Portaalipeto

Kohteesta Hömppäpedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Portaalipedot (Portabestia portabestus) ovat ulottuvuuksienväliseen matkustuksen apuna käytettyjä ja tätä tarkoitusta varten luotuja ei-tietoisia eliöitä.

Ominaisuudet ja kyvyt[muokkaa]

Aikuinen portaalipeto muistuttaa ruumiinmuodoltaan suurta ja paksua matoa tai käärmettä. Pää on hieman samanmallinen kuin krokotiililla ja pitkä ja leveä, mutta muuhun ruumiiseen nähden litteä. Jalat, joita on neljä paria, ovat kyljissä, ja taipuvat siten, että portaalipeto voi ottaa tukea yhtälailla alhaalta, sivuilta kuin ylhäältäkin. Silmiä on yhteensä kuusi. Ruumiin väritys on yleensä harmahtava; pää ja epäsäännöllisen puolipallomaisten kyhmyjen peittämä selkä ovat tummempia, vatsa vaaleampi.

Portaalipetojen tärkein ominaisuus on niiden kyky avata ulottuvuuksienvälisiä portaaleja. Tämä tapahtuu ikäänkuin portaalipeto kaivautuisi maahan. Portaali avautuu aluksi portaalipedon kuononpäähän. Peto aloittaa sysäämällä kuononsa syntyvän pienen aukon lävitse laajentaen sitä. Kuonoa seuraavat portaalipedon etummaiset raajat, joilla se venyttää portaalia vielä laajemmaksi, sitten loput päästä ja lopuksi muu ruumis. Portaalin enimmäishalkaisija on sama kuin portaalipedon varsin tasapaksun ruumiin ja se sulkeutuu pedon mentyä. Kun portaalipeto haluaa sallia läpikulun, se painautuu litteäksi niin että portaalista jää auki läpikulun mahdollistava osa. Portaalipedon tekeytyessä litteäksi sen selän muhkurat painuvat lomittain, ja muodostavat mukulakivikatua muistuttavan pinnan, jota myöten läpi kulkevat voivat kävellä, ja sen pää ja häntä toimivat luonnollisina ramppeina. Portaalipeto voi pysyä tässä asennossa hyvin kauan, sillä se nukkuu pitkiä aikoja kerrallaan, syö vähän, ei pitkästy helposti, ja on, vaikkei olekaan tyypin 1 kuolematon, erittäin pitkäikäinen.

Portaalipedot aistivat ulottuvuussiirtymätekniikoiden käytöstä syntyvät alieetterivärähtelyt pitkänkin matkan päästä ja huomaavat siis näiden tekniikoiden käytön, mikäli käyttäjä ei ota erityisiä varotoimia.

Portaalipedot ovat liikkeiltään varsin hitaita paitsi kaivautuessaan toiseen ulottuvuuteen, ja luonteenlaadultaan letargisia.

Nuoret portaalipedot muistuttavat aikuisia yksilöitä ulkomuodoltaan, mutta ovat kooltaan pienempi, ruumiinrakenteeltaan suhteessa kapeampia ja pitkäjalkaisempia, liikkeiltään huomattavasti vikkelämpiä, ja luonteeltaan uteliaampia ja aggressiivisempia. Nuorilla yksilöillä on samat kyvyt ja aistit kuin aikuisilla portaalipedoilla. Niitä käytetään usein vahteina, jotka varoittavat muista ulottuvuuksista saapuvista tunkeilijoista, ja jäljittäjinä, jotka voivat seurata osoitetun saaliinsa alieetterijälkeä ulottuvuuksien halki. Nuoren portaalipedon ulottuvuussiirtymä on huomattavasti nopeampi kuin aikuisen: jos aikuinen kaivautuu ja ryömii, nuori yksilö loikkaa ja sukeltaa.

Alalajit[muokkaa]

Portaalipedoista on jalostettu useita erikoistuneita alalajeja. Niihin kuuluvat esimerkiksi suurempia portaaleja luovat jättiläisportaalipedot, sotilaallisen käyttöön tarkoitetut yksilöt, joilla on panssaroitu pää, takaraivosta kasvava pyöreä panssarilevy, joka sopii juuri sopivasti pedon luoman portaalin tukkeeksi ja kyky syöstä tulta, sekä tutkimuskäyttöön tarkoitetut mallit, jotka voivat avata portaalin kuononsa lisäksi hännällään, joka on vahvasti panssaroitu ja varustettu erilaisilla havaintoelimillä, joilla portaalin toisella puolella olevan ulottuvuuden ympäristö-olosuhteet voidaan määritellä sekä kantokoukulla, johon voidaan ripustaa esimerkiksi teknologiaperusteinen luotain.