Reject

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Reject
-
Tieteellinen nimi:Voido Major Denego
Tosinimi:r'Jettc
Voimakkuus:A[1]
Vaarallisuus:A[1]
Älykkyys:B[1]

Reject eli hyljätty tai hylkiö on void-demonista kehittynyt erityinen alalaji ja/tai evoluutio, jonka olemassaolo on toistaiseksi pysynyt pelkän spekulaation puolella. Lajille on kuitenkin annettu nimi ja summittainen lajikuvaus, sillä sen olemassaolo on pystytty osoittamaan teoreettisesti tarpeeksi vakuuttavalla pohjalla.

Jotta reject voisi syntyä, tarvitaan ensin sielu, jonka sisälle on muodostunut kasaantuneesta tyhjiöstä void-demoni. Tämä tyhjiö voi syntyä negatiivisista tunteista, jotka sitten äkkinäisesti ja hyvin voimakkaasti torjutaan, jolloin ne eivät ehdi "haihtua", vaan romahtavat mustan aukon tapaisesti tyhjiöksi, joka alkaa imeä isäntäsielustaan voimaa, ja kasvaa samassa suhteessa sen kanssa. Teoriassa tyhjiön voisi luoda sieluun keinotekoisesti, mutta tämä olisi sielulle erittäin tuskallinen ja vaarallinen prosessi. Mikäli sielussa oleva void-demoni saavuttaa tarpeeksi suuren voimakkuuden tason, se voi syödä isäntänsä sisältäpäin, ja eräällä tavalla kääntää asetelman päinvastoin; hallitseva puoli onkin nyt void-demoni. Teoriat eivät tarkasti pysty ennustamaan, mitä tapahtuu sielulle, joka imeytyy tyhjiöön. Toiset teoriat ennustavat sielun tuhoutumista, toiset ainostaan sen katoamista palauttamattomiin, ja vielä on teorioita, jotka väittävät sielun palautumista mahdolliseksi.

Rejectin vahvuus on siinä, että niillä monet void-demoneilla tavattavat heikkoudet ovat paljon vähäisempiä. Defensiivinen tunne-energiamanipulaatio[2] menettää tehoaan niitä vastaan, ja ne voivat myös (eräiden teorioiden mukaan) saavuttaa tietynlaista ymmärrystä sielujen ja tunteiden toiminnasta (mikä normaaleilta void-demoneilta puuttuu). Lisäksi suurin osa teorioista ennustaa heikentynyttä tarvetta jatkuvalle ulkoiselle energia-absorptiolle. Voimissaan rejectit yhdistävät sekä aiemman isäntäsielun voimat että omat erikoisvoimansa, ollen siten (keskimääräistapauksessa) noin kaksi kertaa voimakkaampia kuin ennen isäntäsielun alistamista.

Johtuen rejectien luomiseen liittyvistä vaikeuksista ja prosessin monivaiheisesta, virheille alttiista luonteesta, tyhjiön olennoilla kokeiluja harrastava Kaaoksen Valtakunta ei poikkeuksellisesti ole kovin kiinnostunut rejecteistä. Sen sijaan suunnittelun alla on ollut void-demoneista kehitetty, edelleen paranneltu versio[3].

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 1,0 1,1 1,2 Teoreettinen arvo.
  2. Omien tunteidensa manipulointi; offensiivisessa versiossa manipuloitaisiin vastustajan tunteita.
  3. Tämä projekti on niin huippusalainen, että sillä ei ole edes nimeä.