Ykkösen Tasangot

Hömppäpediasta
(Ohjattu sivulta Ykkösen tasangot)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Ykkösen Tasangot on nimensä mukaisesti laaja tasomainen alue Ykkösessä. Se toimii kaikkia muita Ykkösen alaisuudessa olevia ulottuvuuksia yhdistävänä ulottuvuusalueena. Koska Tasangot ovat käsittämättömän laaja alue, on sen läpi liikkuessa suuresti hyötyä hyvästä liiketekniikoiden taidosta. Ykkösen Tasankojen alueella vaikuttaa useita aatelisperheitä, esimerkiksi Gaylordien suku. Kukin aatelisperhe hallinnoi ja on vastuussa omasta alueestaan Ykkösen Tasangoilla, ja voimakkaammilla ja korkea-arvoisemmilla aatelisilla voi olla edelleen alaisuudessaan alempia aatelisia vasalleina. Ykkösen Tasankojen monissa asutuskeskuksissa asuu suuri joukko erilaisia Pahuuden alaisuudessa olevia olentoja; täyttä väestönlaskentaa Tasangoilla ei ole koskaan onnistuneesti suoritettu.

Maantieteeltään, ilmastoltaan ja muilta ominaisuuksiltaan Ykkösen Tasangot on jo pelkästään suuren kokonsa vuoksi äärimmäisen vaihteleva, ja siihen sisältyy lukuisia täysin erilaisia bio- ja geotyyppejä. Yritettäessä edetä Tasangoilla ylös- tai alaspäin, eli Tasankojen tasoon suhteutettuna suorassa kulmassa, tulee nopeasti vastaan ns. Zenonin ilmiö, jossa etenemisnopeudet ja kappaleiden pituudet jatkuvasti puolittuvat, jolloin etenemisessä saavutettavat etäisyydet jäävät rajallisiksi riippumatta siitä, kuinka voimakkaasti tai nopeasti etenemistä yritetään suorittaa.