Ktii

Hömppäpediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Ktiit (alkuperäiskielisen nimen tarkka transliteraatio xxxthii) ovat korkealle kehittynyt, lähinnä Keskiulottuvuudessa tavattava älyllisten olentojen rotu. Ktiieillä ei ole tiettyä kotimaailmaa tai -aluetta, vaan ne elävät interstellaarisina ja -galaktisina kulkureina.

Olemus ja luonne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ktii (aineellinen muoto).

Ktiit ovat ilmeisesti aiemmassa kehityksensä vaiheessa käyneet läpi evolutionäärisen askension, ja omaavat nykyisellään kaksi muotoa: energiamuoto ja aineellinen lepomuoto. Aineellinen muoto hyvin lähellä ktii'ien askensiota edeltävää olemusta ja energiamuoto niiden askension jälkeinen olemus. Ne ovat säilyttäneet kyvyn siirtyää näiden kahden muodon välillä.

Aineellisessa muodossaan ktiit ovat niveljalkaisten kaltaisia olentoja, joilla on ulkoinen tukiranka, ellipsoidimainen, jaokkeellinen keskiruumis ja hyvin suuri määrä eri suuntiin haarautuvia, moninivelisiä raajoja. Kooltaan ne vastaavat suunnilleen ihmisiä. Niillä ei ole varsinaisesti ylä- tai alapuolta eikä etu- tai takapäätä, sillä niiden jalat taipuvat yhtä hyvin kaikkiin suuntiin, niillä ei ole silmiä, korvia tai muita niiden kaltaisia ulkoisia aistinelimiä[1] eikä suuta tai sieraimia, sillä ne eivät syö, juo tai hengitä, vaan ylläpitävät itseään ainoastaan puhtaalla elinvoimalla, jota ne imevät kulloinkin asuttamansa planeetan koko biosfäärin kokonaiskentästä. Tämä ravinnonottotapa tekee niiden sijoittamisen ravintoketjuun ongelmalliseksi, mutta ne voitaisiin määritellä esimerkiksi loisiksi, jotka loisivat samanaikaisesti kaikissa kotiplaneettansa organismeissa. Koska ktii'ien energiantarve ei ole huomattava planetaarisessa mittakaavassa, niiden läsnäolosta ei yleensä koidu näkyvää haittaa isäntäbiosfäärille. Teoriassa tarpeeksi suuri määrä ktiiejä voisi tarpeeksi pitkän ajan kuluessa tappaa kaiken elämän planeetalta imemällä sen biosfäärin kuiviin, mutta tälläiseen vaadittaisiin miljardeja ktiiejä, eivätkä ne liiku niin suurissa ryhmissä. Tästä huolimatta ktiit eivät yleensä ole toivottuja vieraita, ja silloin kun ne asettuvat planeetoille, joilla on älyllistä elämää, ne pyrkivät salaamaan läsnäolonsa paikallisilta.[2]

Ktii (energiamuoto).

Energiamuodossaan esiintyessään ktiit eivät juurikaan muistuta lepomuotoaan, vaan pikemminkin jonkinlaisia pystyssä lentäviä, valoa hohtavia jättiläisperhosia. Keskikohta on pitkän lieriön tai sikarin muotoinen, ja siitä erkanee molemmille sivuille laaja, pyöreäreunainen siipi, evä tai purje, ja useisiin eri suuntiin häilyviä valejalkoja, lonkeroita ja laahuksia, joita ktiit voivat työntää esiin ja vetää sisään tahdonalaisesti ja käyttää eri tarkoituksiin. Energiamuodon ktiit ovat ytimellisiä olentoja; ydin on tavallisesti näkyvissä hieman muuta ruumista kirkkaampana kohtana energiaolemuksen keskikohdan tienoilla. Ytimen läsnäolon vuoksi ktiit ovat energiamuodoissaan helpompia tappaa kuin lepomuodoissaan, sillä ytimen myötä niiden regeneraatio laskee keskiseltä keskitasolta alhaiselle keskitasolle. Tämän vuoksi ktiit viihtyvät yleensä paremmin aineellisessa muodossa.

Ktii'ien hieman arvelluttavasta maineesta huolimatta niiden kanssa lähemminen tekemisissä olleet kertovat, että ne ovat oikeastaan aika miellyttäviä olentoja, kunhan pääsee yli siitä, että keskustelukumppani on näkymätön, seinillä kiipeilevä, elinvoimaa imevä jättiläisötökkä, jolla ei ole minkäänlaista käsitystä henkilökohtaisesta tilasta.

Voimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ktii'ien voimiin kuuluvat telepatia ja kyky säädellä kehonsa optisia ominaisuuksia tahdonalaisesti: ne voivat esimerkiksi näyttäytyä kokonaan tai osittain läpinäkyvinä tai olla kokonaan näyttäymättä. Niillä on ilmeisesti myös passiivinen kyky uhmata painovoimaa, mikä mahdollistaa niiden luontevan liikkumisen, seinillä ja katoissa kiipeilemisestä puhumattakaan, hyvin erilaisissa painovoimakentissä ja estää niitä rusentumasta oman kuorensa alle. Ktiit eivät biologisesti vanhene, ja vaikka ne kuolisivatkin tapaturmassa tai väkivallan seurauksena, ne yleensä vain reinkarnoituvat uuteen klooniruumiiseen, ja ne luokitellaan tämän vuoksi tyyppien 1 ja 5 kuolemattomiksi. Lisääntyminen tapahtuu hallitusti geenisekoittajalla. Pikkufaktana mainittakoon, että ktiit ovat täysin epäkuolleiden vampyyrien ravinnoksi soveltumattomia, sillä niillä ei ole verta, ja niiden elinvoima on siksi täydellisesti synkronoitu biosfäärin taustakentän kanssa että vampyyrit ovat täysin kykenemättömiä imemään tai hyödyntämään sitä.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ktii'ien kahdeksasta aistista, joihin näkö ei lukeudu, suurin osa sijaitsee niiden jaloissa.
  2. Maapallollakin on käynyt ktiiejä kahteen otteeseen: ensimmäisen kerran vuonna 1854 jolloin niiden emoalus pysytteli Maapallon kiertoradalla kolme viikkoa ja poistui sitten vähin äänin, ja toisen kerran 2000-luvun alussa, jolloin eri emoalus kiersi Maapalloa seitsemäntoista tunnin ajan ennen kuin GigaCorpin avaruuslaivasto ajoi sen pois. Tuon vierailun jälkeen ktiit ovatkin olleet Aurinkokunnassa tavallistakin vähemmän tervetulleita vieraita, sillä ne penteleet ehtivät ennen lähtöään piratoida kymmenien teratavujen edestä elokuvia ja musiikkia.