Araxno Ultran kronokyborgi
Araxno Ultran kronokyborgit olivat yhdeksännen universumisyklin jälkimmäisellä puoliskolla Keskiulottuvuudessa vaikuttanut, valtansa huipulla ylemmäksi kybervallaksi katsottu rotu. Nimensä mukaisesti ne olivat kyberneettisiä organismeja, jotka koostuivat elävästä keskushermostosta sinetöitynä lähes tuhoutumattomaan metallikuoreen.
Kronokyborgien kantalaji, orgaaniset araxnyrit, olivat konvertoineet itsensä kyborgeiksi välttääkseen lajinsa ennalta nähdyn sukupuuton, ja niiden myöhempi toiminta Keskiulottuvuudessa tähtäsi lajinsa ja aikajanansa jatkuvuuden takaamiseen. Kronokyborgit itse pitivät kaikkien jollakin mahdollisella aikajanalla niille uhaksi muodostuvien tahojen, olivat nämä yksilöitä, ryhmittymiä, tai kokonaisia lajeja, sulkemista staasikilpien taa ikuisesti toistuviin aikakupliin armollisena vaihtoehtona, mutta se ei ollut omiaan nostattamaan heidän osakkeitaan näiden olentojen, jotka usein eivät edes olleet kronokyborgeista tietoisia ennen niiden ennaltaehkäisevää hyökkäystä, silmissä. Kronokyborgien valta murtui lopulta toisessa suuressa temporeaalisodassa, jossa heidän, Terminuksen aikavelhojen ja Z'ar'a'klohrrin staasiliskojen muodostama liittouma koki tappion Temporeaalien imperiumille. Enin osa kronokyborgeista tuhoutui sodassa ja loput sinetöitiin omien staasikilpiensä taa, oletettavaksi kadotakseen lopullisesti kun yhdeksäs universumisykli ajettiin ennenaikaiseen loppurysäykseen Bydon tieltä.
Kronokyborgeilla oli litteä, kiekon mallinen ruumis, josta erkani sivuille kuusi nivelikästä raajaa, ja jonka etuosassa oli silmän kaltainen kyklooppinen moniaaltoemitteri. Panssarin alla niiden koneisto koostui erilaisista vipuvarsista ja rattaista muistuttaen päällisin puolin enemmän kellopeliä kuin korkeateknologiaa; kronokyborgien tason 9 dimensiotek oli liikkuvien osien pitämiseksi mahdollisimman vähissä ja mahdollisimman suurina integroitu näihin näennäisen karkean mekaanisiin rakenteisiin. Jokainen ratas sai käyttövoimansa akseliinsa upotetusta nollapistekristallista, jokainen nivel sisälsi itse oman prosessointitehonsa ja kaikki osat oli varustettu kyvyllä rekonstruoida itsensä molekyylitasolla sekä kumota vaurioita kelaamalla itseään ajassa taaksepäin. Ruumiiden rakennusaineena oli araxniumiksi ristitty, eterniumpohjainen lejeerinki, joka oli lähes tuhoutumatonta ja kykeni kestämään aikamatkustuksen rasituksia täydellisesti[1]. Koneiston ytimessä sullottuna kierteisen sisäkuoren sisälle kelluivat suojaavaan ja elämää ylläpitävään kuolemattomuuslimaan upotettuina kyborgin ainoina orgaanisina komponentteina sen keskushermosto ja niitä ruokkivat verisuonet.
Kukin kronokyborgi eli rekursiivisessa aikasilmukassa, jossa, jos kyborgi kuitenkin tuhoutui, sen henkilökohtaisen aikajanan viimeinen hetki[2] palautui viimeisimpään hetkeen ennen kuin sen mahdolliset aikajanat alkoivat konvergoitua kohti tuhoa, näin antaen sille tarvittavat tiedot tämän tuhon välttämiseksi. Ulkoapäin näytti siltä, kuin kyborgit olisivat aina tienneet etukäteen niitä uhanneista vakavista vaaroista[3], mutta niiden omasta näkökulmasta ne todella kokivat oman kuolemansa uudelleen ja uudelleen kaikissa mahdollisissa tulevaisuuksissa[4]. Tämä ei tietenkään ole hyväksi kenenkään mielenterveydelle, ja kronokyborgien enemmistön perspektiivinkäsitys, individualiteetti sekä, hiukan ironisesti, itsesuojeluvaisto oli teknologisesti vaimennettu.
Kyborgeja oli kolmea luokkaa: pronssinvärisiä ja rakenteeltaan yksinkertaisempia, hopeisia ja monimutkaisesti kaiverrettuja sekä kultaisia ja koristeellisia[5]. Ulkopuoliset kutsuivat näitä luokkia työläisiksi, spesialisteiksi ja hallitsijoiksi, mutta luokittelu perustui yksinomaan kyborgin kykyyn sietää omia rekursiivisia kuolemiaan: pronssikyborgien sietokyky oli matala tai olematon, ja ne oli varustettu eksistentiaalivaimentimilla jotka sivuvaikutuksena myös vähensivät niiden luovuttaa ja oma-aloitteisuutta, mutta lisäsivät kykyä toisteiseen työhön, hopeakyborgit kykenivät selviämään ilman vaimentimia omistautumalla tehtäviinsä mutta tästä syystä tarvitsivat jonkun antamaan käskyjä, ja kultakyborgit viimein kohtamaan omat kuolemansa suoraan ollen näin lajinsa ainoita todelliseen itsenäisyyteen kykeneviä yksilöitä. Luokat eivät varsinaisesti korreloineet aseman hierarkiassa, joka kronokyborgeilla oli litteä ja fluidi, kanssa, vaan pronssisia kyborgeja saattoi tavata jakamassa käskyjä mikäli käskyt vain olivat kyllin toisteisia tai kultaisia suorittamassa hyvin vähäpätöisiäkin tehtäviä jos ne vaativat suurempaa luovuutta tai itsenäistä ajattelua; mutta tärkeimmät päätökset tapasivat myös olla parametreiltään avoimimpia, ja delegoituivat siten kultakastin yksilöille. Kuten toisen temporeaalisodan edetessä kävi ilmi, ei kyky sietää ajatusta oman kuolemansa väistämättömyydestä välttämättä korreloinut pätevyyden tai johtamiskyvyn kanssa.
- ↑ Useimmat normaalit materiaalit alkavat hiljalleen haurastua mikäli niitä kelataan ajassa liikaa edestakaisin.
- ↑ Tarkalleen ottaen hetki Planckin aikaa ennen sen kuolemaa.
- ↑ Riippuen siitä, kuinka äkillisesti aikajanat konvergoituvat, varoitusaika saattoi olla mikrosekunteja tai vuosia.
- ↑ Koska kuolemaan johtaneet aikajanat rekursoituivat, kyborgi koki ne menneisyytenään ja itsensä sinä "versiona" itsestään, joka oli kokenut eniten kuolemia.
- ↑ Nämä ulkonäölliset poikkeamat eivät oikeastaan palvelleet mitään tarkoitusta eivätkä vaikuttaneet sopivan kronokyborgien yleisesti osoittamaan estetiikantajun puutteeseen. Mahdollisesti ne sisällytettiin kronokyborgien piirustuksiin jonkinlaisesta sentimentaalisuudesta jälkeen jätettävää
