Puolustajat: Vastustajien vastaisku
Vastustajien vastaisku (The Adversaries Strike Back) on Puolustajien tehtävä, joka tapahtui vuonna 2055.
Tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paha antaa kuulua itsestään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuun pimeällä puolella sijaitsi avaruusasema, jonka olemassaolosta eivät tienneet muut, kuin sen asukit. Metallikuoren sisälle olivat vetäytyneet Vastustajat, pahan edustajat, jotka olivat jo vuoden ajan valmistautuneet kostamaan Puolustajilta saamansa selkäsaunan. Ryhmän johtaja The Ultimate Leader katsoi istui äärimmäisen mukavassa Ikea-nojatuolissaan aseman komentokeskuksessa ja katsoi valvontataulua. Jorma Kojo ja Jorma Muje olivat jo vetäytyneet makuuhytteihinsä puurtamiseen väsyneinä, mutta Leader ei malttanut vielä painua unten maille. Hän vilkaisi taululla liikkuvaa kuvaa, joka esitti maapalloa, ja hymyili nähdessään vuoden työn tuottavan vihdoin tuloksia. Hän naurahti itsekseen ja lausui:
”Pian saan kostoni”
Samaan aikaan New Yorkissa Puolustajien päämajassa oli kevätsiivouksen aika. Fourth of July lähestyi uhkaavasti, eikä kukaan halunnut jättää sen juhlintaa väliin; kaikkein vähiten Viimeinen Kennedy, joka oli asettanut muinaisen esi-isänsä JFK:n kuvan takan päälle päivän kunniaksi. Kennedy kulki ympäri Empire State Buildingin kattohuoneistoa pyyhkien pölyä vaaleanpunaisella viuhkalla samaan aikaan, kun Rautaröhmö imuroi lattioita kärsällään. Kapteeni Aurinkokunta taas teki itsensä hyödylliseksi ja pysytteli nurkassa, jonne hän oli vetäytynyt kuukauden uusimman Voguen kanssa (hänen viittansa retroudesta oli juttua lehden aukeamalla 22-23!).
Kaikki sujui leppoisissa merkeissä, kunnes lipaston päälle asetettu kuuma linja KHV:n päämajasta alkoi yhtäkkiä piristä. Kennedy nosti puhelimen; soittaja oli osaston johtaja Merkin Muffley. Aikansa puhelua kuunneltuaan Kennedy kuittasi käskyn olevan ymmärretty ja iski luurin jämäkästi takaisin jalustalleen. Sitten hän kääntyi muiden Puolustajien puoleen ja kertoi Muffleyn pyytäneen heitä toimistoonsa katsomaan jotakin. Käsky otettiin vastaan pahemmin ihmettelemättä, vaikka Kapteeni taittelikin Voguen taskuunsa myöhempää lukemista varten.
Salaisen päämajan salaisen pääjohtajan salaisessa toimistossa Muffley kehotti kolmikkoa istuutumaan pöytänsä ääreen, jonka jälkeen hän painoi pöydän kulmassa olevaa vihreää nappia. 3D-TV-näyttö liukui esiin seinälle olleen J. Edgar Hooveria esittävän taulun takaa ja alkoi näyttämään Pay-Per-View-pornokanavaa. Punastunut Muffley painoi kaukosäätimen nappia nopeasti ja kehotti tyttömäisesti tirskahtelevia Puolustajia kokoamaan itsensä. Vihdoin TV alkoi näyttää oikeaa kanavaa, joka esitti kuvaa Saharan aavikolta. Kuva ei kuitenkaan ollut täysin normaali, sillä dyynien ja kamelikaravaanien lisäksi Puolustajat näkivät vaaleanhohteisen anarkia-merkin loistavan maiseman pilaajana.
”A- niinkuin Adversaries, Vastustajat!”
Sen sanottuaan hän kertoi heidän näkemänsä merkin ilmestyneen aavikon pintaan aiempana yönä. Vakoilusatelliitit olivat havainneet kultaisen säteen välähtävän avaruuden halki, jonka jälkeen kuva oli piirtynyt maahan. Muffley uskoi merkin olevan haaste Puolustajille ja säteen välähdyksen johtuneen jonkinlaisesta superlaserista. Rautaröhmö tiedusteli, missä laser mahtaa sijaita, jolloin Muffley käänsi jälleen kanavaa. Televisiossa näkyi nyt kuvaa kuun valoisasta puolesta, jonka yhdessä suurimmista kraattereista näkyi ylimääräinen varjostus. Muffley uskoi varjon johtuvan kraatteriin sijoitetusta laserista: Puolustajien pitäisi matkustaa kuuhun ja tuhota ase, vaikka olikin selvää, että kyseessä tulisi olemaan ansa.
Kohti superasetta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
NASA:lta Puolustajat saivat lainattua itselleen avaruussukkulan ja matka kuuhun saattoi alkaa. Kapteeni Aurinkokunta sai pukea ylleen KHV:n hänelle erikseen suunnitteleman avaruuspuvun, sillä robotti-Kennedy ei sellaista tarvinnut ja Rautaröhmökin pärjäsi omassa puvussaan mainiosti. Nousukiidon ja ilmakehästä poistumisen jälkeen kuu alkoi hiljalleen lähestyä ja Röhmö kytki aluksen automaattiohjauksen päälle. Puolustajat alkoivat kuluttaa aikaansa miten parhaiten taisivat. Kennedy kytki itsensä aluksen järjestelmään ja alkoi ladata akkujaan, Röhmö rakenteli korttitaloa ja Aurinkokunta keskittyi Voguensa lukemiseen (hän luki yhtä ja samaa artikkelia aukeamalta 22-23 yhä uudelleen ja uudelleen).
Samaan aikaan kuun pimeältä puolelta poistunut avaruusasema oli asettunut möhkäleen valoisalle puolelle ja alkoi laskeutua jättiläislaserin lähettyville. The Leader seurasi koko ajan Puolustajien matkan etenemistä ja asetteli superaseensa laukaisukulmaa oikeaksi. Yksi hyvä osuma riittäisi kostoon. Yksi osuma, hän ajatteli. Jormat Kojo ja Muje kiinnittivät aseman metallikoukuilla kuun pintaan heti, kun asema oli laskeutunut.
Samaan aikaan Puolustajat jatkoivat leppoisia toimiaan sukkulansa suojissa tajuamatta mitään The Leaderin suunnitelmista. Laser laukesi ja sukkula tärähti voimakkaasti saaden jopa akkujaan ladanneen Kennedyn hätkähtämään. Rautaröhmö juoksi äkkiä ikkunan luokse ja huusi kaikille muille sen, minkä he tiesivätkin: alusta tulitetaan! Kapteeni Aurinkokunta tunki närkästyneenä Voguen takaisin taskuunsa.
”Eikö kenelläkään tosiaankaan tullut mieleen suojata sukkulaa millään energiakilvellä tai jollain!?”
~Kapteeni Aurinkokunta muille Puolustajille
”Ei, mutta uskon NASA:n meidän kohtalostamme viisastuneena korjaavan asian seuraavassa mallissa.”
Jälleen avaruudessa välähti ja alus tärisi. Rautaröhmö istuutui koneen ohjaajan paikalle ja katsoi vahinkotaulua. Molemmat moottorit olivat hajalla, toinen siipi puuttui ja aluksen pyörät olivat sulaneet. Lisäksi runkoon oli auennut pieni reikä, josta happea pakeni koko ajan ulos. Kapteeni alkoi pukea avaruuspukua ylleen ja mietti, miten he ikinä pääsisivät takaisin kotiin aluksen ollessa tässä kunnossa. Hän kuitenkin sivuutti ajatuksen ja sai vedettyä pukunsa kypärän päähänsä viime hetkellä, ennen kuin kolmannesta laukauksesta vahinkoa ottaneen aluksen runko halkesi kahtia. Kaikki Puolustajat olivat aluksen etupäässä, eivätkä joutuneet erilleen, mutta kaikki vaikeutui nyt entisestään. Kapteeni köytti itsensä yhteen ohjaamon neljästä istuimesta turvavyöllä ja muut Puolustajat tekivät samoin. Tästä tulisi kivinen reitti, hän totesi muille Puolustajille. Putoaminen kuuhun alkoi.
Aluksen etupää iskeytyi kraatteriin lähelle kuun pintaan köytettyä Vastustajien alusta. The Leader lähetti Jormat tutkimaan aluksen jäänteet samalla, kun hän täräytti vielä varmuuden vuoksi irrallaan avaruudessa leijuvaa aluksen peräpäätä laserillaan. Tällä kertaa mikään ei jäisi sattuman varaan.
Jormat kaahasivat omalla kuumaasturillaan Puolustajien sukkulan jättämän kraatterin reunalle ja kaivoivat sen takakontista itselleen hopeanhohteiset aineenhajotusaseet, jotka pilkkoisivat mahdollisesti hengissä selvinneet Puolustajat atomeiksi. He katsoivat kraatteriin, kytkivät aseisiinsa virran ja aloittivat muutaman minuutin mittaisen sarjatulituksen kuoppaan pomonsa ohjeiden mukaisesti: kukaan ei saisi jäädä henkiin, kaikki menisi viimeisen päälle. Kun tulitus oli ohi, he kääntyivät ympäri lähteäkseen maasturillaan takaisin aseman luokse, mutta huomasivat sen kaikkien ihmetykseksi hävinneen. Päätään raapien he lähtivät kävelemään renkaanjälkien osoittamaan suuntaan aivan ymmällään.
Jormat eivät tienneet, että Puolustajat olivat hypänneet aluksestaan pois ennen sen törmäystä pintaan painamalla heittoistuin-nappia. Putoaminen oli painottumuuden takia ollut kevyt, eivätkä he olleet kokeneet yhtään vahinkoja. He olivat piiloutuneet kraatterin reunan taakse ja hiipineet Jormien huomaamatta heidän maasturilleen ja avaruuden tyhjiön ja äänettömyyden ansiosta onnistuneet varastamaan sen ilman, että kukaan noteerasi (yllättävän kekseliäs juonenkäänne jopa tähän sarjaan, täh?) Nyt he suuntasivat maasturin jättämiä jälkiä seuraten kohti avaruusasemaa, kohti laseria ja kohti Leaderia. Voitto tulisi olemaan heidän, jos Puolustajat onnistuisivat säilyttämään yllätyksen edun. He olivat lyöneet Leaderin kerran aiemmin, eikä hänen voimissaan KHV:n tiedostojen mukaan ollut tapahtunut merkittävää muutosta; ja eihän The Leader voisi ruveta laserillaan kuutakaan ampumaan, eihän?
Yllätystä ei kuitenkaan tulisi, sillä The Leader oli päättänyt tehdä kaiken tällä kertaa varman päälle, ja oli seurannut Jormien tekosia kiikareiden avulla asemalta. Hän oli nähnyt kaiken ja tiesi nyt viimeistään, että kuun kiertoradalle asennetuista peili-satelliiteista olisi hyötyä. Leader otti käsiinsä minitietokoneen, joka oli yhteydessä laseriin ja tähtäsi sen yhteen satelliiteista, jonka hän sitten suuntasi juuri oikeaan kulmaan. Sitten hän laukasi aseen.
Rautaröhmö huomasi ensimmäisenä valonvälähdyksen taivaalla ja sitten hän huomasikin aseen säteen jo seuraavan heidän maasturiaan. Kultainen säde piirsi mustaa viivaa kuun pintaan ja tulisi polttamaan heidät hengiltä, elleivät Puolustajat keksisi jotakin. Kapteeni ehdotti, että he lentäisivät äkkiä pois ja toivoisivat, ettei laserin tähtäin ehtisi huomata sitä, vaan tulittaisi maasturin hajalle ennen heitä. Rautaröhmö kuitenkin kieltäytyi tästä, koska jonkun pitäisi jäädä ohjaamaan maasturia, eikä Kennedy kykenisi lentämään. Kapteeni uskoi vahvasti Kennedyn marttyyri-henkeen kuolla ryhmän puolesta ja onnitteli häntä uhrautumisesta jo valmiiksi. Kennedy ei kuitenkaan lämmennyt idealle ja Kapteeni jäi yksin mielipiteensä kanssa. Silloin Rautaröhmö keksi jotakin ja alkoi hipelöidä pukunsa rannetta, jossa sijaitsi pienen metalliluukun taakse piilotettu pieni tietokoneen näyttö.
”Valmistautukaa tärähtävään loppuun ja toivokaa, että tuo peilisatelliitti on kymmenen kilometrin etäisyyden sisällä!”
~Rautaröhmö muille juuri, kun laser on iskeytymässä maasturiin.
The Leader seurasi tapahtuman etenemistä tietokoneensa näytöltä. Voitto oli jo lähes varma, kun yhtäkkiä jättimäinen paineaalto iskeytyi häneen käräyttäen kaikki hänen tietokoneensa hajalle. Elektromagneettinen pulssi, ajatteli Leader, mutta eihän se ole mahdollista! Se olisi tappanut Puolustajat, sillä Kapteenin yllään pitämän avaruuspuvun elossapitojärjestelmä oli sähköinen, eikä Kennedykään olisi voinut sitä kestää. Mikä oli mennyt vikaan? The Leaderillä ei kuitenkaan ollut aikaa ajatella asiaa, vaan hän lähti oitis tarkastamaan laseria. Kuin ihmeen kaupalle se toimi vielä (mainittakoon, että laser sijaitsi kymmenen kilometrin ja puolen metrin päässä Puolustajien silloisesta olinpaikasta). Leader pystyi vieläkin käyttämään aseen manuaalisia säätimiä ja ampumaan sen kanssa. Kaikki ei ollutkaan menetetty.
Sillä aikaa kymmenen kilometrin päässä Puolustajien kuumaasturi oli sammunut ja he olivat joutuneet jalkautumaan. Laser, joka heitä jahtasi, oli kadonnut kreivin aikaan Röhmön laukaistua salaisen aseensa ja Kapteeni Aurinkokunta kysyi Rautaröhmöltä, mitä tämä oli oikeastaan tehnyt. Silloin Röhmö paljasti laukaisseensa pukunsa sisältämän yliäänilähettimen, jota yleensä käytettiin salaisten tiedotusten jakamiseen, sen täydellä teholla, mikä oli tuhonnut kaikki hiuksenhienoilla mikrosiruilla toimivat laitteet kymmen kilometrin säteellä, myös avaruudessa ja kaikessä äänettömyydessä. Yliääni ei ollut vahingoittanut Puolustajia, koska heidän käyttämänsä varusteet eivät olleet sitä-öh.. hienointa tekniikkaa, mitä 2050- tai edes 1950-luvuilla kaupasta sai. Itse asiassa Kapteeninkin yllään pitämän avaruuspuvun elossapitojärjestelmä toimi käytännössä lähes samalla tavalla, kuin Laika-koiran alus. Tämä tieto sai hänet hämmentymään ja tutkimaan pukunsa pintaa entistä tarkemmin reikien varalta.
Taistelu kuun kamaralla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saavuttuaan asemalle kohtasivat Puolustajat karmaisevan näyn, jonka lukijat jo tietävätkin: laserase oli edelleen toimintakunnossa ja The Leader oli asettunut sen puikkoihin. Hän tähtäsi aseensa Puolustajia kohti ja nauroi kolkkoa nauruaan.
”Te säälittävät supersankarit ette voi minulle mitään! Tällä kertaa olen ottanut kaiken huomioon, eikä kukaan voi pysäyttää minua!”
~The Leader ivallisesti.
”Senkin halveksittava arkkikonna! Me teemme suunnitelmasi tyhjäksi, sillä et ottanut huomioon, että meillä on ööh... joo... tota... jotain, joka saa aikaan odottamattoman käänteen ja ratkaisee asian eduksemme! Meillä on...”
~Kapteeni Aurinkokunta alkaa kaivaa taskuaan toivoen löytävänsä jotakin tappavaa.
Taskusta löytyi kuitenkin ainoastaan uusin Voguen numero, jonka kapteeni oli ottanut mukaansa, eikä Leader voinut pidätellä nauruaan. Samaan aikaan Jormat hiipivät Puolustajien taakse ja tarttuivat heihin. Sankarit köytettiin monen tonnin vahvuisilla ankkurikettingeillä paaluihin, jotka oli lytätty kuun kiviseen pintaan. Leader päätti tappaa Puolustajat korostetun hitaasti ja tuskallisesti, ja alkoi suunnitella jossakin ikivanhassa Bond-elokuvassa näkemänsä kohtauksen toisintoa, jossa sankari ei kuitenkaan pääsi karkuun hitaasti liikkuvaa laser-sädettä, vaan kuolisi tuskallisesti.
Kapteeni Aurinkokunta oli kuin maansa myynyt. Hän kysyi Rautaröhmöltä, tiesikö tämä enää yhtään ideaa Puolustajien pelastamiseksi, mutta sai kuulla ainoastaan sympaattisen toteamuksen, jonka mukaan kolmas odottamaton käänne tällaisessa seikkailussa ei olisi enää luk... anteeksi... kenenkään mielestä uskottavaa. Kennedy totesi, että vaikka laser halkaisisi hänet, hän voisi ehkä vielä raahautua käsillään ruhoaan vetäen Jormien selän taakse ja piestä heidät, ennen kuin sammuisi lopullisesti, mikä piristi hiukan kanssa Puolustajia, muttei paljon. Kapteeni manasi sitä, että oli kaikista heidän päämajassaan säilytetyistä tavaroista (päämajasta löytyi asearsenaalia pieneen sotana) ottanut mukaansa juuri laminoimansa uuden Voguen! Silloin Rautaröhmö hätkähti, tarkasti etteivät Vastustajat olleet kuulleet, ja kääntyi kapteenin puoleen.
”Kapteeni, minusta tuntuu, että meille on lahjoitettu vielä kolmas uskomaton juonenkäänne!”
~Rautaröhmö
Vihdoin muutaman minutin kuluttua The Leader oli saanut tarpeekseen Puolustajien kuoleman hekumoinnista ja käänsi laserin paaluja kohti. Silloin hän havaitsi kaksi hyvin ärsyttävää asiaa: Puolustajat olivat kadonneet ja heitä aiemmin kahlinneet kettingit lojuivat maassa katkaistuina; ja vartijoimaan määrätyt Jormat näyttivät syventyneen korttipelin saloihin. Leader kääntyi ympäri ja mietti, mihin sankarit olivat voineet kadota ja, ennen kaikkea, miten!?
Äkkiä raketit alkoivat räjähdellä Vastustajien ympärillä. Jormat yrittivät määrittää Rautaröhmön puvustaan ampumien ohjuksien suuntaa, mutteivät kyenneet siihen, vaan jäivät niinsanotusti tuleen makaamaan. The Leader nosti yhden katkaistun kettingin maasta mielensä voimilla ja alkoi viuhtoa sitä ilmassa, kuin nunchakua. Hän vaati Puolustajia astumaan esiin, jolloin vastauksena Kennedy ampui omalla valokiväärillään, jonka hän oli pihistänyt toiselta Jormalta, sitä toista Jormaa rintaan (eihän niitä erota). Rautaröhmön ohjuksen pamautettua toisenkin Jorman tajuttomaksi jäi Leader aivan yksin kettinkinsä kanssa. Hän onnistui pysäyttämään Rautaröhmön ja Kennedyn ampumat laukaukset heilauttamalla ne kettingillään sivuun, mutta silti hän ei kyennyt määrittelemään laukausten suuntaa. Äkkiä se olikin hänen murheistaan pienin, kun ääni hänen takaansa, superlaserin luota, sanoi:
”Luovuta jo, Liideri, me voitimme taas.”
~Kapteeni Aurinkokunta, joka on juuri saanut käännettyä laserin tähtäimen kohti Leaderia.
The Leader ei tajunnut enää mitään ja hän vaati saada tietää, miten Puolustajat olivat paenneet? Silloin Kapteeni kaivoi taskustaan Voguen ja kertoi Rautaröhmön tajunneen, että lehti oli todennäköisesti laminoitu KHV:n omalla asiaan erikoistuneella osastolla (KHV:n supersalainen laminointiyksikkö), jonka käyttämä aine teki paperista särkymätöntä. Se oli ollut jopa niin kestävää, että paperin terävät kulmat olivat pystyneet leikkaamaan kettinkien metallia. Leader manasi, sillä hän oli kuvitellut ottaneensa kaiken huomioon tällä kertaa, ja asettui maahan polvilleen kädet niskan takana, lyötynä. KPuolustajat ottivat Vastustajat vangeiksi ja taluttivat heidät Vastustajien avaruusaseman sisuksiin. Asema oli nyt heidän ainoa mahdollisuutensa kotimatkaan.
Paluumatkan aikana Jormatkin virkosivat vihdoin ja The Leader tiedusteli vahtina olevalta Kennedylta lasillista vettä. Tunteeton Kennedy ei suostunut, mutta vahdin vaihduttua sympaattiseen Rautaröhmöön oli paon avaimet viljelty. Röhmö lähti ilomielin hakemaan vettä periviholliselleen ja hänen palattuaan olivat Vastustajat poissa. Yksi pakokapseli puuttui, eivätkä Puolustajat enää tavoittaisi heitä. Yhtä kaikki, kuuhun jätetty superlaser oli tuhottu, eikä maailmaa enää uhattu.
Jälkipyykki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puolustajat palasivat maahan ja laskeutuessaan tuhosivat koko New Yorkin Central Parkin aluksellaan. KHV maksoi aiheutuneen laskun ja Muffley piti sankareille puhuttelun tapahtuneesta. Kaikki Puolustajat palkittiin kuitenkin NASA:n astronautti-tutkinnolla, johon heidän matkansa aikana saamansa kokemus oikeutti. 2060-luvulla tuo tutkinto ei tosin ollut paskankaan väärti avaruusohjelman jatkuvan kriisin vuoksi ja jo seuraavana jouluna Puolustajat päättivät lämmittää niillä kattohuoneistonsa. Joululaulujen laulaminen takkatulen leimutessa lämmitti kaikkia mukavasti, eikä kenelläkään silloin ollut pahaa tahtoa.
Sen pituinen se.
