Kakkonen

Kohteesta Hömppäpedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kakkonen on Ykkösen kaltainen, Hyvyyden Suuntaumuksen hallinnassa oleva Universumin ulottuvuusalue, joka tunnetaan ehkä paremmin epävirallisella nimellään Hyvän Valtakunta. Kakkonen on oikeastaan itsenäinen ulottuvuuskompleksi, jonka "sivu-ulottuvuuksia" monet yleisesti omina ulottuvuuksinaan pidetyt olevaisuuden tasot ovat. Kakkosen "sivu-ulottuvuuksiin" kuuluu mm. Taivas.

Kakkosen "huipulla" sijaitsee melko pienikokoinen Valkeuden sivu-ulottuvuus, jossa sijaitsee itsensä Valon Herran asuinpaikka, lievästi yliammuttu puhtaasta, kaikissa väreissä kimaltelevasta kiinteän valon kaltaisesta kristallista rakennettu linna.

Historia[muokkaa]

Kakkosen historia on pitkälti samankaltainen kuin Ykkösenkin, vaikka kakkoslaiset eivät sitä haluakaan myöntää. Kakkosessa on kylläkin suhtauduttu pitkälti paremmin vierailijoihin - olettaen, että nämä ovat tarpeeksi puhtaita sydämeltään[1]. Jos eivät olleet, heidät todennäköisesti teloitettiin välittömästi "pahan palvelijoina".

Jo ennen Mahtien Mittelöä Yang-Jista valtasi myöhemmin Kakkoseksi muotoutuneen Universumin nurkkauksen itselleen. Kakkonen osallistui Mahtien Mittelön massiivisiin sotatoimiin samassa mittakaavassa kuin muutkin suuntaumusalueet, ja valtasi ja linnoitti koko joukon ulottuvuusalueita, joista suuresta osasta tuli myöhemmin sotaherroilta unohtuneita, vapaiksi jääneitä tasku-ulottuvuuksia. Ulottuvuusmuurien rakentamisen ja Mahtien Mittelön jälkeisen muurinsiirto-operaation jälkeen Kakkosen perusrakenne oli muotoutunut lähelle nykyistä muotoa.

Osa Valkeuden Väylää.

Viimeisimmän alkuräjähdyksen jälkeen Kakkoseen kuitenkin tuli suuri joukko uusia jumalolentoja, jotka halusivat seurata valkeuden tietä. Yllätäävää kyllä, myös Universum Majoran illegitiimi lapsi, Jumala, kuului tähän joukkoon. Jumala halusi saada yhtä aikaa etäisyyttä hänet siittäneeseen juoppoon että vaikutusvaltaa oman sivu-ulottuvuuden muodossa. Jumalalle ja koko joukolle muita jumaluuksia myönnettiin sisäänpääsy Kakkoseen, ja sen ulottuvuusalue porrastettiin Ykkösen tapaan[2] erilaisiksi sivu-ulottuvuuksiksi. Kulkureitti näiden ulottuvuuksien välille järjestettiin kuitenkin eri tapaan kuin Ykkösessä, jonne alueen keskustaan oli jätetty suuri tasankomainen alue. Kakkosessa sensijaan rakennettiin suuri ulottuvuudellinen tie, joka sai valmistuttuaan nimen Valkeuden Väylä. Valkeuden Väylä kulki kaikkien Kakkosen "portaiden" ohi aina lähimpänä keskiulottuvuutta olevasta Taivaasta Kakkosen huipulla sijaitsevaan Valkeuteen asti. Tietä pitkin Kakkosen asukkaat pääsivät kulkemaan ulottuvuudesta toiseen, ja vaihtamaan kuulumisia ja tavaroita. Koska Kakkosen johtajatkin tajusivat, että tie voisi olla reitti ulottuvuuteentunkeutujalle, tien jokaiseen risteykseen[3] asetettiin voimakas enkelivartio, joka oli aina sitä voimakkaampi, mitä korkeammalla kyseinen risteys sijaitsi.

Näin oli Kakkonen saanut nykyisen kaltaisen muotonsa, joka vielä kauan tulisi pysymään samana.

Kakkosen hierarkia[muokkaa]

Hallinnollinen hierarkia[muokkaa]

Hyvyydellä ei ole todellista yhtenäistä, keskusjohtoista hallintoa samalla tavoin kuin Pahuudella tai Järjestyksellä. Sen rivistöt ovat sekalainen kokoelma erilaisia Oikeuden Liigoja, Maailmojen Puolustajia ja Absoluuttisen Hyvyyden Superystäviä. Aluehallinto on tyypillisesti kunkin ulottuvuuden omistajan vastuulla ja asevoimien ydin on pohjustavasti koottu Magna Primen johtamien Paladiinijoukkojen (Paladin Corps) sateenvarjon alle. Useilla korkean profiilin olennoilla on omat vastuualueensa, joita he hoitavat vaihtelevan tehokkaasti ja järjestelmällisesti, ja jumalilla ja heidän palvelijoillaan on oma arvojärjestyksensä. Kaikki tämä on ainakin tietynasteisen selvyyden vuoksi asetettu löyhään arvojärjestykseen, joka alkaa Hyvyyden Mainoreista ja Mahtavasta ja päättyy kaikkein alimpiin, Voimajärjestyksen ulkopuolelle jääviin Hyvyyden palvelijoihin. Siinä eivät kuitenkaan ratkaise yksinomaan voimat, vaan valta ja vaikutusvalta, jotka tosin usein seuraavat suhteellisen läheisesti voimia. Tämä portaikko toimii karkeana asteikkona, jonka perusteella hyvikset voivat määritellä keskinäiset arvovaltasuhteensa.

Uskonnollinen hierarkia[muokkaa]

Hyvyyden jumalolennoilla ja heidän kuolevaisilla ja kuolemattomilla palvelijoillaan on oma ekumeeninen hierarkiansa, joka määrittelee yleisen hengellisen arvovallan ja pyhyyden määrän. Epäselvyydet ratkaistaan hallinnollisen hierarkian avulla.

Yang-Jista
Jumalat ja enkelit Papisto
  1. Kakoyuki Chuokami
  2. Valkeuden jumalat
  3. Taivaan hallitsevat jumalat
  4. Taivaan alemmat jumalat
  5. Muut jumalat
  6. Ristienkelit
  7. Taivaanenkelit
  1. Arkkiylipappi: Ylin Valkeuden pappi ja Kakkosen korkein pappi, vastaa kaikkien Hyvyyden uskontojen keskinäisestä sopusoinnusta ja ekumeniasta
  2. Suurylipapit: Suurimpien uskontojen ylimmät papit (yksi uskontoa kohden)
  3. Vähäylipapit: Vähäisempien uskontojen ylimmät papit (yksi uskontoa kohden)
  4. Profeetat ja muut jumalten Valitut
  5. Pyhimykset
  6. Arkkipiispat
  7. Suurpiispat
  8. Piispat
  9. Ylemmät papit, apotit, abbedissat
  10. Rivipapit, munkit, nunnat
  11. Noviisipapit, noviisimunkit, noviisinunnat
  12. Vähäisemmät kirkolliset virat

Paladiinijoukot[muokkaa]

Kakkosen Paladiinijoukot ovat sen virallinen pysyvä armeija ja tosiasialliset poliisivoimat. Määrällisesti se käsittää murto-osan Kakkosen asevoimien koko laajuudesta, jonka enin osa muodostuu erilaisista hajanaisista, tarpeen vaatiessa mobilisoitavista henkilökohtaisista armeijoista ja vapaaehtoisjoukoista. Strategisesti paladiinijoukot toimivat yhdistettynä rajavartio- ja santarmilaitoksena sekä nopean toiminnan joukkoina, jotka suorittavat tarpeen mukaan sotilaallisia tehtäviä koko Kakkosen alueella riippumatta siitä, minkä jumalolennon enkelikaarti partioi missäkin alaulottuvuudessa. Taisteluteknisesti paladiinit painottavat miekkoja, raskaita panssareita ja taikuuden käyttöä.

  1. Ylikomentaja: Magna Prime. Korkein johto. Hallinnollisessa hierarkiassa arvoltaan luxiana.
  2. Suurmestarit: Neljä kappaletta. Hallinnollisessa hierarkiassa arvoltaan albianoja. Kukin johtaa yhtä neljästä ritarikunnasta, joista jokaisella on oma toimialueensa ja erikoistehtävänsä:
    • Hopeisen Kilven ritarikunta: Vastaa Kakkosen Keskiulottuvuuden puoleisista osista, Taivaasta ja Valkeuden Väylästä sekä uusien paladiinien värväämisestä ja kouluttamisesta. Suurmestari Jorma Teräs.
    • Kultaisen Miekan ritarikunta: Vastaa Kakkosen Kolmosen puoleisista osista sekä yleisestä järjestyksenvalvonnasta muualla Kakkosessa. Suurmestari Arceciel.
    • Platinaisen Peitsen ritarikunta: Vastaa Kakkosen Nelosen puoleisista osista sekä paladiinijoukkojen varustuksesta ja materiaaliresursseista.
    • Valkoisen Tähden ritarikunta: Vastaa paladiinijoukkojen huollosta, sairaanhoidosta ja magiaresursseista koko Kakkosen alueella. Suurmestari Celiel.
  3. Mestarit: Kunkin suurmestarin alaisuudessa on seitsemän mestaria, joista jokainen johtaa joko osaa ritarikuntansa ulottuvuudellisesta vastuualueesta tai jotakin sen toiminnan osaa. Arvoltaan argentanoja.
  4. Preseptorit: Alempi johto, jonka jäsenet komentavat yksittäisiä osastoja, jaostoja ja varuskuntia. Arvoltaan canianoja.
  5. Rivipaladiinit: Alemmat upseerit ja tavalliset sotilaat. Arvoltaan ateranoja.

Todellinen komentoketju on paljon arvojärjestystä monimutkaisempi ja -portaisempi. On esimerkiksi paljon todennäköisempää, että kuka tahansa annettu preseptori ottaa käskynsä toiselta, korkea-arvoisemmalta preseptorilta kuin suoraan yhdeltä ritarikuntansa mestareista. Paladiinijoukoilla ei myöskään ole standardisoituja yksikkökokoja, vaan joukko-osastojen ja niiden komentavien upseerien sijoittuminen hierarkiassa määräytyy niiden tehokkuuden, ei olentovahvuuden perusteella - yksiköt, joiden taisteluvoima on suurempi, saavat käskynsä korkeammalta.

Merkittäviä asukkaita[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Vanha kakkoslainen sanonta: "Ole kunnolla tai sydämesi pestään valosaippualla!" Tiettävästi eräs kakkoslaisisä otti kerran tämän lausahduksen hieman liian kirjaimellisesti, ja joutui myöhemmin oikeuteen syytettynä oman poikansa törkeästä murhasta.
  2. Jälleen kerran, kakkoslaisten mukaan "aivan eri tapaan kuin Pahan Valtakunnassa".
  3. "Risteykset" tarkoittavat niitä kohtia, joissa tie sivuaa sivu-ulottuvuutta.

Katso myös[muokkaa]