Puolustajat: Kapteeni Aurinkokunnan kuolema

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Puolustajat

Puolustajat: Kapteeni Aurinkokunnan kuolema (Defenders: Death Of Captain Solar) on Puolustajien tehtävä, joka tapahtui vuonna 2069. Se on ensimmäinen Puolustajien tehtävä, jonka nimi on spoileri.

Tehtävä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prologi: Kohtalokas aamunkoitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Omistettu Dan Jurgensille, Brett Breedingille, Mike Carlinille ja monille muillekin, joiden yhteistyönä syntynyt sarjakuvaklassikko "Death Of Superman" toimi tämän artikkelin esikuvana

~---Bluto---

Oli hiljaista. Aamuauringon säteet pistivät tammen lehdillä lepäävän kasteen kiiltämään kirkkaasti, kuin tähdet. Oli aamu Detroitissa ja kaupunki oli vasta heräämässä uuden päivän aamunkoittoon. Kapteeni Aurinkokunta polvistui pronssisen patsaan edessä ja laski sille kukkaset. Muut Puolustajat seisoivat hänen takanaan ja katselivat pronssipatsaan ylvästä ryhtiä ja linnunsonnasta valkoisia aurinkolaseja. Oli vuosipäivä, sillä Viimeisen Kennedyn kuolemasta tuli kuluneeksi tasavuosia.

Kun Kennedy kuoli erään Puolustajien tehtävän aikana, hänen muistokseen oli tämän metallisesta ruumiista tehty hänelle patsas. Kyborgi, joka oli ollut entinen palkkamurhaaja, entinen sotilas ja kaiken lisäksi ollut aina häviäjien puolella oli ansainnut luottamuksensa viimeisinä vuosinaan taistelemalla Puolustajien riveissä. Patsas tulisi aina muistuttamaan ihmisiä siitä, millainen tämä kone oli ollut ollessaan hyvä.

Kaukana Puolustajien takana sadetakkiin pukeutunut mies syötti lintuja ja katsoi heitä. Hänen teki mieli itkeä, mutta hän ei voinut, koska itkeminen oli heikkouden merkki, eikä hän ollut heikko. Heikkous oli homojen hommaa ja ne olivat yhteiskunnan sairaus, ajatteli tämä mies. Ja neekerit! Nekin olivat yhteiskunnan ongelma, kuten Puolustajatkin. Ongelmia, ongelmia, kaikki niitä saatanan ongelmia, jotka vasta kadottuaan toisivat rauhan kaduille. Mies lopetti lintujen syöttämisen ja lähti pois, jättäen itsestään jäljelle vain mitäänsanomattoman pulun.

Samaan aikaan Kapteeni katsoi patsasta nostalginen katse silmissään. USA:n lippu liehui jossakin hänen takanaan ja kun kuva rajattaisiin oikein, näytti kuin Kapteeni ja lippu olisivat yhtä. Hän oli elänyt elämänsä ensimmäiset vuodet nimellä Jack D. Ripper, taistellut Psi-sodassa, kuten Kennedykin ja saanut kaksi kunniamitalia ja tullut kaiken lisäksi lyötyä ritariksikin. Miksei hänelle pystytetty patsaita (Jos ei oteta lukuun niitä kahta New Yorkissa ja Pariisissa, mutta niissä ovatkin kaikki Puolustajat)?

”Jonakin päivänä minäkin olen legenda, kuten hän.”

~Kapteeni Aurinkokunta

Ja Kapteeni ei tiennyt tuohon lauseeseen sisältyvää ennettä, sillä samaan aikaan galaksin laidalla eräs unohdettu hömppäuniversumin hahmo janosi kuolemaa...

Juhlat, eli Ikuisuuden loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palattuaan Detroitista alkoi Kapteeni oitis laittautua. Hän puki ylleen smokin ja sitoi solmiota peilin edessä osamaatta kuitenkaan laittaa sitä kiinni, jolloin Rautaröhmö joutui auttamaan sen kanssa. Hänelläkin oli yllään mittatilaustyönä tehty ja kaksiulotteiseksi tärkätty puku. Zettokin oli ahtautunut pukuun, mutta valitti ylimmän napin kuristavan hänen aataminomenaansa, minkä muut hänen muminastaan saivat selvää. Kaikki tämä vaiva nähtiin, koska oli Kapteenin tärkeä päivä. Juhlittiin Psi-sodan päättäneen G-päivän tasavuosia (On puhdasta sattumaa, että se on sama päivä, kuin Kennedyn kuolema). Kapteeni oli esiintynyt sodassa tärkeässä osassa ja juhliin oli kutsuttu kaikki entisten Soluttautujien jäsenet, jotka olivat yhdessä Kapteenin kanssa uhmanneet K-Tähden vaaroja, selvittäneet sen heikon kohdan ja paenneet sieltä henkensä kaupalla.

Majuri King Kong ja PV-Rider, molemmat olivat paikalla juhlissa. Kapteeni istui heidän kanssaan samaan pöytään ja kyllähän sitä juttua lähti, kun vanhat ruotukaverit kohtasivat. PV-Riderin Kapteeni oli tavannut viimeksi erään tehtävän yhteydessä, mutta King Kongia hän ei ollut nähnyt sitten Toisen Röhmöfanttisodan päättäneiden juhlien.

King Kong oli sodan jälkeen joutunut mielisairaalaan ja kärsi vakavasta psykologisesta häiriöstä, jolla oli saksalainen nimi. PV-Rider taas oli juuri lopettanut pitkään jatkuneen maailmankiertueensa ja valmisteli parasta aikaa uutta. Kaikilla kolmella oli pukujensa rintamuksiin kiinnitettynä GigaCorpin ritarikunnan ritarien risti, jonka he olivat saaneet sodan päätteeksi.

”Oi niitä aikoja...”

~Kapteeni Aurinkokunta

”Niinpä.”

~PV-Rider

”Tööt, tööt! Kliffa hippa Psissä oli kivvaa, kamelit, mutta olin minäkin GigaCorpissa kun mööperi pisti trokkarin iskemään meitin spunekkaleihin niin fantskeleesti ja tiätteks, meikä sumpras ne!”

~Majuri King Kong

Tuon sanottuaan valkopukuinen hoitaja, joka oli juhlissa valvomassa Kongia, pisti hänen käteensä ruiskulla, jossa oli sinistä lääkettä. Sodassa Kongin hulluus oli ollut vahvuus, sillä hullu ei pelkää kuolemaa. Rauhan aikana siitä oli kuitenkin tullut rasite, joka raastoi Kapteenia. Onneksi hänelle ei ollut käynyt noin.

Kapteenin mieleen palautuivat ne ajat, kun hän oli roikkunut hulluuden partaalla. Vuodet Miamissa alkoholisoituneena ja Hyper-Aids:in kuluttamana ihmisperseenä olivat lähes murtaneet hänen henkisen kanttinsa ja egonsa, jolla ei ollut mitään ylpeilemistä. KHV oli tehnyt hänestä sen, mikä hän nyt oli, eli nuorentanut häntä neljälläkymmenellä vuodella, parantanut hänen hyper-AIDS:insa ja antanut hänelle voimat. Hänestä tuli Kapteeni Aurinkokunta. Sääli, ettei King Kong ollut yhtä onnekas. Kapteeni siirtyi muiden vieraiden joukkoon keskustelemaan, sillä King Kongin kohtalon ajatteleminen masensi häntä, kuten myös PV-Riderinkin. Hän oli niin odottanut tätä tapaamista, mutta nyt hän vasta tajusi, mitä KHV oli hänelle tehnyt. Se oli nostanut hänet jalustalle muiden Soluttautujien kustannuksella. PV-Riderin hiukset olivat harmaantuneet ja palvikalju paistoi jo, kun Kapteenin kutrit taas olivat kuin eilen blondatut. Se pisti miettimään, onko elämä elämisen arvoista. Äkkiä Kapteeni näki presidentin ja meni hymyillen juttelemaan hänelle.

Sillä aikaa pöydän ääressä Zetto tyhjensi jo kolmatta lautasellista aperatiiveista. Hän alkoi hiljalleen tulla humalaan. Samaan aikaan Rautaröhmö taas katseli huoneessa olevia kasvoja ja yritti miettiä, olivatko he päättäneet röhmöfanttien joukkotuhosta. Hän ei ollut vieläkään saanut vastauksia rotuunsa kohdistuviin kysymyksiin, jotka kalvoivat häntä. Ehkä jonain päivänä hän kuulisi totuuden. Pohdinta katkesi yhtä nopeasti, kuin saippuakupla puhkeaa, kun Patriootti istuutui heidän pöytäänsä. Hän alkoi leuhkia sillä, kuinka hän silloin joskus löylytti Roomalaisen.

Äkkiä sali pimeni. Zetto, Rautaröhmö, Patriootti ja PV-Rider nousivat ylös tuoleistaan. Kapteeni käännähti hätääntyneenä. King Kong huusi jotain tajunnanvirtapohjaista. Puolustajat katsoivat toisiinsa ja nyökkäsivät. Kokemuksesta he tiesivät, että tällaiset selittämättömät tapaukset, joihin ei löydy selitystä heti ensimmäisellä vilkaisulla tietävät töitä heille, joten he riisuivat smokkinsa ja paljastivat niiden alle varmuuden vuoksi jättämänsä superpuvut. Sen jälkeen he siirtyivät juosten ulos salista ja alkoivat katsella ympärilleen. Koko New York oli pimeänä, joten ongelma oli olemassa, mutta missä?

Äkkiä taivaalta kaikui ääni, joka oli jyhmeä kuin orastava ukkonen ja pehmeä, kuin silkkinen toffee. Se jylisi, kuin maanjäristys ihmiskunnan ytimestä ja julisti.

”Minä, Rufus Nigelin poika olen tullut taistelemaan planeettanne suurimpia sankareita vastaan tänne New Yorkiin tänään tänä armon vuonna 2069. Annan teille tunnin aikaa valmistautua, te säälittävät ihmissontiaiset, kävelevät perseet, ja sen jälkeen saatte luvan kohdata minut, Rufus Nigelin pojan. Älkää yrittäkö paeta, sillä olen lempeä kunniakkaille vastustajilleni ja vihainen pelkurimaisille nössyköille, jotka ansaitsevat paahtua hiljaisella tulella isäni aterialla. Nähdään Wall Streetilla tunnin päästä, syöpäläiset!”

~Rufus

Ja niin ääni katosi. Puolustajat katsoivat toisiaan ja lähtivät sitten lentämään kohti tukikohtaansa. Vain tunti aikaa valmistautua ottamaan vastaan, mitä se ikinä olikaan.

Valmistautuminen taisteluun eloonjäämisestä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustajat saapuivat muutamassa minuutissa tukikohtaansa Empire State Buildingiin ja menivät toiseksi ylimpään kerrokseen. Kuten muistamme, Puolustajien asuintilat sijaitsevat ylimmässä kerroksessa, kun taas sitä alempana säilytetään heidän aseistustaan. Päästyään viimein kerrokseen, he kävelivät oitis asekaapille ja alkoivat ottaa ulos sädekiväärejä ja pistooleja. Zetto kiinnitti hartioilleen yhden valosingon, kaksi sädekivääriä ja vyölleen kaksi sädepistoolia ja teippasi niiden lisäksi vielä yhden pistoolin selkäänsä. Rautaröhmö otti mukaansa pienen ydinasekiväärin sekä kaksi uutta tuliterää ydinasepistoolia.

Kapteeni Aurinkokunta taas katseli ikkunasta ulos hiljalleen hämärtyvää New Yorkia. Pian he kohtaisivat tuntemattoman vihollisen, josta he eivät olleet ikinä kuulleetkaan, ja olisivat taas hetken lähempänä tappiota. Niin siinä aina kävi, mutta aina ennen he olivat selvinneet. Entä nyt?

Sillä aikaa kuun pimeällä puolella mustapunaiseen kaapuun sonnustautunut Rufus polvistui paikalle ilmiintyneen isänsä edessä. Nigel katsoi poikaansa ja hymähti.

”Et ole ikinä tuonut suvullemme kunniaa, Ruffe, miksi siis uskoisin sinun tekevän niin nyt?”

~Nigel

”En olisi muuten pyytänyt sinua katsomaan tätä, isi. En aio pettää sinua niinkuin tein opiskeluaikoinani.”

~Rufus

Nigel vastasi huokauksella. Rufus oli ollut hänelle pettymys sekä poikana, että pahiksena. Hän ei ollut koko elämänsä aikana tehnyt mitään ilkeää, paitsi herättänyt luurankoarmeijan henkiin ja vallannut sen kanssa planeetan, mutta vittu soikoon, kukapa ei olisi tehnyt niin? Nigel ajatteli syvällä synkässä mielessään, että mitäköhän hänen toinen poikansa, Saatana, mahtoi juuri puuhailla.

Rufus katsoi isäänsä silmät hehkuen kunnioitusta. Hän tiesi kokemuksesta, että vastakaikua olisi turha odottaa. Rufus oli silti varma, että tappamalla Puolustajat hän tekisi isänsä ylpeäksi. Kaikki nämä vuodet Rufus oli planeetallaan vain tutkiskellut maapalloa, sen elämää, sen politiikkaa ja ennen kaikkea pörssikursseja. Jos hän nyt tappaisi Puolustajat, se olisi isku USA:ta vastaan, mutta ennen kaikkea se laittaisi maapallon suurvaltapolitiikan uusiksi. Kiina ja Venäjä nousisivat supersankarivarustelussa USA:n edelle ja maailma ajautuisi, näin hypoteettisesti ajatellen, sotaan. Kaiken lisäksi Wall Street kärsisi pahoja vahinkoja, joiden vuoksi pörssi pitäisi sulkea remontin ajaksi, ja maailma ajautuisi pahempaan lamaan, kuin mistä vuoden 2009 osasivat uneksiakkaan. Wall Street tulisi kirjaimellisesti romahtamaan tänä yönä.

Samaan aikaan maassa Zetto tarkasti hävittäjänsä, jota ei ollut käyttänyt aikoihin, asejärjestelmää, kun Rautaröhmö tutki sinisen Honda-Lexus-maasturinsa vastaavia. Kapteeni taas ei pistänyt tikkaakaan ristiin vaan ainoastaan tuijotti tyhjyytenä loimottavaa pimeyttä New Yorkin yllä.

”...Loppu lähestyy...”

~Kapteeni Aurinkokunta

hän sanoi mumisten ja alkoi vihdoin kaivaa kaapista itselleen aseita, jotka hän lastasi punaiseen Honda-Lexukseensa.

Sillä aikaa Washingtonissa Merkin Muffley pyysi presidentiltä lupaa komentaa tankit evakuoimaan Wall Streetiä puolen tunnin päästä alkavan taistelun ajaksi. Presidentti oli republikaani ja sanoi pitävänsä ideasta. Tankit lähtivät oitis liikkeelle ja tyhjensivät järjestelmällisesti Wall Streetin sekä kolmen kilometrin säteellä siitä sijaitsevat korttelit. Sen jälkeen ne jäivät partioimaan alueelle samalla, kun osa sotilaista alkoi pystyttämään alueen ympärille piikkilanka-aitaa. Nuhjuiseen sadetakkiin pukeutunut mies katsoi tätä ja otti hörpyn konjakkipullosta, johon oli juuri saanut pummattua rahaa. Kuten muutkin newyorkilaiset, hänkin oli kuullut Rufuksen haasteen ja odotti sitä innolla. Kello tuli varttia vaille ja pian hän kiipeäisi läheisen pilvenpiirtäjän katolle seuraamaan näytöstä. Samalla hän elättelisi toivetta, että ehkä Rufus tekisi lopun näistä yhteiskunnan syöpäläisistä, yhteiskunnan syövästä, virustaudista tai miksi vain Puolustajia nyt halusikaan kutsua. Samalla mies päätti, että jos Rufus ei onnistuisi, hänen tulisi tehdä se. Ennemmin tai myöhemmin hetki olisi kypsä ja tällä miehellä jos kenellä oli aikaa. Hän katsoi kelloaan ja lähti kävelemään pilvenpiirtäjän ovea kohti.

Samaan aikaan Empire State Buildingilla Rautaröhmö ja Kapteeni olivat juuri ajaneet autonsa ulos rakennuksesta ja Zettokin oli saanut hävittäjänsä ulos ja leijui nyt ilmassa sen kanssa. Kapteeni huokaisi ja tarttui autonsa rattiin. Hän näytti muille käsimerkein lähtökäskyn.

Hetken päästä he saapuivat Wall Streetille ja pysähtyivät pörssin eteen. He eivät tienneet, että erään pilvenpiirtäjän katolla nuhjuinen sadetakkimies tarkkaili heitä kiikareidensa kanssa, seuranaan vain konjakkipullo. Rufuskin näki heidät kuusta käsin ja sanoi isälleen näkemiin. Sitten hän ilmiintyi maan pinnalle. Nigel jäi tarkkailemaan maata. Salaa hänkin toivoi poikansa vihdoin onnistuvan, sillä suunnitelma oli kiistämättä hyvä ja ennenkaikkea paha.

Puolustajat hämmentyivät, kun salamoinnin ja savun keskeltä heidän eteensä ilmaantui vihdoinkin se paljon puhuttu Rufus, joka oli pukeutunut punamustaan kaapuun. Hänen hiuksensa heiluivat tuulessa. Aurinko laski. Taisto alkaa.

Taistelun yö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

New Yorkin yö...

Kuin Sergio Leonen-elokuvissa, alkoivat Rufus ja Puolustajat tuijottaa toisiaan. Vain voitto kelpaisi kummallekkin osapuolelle, eikä vankeja otettaisi. Jostakin kaukaa kuului Ennio Morriconen teemamusiikkia, joka lisäsi tilanteen räjähdysherkkyyttä. Kapteeni ja Rautaröhmö astuivat ulos autoistaan AX-57-sädekiväärit käsissään. Zettokin laskeutui heidän viereensä ja veti esiin oman kiväärinsä. He tähtäsivät ja ampuivat lonkalta sarjan kohti Rufusta. Säteet välähtelivät ja sadetakkimies pilvenpiirtäjän katolla näki, kuinka kiväärien savu kohosi talojen kattojen tasoon. Hän näytti haudan vakavalta ja otti uuden ryypyn konjakkipullostaan.

Hetken päästä sarjatulitus lakkasi ja Puolustajat jäivät odottamaan savun hälvenemistä. Salaa he toivoivat, että taistelu olisi jo ohi, mutta kokemuksesta he tiesivät, että vihollinen ei koskaan jää maahan ensimmäisen iskun jälkeen. Niin kävi nytkin. Kesken kaiken Rufus hyökkäsi heidän kimppuunsa savupilven keskeltä ja ennen kuin kukaan ehti tajuta, hän oli tarttunut Zetosta niskaperse-otteella ja viskannut päin pörssirakennuksen pylväitä. Newtonin lakien mukaisesti Zeton lihaksista johtuva suuri massa sai pylvään halkeilemaan ja koko pörssin julkisivun kaatumaan hänen päälleen. Rufus hymyili viekkaasti ja käänsi katseensa Rautaröhmöä ja Kapteenia kohti.

”Kaksi jäljellä...”

~Rufus

”Plagioija! Minun mieheni käyttivät tuota repliikkiä ensin!”

~The One jossakin Tiamarissa seuraa taistelua kristallipallonsa välityksellä

Rautaröhmö huomasi, kuinka Rufus lähti juoksemaan kohti häntä ja otti lenkillä niskassaan kiinni olevan ydinasekiväärin käsiinsä. Hän tähtäsi pukunsa silmiin ohjelmoidun tähtäysjärjestelmän takia salamannopeasti ja osui Rufusta päähän pienellä ydinaseella. Rufus kaatui maahan selälleen, mutta nousi hetken päästä uudelleen. Rautaröhmö toisti tämän ainakin kuusi kertaa, kunnes panokset loppuivat ja pitäisi keksiä jotain muuta. Silloin näennäisesti pieniä kasvovaurioita saanut Rufus kuitenkin ehti iskeä ja alkoi takoa käsillään Rautaröhmön kasvoja, kuin moukari alasinta. Tässäkään tapauksessa alasimella ei ollut mahdollisuutta selvitä.

Tällä aikaa Kapteeni Aurinkokunta oli kiiruhtanut kaivamaan Zettoa esiin. Hän kuitenkin huomasi tämän olevan täysin tajuton ja päätti sen sijaan käydä hakemassa autoltaan uusia aseita. Siellä hän tuli siihen tulokseen, ettei mikään hänen aseensa voisi auttaa Rautaröhmöä, jonka teräspuku oli alkanut halkeilla Rufuksen iskujen voimasta ja nopeudesta, joten hän päätti tehdä, mitä niin iso egoinen supersankari vain voi alakynnessä ollessaan tehdä. Eli hän käänsi autonsa virta-avainta ja otti hatkat.

Rautaröhmö näki syrjäsilmällään, kuinka Kapteenin auton perävalot alkoivat loitota. Hän huusi tätä vielä viimeisillä voimillaan apuun, mutta auto oli jo poissa.

”Ja-aa-ck!”

~Rautaröhmö

”Säälittävät ihmissontiaiset! Kukaan ei pelasta teitä kostoltani! Tuo pelkuri saa ansionsa mukaan myöhemmin, mutta nyt minä hoitelen sinut, sinä likainen röhmöfanttipaska!”

~Rufus

Ja niin Rautaröhmön lyöminen jatkui. Nigel katsoi tätä kuusta käsin ja tunsi pienoista ylpeyttä pojastaan.

”Röhmöfanttipaska... aika hyvä.”

~Nigel

Röhmö tunsi, kuinka puku alkoi hiljalleen hajoilla palasiksi ja näki, kuinka hänen silmiensä edessä oleva tähtäysjärjestelmä halkesi ja lopulta sammui kokonaan. Hän ehti jo ajatella, että tämä on loppu, kun silmät sumenivat.

Tai niin hän luuli, sillä äkkiä taivaalta alkoi kuulua kovaa jylinää. Rufus nosti katseensa ja näki, kuinka isokokoiseen hyper taisteluhaarniskaan sonnustautunut Kapteeni Aurinkokunta laskeutui paikalle (Haarniskaa oli käyttänyt aiemmin Viimeinen Kennedy Kristallisessa Uhkassa). Käsissään haarniskalla oli kaksi armeijan kehittämää keskikokoista yliäänisinkoa, joita ei oltu ikinä kokeiltu kenttäoloissa johtuen niiden epäkäytännöllisyydestä ja kolmen kymmenen miljoonan dollarin hinnasta kappaletta kohti.

”Purkkiruoka on herkkuani, senkin ihmis... hintti!”

~Rufus

”...tuo ei ollut niin hyvä...”

~Nigel kommentoi ottelua

Kapteeni laskeutui maahan ja nosti aseet. Hän laukaisi ennen, kuin Rufus ehti liikahtaakaan ja sai tämän polvet pettämään. Rautaröhmö ryömi turvaan Honda-Lexukseensa viimeisillä voimillaan ja alkoi siellä huoltaa itseään vakiovarusteisiin kuuluvan ensiapupakkauksen kanssa (Johon Rautaröhmön vakiotapauksissa kuuluivat purkinavaaja, rautasaha ja jakoavain). Kapteeni jatkoi tulittamistaan molemmilla aseilla. Rufus oli polvistunut maahan hänen eteensä, eikä pystynyt mihinkään. Kapteeni näki, kuinka Rufus puri hampaitaan yhteen estääkseen niiden särkymisen äänen voimasta, mutta turhaan, sillä jopa rakennukset taistelun ympärillä sortuivat tulituksen voimasta.

Pian tulitus kuitenkin lakkasi. Kapteeni vilkaisi laitteen akun mittaria ja arvasi jo ennalta sen olevan tyhjä. Rufus nousi maasta. Samalla, kun hänen hampaansa varisivat pieninä palasina maahan hän alkoi todella suuttua.

”Senkin vitun ihmissaatana! Olisin päästänyt sinut helpolla, mutta tästä hyvästä revin sydämesi irti ja syön sen raakana palleillasi höystettynä!”

~Rufus

Ja sen sanottuaan hän karjaisi jonkin epämääräisen taisteluhuudon ja hyökkäsi Kapteenin kimppuun. Hän hyppäsi päin haarniskaa ja kaatoi sen maahan, jääden itse makaamaan sen päälle. Sitten alkoi jumalaton takominen, jonka mäiske kantautui aina Manhattanin laidoille asti. Kapteenin silmäkulmaan aukesi haava, mutta hän piti hermonsa ja työnsi vastustajansa pois päältään. Hän päätti katsoa, mihin hänen haarniskastaan loppujen lopuksi oli ja latasi kaikin voimin oikean suoransa päin Rufuksen näköä. Iskulla oli vaikutusta, sillä Rufuksen nenä alkoi vuotaa, eikä suinkaan räkää vaan verta, ja niinhän sen pitikin olla. Ottelu oli vasta pääsemässä vauhtiin ja Kapteeni aikoi viedä sen loppuun asti.

Rufus lateli kirouksia minkä ehti, mutta Kapteeni keskittyi ja latasi vasemman koukun tämän leukaan. Huulesta alkoi valua verta, mutta se ei lopettanut kirousten tulvaa. Kapteeni jatkoi tällaista yksipuolista iskunvaihtoa hetken, kunnes Rufus päätti turvautua mustaan magiaan. Hän karjaisi jonkin loitsun, jonka ääneen lausuminen olisi liian vaikeaa ihmisten äänihuulilla ja iski mustalla energiapallolla suoraan Kapteenin taisteluhaarniskaan. Pallo iski häneen ja heitti Kapteenin selkä edellä taaksepäin. Hän iskeytyi sortumattoman talon seinään, joka ei enää sen jälkeen ollut sortumaton, ja tuli raunioista kaivauduttuaan siihen tulokseen, että haarniskan oikea käsi oli hajonnut, eikä hän enää hallinnut sitä. Hänen nenänsä oli murtunut ja poskeen tullut ilkeän näköinen haava, mutta muuten hän oli kunnossa. Ilmeisesti Rufuskin näki sen, sillä hän otti vauhtia ja potkaisi Kapteenia kaikin voimin nivusiin. Kapteeni kuitenkin ehti reagoida tähän ja painoi hätänappia, joka irrotti hänet haarniskasta. Nopeat refleksit ja äkillinen nousu neljän metrin korkeuteen pelastivat hänet iskulta kaikkein pyhimpään, mutta haarniska hajosi kappaleiksi. Rufus jäi maahan huutamaan hänelle manauksiaan, mutta niistä tuntui Kapteenin mielestä jo menneen teho, sillä hampaiden murtumisen ja suun täyttäneen veren takia puhe oli paisunut tasapaksuksi mössöksi, jossa yhtä kirousta ei enää erottanut tuutulaulusta.

Kapteeni laskeutui maahan vaikka tiesi, ettei voisi voittaa Rufusta ilman haarniskaansa. Hänellä ei kuitenkaan ollut muuta vaihtoehtoa. Hän kohotti nyrkkinsä ja näytti keskisormea tälle. Rufuksen ilme muuttui raivostuneeksi, kun Kapteeni sanoi hänelle.

”Anna tulla, pikku paska! Ei paska ole ennenkään ketään tappanut!”

~Kapteeni Aurinkokunta

Ja niin kävikin Rufus hyökkäsi Kapteeni päälle ja aloitti voimakkaan iskujen vaihdon. Kapteeni kesti iskuja hyvin, mutta sekään ei auttanut tarpeeksi. Hänen nenänsä murtui toisesta kohtaa, silmä alkoi turvota umpeen ja poskessa oleva haava piteni. Silti hän onnistui pitämään ajatuksensa siinä taskuunsa piilottamassaan pikku esineessä, jonka nappia hän nyt painoi Rufuksen huomaamatta. Alunperin se oli ollut vain Muffleyn suunnittelema varotoimi, mutta nyt siitä oli tullut välttämättömyys. Puku oli hajalla, eikä muita mahdollisuuksia Rufuksen voittamiseksi ollut

Vimma ajoi Rufusta eteenpäin. Veri roiskui hänen suustaan valuvan kuolan seassa ympäriinsä ja viha, jota hän tunsi Kapteenia kohtaan oli ennen kuulumaton.

Tuhoan sinut ja pikku pallosi mutta ensin tuhoan sinut! Tuhoan sinut ainakin kaksi kertaa ja kolmannen

säästän viikonlopuksi! Vien sinusta jääneet tähteet kotiini ja tuhoan ne vielä kertaalleen ihan pelkästä ärsytyksestä! Sitten raiskaan jäänteesi, poltan ne ja syön tuhkat ja paskottuani ne ulos minä paskon niiden päälle ja syön ne sinä pikku ihmispaskahintti! Tuntuuko hyvältä, häh, tuntuuko hyvältä?

~Rufus

Äkkiä iskujen vaihtaminen loppui ja Rufus päästi Kapteenin otteestaan. Hän katseli ympärilleen hämmentyneenä ja katsoi jälleen nyt maassa kierivää Kapteenia. Tämä nauroi hysteerisenä.

”Paska! Sinä hölmö paska! Tämä on ansa! Tiedätkö mikä tämä on?”

~Kapteeni Aurinkokunta

Hän sanoi verta sylkien.

Tankit olivat ympäröineet aukion ja niiden kaikkien piiput osoittivat Kapteeniin ja Rufukseen, jotka olivat sen keskellä. Rufus ei sitä tiennyt, mutta niiden jokaisen piippu oli ladattu antimaterialla vahvistetuilla pikku kapseleilla, joiden määrä oli riittävän pieni, jottei se räjäyttäisi koko New Yorkia ilmaan, mutta riittävän iso, jotta Rufuksesta päästäisiin eroon. Rufus tiesi, ettei normaali tankki voisi häntä vahingoittaa, mutta yli-inhimillisenä olentona hän tajusi, että jokin on vialla. Kapteeni nauroi edelleen, kyyneleet silmissään, ja nousi ylös. Rufus katsoi häntä hämmentyneellä katseellaan, joka kysyi, mitä vittua? Hän ei tajunnut enää mistään mitään, paitsi sen, että isä ei välttämättä ole hänestä ylpeä. Kapteeni otti Rufuksen kaavun rintamuksesta kiinni ja veti kasvot lähelle omiaan. Hän puhui hysteerisenä, silmät apposellaan ja veri valuen pitkin nenää hänen huulilleen, joilla valui sitä lisää.

”Tiedätkö mikä tämä on? Tämä on loppu!”

~Kapteeni Aurinkokunta

Ja sitten Kapteeni karjaisi tulituskäskyn. Jokaisen tankin laukaus pamahti sekunnin kymmesosan sisällä. Wall Street kylpi hetken valossa. Rufus karjaisi kivusta, mutta Kapteeni nauroi. He katosivat valoon ja hetken päästä paikalla oli vain savuava kraatteri.

Epilogi: Uusi aamu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavan viikon sunnuntaina haudattiin suuri sankari Arlingtonin sotilashautausmaalle Washingtonin lähelle. Kapteeni Aurinkokunnan arkku oli peitetty lippuun. Hänen hautajaisiinsa ottivat osaa sairaalasta juuri päässeiden Zeton ja Rautaröhmön lisäksi myös GigaCorpin johtajat Herra Tupla-X, Eternius III ja Eternius IV, sekä tietenkin Soluttautujien jäsenet, eli Majuri "King" Kong ja PV-Rider.

”Meni vähä mahalaikkaa hyvä kaverits haussaikkaan kun meikä oli krenteerillä priilamassa, tööt tööt, patang!”

~King Kong kesken papin saarnan

Koska Kapteenin ruumis oli antimaterian räjähdyksessä kadonnut olemattomiin, oli hautajaisten merkitys lähinnä symbolinen. GigaCorpin ritarikunnan ritarit ristivät miekkansa juhlasaattueeksi, kun arkku kannettiin haudalle. Kantajina toimivat Rautaröhmö ja Zetto kahdestaan. He laskivat arkun hautaan ja maan rituaaleja tuntematon Zetto puhalsi mullat haudan vierestä samantien sinne ja iski hautaristin päälle. Ristiin oli kirjoitettu teksti.

JACK D. RIPPER alias KAPTEENI AURINKOKUNTA SYNTYNYT 7.7.1991 - KUOLLUT 4.3.2069

Hautausmaan ulkopuolella salaperäinen sadetakkimies sytytti sikarin. Hän poltti sitä hetken, mutta äkillisen yskänpuuskan seurauksena hän päätyi lopulta tumppaamaan sen.

”Aina käy niin kuin käy.”

~Sadetakkimies

Ja sitten hän katosi katujen meteliin ja saasteeseen, ainoaan paikkaan, jossa hän tunsi olonsa kotoisaksi. Syöpäläinen iskisi vielä...

MUTTA MITÄ OIKEIN TAPAHTUI? KUOLIKO KAPTEENI AURINKOKUNTA LOPULLISESTI? NÄHDÄÄNKÖ SYÖPÄLÄISTÄ ENÄÄ KOSKAAN? JA JOS KAPTEENI EI KUOLLUT, NIIN ENTÄ RUFUS? VASTAUKSEN LÖYDÄT TARINAN HUIKEASTA JATKO-OSASTA, TÄÄLTÄ