Kugayan paluu

Kugayan paluu on nimitys 2067 tapahtuneelle Kugayan jälleentulemiselle, jonka junaili Zaru (huhujen mukaan Nigel osallistui myös tapahtumaan, vaikkakaan hän ei ruumiillisessa muodossa ollut paikalla). Kugayan palaamisen mahdollisuuttakin pidettiin pitkään mahdottomana. Tämä johtui siitä, että hänet oli sinetöity Kuoleman Valtakunnan alimmalle tasolle, Jäävankilaan, voimakkaalla loitsulla.

Herätyksen riitti

Paikka oli epämääräinen, sellainen, josta voisi sanoa "ei tästä maailmasta". Eikä se tästä maailmasta muuten ollutkaan, sillä kyseessä oli pienehkö, eristynyt poimu-ulottuvuus, jollaisia on oikeastaan joka puolella, mutta yleensä ihmiset eivät huomaa niitä. Nille, jotka osaavat käyttää niitä, ne ovat hyvin hyödyllisiä.

Tässä poimu-ulottuvuudessa todellakin oli asukkaita, vieläpä melko paljon; he olivat kauan, todella kauan nukkuneet ahtaassa pimeydessään päällään unettoman unen luova loitsu. Nyt tämä väki oli kerääntynyt kaikki yhteen paikkaan, jota voisi sanoa paremman termin puutteessa keskusaukioksi. Aukion keskellä on pyramidimainen koroke, jonka huipulla oli suuri, kuutionmuotoinen, musta kivi, joka ei heijastanut minkäänsorttista valoa. Väkijoukko, joka oli kerääntynyt aukiolle korokkeen ympärille, koostui yksinomaan yhdeksänhäntäisistä ketuista, eikä tämä väkijoukko näyttänyt mukavalta porukalta. Sadat silmäparin kiilsivät ahnaasti ja muutama tuhat tuuheaturkkista häntää vispasi ilmaa levottomasti. Korokkeelle aukion keskelle oli noussut yksi yhdeksänhäntäinen kettu, suurempi kuin muut, ja mustempi turkiltaan ja ahneempi silmiltään. Aukiolla sen ympärillä olevat ketut toistivat johtajansa nimeä kuin mantraa. Kautta koko pienen ulottuvuuden kaikui tuo huuto:

”ZARU, ZARU, ZARU!”

Yhtäkkiä hoku pysähtyi. Lankesi hiiskumaton hiljaisuus, sillä korokkeelle kiivennyt johtaja oli korottanut yhdeksän häntäänsä pystyyn kohti taivasta ja katseli nyt yleisöään laavanpunaisilla silmillään, joista toisen yli kulki viiltoarpi. Tuo kettu, Zaru Yan'za, asteli sitten mustan alttarin eteen ja katseli sen päällä makaavaa ruumista. Se oli yhdeksänhäntäisen ketun ruumis, ja se oli vieläkin suurempi kooltaan kuin Zaru. Sen turkki oli yhtä musta kuin se alttari, jonka päällä se makasi, ja sen tyhjänä tuijottavista silmistä oli kadonnut se pahansuovan älykkyyden valo, joka niissä oli ollut ketun ollessa elossa. Zaru oli nähnyt paljon vaivaa saadakseen ruumiin; hänen oli pitänyt kohdata demoneita ja painajaisia, joita hän ei mielellään miettinyt edes kirkkaassa päivänvalossa. Mutta hän oli kuin olikin todistanut itsensä, ja pahuuden ylivaltias Nigel oli luovuttanut hallussaan olleen ruumiin Zarulle. Ruumis oli hyvässä kunnossa, kuin se olisi kuollut vasta hetki sitten; mutta kylmä se oli kuin kivi, niinkuin ainakin sellaisen olennon ruumis, joka kuoli vuosimiljardeja sitten. Ja tänään elämä palaisi tuohon ruumiiseen...

Zaru keskittyi ja laski yhdeksän häntänsä päät kylmän ruumiin iholle. Voima alkoi sykkiä hänen ruumiissaan ja virrata hänen häntiensä läpi kalmoon. Hän keskittyi yhä kovemmin ja alkoi lausumaan sanoja, jotka kääntyisivät suomeksi jokseenkin näin:

”Kutsun teitä, pimeyden voimat. Kutsun teitä. Kuulkaa kutsuni. Tulkaa ja laskekaa voimanne palvelijanne päälle. Tulkaa ja antakaa voimanne avata portti kuolleiden maille. Antakaa voimanne nostaa tämän kuolleen henki Kuolleiden Valtakunnan jäistä ja tuoda hänet takaisin elämään!”

~Zaru

Viimeiset sanat Zaru lausui kovaan äänen, lähes huusi. Kylmänä kivellä maannut ruumis oli alkanut lämmetä. Sen silmiin oli syttynyt heikko hohde, kuin vastasytytetyn kynttilän epäilevä liekki. Sen ympärille kerääntyi tihenevä mustuuden aura, ja ruumis alkoi jo jopa liikahdella: Sen sydän alkoi lyödä, veri virrata. Zaru nousi hurmiossaan takajaloilleen ja huusi suureen ääneen sanat, jotka kääntyvät suomeksi suunnilleen

”Kyllä! Nouskaa, arvon Kugaya, nouskaa! Tuntekaa uusi elämä ruumiissanne!”

~Zaru

...Ja ruumis nousi. Hitaasti se työnsi itsensä pystyyn. Sen hännät alkoivat heilahdella, ensin hitaasti, sitten nopeutuen. Lopulta ruumis seisoi pystyssä ja sen silmät loistivat jälleen elävinä keltaisina. Henkiin herännyt yhdeksänhäntä hyppäsi alas alttarilta ketterästi kuin ei olisi kuollutkaan ja katsoi mykistynyttä yleisöään ja jähmettynyttä herättäjäänsä. Hän katsoi myös omaa ruumistaan, tunsi voimansa palanneen. Hänen kasvonsa vääntyivät terävät hampaat paljastavaan hymyyn. Sitten hän kääntyi herättäjäänsä kohti ja kysyi:

”Kuka olet sinä, joka kutsuit takaisin minut, Kugayan, maailmojen tuhoajan?”

~Kugaya

Mahtava Zarukin luimisteli tuon mustanpuhuvan paholaisen edessä, mutta keräsi rohkeutensa ja kertoi Kugayalle nimensä ja selitti myös tarkoitusperänsä ja kertoi arvostavansa Kugayan pahuutta suuresti. Kugaya oli hetken langenneena mustien mietteidensä synkkään hiljaisuuteen ja katseli edessään seisovaa Zarua kuin arvioiden, ja sanoi sitten:

”Nuori Zaru, Totsubo Yan'zan pojanpoika? Ah, muistan sinut. Olet kasvanut. Suhteessa jos toisessakin. Sinä siis herätit minut saadaksesi avun tämän arvottoman universumin tuhoamiseen ja uuden luomiseen sen tilalle? Hyvä on. Annan sinulle apuni. Yhdessä tuhoamme kaikki vihollisemme!”

~Kugaya

Tämän kuultuaan korokkeen ympärille kerääntynyt väkijoukko puhkesi suureen huutoon ja alkoi lopulta huutaa rytmikkäänä mantranaan kahden mustan herransa nimiä:

”ZARU! KUGAYA! ZARU! KUGAYA!”

Sillä aikaa Harmaudessa

Sillä aikaa Harmaudessa Katselijat tarkkailivat universumin kulkua. Katselijoiden johtaja Takatsuke Yoko'zo istuskeli nojatuolissaan, miekkansa tupella nojaamassa siihen. Hän katseli läpi eteensä asetetusta kaukoputkesta. Rautakynsi asteli hänen taakseen hiljaa kirja kädessä. Takatsuke aisti hänen läsnäolonsa, muttei välittänyt. Oli kirjauksen aika. Rautakynsi istuutui vieressä olevan tammisen kirjoituspöydän ääreen ja avasi kirjan. Hän otti siivestään irti sulan ja kastoi sen musteeseen. Sitten hän esitti Takatsukelle yksinkertaisen kysymyksen:

”Kuvaile tapahtumat”

~Rautakynsi

Ja Takatsuke alkoi kertoa kaikista näkemistään merkittävistä tapauksista. Vähemmän merkittävät hän kirjaisi itse myöhemmin, kun olisi aikaa, ja sitähän Harmaudessa riitti. Kun Takatsuke lopetti kertomisen, Rautakynsi sulki kirjansa ja asetti sulan takaisin siipeensä. Sitten hän lähti. Takatsukekin nousi tuolistaan ja lähti seuraamaan Rautakynttä. Oli teeaika ja heille oli tulossa vieras.

Tornin ruokasalissa pöydän ääressä hän jo istuikin Jurppa, suomalainen metallimusiikin jumala, joka oli kutsun vaatimaan arvokkuuteen nojautuen pukeutunut parempaan huppariinsa, siihen jossa luki Nirvana.

”Oletkin jo aloittanut, arvon vieraamme.”

~Rautakynsi

Rautakynsi tarjosi Jurpalle äärimmäisen terveellistä mineraalivettä samalla, kun Takatsuke laittoi rauhoittavaa musiikkia soimaan. Jurppa katseli hiljaa mineraalivesilasia, kunnes (salaa) lisäsi siihen viinaa juomasarvestaan. Sitten hän joi sitä nautiskellen. Takatsuke ja Rautakynsi istuutuivat häntä vastapäätä ja katsoivat toisiaan. Sitten he huokaisivat ja katsoivat Jurppa myötätuntoisesti. Rautakynsi yritti jopa ottaa Jurppaa kädestä kiinni, mutta tämä veti sen pois.

”Kuule Jurppa... Meidän on pakko... tuota... lomauttaa sinut Jumalan virastasi...”

~Rautakynsi

Yhtäkkiä Jurppa sylkäisi mineraalivedet Rautakynnen ja Takatsuken päälle. Hänen suunsa alkoi tapailla sanoja, joita hän ei tuntenut samalla, kun Takatsuke ja Rautakynsi pyyhkivät naamansa. He selittivät: Maailma ei tarvinnut enää Heavy Metallin Jumalaa, koska se titteli oli kaikessa mielettömyydessään naurettava. He olivat päättäneet irtisanoa useita maailmankaikkeutemme jumaluuksista, koska se ala oli kokenut inflaation, ja koska Harmaudessa oli aikaa, he ilmoittelivat siitä nyt yksitellen jokaiselle lomautettavalle (hienompi termi erotetulle).

Jurppa huokaisi. Hän mietti, mitä voisi sanoa, kunnes keksi sen.

”Saan kai pitää juomasarven?”

~Jurppa

Alla rakentamisen!
Tämä artikkeli on harvinaislaatuisen perseestä, koska se on keskeneräinen.
Ota rukkaset ja vasara käteen ja rakenna sitä hieman valmiimmaksi.