin aseman rakenteet taas järisivät saaden lonkerot sätkimään. Hetkessä niiden epämukavuuden syy tuli ilmeiseksi. Komentosillan vierellä avautuvan jäähdytyskuilun rikkoutuneen ikkunan takaa roiskahti laajassa kaaressa jotakin, jotka olisivat saattanut olla palasia jonkin olennon sisäelimistä, mutta katosivat sinisiin kipinöihin ennen kuin saavuttivat ratansa laen. Niiden jäljessä esiin ilmestyi jotakin lonkeroiden muodotonta massaa vasten kirkkaanvalkeana ja teräväpiirteisenä loistavaa, mutta vähintään yhtä kammottavaa: valtava, platinasuomuinen lohikäärme, suunnattomat siivet levällään, kynnet ja suu tahriintuneina mustiin ruumiinnesteisiin, jotka eivät olleet sen omia. Lonkerot liukenivat olemattomiin sen edellä. Massiivinen telekineettinen voima paiskasi Puolustajat takaisin käytävään ja päin sen seinää samalla välinpitämättömyydellä, jolla ihminen olisi voinut hätistellä kärpästä. Lohikäärme avasi kitansa, mutta Puolustajien odottaman kaikensyövän energia-aallon sijasta sen hohkaavasta kurkusta purkautuikin kimppu itsenäisesti liikkuvia, ilmassa kiemurtelevia salamoita, jotka tanssivat komentosillan katkenneilla johdonpäillä ja yhä ehjänä olevilla kojetauluilla kuin jotakin etsien.
Ne näyttivät löytävän sen; kaikki salamat kerääntyivät yhteen ja Puolustajia aloillaan pitävä murskaava paine hellitti lohikäärmeen keskittäessä koko huomionsa työhönsä. Komentosillan suurella näyttöruudulla numeroiden juoksu alaspäin ensin pysähtyi ja sitten vaihtoi suuntaansa.
Rautaröhmö huomasi aliavaruusradionsa hälyttäneen jo jonkin aikaa, ja painoi vastaanottimen nappulaa.
”...tai avaamme tulen. Toistan, tämä on GigaCorpin laivaston tähtituhooja GSS Teräskalpa tuntemattomalle alukselle. Vetäytykää avaruusaseman luota tai avaamme tulen. Tämä on viimeinen varoituksenne.”
~Ääni aliavaruusradiossa
Lohikäärme teki salamannopean päätöksen. Ilmassa risteilevät sähkövirrat haipuivat ja kello näyttöruudulla alkoi taas edetä normaaliin suuntaa. Ohikiitävää hetkeä myöhemmin kaikkiin suuntiin leviävä energiapurkaus nielaisi sen samalla kuin kaikki muutkin komentosillan jäljelläolevat laitteet, ja lohikäärme katosi välkähtäen.
Puolustajat pelastautuivat tunnelista Mimasin pinnalle dramaattisesti vain hiukan ennen kuin koko komentosillan yläpuolinen osa kaivannon pohjasta romahti alas. Itse kaivanto muistutti lähellä apokalyptista taistelutannerta: sen seinämät olivat lohkeilleet ja paikoin romahtaneet, ja sen pintaa peittivät valtavat railot, joista puskevat massiiviset mustat lonkerot yhä nykivät spastisesti. Yläpuolella pyramidi väistyi tähtitaivasta peittämästä ja väreili näkymättömiin. Sen takana, kauempana taivaalla saattoi vaivoin erottaa harmaan kiilan, jonka neljä viidestä Puolustajasta tunnisti välittömästi GigaCorpin tähtituhoojaksi.
Jälkipyykki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puolustajat onnistuivat hyppimällä ja huitomalla kiinnittämään tähtituhoojan miehistön huomion, ja heidät teleportattiin aluksen kannelle. Viisi yhtäaikaisesti esitettyä nopeaa yhteenvetoa aluksen kapteenille myöhemmin tähtituhooja teki täyskäännöksen ja ehti antimateriummoottoriensa työntämänä turvallisen matkan päähän Mimasista sen räjähtäessä.
Puolustajat palasivat New Yorkiin, missä Merkin Muffley tarjosi heille samppanjaa. Survivors: Outer Space Superhero Survive oli ollut odotettu menestys, jota oli seurannut koko Pohjois-Amerikan manner. Uudelleenesitysoikeudet oli myyty jo kolmeenkymmeneen maahan ja rahaa tuli kuin roskaa. Herra Tähden hampaiden kalinakin oli saatu lennosta leikattua pois ääniraidalta. Puolustajat olivat jälleen pelastaneet, paitsi maailman, myös KHV:n budjetin! Niillä rahoilla voitiin myös ostaa Zetolle uusi tähtihävittäjä Mimasin mukana tuhoutuneen tilalle. Se oli muuten samanlainen kuin vanha, mutta Zeton nimenomaisesta vaatimuksesta varustettu ilmastoinnilla ja istuimenlämmittimellä.
Kapteeni Aurinkokunta, Zetto ja Viimeinen Kennedy olivat kaikki saaneet tarpeekseen Herra Tähdestä, josta oli ollut tehtävän aikana varsin rajallisesti hyötyä ja joka oli muutenkin ärsyttävä. He päättivät korjata ongelman, kävivät lähikaupassa ostamassa pornoa, kaljaa ja tupakkaa ja alkoivat koulia Tähteä kovaksi kundiksi. Herra Tähden aurinkolasien peittämät silmät vettyivät, kun tupakan ilkeämieliset savut söivät hänen keuhkojaan samalla kun neitseellisen puhdasta maksaa riepotteli kalja[4]. Lopun teki vihdoin pornolehden (Jallu-lehti) keskiaukeamatyttö, joka sytytti kirjaimellisesti Herra Tähden silmät tuleen. Pidettyään päätään puoli tuntia vessanpöntössä Herra Tähti soitti äidilleen ja alkoi itkien tilittää tekojaan. Muut päättivät hänen olevan todellakin menetetty tapaus, josta ei saisi karua tyyppiä tekemälläkään.
Cronus Extractions menetti tukikohtansa Mimasissa, mutta kun tieto kuun todellisesta olemuksesta levisi, yhtiön jo varastoon keräämien, nyt harvinaisiksi käyneiden Mimasin palasten arvo kohosi pilviin. Myyntivoitoilla yhtiö saattoi kustantaa uuden tukikohdan Saturnuksen Japetus-kuuhun, jossa ei varmasti ollut mitään erikoista.
Epilogi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pimeys. Kaksi hohtavaa silmäparia.
”Tuhoutui?”
Käärmemäisellä, käheällä äänellä ei ollut kaikua. Kammio oli hyvin suuri.
”Niin, vanhin.”
Hetken hiljaisuus.
”Ainakaan kukaan muu ei saanut sitä haltuunsa. Voitte poistua - ja antakaa tuoda minulle postimyyntiluettelo. Haluan tehdä tilauksen.”
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kennedy ei hengittänyt ja Rautaröhmöllä oli taisteluhaarniskansa, joten he eivät sellaisia tarvinneet.
- ↑ Turvakeino; eräs Herra Tähden pahimmista heikkouksista on pimeys, ja valaisin oli tarkoitettu torjumaan tämä heikkous.
- ↑ Never leave home without!
- ↑ Tai riepotteli ja riepotteli, olihan kyseessä kuitenkin yhdysvaltalainen olut.
