Limbus-vuori

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Limbus (eng. Limbo Peak, tuttavallisemmin Ol' Limbus) on Keskiulottuvuuden ihmistasolta henkitasolle kurottava ulottuvuusgeologinen muodostelma ja tunnetun maailmankaikkeuden korkein vuori, joka tunnetaan Universumin jumalten ylimpänä kokoontumispaikkana. Sillä on lukuisia muita nimiä, kuten Sumeru, Kur, Kunlun sekä Kafkuf, ja sen rinteiden lähelle asuvien keskuudessa O lempo pia -vuori ylhäältä jatkuvasti lentelevien viinapullojen, lörtsyjen, salamoiden ja tulipallojen vuoksi.

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräs Limbus-vuoren vähäisimmistä reunavuorista.

Limbus-vuori koostuu enimmäkseen tosikivestä ja adamantista. Sen rinteet kulkevat useiden ulottuvuuksien läpi, ja se on niin suuri, että sen laaksot ja sivuhuiput kannattavat kokonaisia maailmoja. Vuoren aluskukkulat ovat yhtä lukemattomien eri puolilla Keskiulottuvuuden ihmistasoa sijaitsevien maallisten vuorenhuippujen kanssa. Kunkin maallisen vuoren huipulla on epäjatkuvuuspinta, jonka lävitse ihmistasolta tuleva kiipeilijä saapuu Limbus-vuoren astraalirinteen juurelle. Toinen tapa päästä vuorelle on suoraan henkitason kautta, mutta tällöin on ylitettävä lukuisia sitä ympäröiviä, vähäisempiä ulottuvuusvuoria sekä muita esteitä ja vaaroja.

Astraalirinne on tietenkin vasta ensimmäinen ja helppokulkuisin neljästä kaltaisestaan rinteestä. Neljännen astraalirinteen huipulla on tasainen alue, jossa sijaitsevat devojen kaupunki Trayastrimsha sekä Suuntaumusten viisi Korkeinta alttaria. Monet erehtyvät luulemaan tätä Limbuksen itsensä huipuksi, mutta se on vasta matalin vuoren viidestä osasta. Neljää astraalirinnettä seuraavat ensin Kuusi legendaarista kukkulaa ja sitten Seitsemän satumaista tunturia, jotka ovat molemmat astraalirinteitä korkeampia ja vaikeampia kiivetä. Nekin ovat kuitenkin lastenleikkiä verrattuna Sotajumalien kuuteenkymmeneenneljään helvetintaistelu-jyrkänteeseen, jotka puolestaan ovat vain viimeinen välietappi ennen viittä tosi jumalrinnettä, joiden läpi ylös aikovien on kiivettävä ennen kuin saavuttavat korkeimman huipun. Viidennen jumalrinteen huipulla sijaitsevat Mahtijumalten suuri kokoussali sekä matkamuistomyymälä, josta voi ostaa jumalaisia T-paitoja ja supracelestiaalisia avaimenperiä.

Matkustamisen helpottamiseksi Limbuksen jumalat ylläpitävät omaan käyttöönsä useita ylemmille rinteille ja huipulle johtavia portaaleja. Useimmilla jumalilla on käytössään portaali omaan kotipaikkaansa (ellei se ole Limbus itse), ja lisäksi vuorelta tiedetään olevan yhteys ainakin Taivaaseen, Helvettiin, Valikseen, Kurimukseen, Kuoleman Valtakuntaan ja Bar Universiin.

Asutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Limbus-vuoren rinteillä on käsittämättömän kauniita jumalallisia puutarhoja, unenomaisia kultaisia kaupunkeja, synkempien jumaluuksien onkaloita ja vuoristolinnakkeita, ja eri jumaluuksien omaksi kunniakseen rakennuttamia, toinen toistaan upeampia temppeleitä, joiden määrää ei ole koskaan laskettu, mutta joita sanotaan olevan kutakin jumaluutta kohden yksi jokaiselle maailmalle, jossa sitä palvotaan. Jumalien kannalta on mielenkiintoista, että Limbus on paratiisi paitsi perinteisessä, myös verotuksellisessa mielessä.

Vuoren osioilla on kaikilla omat vartijansa. Astraalirinteitä hallitsevat neljäksi suureksi taivaalliseksi kuninkaaksi nimitetyt neljä puolijumalaa: niiden pohjoisosia Kubera, eteläosia Virudhaka, itäosia Dhatarattha ja länsiosia Virupaksha. Heitä palvelevat Kuberaa yakshat, Virudhakaa kumbhandat, Dhataratthaa gandharvat ja Virupakshaa nagat[1]. Astraalirinteiden huippua hallitsee Trayastrimshan devojen kuningas Sakra. Devojen lisäksi huipulla tavataan Suuntaumusalttareita vartioivia enkeleitä, demoneja, arkhoneja ja kaaosotuksia[2] sekä siellä muuten vain pyöriviä, korkeatasoisten seikkailijoiden kanssa herkästi riitaa haastavia lohikäärmeitä[3]. Kuutta legendaarista kukkulaa ja Seitsemää satumaista tunturia asuttavat pääasiassa erilaiset ylemmät puoli- ja osittaisjumalat palvelijoineen, ja niillä on kaikilla omat hallitsijansa. Helvetintaistelujyrkänteet ovat nimensä mukainen sotademonien, apokalypsipetojen, kuolemanenkelien ja murhapyhimysten legioonien jatkuva kaikki vastaan kaikki -mättö, jossa valmistautumattomat pääsevät hengestään toisinaan jo ennen kuin ottavat ensimmäisen askeleen niitä kohti. Nimellistä valtaa pitävät Punaista Mahoria palvelevat kahdeksan JUMALkenraalia; joka surmaa heistä yhden taistelussa saa ottaa tämän paikan, mutta muussa tapauksessa JUMALkenraali palautuu elämään täysissä voimissa heti, kun hänen tappajansa poistuu jyrkänteiltä. Tähän verrattuna jumalrinteet ovat suhteellisen rauhallisia paikkoja, joissa suurimmat vaarat ovat ympäristössä itsessään: kullalla ja jalokivilla päällystetyillä poluilla on helppo liukastua, jumalat ovat parhaimmillaankin arvaamattomia, lörtsyt liikkuvat täällä kaikkein suurimmilla nopeuksilla, ja todellisuusympäristö on niin tiheänä jumalvoimasta, että jumalrinteille astuvat kuolevaiset joko askendoituvat välittömästi semijumaliksi tai pyyhkiytyvät välähdyksessä pois olemassaolosta heidän sielujensa romahtaessa deifisten metaenergioiden paineesta.

Limbus on jatkuvan hyökkäyksen kohteena, sillä se on jokaisen maailmantuhoajahirvityksen ja wannabe-jumalansurmaajan ykköskohde. Kullakin hetkellä ainakin seitsemän demoniarmeijaa yrittää taistella tietään ylös sen henkitason rinteitä eikä tämä ole vielä mitään verrattuna sielunsyöjien pysyvän vartion muodostaviin kuhiseviin massoihin, militanttiateistien rintamalinjoihin tai vaihtelevasti vuoren valtaamista, kaatamista tai graffiteilla peittämistä suunnitteleviin asurajoukkiot, tuhat hirmuista matoa jäytää jatkuvasti Limbuksen juuria, tuhat lisää on valmiina ottamaan jokaisen surmatun paikan, ja oma lukunsa ovat vielä jatkuvasti rinteitä ylös ja alas kiipeävät ihmistason sankarit.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yakshoja, kumbhandoja ja gandharvoja huomattavasti voimakkaampien nagojen läsnäolo näin matalalla tulee ikävänä, ja usein kohtalokkaana, yllätyksenä monille vuoren kiipeämistä yrittäville, ja asiasta satelee jatkuvasti valituksia eri sankarikiltojen taholta.
  2. Tasapainon alttarille on vapaa pääsy, ja sitä vartioivat tavallisesti vain siitä huolehtivat papit sekä Harmauden vartiomestari Rhamriel Suorakäden johtama pieni ritariosasto.
  3. Jostakin syystä kaikilta tämän tyyppisiltä endgame-alueilta löytyy ainakin pari kolme Vanhempaa Suurwyrmiä, joilla kuvittelisi olevan parempaakin tekemistä.