Jinni

Kohteesta Hömppäpedia
Loikkaa:valikkoon, hakuun
Jinni
-
Tieteellinen nimi:Espiritu Jinni
Tosinimi:الجن
Voimakkuus:C/B
Vaarallisuus:C
Älykkyys:C+

Jinnit tai djinnit ovat humanoidin muotoisia henkiolentoja. Jinnejä kutsutaan joskus myös vain "hengiksi", mutta tämä ei ole kovin tarkkaa eikä oikeaoppista. Niiden olemuksen ydin perustuu hyvin puhtaaseen tulimanaan (asianharrastajien piirissä tätä tulimanaydintä kutsutaan epävirallisella nimellä "kolmesti kirkastettu tulimana"). Jinnit, kuten myös esimerkiksi eläinhenget, kuuluvat niihin henkiin, jotka pystyvät suoraan fyysiseen vuorovaikutukseen materiaalisen maailman kanssa. Jinnit, kuten monet muutkin henkiolennot, on mahdollista taikuudella vangita omaan palvelukseensa ja pakottaa suorittamaan erilaisia tehtäviä. Edelleen, samoin kuin monet muut henkiolennot, jinnit osaavat itse käyttää taikuutta. Ytimensä tyypin vuoksi ne ovat parhaimmillaan tulimagiassa, mutta osaavat käyttää taitavasti muitakin manatyyppejä. Tämä johtuu siitä, että jinnien sielulla on kerrosmainen rakenne; jokainen kerros pystyy käsittelemään ja muuntamaan manaa hieman eri tavoilla, minkä takia jinnin on mahdollista käyttää tuliytimensä säteilemää manaa voimanlähteenä muuntyyppisille loitsuille.

Tyypillinen vangitun jinnin käyttötarkoitus on vangita se maagisesti sitovalla sopimuksella esineeseen, esimerkiksi pulloon, öljylamppuun tai sormukseen, josta jinnin saa manattua esiin jollain tietyllä toimenpiteellä, esimerkiksi lampun hankaamisella. Tämän jälkeen jinnin on sopimuksen ehtojen mukaan täytettävä jinnin kutsujalle tietty määrä toivomuksia, yleensä kolme. Jinnin voi vapauttaa sitä sitovasta esineestä ainoastaan sitomisloitsun luonutta maagia vahvempi taikoja, tai jinnin kutsuja, mikäli tämä käyttää yhden toivomuksistaan toivoakseen jinnin vapaaksi sitä sitovasta sopimuksesta. Tällaiset jinnin sitovat astiat ovat tyypillisiä alhaisen ja keskikorkean tason taikaesineitä, joita löytää taikaesineiden keräilijöiden aarrekasoista. Aarrekasoja seulomaan tulleet satunnaiset varkaat rikastuvat usein äkkiä jinnin löydettyään.

Koska jinnit ovat tulipohjaisia olentoja, ne pitävät kuumista ympäristöistä, minkä takia ne keskiulottuvuuden planeetoille asettuessaan ovat yleisimpiä aavikoituneissa ympäristöissä. Esimerkiksi Keisarikunnassa tavataan paljonkin kaoottisesti suuntaununeita jinnejä.