Käyttäjä:Röhmöfantti/Puolustajat: Puolustajat Burmassa

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Kapteeni Aurinkokunta avasi silmänsä. Häneltä kesti sekunti todeta, ettei hänen silmiensä edessä avautuva monivärinen, pyörteilevä jokin luultavasti ollut hallusinaatio, toinen paikallistaa kaikki jäsenensä ja havaita makaavansa selällään matalassa painovoimassa, kolmas jäljittää viimeinen selkeä muistikuvansa — heittäytyminen moniväriseen, repaleiseen ulottuvuusporttiin, johon Viimeinen Kennedy oli juuri pudonnut, ja neljäs muodostaa se johtopäätös, että hän oli todennäköisesti toisessa ulottuvuudessa tai muussa maailmankaikkeuden kaukaisessa kolkassa makuulla alustalla, joka liikkui monivärisen, sumun täyttämän tilan lävitse. Tähän päästyään hän hyppäsi pystyyn tilanteen outouden ja kokemansa kolhut huomioon ottaen kunnioitettavan ketterästi ajassa neljä ja puoli sekuntia.

Alusta, jolta hän itsensä löysi, oli jonkinlainen pienikokoinen avaruusalus tai lentolaite. Sen runko oli muodoltaan pikaveneen kaltainen: tylppä perä, terävä kokka, kaartuvat sivut ja suora kansi. Sanotulla kannella ei hänen lisäkseen ollut juuri muuta: vain joitakin epämääräisiä romunkappaleita, joita hän ei alkanut tutkia tarkemmin. Aluksen kummaltakin sivulta erkani siiven kaltainen uloke; niiden varret olivat messinginväriset, kuten oli aluksen runkokin, lavat läpikuultavat ja hehkuivat heikon sinertävinä. Kapteeni kurkisti aluksen reunan yli, ja huomasi sen kölistä erkanevan kolmannen, samankaltaisen ulokkeen. Hän ei ollut varma, olivatko ne jäähdytinradiaattoreita, propulsiometodi, vai molempia.

Seuraavaksi hän kulki aluksen keulaan, ja kurottaessaan sen yli huomasi keulan terävimmän kohdan alla olevan läpikuultavan puolipallon muotoisen kapselin, hiukan alle kaksi metriä läpimitaltaan. Pallon sisällä oli ensinnäkin helposti kojetauluksi tunnistettava, nappuloiden ja välkkyvien valojen peittämä, kuunsirpin muotoinen levy, ja toiseksi kojetaulun ääressä olento, aluksen pilotti. Se ei edustanut eikä edes suuremmalti muistuttanut mitään Kapteeni Aurinkokunnan ennen tapaamaa lajia. Se oli ehkä puolet ihmisen koosta, ja sen ruumista hallitsi suuri, pyöreä pää, jonka etuosassa oli kolme silmää rivissä pystysuunnassa. Suippeneva takaruumis oli pään rinnalla pieni, ja päättyi pitkään, kapeaan häntään, jonka kärki katosi jonnekin ohjaamo-puolipallon takaosaan. Ruumiin päällä oli kaksi läpikuultavaa massaa - kokoonkäärityt, kalvomaiset siivet - ja sen alla kolme raajaa kaksi heti pään takana, ja kolmas, muita pidempi ja paksumpi, noin vatsan keskellä. Tämä kolmas jalka ankkuroi olennon kuvun pohjaan toisen kahden levätessä aluksen ohjaimilla.

Olento käänsi päätään niin, että sen päällimmäinen silmä oli suunnattu suoraan Kapteeniin, ja päästi äänen, joka kuulosti siltä kuin kuolleelle taajuudelle säädettyä, viallista radiota olisi kidutettu kuoliaaksi.

"En ymmärrä puhettasi", Kapteeni sanoi, ensin englanniksi, sitten gigaaniksi ja lopuksi galaktisella kielellä. Olento tuotti uuden, yhtä raapivan kuuloisen äännesarjan, jonka Kapteeni epäili merkitsevän samaa.

Kun molemminpuolinen kielimuuri oli näin todennettu, Kapteeni yritti seuraavaksi elekieltä; hän levitti kätensä sivuilleen elehtien kohti värikästä tyhjyyttä ympärillään, katsoi suurieleisesti molemmille sivuilleen, ja palautti sitten katseensa olentoon. Vastauksena tämä koputti toisella eturaajoistaan kupunsa etuosaa ja osoitti. Kapteeni Aurinkokunta suuntasi supersilmänsä osoitettuun suuntaan, ja näki jonkin massiivisen alkavan piirtyä esiin usvapilvien seasta. Ei asteroidi, kuten oli hänen ensimmäinen ajatuksensa - lentävä saari, varmastikin kilometrien levyinen, litteähkö massa, jonka aluksen orientaatioon nähden ylösalaista pintaa peittivät rakennusten ja korkean kasvillisuuden pienet, mutta tunnistettavat siluetit.


Saaren pystysuorasta reunamasta kasvava satama muistutti yhdeksi massaksi tiivistettyä malesialaista kalastajakylää yhdistettynä aukileikattuun ampiaispesään; sen laiturit olivat ulospäin säteilevien tukipuomien, telakointivarsien ja kulkusiltojen verkko josta telakoituneet alukset - sekalainen kokoelma kulkuneuvoja, jotka ulottuivat Kapteenia kuljettavan metallinkiiltoisesta eleganssista murskatun näköisiin viritelmiin, joiden ei olisi uskonut edes pysyvän koossa lentämisestä puhumattakaan - roikkuivat kuin oudot kärpäset. Pitkin laitureita käveli, kiipeili ja lensi samankaltaisia olentoja kuin Kapteenia kuljettavan aluksen pilotti, mutta myös humanoideja: technicolor-ihoisia, moniraajaisia, tuntosarvekkaita. Vastaava diversiteettiä hän oli nähnyt vain GigaCorpin ja Siriuksen avaruussatamoissa.

Alus, edelleen saaren pintaan nähden ylösalaisin, hidasti kulkuaan laituria lähestyessä kunnes se oli lopulta lipunut lähes pysähdyksiin. Sen siivet taittuivat ja sen alapinnasta erkani kuusi pitkää, moninivelistä vartta, jotka tarttuivat telakointipuomeihin istutettuihin koukkuihin ja vetivät sen lähemmäs. Lopuksi se pyörähti ympäri: yllättävän kiihdytyksen voima lähes paiskasi Kapteeni Aurinkokunnan kannelta, ja aluksen perä kolahti siististi kiinni satamarakennusta kohti johtavaan kulkusiltaan.

Kapteeni hyppäsi heti pois kannelta. Vieressä kulkevalla laiturilla ei, kuten hän oli olettanutkin, ollut keinopainovoimaa. Lentokykynsä vuoksi se ei Aurinkokuntaa olisi haitannut, mutta hän päätti olla vielä tässä vaiheessa paljastamatta kaikkia voimiaan, ja tukeutui kaiteeseen kuin olisi tarvinnut sitä pysyäkseen paikoillaan. Hänet tuoneen aluksen pilotti ei poistunut kuplastaan. Hetken odoteltuaan Kapteenin supersilmät havaitsivat kolmijäsenisen saattueen lähestyvän heitä laituria pitkin: kaksi humanoidia, joista toinen oli lyhyt, roteva ja väritykseltään violetti, ja toinen mittasuhteiltaan lähellä Maan ihmistä ja ihonväriltään vihreä, sekä yksi pilotin kaltainen olento. Kaksi viimeksimainittua kantoivat keihään näköisiä pitkiä sauvoja, joiden varressa oli eri kokoisia paksunnoksia. Aurinkokunta arveli niiden olevan jonkinlaisia energia-aseita.

Roteva, violetti humanoidi mittaili Kapteenia hetken katseellaan ja viittasi sitten sanaakaan sanomatta kädellään suuntaan, josta oli tullut. Keihästä kantavat olennot asettuivat Kapteenin taakse, ja heidän aseensa selkänsä takana hänet saatettiin satamarakennuksen luo. Lähestyessään sitä hän tunsi nopeasti kasvavana alaspäin vetävän painovoiman, ja pian hänen ei enää tarvinnut ottaa kaiteesta tukea. Hänet ohjattiin aluksi läpi kimmeltävän, väreilevän voimakentän peittämästä portista. Voimakenttä tuntui kuin kymmeneltä pieneltä sähköiskulta, ja sai hänen koko ruumiinsa sisuksia myöten pistelemään. Superaivoillaan hän päätteli kyseessä olevan desinfiointikenttä, jonka avulla varmistettiin, etteivät vieraat tuoneet mukanaan vaarallisia patogeeneja. Desinfioinnin jälkeen hänet saatettiin käytäviä myöten toiseen, läpikuultavaseinäiseen kammioon, missä hänet kuvattiin kuudesta suunnasta, ja tämän jälkeen käytävien ja portaiden labyrinttia lopulta suuren, virallisen näköisen oven eteen.

Oven toisella puolella seisoi massiivisen lihaksikas, höyhenpeitteinen humanoidi, jolla oli selässään lyhyet siiventyngät ja vyöllään koteloissa miekka, pistooli ja jonkinlainen kapula. Tämä ja Kapteeni Aurinkokunnan saattajat vaihtoivat muutaman hänelle käsittämättömän sanan, ja jälkimmäiset poistuivat ja ensiksimainittu avasi Kapteenille oven.

Oven takana oli suorakaiteen muotoinen, korkea huone, jonka toisessa päädyssä, heti Kapteenin vasemmalla puolella, oli suuri, läpikuultava kuomu, jonka kautta avautui laaja näkymä yli satamalaiturien ja niiden takaisen, värikkään tyhjyyden. Lattialla oli karkeasta kuidusta punottu suuri matto, seinillä kirjoitusmerkkien ja kaavioiden peittämiä liuskoja ja tauluja, ja katossa pehmeää valoa hohtava, pieneen kupuun suljettu kristalli. Toisessa päädyssä, Kapteenin oikealla puolella ja kuomuikkunaa vastapäätä oli työpöytä, ja sen takana orrella pilotin kaltainen, mutta hiukan tätä pienempi ja vanhemman näköinen olento, jolla oli kaulassaan medaljonki. Sen edessä työpöydällä oli pyöreä lasimalja, ja maljassa turpea toukka, joka tuijotti Kapteenia monilla silmillään.

”Tervetuloa Qyulzhareioniin, muukalainen. Minä olen tämän sataman toinen varakommandantti.”

~Olento pyödän takana

Aurinkokunta tajusi yllätyksekseen pystyvänsä ymmärtämään olentoa, vaikka oli myös varma, että se oli puhunut samalla särisevällä tavalla kuin pilotti aiemmin, eikä millään hänen ymmärtämällään kielellä. Hän suoritti superaivoillaan nopean analyysin, ja tuli siihen tulokseen, että pöydällä maljassa oleva toukka, jonka ruumista peittävät karvat kääntyilivät vuoroin hänen ja vuoroin varakommandantin puoleen, oli jonkinlainen telepaattinen tulkki, joka salli heidän ymmärtää toistensa kieliä.

”Kiitos. Minä olen Kapteeni Aurinkokunta, itäisen Linnunradan sankareista suurin.”

~Kapteeni Aurinkokunta viittaansa heilauttaen

”En ole koskaan kuullutkaan, teistä tai itäisestä Linnunradasta.”

~Varakommandantti

”No, nyt olette. Voisitteko kertoa, mikä tämä paikka on?”

~Kapteeni Aurinkokunta hämmentymättä

”Annan arvostetun hallitsijamme selittää.”

~Varakommandantti painaen nappulaa työpöytänsä kulmalla

Kapteenin ja työpöydän väliin ilmaan ilmestyi sinisävyinen, väreilevä hologrammi, jossa näkyivät demonisen, sarvekkaan ja kiiluvasilmäisen, monin jalokivin koristellun olennon kasvot ja rinnan yläosa.

Minä olen Qyul'Zhar, tämän maailman valtias. Mikä tahansa sinut toikin tähän ulottuvuuteen, jonka absoluuttinen hallitsija olen, ja millainen tahansa elämä sinulla sitä ennen onkin ollut, ovat nyt poispyyhityt. Siitä hetkestä, kun alamaiseni löysivät sinut leijumasta ulottuvuuteni reunamilta, ruumiisi, elämäsi ja sielusi ovat kuuluneet minulle. Mikään voima tai taho, joka sinua saattaa etsiä, ei voi löytää sinua täältä. Poispääsyä ei ole. Täällä minun valtani on rikkumaton ja minun sanani ainoa laki. Noudata sitä, ja voit viettää onnellisen loppuelämän valtakuntani tuotteliaana kansalaisena. Riko sitä, ja hallussani olevat pimeyden voimat, joiden laajuutta et saata käsittää, jakavat armotonta ja väistämätöntä oikeutta.

~Hologrammi

Tallenne päättyi, hologrammi haipui, ja Kapteeni nyökkäsi mietteliäänä. Ei tarvittu kummoistakaan genrevainua sen päättelemiseksi, että hologrammin olento oli tämän oudon maailman hirmuhallitsija, ja että suoraviivaisin tapa päästä pois ulottuvuudesta ja takaisin Maapallolle olisi antaa sille turpiin. Muut Puolustajat olivat varmasti tahoillaan päätelleet samoin, ja näin ollen hakeutuisivat ennenmmin tai myöhemmin Qyul'Zharin palatsiin. Yksinään tai kaksinaankaan he eivät moiselle demonihirmulle mahtaisi mitään; sen sijaan Kapteeni Aurinkokunnan suurenmoisten supervoimien ja sankaruuden avulla voitto olisi taattu.

”Mistä Qyul'Zharin voi löytää?”

~Kapteeni Aurinkokunta saatuaan mietintönsä päätökseen

”Hänen demonisen korkeutensa palatsi on Qyulzhareionin keskipisteessä - et voi erehtyä, kaikki saaret kiertävät sitä. Mutta vain hänen palvelijoillaan on sinne vapaa pääsy.”

~Varakommandantti

Kapteeni Aurinkokunta nyökkäsi taas.

”Ja nyt kun esittelyt on suoritettu...”

~Varakommandantti työntäen kirjoitusliuskan pöydän yli

”Mikä tämä on?”

~Kapteeni Aurinkokunta

”Lasku pelastamisestasi”

~Varakommandantti

Aurinkokunta otti liuskan ja pöydällä levänneen, kylliksi paljon kynää muistuttavan puikon, käänsi liuskan ympäri, kirjoitti jotakin sen toiselle puolelle, ja työnsi sen takaisin varakommandantille.

”Mikä tämä on?”

~Varakommandantti

”Nimikirjoitukseni. Sen arvo tulee kohoamaan. Tuostako ovesta ulos?”

~Kapteeni Aurinkokunta

Rautaröhmö ajelehti lainehtivassa pimeydessä. Jostakin kaukaa hän kuuli lähestyviä ääniä.

"Mikä hän on?"

"Emme tiedä, valtias. Uskoimme, että te olisitte saattaneet..."

"Ei. En ole koskaan nähnyt mitään tämän kaltaista. Oletteko luodanneet hänen mieltään?"

"Hän on telepaattinen; emme halunneet riskeerata..."

"Aivan kuin hänen telepatiansa olisi jollakin tapaa vaimennettu... Yrittäkää poistaa hänen haarnisk- hän on hereillä."

Rautaröhmö ei avannut silmiään, sillä hänellä ei ollut silmäluomia, mutta hänen soikeat rubiinisilmänsä muuttuivat sameanpunaisista hohtavanpunaisiksi ja hänen näkökenttänsä palautui. Hän skannasi nopeasti ympäristönsä ja totesi makaavansa alustalla jonkinlaisessa hiukan art deco -henkisessä, mutta silti synkässä tyrmäympäristössä. Hänen alustansa vierellä seisoi kaksi olentoa, joille hänen kuulemansa äänet kuuluivat: ensimmäinen, epämääräisen demoninen olio, jolla oli kyttyräselkä, kolme silmää ja yksi sarvi, oli helposti profiloitavissa tämänkaltaisen paikan kalustukseen kuuluvaksi kätyriksi. Toinen, pidempi, sauvaan nojaava hahmo, jonka mustan kaavun hupun alta hohtivat punaiset silmät, oli näinollen jos ei paikan pomo, niin selvästikin paljon korkeamman tason käskyläinen.

”Missä olen?”

~Rautaröhmö

”Seisot valtias Qyul'Zharin edessä! Osoita kunnioitusta, houkka!”

~Kyttyräselkäinen kätyri sähisten

Valtias Qyul'Zhariksi paljastettu huputettu olento hiljensi kätyrin eleellä.

”Olet päätynyt Qyulzhareumin maailmaan. Ja minä olen sen hallitsija”

~Qyul'Zhar