Väri

Kaavio, joka osoittaa värienergioiden keskinäiset suhteet ja viitteellisen sijoittumisen suhteessa suuntaumusenergioihin.

Väri on tiettyjen energiatyyppien ominaisuus. Värienergiat ovat energiatyypeistä heikoimpia, vähiten perustavanlaatuisia ja helpoimmin opittavissa olevia. Voimakkaammat värienergiatyypit kuten musta, valkoinen, harmaa ja sininen ovat suhteellisen käyttökelpoisia myös ylempiin energiatyyppeihin verrattuna. Yleisesti ottaen energiaspektrin keskiosassa olevat tyypit (sininen ja vihreä) ovat värienergioista kätevimpiä ja hyötysuhteeltaan muita värejä parempia. Monokromaattiset tyypit (valkoinen, musta ja harmaa) ovat kaikki kolme vahvoja, joskin eri tyylisiin käyttötarkoituksiin soveltuvia.

Energiatyypeillä ei suoranaisesti ole tiettyä väriä fysikaalisena ominaisuutena, vaan nimitykset viittaavat niiden aaltopituuksiin ja tiheyksiin^[1].

Värienergioiden ja suuntaumusenergioiden välillä ei vallitse suoraa yhteyttä, mutta jotkin värienergiat ovat tiettyjen Suuntaumusten edustajien suosiossa. Stereotyyppisesti valkoinen energia yhdistetään Hyvyyteen, musta Pahuuteen, harmaa Tasapainoon spektrin yläpään värit sininen ja violetti Järjestykseen ja sen alapään värit punainen, keltainen ja oranssi Kaaokseen.

Värienergiat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Värienergiat jaetaan kahteen alaryhmään, kromaattisiin (tai polykromaattisiin) ja monokromaattisiin energioihin. Molemmilla on omat erikoispiirteensä, joita toisen ryhmän energiatyypit eivät jaa.

Kromaattiset värienergiat ovat:

Punainen on yleisesti käytetyistä värienergioista heikoin ja vaikein muotoilla, mutta, osaksi juuri alhaisen energiatiheytensä vuoksi myös helpoin muotoilla, ja siksi lähinnä alemman tason energeetikkojen suosiossa.
Oranssi on punaista kaikin puolin voimakkaampi värienergiatyyppi, jota suositellaan käytettäväksi sen sijasta milloin vain mahdollista.
Keltainen on punaista kaikin puolin parempaa ja lisäksi oranssia hiukan tarkemmin ohjailtavissa, mutta sen käyttö on epäsuosittua sen terveydelle haitallisten sivuvaikutusten johdosta. Keltainen energia nimittäin operoi taajuudella, joka on hyvin lähellä sielun ja ruumiin välistä taajuutta. Sen kanavointi oman olemuksen kautta tuottaa häiriöitä sielun ja ruumiin siteessä sekä elinvoimassa, ja voi aiheuttaa kudosdegeneraatioita pitkäaikaisella käytöllä.
Vihreä on raja, josta korkeampien värienergioiden katsotaan alkavan. Se onkin alempia värienergioita kaikin puolin voimakkaampaa ja käyttökelpoisempaa. Se on myös kaikista kromaattisista värienergioista tarkin ja siten helpoiten muotoiltavissa.
Sininen on kromaattisista värienergioista voimakkain, mutta vihreää hiukan vaikeampi muotoilla. Se kuuluu värienergioista laajimmin käytettyihin.
Violetti poikkeaa tähänastisista värienergioista olemalla heikompaa kuin sitä spektrilla välittömästi edeltävä energiatyyppi. Se vastaa tiheydeltään vihreää, ja on värienergioista nopeimmin kanavoitavissa ja projisoitaessa, mutta myös muita ylempiä värienergioita vaikeampi käsitellä tarkkuudella tai muodostaa monimutkaisiksi rakenteiksi.
Ruskea luetaan useimmiten yhdeksi kromaattisista värienergioista, mutta katsotaan toisinaan myös omaksi värienergioiden alaryhmäkseen tai ei lainkaan energiatyypiksi, vaan vain värienergioiden tilaksi. Ruskeaa energiaa muodostuu vastakkaisten polykromaattisten värienergioiden sekoittuessa, jolloin ne interferoivat destruktiivisesti ja romahtavat mihinkäänkelpaamattomaan nollatiltaan. Täysin hyödytön energiatyyppi, jolla ei ole lainkaan käyttötarkoituksia.

Kromaattiset värienergiat jaetaan myös primäärisiin väreihin, joita ovat punainen, keltainen ja sininen, sekä sekundäärisiin väreihin, joita ovat oranssi, vihreä ja violetti. Tällä luokituksella on merkitystä värienergioiden keskinäisissä vuorovaikutuksissa, mutta se ei suoraan näy niiden ominaisuuksissa.

Monokromaattiset värienergiat ovat:

Valkoinen: Kromaattisia värienergioita energiatiheydeltään huomattavasti suurempi energiatyyppi, joka on helposti käsiteltävissä hyvin suurella tarkkuudella, mutta on myös vaikeaa kerätä kokoon tai manipuloida nopeasti.
Musta: Valkoisen vastapari, joka on yhtä tiheää, mutta nopeampaa ja vähemmän tarkkaa. Suhteellisesta epätarkkuudestaan huolimatta musta on silti helpommin muotoiltavissa kuin mikään kromaattisista värienergioista vihreää lukuunottamatta.
Harmaa: Valkoisen ja mustan välissä seisova neutraali energiatyyppi, joka on käsiteltävissä nopeammin kuin valkoinen ja suuremmalla tarkkuudella kuin musta, mutta on niitä energiatiheydeltään hiukan matalampi (joskin silti korkeampi kuin mikään kromaattisista värienergioista). Katsotaan yleisesti kaikista värienergioista kätevimmäksi, ja neutraalin luonteensa vuoksi näkee paljon käyttöä sidosenergiana vastakkaisia energiatyyppejä yhteen sekoitettaessa.

Värienergioiden sekoittuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Värienergiat sekoittuvat keskenään ylempiä energiatyyppejä helpommin, sillä ne ovat olemukseltaan samankaltaisia, ja eroavat lähinnä aaltopituutensa ja tiheytensä suhteen. Värienergioiden erityisominaisuus on, että tiettyjä värienergiapareja sekoittaessa ne reagoivat keskenään tuottaen kolmatta puhdasta värienergiatyyppiä. Kahden primäärisen värienergian sekoittaminen keskenään tuottaa sekundaarista värienergiaa, ja kahden sekundaarisen värienergian sekoittaminen primääristä värienergiaa.

Primääriset tyypit sininen, punainen ja keltainen sekoittuvat seuraavasti:

Sininen ja punainen yhdessä tuottavat violettia
Punainen ja keltainen yhdessä tuottavat oranssia
Keltainen ja sininen yhdessä tuottavat vihreää

Sekundääriset tyypit violetit, oranssi ja vihreä sekoittuvat seuraavasti:

Violetti ja oranssi yhdessä tuottavat punaista
Oranssi ja vihreä yhdessä tuottavat keltaista
Vihreä ja violetti yhdessä tuottavat sinistä

Toisentyyppinen vuorovaikutus tapahtuu, kun vastakkaisia värienergioita sekoitetaan; tällöin niiden aaltomuodot vaikuttavat toisiinsa destruktiivisesti, ja tuloksena on mihinkäänkelpaamatonta ruskeaa energiaa. Vastaväriparit ovat:

Punainen ja vihreä
Oranssi ja sininen
Keltainen ja violetti

Mikä tahansa kromaattinen värienergia voidaan näin katsoa kahden muun värienergian sekoitukseksi, mutta toisin kuin tavallisesti energiatyyppejä yhdistettäessä, niiden ominaisuudet eivät palaudu vain näiden kahden energian ominaisuuksiin, vaan niillä on myös omat erikoispiirteensä. Esimerkiksi sinistä voi tuottaa vihreää ja violettia sekoittamalla, mutta se on kumpaakin näistä tiheämpi energiatyyppi. Värienergiat sekoittuvat portaattomasti, ja esimerkiksi yhdistämällä suuremman määrän vihreää pienempään määrään violettia voidaan tuottaa enemmän vihreään kallellaan olevaa sinistä. Näitä välivärienergioita ei katsota omiksi energiatyypeikseen, sillä niillä ei ole ne muodostavista puhtaista väreistä itsenäisiä erikoispiirteitä. Värienergioita sekoitettaessa tapahtuu laadullinen muutos, jossa esimerkiksi "vihertävä" sininen muuttuu "sinertäväksi" vihreäksi, mutta koska sekoittuminen on portaatonta, ei tälle siirtymälle ole tarkkaa porrasta.

Monokromaattiset energiat eivät osallistu näihin vuorovaikutuksiin. Valkoinen ja musta katsotaan vastakkaisiksi, mutta niiden sekoitus ei ole ruskeaa, vaan sitä paljon käyttökelpoisempaa harmaata. Mustaa ja valkoista voi sekoittaa kromaattisiin energioihin, mutta näin syntyviä yhdistelmiä ei tavallisesti katsota omiksi energiatyypeikseen, vaan ne toimivat enemmänkin kuin rinnakkaisten kromaattisten energioiden sekoitukset. Harmaa on sekoitettavissa minkä tahansa värienergian kanssa, mutta ei vaikuta niiden ominaisuuksiin konstruktiivisesti eikä destruktiivisesti; tämä on yksi niistä ominaisuuksista, joka tekee sen soveltuvaksi käytettäväksi sidosenergiana kun halutaan käyttää useita energiatyyppejä samanaikaisesti.

Värienergioiden helppo sekoitettavuus tekee taitavalle käyttäjälle mahdolliseksi niitä yhdessä kanavoimalla tuottaa seosenergioita, joilla on juuri hänen tarvitsemansa ominaisuudet. Kyky käyttää kahta tai useampaa värienergiaa ei suoraan käänny kyvyksi käyttää niiden sekoituksia, sillä omien erikoispiirteidensä vuoksi kunkin puhtaan värin manipuloiminen vaatii omaa lähestymistapansaa.