Varjokissa

Kohteesta Hömppäpedia
Loikkaa:valikkoon, hakuun
Varjokissa
Ceorul.jpg
Tieteellinen nimi:Felis Vanvogtus
Tosinimi:ceorul
Voimakkuus:B
Vaarallisuus:B-
Älykkyys:A-

Varjokissat ovat voimakkaita henkiolentoja, jotka tosimuodoissaan näyttävät valtavan suurilta tupsuhäntäisiltä kissapedoilta.

Järjestäytyminen[muokkaa]

Varjokissojen järjestäytymismalli on keskitetympi kuin yhdeksänhäntäisillä ketuilla mutta kuitenkin huomattavasti löyhempi kuin tuulisusilla. Ensisijaisesti varjokissat järjestäytyvät klaaneiksi, joiden jäsenyys katsotaan matrilineaarisesti varjokissan äidin mukaan. Varjokissat eivät avioidu. Kutakin klaania johtaa sukupuolesta riippumatta sen vanhin jäsen.

Klaanit jaetaan aatelittomiin ja aatelisiin klaaneihin; aateliin kuuluviksi katsotaan neljä klaania, jotka ovat kaikista klaaneista suurimpia, voimakkaimpia ja arvostetuimpia. Aatelisilla klaaneilla on huomattavasti aatelittomia enemmän valtaa ja painoarvoa. Klaanin aatelisstatuksen lisäksi varjokissan arvoon vaikuttavat ikä, henkilökohtainen kunnianarvoisuus ja lähimpien sukulaisten kunnianarvoisuus. Korkeimmalle arvostettuja ovat klaaninjohtajien sisarukset ja serkut

Klaanijohtajien lisäksi valtaa pitävät neljän aatelisklaanien joukosta, yleensä niiden johtajista, valitut lordikenraali ja lordikansleri, joista ensimmäinen johtaa sodan, jälkimmäinen rauhan aikana. Heidän valtansa perustuu heidän arvovaltaansa voimakkaiden klaanien johtajina sekä varjokissojen klaanienvälisiin jännitteisiin, joiden vuoksi klaani, joka asettuisi vastustamaan lordikenraalia tai -kansleria saisi luultavasti kaikki (luultavasti lukuisat) vihollisensa kimppuunsa samalla kertaa. Varsinkin aatelittomalle klaanille tämä merkitsisi lähes varmaa tuhoa. Sodan aikana kukin klaani nimittää lisäksi riveistään lordikenraalin alaisuuteen kapteenikenraalin, joka johtaa oman klaaninsa sotureita. Toisin kuin lordikenraali, joka on pysyvä ja yleensä elinikäinen arvo, kapteenikenraalin arvo ei ole olemassa rauhan aikana, ja klaanin johtaja voi koska tahansa vaihtaa sen haltijaa. Kapteenikenraalin arvoon ei myöskään liity klaanien välistä politikointia, eikä kapteenikenraali koskaan voi olla klaaninsa johtaja, toisin kuin lordikenraali, joka yleensä on - tämä siksi, että lordikenraali ei mitenkään voisi antaa käskyjä itsenäisen klaanin johtajalle.

Varsinkin klaaninsisäisesti varjokissat ovat verrattaen sosiaalisia, vaikka suoranainen yhteistyö onkin harvinaista.

Aateli[muokkaa]

Lukuisista klaaneista aatelisiksi katsotaan seuraavat:

  1. Nenechaque-Iztocatl: Klaanilla on pitkät sotilaalliset perinteet, ja varjokissojen lordikenraali on jo pitkään valittu sen riveistä. Arvonimen nykyinen haltija on klaanin johtaja Ezquiza Ilmatehutli.
  2. Euchyatli: Klaanin pää, Himetli Elitlazameyal, on viimeiset aeonit keskittynyt yritykseensä saattaa entistä suurempi osa InDimCosta hallintaansa, mikä on johtanut korkea-arvoisen klaanin alenemiseen sekä lordikanslerin arvon siirtämiseen Ceceyohlaquizalin klaanille. Kaikista varjokissaklaaneista Euchyatlin jäseniä pidetään kaikkein parhaina energiamanipulaation saralla, ja Himetli Elitlazameyal itse on todellisuusenergian käytön mestari.
  3. Ceceyohlaquizal: Klaani on kokenut raskaita menetyksiä Mahtien Mittelön jälkeisissä suursodissa, ja on edelleen Nenechaque-Iztocatlia ja Euchyatlia selvästi pienempi, mutta on nyttemmin noussut jaloilleen. Lordikanslerin arvonimi siirtyi klaanin johtajalle, Yohyquat Citlatlille kun Euchyatlin klaanin päämies katsottiin estyneeksi. Ceceyohlaquizalin jäsenet ovat usein vielä tavallistakin parempia psioniikassa.
  4. Cencitlatol: Monet klaanin jäsenet ovat keskittyneet erityisesti magiaan, ja sen johtajaa, suurmaagi Ententica Xochitliä pidetään varjokissoista maagisesti voimakkaimpana. Hän ei kuitenkaan ole juurikaan kiinnostunut klaanien välisestä politiikasta, ja niinpä Cencitlatolia pidetään neljästä aatelisklaanista vähiten merkittävänä.

Nimet[muokkaa]

Jokaisella varjokissalla on kuusi nimeä: kolme etunimeä (julkinen, virallinen ja intiimi) ja kolme sukunimeä (klaanin nimi sekä varjokissan äidin julkinen ja virallinen nimi). Nimien käytöstä on hyvin tarkat säännöt, joita ei laajuutensa takia tässä ryhdytä selittämään. Perusperiaatteet ovat, että nimiä ei kerrallaan esitetä enempää kuin kolme ja että intiiminimi ei koskaan esiinny virallisen nimen kanssa, mutta niistäkin on runsaasti poikkeuksia. Tässä artikkelissa on käytetty ensin julkista ja sen jälkeen virallista nimeä.

Kun kaikki kuusi nimeä esitetään yhdessä, on muoto seuraava: <julkinen nimi> <virallinen nimi> <intiiminimi> te ("e" korvataan heittomerkillä jos seuraava nimi alkaa vokaalilla) <julkinen sukunimi> <virallinen sukunimi> ez <klaanin nimi>.

Voimat[muokkaa]

Varjokissat keskittyvät ennen muuta psioniikkaan, mutta hallitsevat myös taikuuden ja energian käytön, joskin jälkimmäisen monien yksilöiden kohdalla heikommin. Fyysisesti ne eivät ole aivan yhtä voimakkaita kuin tuulisudet, mutta ovat näitä ketterämpiä ja jonkin verran älykkäämpiä. Taistelussa ne ovat notkeutensa, nopeutensa, älykkyytensä, reaktio- ja havaintokykynsä sekä erinomaisen pitkien ja terävien kynsiensä ansiosta tappavia vastustajia. Vielä kynsiäkin vaarallisempi on kuitenkin varjokissan purema, joka on tavattoman voimakas. Varjokissojen iho ja turkki suojaavat niitä tehokkaasti iskuilta, ja ne kykenevät regeneroimaan nopeasti vähäisempiä haavoja. Niiden voimiin kuuluu myös kyky muuttaa muotoaan haluamansa näköiseksi.

Koska varjokissat ovat henkiolentoja, ne eivät vanhene eikä niiden tarvitse nauttia aineellista ruokaa. Ne on kuitenkin mahdollista alistaa tahtoonsa tai vangita voimakkaalla taikuudella tai psioniikalla. Tämä ei ole riskitöntä, sillä jos vangittu varjokissa pääsee vapaaksi, se luultavasti tappaa vangitsijansa, eikä itse prosessi ole lainkaan helppo.

Varjokissoja ympäröi aina ja kaikkialla psioninen aura jonka avulla ne voivat ympäröidä itsensä haluamansa kaltaisilla illuusioilla. Yksinkertaisimillaan varjokissa voi käyttää auraansa esimerkiksi tekemään itsensä näkymättömäksi, verhoamaan ympäristönsä läpitunkemattomalla pimeydellä tai luomaan illuusion siitä, että se seisoo vähän matkan päässä todellisesta sijainnistaan.

Toinen varjokissojen lajillinen kyky on kyky imeä voimaa sellaisen olennon, johon ovat päässeet iskemään hampaansa mielestä ja sielusta. Tällöin uhri heikkenee ja varjokissa voimistuu ja tervehtyy. Pahimmillaan varjokissa voi tappaa uhrinsa tai imeä tämän koko sielun.