Adramelech
”Oveluudessa ja pahanteossa Saatanaa suurempi. Kirotumpi paholainen - syvempi hypokriitti.”
~Milton
Adramelech (vaihtoehtoisia kirjoitusasuja Adrammelech, Adramelek ja Adar-malik) on nigel-demoni ja Pahuuden Yliherra. Hän on Syvyyden neuvoston ylikansleri ja toimii Syvyyden kolmannen piirin, Ath Zhielin (jossa demonineuvosto kokoontuu), alihallitsijana beker Nirothan alaisuudessa. Ylikanslerina hän on demonineuvoston kolmetoistahenkisen puheenjohtajiston jäsenistä se, joka hoitaa sen toimintaan liittyvät käytännön tehtävät (mukaanlukien varsinainen puheen johtaminen sen kokouksissa) muiden kahdentoista keskittyessä kokousten ulkopuolella erinäisiin muihin virkatehtäviinsä.
Adramelech on myös Nigelin vaatekaapinvartija (warden of the wardrobe). Virka on tärkeämpi kuin miltä voi ensialkuun vaikuttaa, sillä vaatekaappi on huomattavan suuri ja käsittää kirjanpidollisena entiteettinä vaatteiden lisäksi huomattavan määrän muita resursseja, jotka eivät kuulu Pahuuden varainhoitajan, Nirothan vastuualueeseen, sekä suuren määrän henkilökuntaa[1]. Adramelechin alaisuudessa on myös Syvyyden neuvoston henkilökunta siivoajista järjestysmiehiin, joista jälkimmäiset muistuttavat lukumäärältään, aseistukseltaan ja toiminnaltaan lähinnä hänen yksityisarmeijaansa.
Luonteeltaan Adramelech on hienovarainen juonittelija, joka ei koskaan tee mitään itse, jos voi naruttaa jonkun muun tekemään sen puolestaan, eikä julkisesti mitään, minkä voi tehdä salassa. Esiintymiseltään hän on kohtelias, korrekti ja muodollinen hienostelevaisuuteen asti. Hänet on äänestetty Syvyyden parhaiten pukeutuvaksi nigel-demoniksi.
- ↑ Kun Nigel haluaa inventaarion nurkkiinsa kertyneestä roinasta, tarvitaan kirjanpitämiä suorittamaan inventaario kirjanpitäjistä, jotka suorittavat inventaarion - puhumattakaan siitä olentomäärästä, joka tarvitaan kaikkien esineiden tomuttamiseen.
![]() ![]() |
---|
Nigel |
![]() ![]() |
Damien Gaylord • Ilumine Cintillar • Czar • Lilith • Yin • Jagr • Nirotha • Nei Jenitei • Urkorybant |
![]() ![]() |
Saatana • Aidas • Yama • Termagant • Elonde de Dnole • Adramelech • Ahriman |
![]() ![]() |
Yomghat Khraun |
![]() ![]() |
Astarte • Rufus • Mandarg • Sarastro • The Leader • Xyrrectinos |
Alaiset, sotilaat ja tykinruoka |
Yhdeksän Hammasta: Zamiel, Eiherie Valrang, Siar Li Charkeren, Sohan Altair, Morendarc, Dorna Bido, Warag Verikoura • Illuminati • Vastustajat: Jorma Kojo, Jorma Muje, Ultimagus • Mustat savantit • Matojen Rouvan veljeskunta • Pandemoniumin ritarikunnat |