Orbin

Kohteesta Hömppäpedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Orbin ovat Bydosta yhdeksännen universumisyklin aikana irtautuneita alhaisen keskivoimakkaita mahtiolentoja ja tunnettuja tuholaisia lähes kaikkialla Universumissa. Niiden leviäminen on nopeaa, ja planeetta, jonka orbinit ovat kerran saastuttaneet on liki mahdotonta "puhdistaa". Orbinien älykkyys on kuitenkin hyvin rajoittunut – selittää muunmuassa parveutumisen – mikä myöskin laskee orbinien vaarallisuutta parilla portaalla. Teoriassa yhden miljardista yksilöstä olisi kuitenkin mahdollista satunnaismutaatiolla kasvattaa ihmisen älykkyystason tietoisuus. Käytännössä kuitenkin tunnetaan vain R-285006-86R :ksi[1] kutsuttu, korkeaksi biskamatariksi kohonnut planeetankokoinen ja tasaisesti turpoava jättiläiskasvusto, joka täytti jälkeläisillään asuttamansa galaksin ja alkoi sitten uhata naapurigalaksien asukkaita.

Orbinien ruumiissa on kahdenlaista solukkoa: lihasten, hermojen ja useimpien sisäelinten eläinsolujen kaltaiset kudokset, ja niiden ympärillä, välissä ja sisällä enemmän sienisolukkoa muistuttava rihmasto. Sieni on itsessään voimakkaan regeneratiivinen, ja kykenee lisäksi tuottamaan itsestään eläinsolukkoa. Orbineilla on tämän vuoksi alhaisen korkean tason regeneraatio: niin kauan kuin palanenkin avaruusmatkankin kestävästä sienestä selviytyy, se voi rekonstruktoida alkuperäisen olennon. Tämä vaikeuttaa orbinien hävittämistä entisestään.

Levittäytyminen[muokkaa]

Orbin levittäytyvät planeetalta toiselle lähes tuhoutumattomien ja elinkykyisyytensä käytännöllisesti katsoen ikuisesti säilyttävien avaruusitiöiden muodossa. Kun itiöt laskeutuvat planeetalle, niistä kasvaa aluksi pelkästä sienisolukosta koostuvaa rihmastoa, joka levittäytyy nopeasti ympäristöön. Rihmasto kykenee tuottamaan lisää itiöitä ja olosuhteiden vaatiessa mobiileja limakkoja, jotka voivat siirtyä uudelle alueelle. Seuraava kehitysvaihe alkaa rihmaston saavutettua tarpeeksi suuren massan, jolloin se alkaa tuottaa varsinaisia, zoomorfisia orbineita, joissa on sekä sieni- että eläinsoluja. Ne kehittyvät maanpinnan alapuolella rihmastoon muodostuvien koteloiden sisällä ja kaivautuvat pinnalle tultuaan aikuisiksi. Niiden muoto on vallitseviin olosuhteisiin sopeutunut ja siis vaihtelee paikoittain. Paikallisten muotojen sisällä on edelleen useita eri variaatioita ja kokovaihtelua metrimittaisista aina talonkokoisiin asti. Zoomorfiset orbinit levittäytyvät aggressiivisesti suurina parvina tappaen, syöden ja monistuen. Varhaisessa infektiovaiheessa niiden päämäärät ovat saatavilla olevan biomassan assimiloiminen, kaikkien orbinien leviämistä uhkaavien tekijöiden neutralisoiminen ja itiöiden levittäminen aivan kaikkialle. Viimeinen kehitysvaihe laukeaa niiden planetaarisen populaation saavutettua tietyn kriittisen massan, tarkoittaen yleensä sitä, että suurin tai ainakin huomattava osa planeetasta on niiden hallinnassa. Tällöin valtavaksi paisuneesta rihmastosta alkaa kasvaa korkeita, onttoja tornimaisia muodostelmia sekä lukemattomia itiöitä sisällään pitäviä panssaroituja itiöpesäkkeitä. Tornit laukaisevat pesäkkeet elektrostaattisesti avaruuteen, ja planeetan magneettikentän ulkopuolelle päästyään ne kulkeutuvat ulos aurinkokunnasta aurinkotuulen vieminä. Tähtienväliseen avaruuteen päästyään itiöpesäkkeet kykenevät aistimaan orbin-infektiolle suotuisat planeetat ja hakeutuvat itsestään niitä kohti eräänlaisen animaalimagnetismin vetäminä. Saavutettuaan kohteensa pesäkkeet puhkeavat yläilmakehässä vapauttaen massiivisia itiöpilviä, jotka tuulten mukana hajaantuvat planeetan pinnalle.

Viitteet[muokkaa]

  1. Lakkautettiin pikaisesti.