Puolustajat: Helvetin tulta

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Under construction.png
Alla rakentamisen!
Tämä artikkeli on harvinaislaatuisen perseestä, koska se on keskeneräinen.
Ota rukkaset ja vasara käteen ja rakenna sitä hieman valmiimmaksi.
Puolustajat

Puolustajat: Helvetin Tulta (Defenders: The Fires of Hell) on Puolustajien tehtävä, joka tapahtui jonkin aikaa Kapteeni Aurinkokunnan kuoleman jälkeen. Tässä tehtävässä Puolustajat kohtasivat ensimmäistä kertaa itsensä Saatanan helvetilliset voimat.

Alustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saatanan Linna, Satanna

Pimeyden Prinssi, Vanha Vihtahousu, suurjulmuri ja pimeyden jumala Lucifer Maledictus Blacknight istui valtaistuimellaan leveä, terävät hampaat paljastava hymy demonisilla kasvoillaan. Hän oli juuri saanut nauttia aimo annoksen lempitunnettaan, vahingoniloa. Hän nimittäin oli kuullut, että hänen ärsyttävä ja kovaääninen pikkuveljensä Rufus oli ottanut ja kuollut Maapallolla, joka sattui olemaan myös hänen vaikutusaluettaan. Istuessaan mustissa mietteissään hän sai päähänsä mitä ilkikurisimman idean. Hän päätti näpäyttää veljeään, lyödä lyötyä, ja näyttää tälle, miten paha suunnitelma toteutetaan oikeaoppisesti. Hän kutsutti luokseen erään suurperkeleiden kastiin kuuluvista alaisistaan miettiessään samalla sopivan mahtipontista tapaa ilmaista tehtävänanto.

Empire State Building, New York City

Puolustajien päämajassa Empire State Buildingin huipulla oli käynnissä pokeripeli. Emo yritti turhaan tulkita Zetton täysin läpitunkematonta pokerinaamaa ja vilkaisi sitten omaa, surkeaa kättään. Hetken aikaa hän harkitsi mahdollisuutta leikata ranteensa auki pelin jälkeen, muisti sitten, että hänen sisällänsä asuvan demonin hänelle suoma regeneraatiokyky teki siitä parhaimmillaankin vain väliaikaista, ja masentui lisää. Hänen vierellään Rautaröhmö, joka oli havainnut Emoa ympäröivän apatian hienoisen syvenemisen, katseli neljää ässäänsä ja pohti, josko pystyisi vaihtamaan ne huomaamatta vähemmän arvokkaisiin kortteihin.

Nämä synkät mietteet keskeytti hiljainen, mutta tasaisesti voimistuva surina, joka alkoi juuri kuuloalueen reunamilta ja tuntui kantautuvan kaikkialta huoneistosta, mutta voimistui ja keskittyi sitten hiljalleen kunnes se kuulosti yhdestä huoneen pitkän seinän pisteestä kantautuvalta, kaukaiselta jyrinältä. Äänen saavuttaessa lakipisteensä kuului paukahdus, ja huoneeseen levisi rikinkatku. Seinälle roihahti verenpunaisena liekehtivä, alaspäin osoittava pentagrammi, jota ympäröivät juuri seinän pinnan edessä leijailevat, palavat sisäkkäiset ympyrät ja pahaenteiset symbolit. Ympyrän sisällä seinä himmeni näkymättömiin, huoneen valaistus tuntui heikkenevän ja sen lävitse kävi tuuli, joka kantoi mukanaan palaneen katkua. Puolustajien katsellessa liekkien välistä työntyi sisään valtaisa, punanahkainen, raatelukyntinen ja lihaksista pullisteleva käsi, joka yllättävän sulavasti pudotti suuren, sinetöidyn manillakirjekuoren hämmästyneen Rautaröhmön käsiin, ja vetäytyi sitten takaisin. Liekit tummuivat, kääntyivät sisäänpäin, ja humahtaen portaali sulkeutui ja katosi yhtä yllättäen kuin oli auennutkin, hitaasti kaukaisuuteen katoavan, onton demonisen naurun saattelemana.

Zetto murahti. Emo tuijotti palavien merkkien seinään jättämiä nokijälkiä kyvyttömänä päättämään, olisiko tämä syy masentua lisää. Rautaröhmö käänteli vielä lämmintä kirjekuorta käsissään ja tarkasteli sitä tarkemmin. Se oli täsmälleen normien mukainen, viisitoista kertaa kaksitoista tuumaa, ja tehty paksusta, vahvasta, beigenruskeasta paperista. Se oli suljettu voimakkaan punaisella vahasinetillä, johon oli painettu sama väärinpäin käännetty pentagrammi kuin äskeisessä portaalissa. Pentagrammin keskellä oli symboli, jota Rautaröhmö ei tuntenut, ja sen alle oli painettu latinaksi sanat "Divitia Saporqve". Koska Rautaröhmöllä ei juuri ollut tietämystä Maapallon uskonnoista ja myyteistä, hän ei osannut juuri assosioida äsken tapahtunutta kirjeentoimitusta mihinkään muuhun kuin yleiseen - ja hyvin mahtipontiseen - pahuuteen. Hän päätti kuitenkin toimia, ja avasi kirjeen murtaen vahasinetin.

Kuoren sisällä oli paksusta, ruskehtavasta paperista valmistettu, taittelematon kirje, jonka teksti oli kirjoitettu tumman karmiininpunaisella värillä, käyttäen koristeellista mutta pahaenteistä käsialaa.

Tervehdys, Telluksen Sankarit. Tietooni on saatettu, että Te olette omakätisesti surmanneet Pimeyden Herran Rufus Arcadon Blacknightin, joka toimi Pahan Valtakunnan alaisena. Tietäkää, että olette haastaneet teollanne suunnattomat pahuuden voimat, lukumäärässä rajattomat, joiden mahtavuutta ette kykene käsittämään. Pian olette tunteva palavan vihani keihään kapeimman kärjen ensikosketuksen, kun sen kuuma terä painautuu paljaita kurkkujanne vasten. Mahtavien pimeyden armeijoiden komentaja, vain yksi mahtavan valtani alaisuudessa olevista lukemattomista palvelijoista, on toimiva esitaistelijanani Teidän julkeuttanne vastaan ja on iskevä Teidät maahan Helvetin tulella ja polttava sielunne. Varautukaa tuhoonne, kurjat kuolevaiset.
In Nomini Maledictum, Saatana

Rautaröhmö silmäili kirjettä huolestuneen keskittyneesti, tuntien kylmien väreiden leviävän selkäänsä pitkin alaspäin. Hän muisti nähneensä myöhäisillan televisiossa jutun saatananpalvonnasta ja palautti mieleensä kuvia pentagrammeista, ylösalaisista risteistä ja 666-symboleista. Toimitustavasta päätellen tämä kirje oli ilmeisen tosissaan, ja Puolustajt olivat suututtaneet jonkun pahuuden jumalista. Se ei ollut hyvä juttu. Jo Rufuskin oli ollut lähes voittamaton vastus, ja hänen hoitelemisensa oli vaatinut yhden heidän tovereistaan hengen. Miten he pystyisivät toimimaan oikean jumalolennon kanssa? Zetto keskeytti murahtavalla kysymyksellä Rautaröhmön mietteet.

”Mistä tässä on kyse?”

Rautaröhmö veti syvään henkeä, ja silloin hän vasta huomasi, että Emo oli vetäytynyt nurkkaan istumaan sikiöasennossa valittaen hiljaa omaa julmaa kohtaloaan ja kuinka hänen nuori elämänsä päättyi niin pian näin julmalla tavalla. Rautaröhmö tajusi, että syntyperäisenä maakalaisena Emo varmaankin tajusi tilanteen ulottuvuudet vielä paremmin kuin hän itse. Hän kuitenkin selitti Zetolle käsityksensä asiasta, ja kertoi arvelevansa, että kyseessä oli vihastunut pahuuden jumala. Emo ulvahti nurkasta ja huusi, että he kuolevat kaikki ja että pimeyden valtias tulee syömään heidän sielunsa. Zetto tihrusti kirjettä ja korjasi, että heidän sielunsa on luvattu polttaa, ei syödä. Emo ulvahti entistä toivottomammin ja hiljentyi sitten jatkamaan murjotustaan. Zetto ei kuitenkaan lannistunut, vaan hymyili tyypilliseen taistelua odottavan jetonialaisen tapaan ja ajatteli, kuinka mahtava hänestä tulisi, jos hän voittaisi pahan jumalan. Emon istuessa epätoivossa ja Zeton haaveillessa voitosta, Rautaröhmö siirtyi puhelimen ääreen ja otti yhteyden Merkin Muffleyyn, sillä hänen olisi parasta tietää tästä uudesta uhasta pikimmiten.

Tehtävä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautaröhmö selvitti nopeasti tapahtuneen Merkin Muffleylle. Hänen kerrottuaan kirjeen allekirjoittajan seurasi hetken tyrmistynyt hiljaisuus. Sitten Muffley ilmoitti KHV:n vastaanottaneen samalla tavoin toimitetun, lyhytsanaisen kirjeen, jossa uhattiin keskiyön hetkellä tuhota Vapaudenpatsas. Koko kansakunnan julkisivu oli uhattuna!

Tilanne oli ilmeisen vakava, eikä aikaa ei ollut hukattavaksi. Rautaröhmö sulki puhelimen ja kertoi muille Puolustajille heidän määränpäänsä. Zetto kiskoi nurkkaan kyyristyneen Emon pystyyn ja läimi häntä molemmille poskille, mikä johti vain siihen, että nyt tämä oli masentunut ja hänen korvissaan soi. Rautaröhmö painoi nappia, joka sai kattohuoneiston ison ikkunan liukumaan syrjään ja hyppäsi ulos käynnistäen rakettireppunsa lennosta. Zetto tyrkkäsi Emon hänen perässään ulos, painoi ikkunan sulkemisnappia ja hyppäsi itse perässä laskeutuen alhaalla kadulla ikkunan kohdalle varattuun, aidattuun ja asfaltoimattomaan kohtaan. Rautaröhmö ja kylmän ilman hetkeksi terävöittämä Emo ottivat ilmateitse suunnan kohti Liberty Islandia, ja Zetto, joka ei kyennyt lentämään pitkiä matkoja, seurasi heitä jalkaisin.

Zetto ei ollut päässyt Empire State Buildingin kulmaa pidemmälle, kun hän tunsi jonkin iskeytyvän jalkojaan vasten ja kaatui eteenpäin. Hän laskeutui pehmeästi ottaen iskun vastaan käsillään, kierähti maassa ja nousi pystyyn valmiusasennossa. Kaksimetrinen, tumma hahmo ilmestyi esiin kuin tiivistyen pilvenpiirtäjän varjoista, heilautti valtavaa viikatetta, jonka varrella oli juuri kampittanut jetonialaisen, ja pyyhkäisi kaapunsa hupun alas paljastaen torahampaise kasvonsa ja kaljun, sarvekkaan päälakensa. Se loi Zettoon yhden silmäyksen kiiluvilla, vihreillä silmillään ja kävi hyökkäykseen.

Paria risteystä tuonnempana Rautaröhmön kuudes aisti kertoi hänellä Zetton olevan vaarassa. Hän kääntyi ympäri ilmassa, tähtäsi viikatetta heiluttavaa olentoa, muutti mielensä, ja tyrkkäsi vierelleen pysähtynyttä Emoa syrjään. Emoa kohti syöksynyt, siivekäs ja sarvekas olio kulki hänen ohitseen raatelukynnet lähes hänen kurkkuaan hipoen, päästi repivän kirkaisun ja kääntyi siipensä levittäen ilmassa valmiina uuteen hyökkäykseen. Kummallakin puolella katua viereisen rakennuksen katolta kaksi muuta, samanlaista pirua levitti siipensä ja kohosi ilmaan.

Katutasolla Zetto väisteli viikatetta käyttelevän pirun iskuja perääntyen askel kerrallaan sen edeltä. Sen takana kaksi samanlaista olentoa liukeni esiin varjoista, laski myös huppunsa, ja ryntäsi hänen kimppuunsa aikeenaan saartaa hänet sivuilta. Zetto vilkaisi kohti tulevia olentoja ja väistettyään vielä yhden iskun edessään olevalta pirulta, tarttui tämän viikatteen varteen pysäyttäen sen kevyesti, ja sitä vipuvartenaan käyttäen sinkosi yllättyneen pirun kahden lajitoverinsa niskaan. Tämä liike yllätti kaikki kolme olentoa, jotka läjähtivät yhdeksi hyvin epäpirulliseksi kasaksi.

Ilmassa Emon ohi täpärästi kulkenut lentävä piru sai Rautaröhmön gammasäteestä osuman molempiin siipiinsä, ja suistui kirkuen päin vastakkaista kerrostaloa saaden betonimurskaa satamaan alas kadulle. Jäljelle jääneet neljä pirua, jotka olivat asettuneet supersankarien yläpuolelle ilmaan rajoittaen heidän liikkuvuutensa katua reunustavien rakennusten väliin, kirkuivat kaikki vihamielisesti ja lähtivät syöksyyn. Emo päästi syvän huokauksen, johon materialisoitu sanaton lause "Miksi minä?", alkoi keskittää pimeysmanaa ja laukaisi sitten geneerisen pimeän magiahyökkäyksen kohti häntä lähestyvää pirua. Piru yllättyi kovasti tästä vastahyökkäyksestä ja sai väistettyä sen juuri ja juuri. Erityisesti pirua hämmensi se, että tässä hyökkäyksessä tuntui selkeä demoninen läsnäolo. Ennen kuin piru ehti pohtia tämän kummallisuuden syvempää merkitystä, Emon laukaisema toinen pimeän manan ammus osui sen siipeen ja syövytti siihen ammottavan reiän. Piru kirkaisi raastavasti ja alkoi pudota syöksykierteessä kohti alapuolella olevaa katua, jossa Zetto oli jo lopettanut kamppailunsa kolmen viikatepirun kanssa hakattuaan nämä melkeinpä muusiksi kadun pintaan.

Rautaröhmö väisti ketterästi toisen häntä kohti syöksyneen pirun hyökkäyksen, pyörähti ympäri ja poltti sen siipeen reiän gammasäteillään, lähettäen senkin kohti katua, joka oli nopeasti tyhjentynyt New Yorkin yöhön tavallisesti kuuluvasta liikenteestä. Rautaröhmön ei tarvinnut katsoa tietääkseen, että kaksi muuta pirua eivät enää olleet lähistöllä - hänen telepatiansa kertoi niiden paenneen tai vetäytyneen yllätysiskua varten. Rautaröhmö ei elätellyt suurtakaan toivoa siitä, että kyseessä olisi ensimmäinen vaihtoehto. Sillä ei kuitenkaan nyt ollut väliä, sillä Puolustajilla oli kiire.

Rautaröhmö laskeutui alas Zetton viereen varmistaakseen (tarpeettomasti), että tämä oli kunnossa. Zetto keskeytti kumppaninsa kysymyksen murahduksella, ja osoitti kolmen maahan hakkaamansa pirun ruumiita, joille oli juuri tapahtumassa jotakin kummallista. Ne näyttivät ensin kuin väreilevän paikoillaan ja käyvän läpikuultaviksi, ja sitten, Zetton ja Rautaröhmön silmien edessä, liukenivat ilmaan ja katosivat. Katsoen ympärilleen Rautaröhmö huomasi myös hänen ja Emon pudottamien kolmen pirun ruumiiden kadonneen.

”Tuo ei lupaa hyvää.”

~Rautaröhmö

”Hmph.”

~Zetto

Tätäkään ei kuitenkaan ollut aikaa jäädä pohtimaan, sillä kello tikitti.

Taistelu Liberty Islandilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustajien saapuessa Liberty Islandille mikään ei näyttänyt poikkeavan tavallisesta. Zetto katseli ympärilleen ja murahti. Rautaröhmö katsoi kelloaan: 11:57 p.m.

Zetto venytteli ja rusautteli rystysiään. Rautaröhmö tarkisti aseensa. Emo vajosi yhä syvemmälle epätoivoon.

11:58.

Vapaudenpatsasta tavallisesti yöaikaan valaisevat lamput sammuivat. Rautaröhmö, jonka rubiinisilmien ei tarvinnut totutella pimeyteen, katsoi ympärilleen ja näki rivin synkkiä, ilmeisen demonisia hahmoja tulevan esiin saaren toisessa päästä olevasta metsiköstä ja ryhmittyvän puolipiiriin Puolustajien ja patsaan väliin. Jostain alkoi kantautua Iron Maidenin 2 Minutes To Midnight.

11:59.

Viimeiset sekuntit tuntuivat kuluvan hyvin hitaasti. Zetton kasvoille oli levinnyt sellaisen jetonialaisen hymy, joka tietää edessä olevan kova taistelu. Emo oli vajonnut niin syvälle ahdistukseensa, että olisi voinut luulla hänen kohta putoavan kokonaan pois maallisesta avaruudesta.

Keskiyö.

Jostakin kuuului kuin hyvin suuren kellon kumahdus, vaikkei lähimaillakaan ollut kellotornia. Samalla hetkellä Vapaudenpatsaan jalustan ympärille leimahti tyhjästä viisi toisistaan tasaisen välimatkan päässä kelluvaa, verenpunaista liekkiä. Toinen kellonlyönti, tällä kertaa kovempi. Liekit alkoivat kiertää patsasta kohoten samalla korkeammalle. Kolmas, neljäs ja viides lyönti, ja ne kieppuivat aina vain nopeammin toistensa ympäri, kunnes ne viimein kahdennentoista lyönnin soidessa olivat kokonaan sulautuneet toisiinsa muodostaen yhtenäisen, liekehtivän kehän, joka pysähtyi Vapaudenpatsaan pään ylle kuin demoniseksi sädekehäksi. Hetken hiljaisuus, kun viimeisen kellonlyönnin kaiut haipuivat. Patsaan ympärille kerääntyneet pirut kohottivat kätensä kohti tulikehää ja alkoivat messuta pahaenteisellä kielellä, jota Puolustajat eivät tunnistaneet.

Ilma tulikehän sisällä tummeni kunnes sen läpi ei enää voinut nähdä taivasta sen yllä, ja kylmä, rikinkatkuinen viima puhalsi saaren läpi piiskaten pölyä ja roskaa maasta. Tulikehän sisäpuolelta erkani viisi liekehtivää vanaa, jotka kulkivat sen halki muodostaen sen sisälle pentagrammin. Sädekehän alla Vapaudenpatsaan silmät olivat alkaneet vuotaa tummaa nestettä, ensin pisaroina, sitten virtoina, jotka kastelivat sen kasvojen alaosan, kaulan ja rinnan. Pirujen messuaminen oli muuttunut; ne toistivat enää vain yhtä sanaa:

”Satanachia! Satanachia!”

Pentaakkeli Vapaudenpatsaan yllä leimahti palamaan niin kirkkaana, että se näytti menettävän muotonsa ja tulevan kyteväksi haavaksi taivaalla. Kuului hirvittävä, ukkosen jyrinän, repeytyvän metallin ja tuskissaan kirkuvan kuoron yhdistelmää muistuttava ääni, joka hetkeksi peitti alleen pirujen äänet. Parvi Emon ja Rautaröhmön kohtaamien kaltaisia siivekkäitä demoneja syöksyi kirkuen esiin Vapaudenpatsaan yllä roihuavasta infernosta - ja niiden kannoilla helvetillisesta portaalista putosi jokin valtava, punainen ja tulella kruunattu, joka laskeutui Vapaudenpatsaan pään päälle. Lentävien pirujen kääntyessä kiertämään sitä olento veti esiin valtavan miekan. Messuaminen ja kirkuva ääni lakkasivat kuin veitsellä leikaten. Palava aukko taivaassa himmeni ja liekit vetäytyivät, kunnes jäljellä oli taas vain punainen liekkikehä, joka jäi luomaan sairaalloista punaista valoaan Liberty Islandin ylle.

Hahmo patsaan päällä hyppäsi alas levittäen ilmassa valtavat, mustat nahkasiipensä, ja laskeutui Puolustajien ja pirujen puolipiirin väliin saaden maan tärisemään. Se oli vähintään kolme metriä pitkä ja lihaksikkaampi kuin huoneellinen Mr. Universe -kilpailijoita. Sen ihoa, jota verhosi vain muutama pala pääkallojen ja kirkuvien kasvojen muotoon taottuja, jalokivillä koristeltua panssaria, peittivät suomut ja väkäset. Sen suu ja silmät olivat liekehtivät aukot, ja sen eläimellisen pään sivuilta erkani kaksi valtavaa, kierteistä, kaartuvaa sarvea. Sen massiiviset käsivarret, joista toisessa se piteli kytevän hiilloksen väristä miekkaansa, päättyivät raatelukynsiin, ja sen jalat kullalla ja raudalla kengitettyihin kavioihin. Olento tervehti Puolustajia miekkaansa kohottaen ja puhutteli heitä helvetillisen syvällä, demonisesti kaikuvalla äänellä:

”Kuolevaiset! Minä olen Helvetin armeijain sotamarsalkka Satanachia. On minun tehtäväni päättää teidän surkeat elämänne, jauhaa tämä patsas ja saari, jolla se seisoo, soraksi, ja raahata kirkuvat sielunne herrani eteen, missä...”

~Sotamarsalkka Satanachia

Zetto katsoi kuulleensa tarpeeksi ja syöksyi Lightning Fist -tekniikkaansa käyttäen nyrkki edellä tämän uuden vihollisen kimppuun. Jos Satanachia yllättyi tästä keskeytyksestä, hän ei näyttänyt sitä, vaan otti vain puolikkaan askeleen taapäin ja kohotti tyhjän, vasemman kätensä torjumaan jetonialaissoturin iskun. Demonin raatelukyntinen koura kohtasi Zetton nyrkin, ja tämän syöksy pysähtyi kuin seinään nyrkkiin latautuneen energian purkautuessa shokkiaaltona sivuille. Demonimarsalkka viskasi tyrmistyneen supersankarin takaisin Rautaröhmön ja Emon viereen kevyesti kuin paperitollon.

”Kuten haluatte.”

~Satanachia

Sotamarsalkka kohotti miekkaansa, ja palavasta renkaasta Vapaudenpatsaan yllä sinkoutui alas sarja palavia vasamoja, jotka maahan osuessaan muuttuivat korkeaksi liekkien kehäksi hänen ja Puolustajien ympärille. Satanachia heilautti kättään merkiksi kehän ulkopuolelle jääneille piruille hyökätä ennen kuin loikkasi yhdellä siipiensä heilautuksella taaksepäin liekkien yli Vapaudenpatsaan jalustan reunalle.

Jälkipyykki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]