Varjokissa

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Varjokissa
Ceorul.jpg
Tieteellinen nimi:Felis Vanvogtus
Tosinimi:ceorul
Voimakkuus:B
Vaarallisuus:B-
Älykkyys:A-

Varjokissat (Felis Vanvogtus) tai ceorulit ovat eläinhenkiin lukeutuvia voimallisia henkiolentoja, joilla tosimuodoissaan on valtavan suuren kissapedon fyysinen hahmo.

Olemus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varjokissat ovat fysiohenkiä, eli niillä on eräänlainen ruumis, joka ei kuitenkaan koostu aineesta, vaan erittäin korkean tiiviyden asteen saavuttaneesta ektoplasmasta, ja on siten osa varjokissan sielua, ei erillinen olemuksenosa. Ne jakavat suurimman osan kokonaan ei-fyysisille hengille tyypillisistä ominaisuuksista ja kyvyistä, mutta voivat vaikuttaa fyysisen maailman kanssa paljon sellaisia helpommin ja luontevammin. Yhdessä mm. yhdeksänhäntäisten kettujen, tuulisusien ja astraalikoiden kanssa varjokissat kuuluvat fysiohenkien eläinhengiksi kutsuttuun alaluokkaan, jolle on ominaista se, että niiden fyysinen olomuoto muistuttaa läheisesti jotakin tavanomaista eläintä, varjokissojen tapauksessa isoa kissaa.

Varjokissojen ruumiinmuoto voi vaihdella, mutta Maapallolla tavattavista kissaeläimistä ne muistuttavat tavallisesti lähiten leopardeja tai jaguaareja. Väritys voi olla melkein mikä tahansa, mutta musta, violetti, sininen ja harmaa ovat yleisiä, ja täplät, laikut ja raidat ovat mahdollisia. Varjokissoilla on hyvin pitkät viikset, jotka voivat liikkua itsenäisesti lonkeroiden tapaan, sekä kaksi tupsupäistä häntää. Täysikokoinen varjokissa on kooltaan pienen kerrostalon kokoinen, mutta ne voivat muunnella kokoaan suhteellisen vapaasti[1].

Järjestäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varjokissojen järjestäytymismalli on keskitetympi kuin yhdeksänhäntäisillä ketuilla mutta kuitenkin väljempi kuin tuulisusilla. Niiden tapaan varjokissat järjestäytyvät vanhimman jäsenensä johtamiksi, toisilleen sukua olevista varjokissoista koostuviksi klaaneiksi. Klaaninjohtajista käytetään nimitystä puhuja. Varjokissat eivät avioidu, ja klaanin jäsenyys katsotaan matrilineaarisesti varjokissan äidin mukaan[2].

Klaanit jaetaan aatelittomiin ja aatelisiin klaaneihin, ja aateliset ylempään ja alempaan aateliin, joista ylempään aateliin kuuluviksi katsotaan neljä klaania. Aateliset klaanit tapaavat olla aatelittomia ja ylempään aateliin kuuluvat alempaa aatelia suurempia, voimakkaampia ja arvostetumpia, ja siksi vaikutusvaltaisempia.

Aateliin kuuluvuuden lisäksi varjokissan arvoon vaikuttavat ikä, henkilökohtainen kunnianarvoisuus ja maine, lähimpien sukulaisten kunnianarvoisuus sekä se, kuinka läheistä sukua se on klaaninsa puhujalle: korkeimmalle arvostettuja ovat puhujien sisarukset ja serkut, sekä sedät ja tädit jos sellaisia on, sitten puhujien suorat jälkeläiset, seuraavaksi puhujien sisarusten, serkkujen, setien ja tätien suorat jälkeläiset, ja niin edelleen sukupolvi kerrallaan.

Klaanirajojen ylitse valtaa pitävät kaikkien klaanien koollekutsuttujen puhujien tavallisesti ylempien aatelisklaanien johtajien joukosta valitsemat lordikansleri ja lordikenraalii, joista ensiksimainitulla on ylin valta rauhan, jälkimmäisellä sodan aikana. Kummallakin on myös valtaoikeuksia tai virkatehtäviä toisen hallitessa: esimerkiksi rauhan aikana lordikenraali jakaa oikeutta klaanienvälisissä väkivallanteoissa, ja sodan aikana lordikansleri toimii lordikenraalin pääneuvonantajana ja esikuntapäällikkönä sekä johtaa rauhanneuvotteluja[3]. Lordikanslerin ja -kenraalin arvot eivät korkeasta arvostuksestaan huolimatta ole institutionaalisesti vahvoja, ja niiden valta perustuu enemmänkin niiden haltijoiden omalle vaikutusvallalle ja kyvylle luovia varjokissojen klaanienvälisiä jännitteitä.

Ylempi aateli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aatelisklaaneista ylempään aateliin luetaan seuraavat:

  1. Nenechaque-Iztocatl: Klaanilla on pitkät sotilaalliset perinteet, ja varjokissojen lordikenraali on jo pitkään valittu sen riveistä. Arvonimen nykyinen haltija on klaanin johtaja Ezquiza Ilmatehutli.
  2. Euchyatli: Klaanin pää, Himetli Elitlazameyal, toimi kymmenennen universumisyklin alkupuolelle asti lordikanslerina, mutta poikkeuksellisesti erosi tehtävästään, ja on viimeiset aeonit keskittynyt yritykseensä saattaa entistä suurempi osa InDimCosta hallintaansa. Kaikista varjokissaklaaneista Euchyatlin jäseniä pidetään kaikkein parhaina energiamanipulaation saralla, ja Himetli Elitlazameyal itse on todellisuusenergian käytön mestari.
  3. Ceceyohlaquizal: Klaani koki raskaita menetyksiä Mahtien Mittelössä ja sen jälkeisissä kahnauksissa, ja vaikka se onkin nyttemmin noussut jaloilleen, on se edelleen ylemmistä aatelisklaaneista pienin. Lordikanslerin arvonimi siirrettiin klaanin johtajalle, Yohyquat Citlatlille Euchyatlin klaanin puhujalta. Ceceyohlaquizalin erikoisalana pidetään psioniikkaa, ja sen jäsenet tapaavatkin olla sen alalla vielä varjokissojen keskitasoakin parempia.
  4. Cencitlatol: Monet klaanin jäsenet ovat keskittyneet erityisesti magiaan, ja sen johtajaa, suurmaagi Ententica Xochitliä pidetään varjokissoista maagisesti voimakkaimpana. Hän ei kuitenkaan ole juurikaan kiinnostunut klaanien välisestä politiikasta, ja niinpä Cencitlatolia pidetään neljästä aatelisklaanista vähiten vaikutusvaltaisena.

Sotilasorganisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan aikana kukin varjokissaklaani nimittää sotureitaan johtamaan kapteenikenraalin, joka toimii lordikenraalin alaisuudessa, sekä tälle varakomentajaksi luutnanttikenraalin. Suuremmilla klaaneilla sotureita voi olla niin paljon, että luutnanttikenraaleja nimitetään useampi, ja kukin johtaa yhtä osaa klaanin sotureista. Kapteenikenraali ei koskaan ole klaaninsa puhuja.

Kenraalitason alapuolella arvojärjestys on varsin suurpiirteinen. Soturit jaetaan kolmeen luokkaan, joista alimmassa ovat nuoremmat varjokissat, joilla ei ole mainittavaa taistelukokemusta, keskimmäisessä kokeneemmat soturit, ja ylimmässä voimakkain eliitti. Nuoremmat soturit liikkuvat vain kokeneempien mukana tai suorittavat sellaisia tehtäviä, joissa ei ole suurta vaaraa joutua taisteluun, kokeneemmat muodostavat vaihtelevan vahvuisia, mutta harvoin pariakymmentä jäsentä suurempia joukko-osastoja, jotka käyvät taisteluita vihollisen kanssa, ja eliittisoturit johtavat edellisiä taisteluun tai muodostavat pienempiä erikoisiskujoukkoja. Eri suuruisilla joukko-osastoilla on kaikilla komentajansa ja varakomentajansa, ja lisäksi nimitetään erilaisia esikuntaupseereita ja erikoisvastuuhenkilöitä, mutta nämä ovat tapauskohtaisia, eivätkä muodosta kiinteää hierarkiaa.

Ylin sodanjohto koostuu lordikanslerista ja muiden klaanien puhujista. Puhujat neuvottelevat keskenään strategiasta sekä siitä, kenen soturit tekevät mitäkin, ja lordikansleri tekee viimeisen päätöksen ja antaa käskyt, jotka kenraalikapteenit sitten toteuttavat.

Nimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokaisella varjokissalla on kuusi nimeä: kolme etunimeä (julkinen, virallinen ja intiimi) ja kolme sukunimeä (klaanin nimi sekä varjokissan äidin julkinen ja virallinen nimi). Nimien käytöstä on hyvin tarkat säännöt, joita ei laajuutensa takia tässä ryhdytä selittämään. Perusperiaatteet ovat, että nimiä ei kerrallaan esitetä enempää kuin kolme ja että intiiminimi ei koskaan esiinny virallisen nimen kanssa, mutta niistäkin on runsaasti poikkeuksia. Tässä artikkelissa on käytetty ensin julkista ja sen jälkeen virallista nimeä.

Kun kaikki kuusi nimeä esitetään yhdessä, on muoto seuraava: <julkinen nimi> <virallinen nimi> <intiiminimi> te ("e" korvataan heittomerkillä jos seuraava nimi alkaa vokaalilla) <julkinen sukunimi> <virallinen sukunimi> ez <klaanin nimi>.

Voimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varjokissat ovat synnynnäisesti vahvimmillaan psioniikassa, mutta ovat lahjakkaita myös taikuuden ja energian käytössä. Fyysisesti ne eivät ole aivan yhtä voimakkaita kuin tuulisudet, mutta ovat näitä ketterämpiä. Taistelussa ne ovat notkeutensa, nopeutensa, älykkyytensä, reaktio- ja havaintokykynsä sekä erinomaisen pitkien ja terävien kynsiensä ansiosta tappavia vastustajia. Vielä kynsiäkin vaarallisempi on kuitenkin varjokissan purema, joka on tavattoman voimakas. Varjokissojen iho ja turkki suojaavat niitä tehokkaasti iskuilta, ja ne kykenevät regeneroimaan nopeasti vähäisempiä haavoja.

Koska varjokissat ovat henkiolentoja, ne eivät vanhene eikä niiden tarvitse nauttia aineellista ruokaa. Ne on kuitenkin mahdollista alistaa tahtoonsa tai vangita voimakkaalla taikuudella tai psioniikalla. Tämä ei ole riskitöntä, sillä jos vangittu varjokissa pääsee vapaaksi, se luultavasti tappaa vangitsijansa, eikä itse prosessi ole lainkaan helppo. Varjokissoilla on myös synnynnäisesti vähintään keskisen alhaisen tason regeneraatio.

Monien muiden eläinhenkien tapaan varjokissat ovat taitavia muodonmuuttajia, ja voivat omaksua itselleen hyvin monenlaisia eri valemuotoja.

Varjokissoille ominainen erikoiskyky on niitä aina ja kaikkialla ympäröivä häiveaura. Tämän auran avulla varjokissat voivat kätkeä itsensä lähes kaikilta luonnollisilta ja useilta yliluonnollisilta havainnointikeinoilta, ympäröidä itsensä tai lähiympäristönsä useimpien aistien toiminnan estävällä pimeydellä, luoda useita, illusorisia kopioita itsestään, tai kätkeä todellisen sijaintinta tällaisen kopion taakse. Auran käyttöä pidemmälle harjoitelleet varjokissat voivat sen avulla luoda myös monimutkaisempia illuusioita.

Toinen varjokissojen lajillinen kyky on voiman imeminen muiden olentojen sieluista pureman kautta. Tällöin uhri heikkenee ja varjokissa voimistuu ja tervehtyy. Sieluimun haittavaikutuksia uhrille ovat yleisen voimanmenetyksen lisäksi mieleen ja sieluun kohdistuvasta rasituksesta koituva vahinko, joka voi ilmetä esimerkiksi persoonallisuudenmuutoksina sekä skitsofrenian tai psykoosin kaltaisina oireina. Pisimilleen vietynä varjokissa voi imeä heikomman uhrin koko sielun ja joko niellä sen, sinetöidä sen sisäänsä tai varastoida sen jonnekin. Tällainen on hyvin perusteellinen tapa tappaa joku, sillä olentoa, jonka sielu on tuhottu tai vangittu ei verrattain korkeillakaan voimilla voi palauttaa henkiin.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tässä ei ole kyse varsinaisesta muodonmuutoksesta, vaan yliluonnollisen mahtiolennon olemuksen risteämisen kolmiulotteisen, fyysisen olemassaolon tason kanssa, hiukan samaan tapaan kuin ihminen saattaisi muuttaa seisoma-asentoaan tai siirtää painoa jalalta toiselle.
  2. Tai tämä siis on tarkahko approksimaatio. Inhimilliset sukupuolen, lisääntymisen ja sukulaisuuden käsitteet eivät välttämättä käänny kovin hyvin yliluonnollisista olennoista puhumiseen.
  3. Tämä siksi, jottei yksi ja sama henkilö voisi päättää sekä sodan aloittamisesta että sen lopettamisesta.