Kasvoton Akmaton

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Kasvoton Akmaton, joka tunnetaan myös nimillä Isoisä Paradoksi (tai Isoäiti, Isosetä, jne.) ja Mahdottomuus, on kyseenalaisesti olemassaoleva ja todennäköisesti käsittämätön entiteetti, jota usein kuvaillaan mahdottomuuten, paradoksien ja käsittämättömyyden personifikaatioksi. Tämä on itsessään paradoksi, sillä Akmaton ei ole persoona, eikä sitä, mitä hän tai se personifikoi, voi personifikoida. Toiset katsovatkin Akmatonin mieluummin eräänlaiseksi antipersonifikaatioksi, joka subsisteeraa aukkona muiden personifikaatioiden olemassaolollaan rajaamassa kudoksessa. Nimensä mukaisesti Akmatonilla ei ole lainkaan havaittavissa olevaa ilmenemismuotoa.

Kasvoton Akmaton on myös yksi Ajan Vartijan kolmesta aspektista, ja näistä sekä vähiten tunnettu että pelätyin, sillä on hänen tehtävänsä poistaa ajan virrasta sitä uhkaavat tekijät. Tässä funktiossa Akmaton edustaa sitä, mikä ei voi eikä saa olla, ja mikä näin muodoin rajaa itse itsensä ulos. Se, että hänen interventiotaan ei määritelmällisesti koskaan tapahdu, sillä sen seurauksena sen aiheuttanut kohde pyyhkiytyy pois ajasta eikä ole koskaan ollutkaan, lukeutuu niihin seikkoihin, joita ei ole terveellistä miettiä liikaa. Omalta taholtaan vielä pelätympien (ainakin siinä suhteessa, että niiden lähestymisen voi havaita, joten on jotakin, mitä pelätä) tempolyymien väitetään palvelevan Kasvotonta Akmatonia, mutta tätä on vaikea varmistaa.

Hömppäneuvosto haluaa muistuttaa, että Hömppäpedian sisältö on kosmisen rauhan säilyttämiseksi julistettu Arkkioikeussalin päätöksellä fiktioksi, ja kaikki Kasvottoman Akmatonin olemassaolon tai olemassaolemattomuuden tiedostamisesta lukijoille mahdollisesti koituva kognitiivinen vahinko on kokonaan näiden omaa syytä.